sarvikaava

Alvar Aallon Rovaniemi

Teksti Aleksi I. Pohjola
Kuvitus Meri Heikkilä

Suomalaisen arkkitehtuurin yksi merkittävimmistä nimistä niin kansallisesti kuin kansainvälisesti on kiistämättä Alvar Aalto (Kuortane 3.2.1898 – Helsinki 11.5.1976). Aalto kehitti voimakkaasti suomalaista modernia arkkitehtuuria ja muotoilua aina kaupunkisuunnittelusta tehdasrakentamiseen ja asuintaloista käyttöesineisiin. Vaikka Aallon tunnetuimmat työt sijaitsevatkin pääasiassa eteläisessä Suomessa, suunnitteli Aalto rakennuksia ympäri Suomea aina Kittilään ja Kemijärvelle asti, jonne Aalto suunnitteli 1920-luvun lopussa Kemijärven kirkon uudistuksen.  Rovaniemellä puolestaan Aalto aloitti työnsä lähes tyhjästä.

Rovaniemi oli tuhottu Lapin sodassa saksalaisten perääntyessä lähes perusteellisesti lokakuussa 1944. Kauppalan rakennuksista jopa 90 prosenttia oli poltettu tai räjäytetty. Myös muu Suomi oli kärsinyt mittavia tuhoja sekä talvi- että jatkosodassa ja niinpä Suomeen olikin perustettu Alvar Aallon aloitteesta vuonna 1942 Suomen Arkkitehtiliiton jälleenrakennustoimisto. Tammikuussa 1945 – kolme kuukautta Rovaniemen tuhoamisen jälkeen – Rovaniemen kauppalan hoitokunta teki sopimuksen jälleenrakennustoimiston kanssa Rovaniemen asemakaavan suunnittelutyöstä. Jälleenrakennustoimiston työn ylin johto oli Alvar Aallolla.

Rovaniemen asemakaava – poronsarvikaava

Rovaniemen kauppalan asemakaava ennen hävitystä oli ollut Oiva Kallion suunnittelema vuodelta 1936. Kallion kaava noudatteli kauppalan keskustan vanhaa katuverkkoa, jossa rakennusperiaatteena olivat suuret umpikorttelit keskusta-alueella, yhtenäiset pitkät talojonot radan länsipuolella sekä läntisimmän alueen noppamaiset omakotitalorakenteet. Kaava ei ottanut huomioon maantieliikenteen kasvua ja siihen oltiinkin oltu tyytymättömiä jo ennen kauppalan tuhoutumista.

Aallon kaavasuunnitelma lähti ajatuksesta, jossa asemakaava ja jälleenrakennustyö perustui nopeaan, suoraan raunioiden päälle tapahtuvaan uudelleenrakentamistyöhön, jossa alun hätärakentamisesta siirryttäisiin olojen parantuessa valmiiseen normaalikaupunkiin.

Vanhaa kauppalaa ei Aallon mukaan voitu siirtää historiallisista ja maantieteellisistä syistä ja kaavassa tuli ottaa huomioon liikenteen odotettavissa oleva voimakas kasvu – toisin kuin Kallion kaavassa. Kaavan pohjaksi muodostui kauppalan tuhoutumista edeltävä tonttijako sekä olemassa oleva katuverkosto. Uusina katuina syntyivät Pohjanhoviin eteen Aallonkatu sekä Koskenrantaan muodostuneen polun korvannut katu. Aallon kaava valmistui joulukuussa 1945 ja se vahvistettiin toukokuussa 1946.

Itse poronsarviin sijoittuvat alueen tärkeimmät maantielinjat sekä raiteille varatut alueet.

Rovaniemen asemakaavaa kutsutaan yleisesti poronsarvikaavaksi. Aluksi poronsarvi-nimitystä käytettiin keskuspuistoalueesta, mutta nopeasti se vakiintui koskemaan koko kaavan nimeä. Itse poronsarviin sijoittuvat alueen tärkeimmät maantielinjat sekä raiteille varatut alueet. Keskuskenttä muodostaa kaavassa poron silmän. Aalto yritti kaavassa rikkoa ”psykologisesti masentavia tyyppitalorivejä” ja saada aikaan ”inhimillisesti katsoen vaihtelevampi ja elävämpi rakenne, joka soveltuu paremmin metsien ja vesistöjen ympäröimään kumpuilevaan maastoon”. Nämä periaatteet korostuvat esimerkiksi kolmanteen kauppalan osaan suunnitelluissa venytetyissä, kuusikulmion muotoisissa tonteissa, joiden talot oli sijoitettu tonteille siten, että asuinrakennuksen pitkä sivu oli samansuuntainen kuusikulmion jonkun lyhyen päätysivun kanssa. Kuitenkin jo vuonna 1948 vahvistettiin suurimmalle osalle aluetta kaavamuutos, jossa tontit muutettiin nelinurkkaisiksi. Näistä kuusikulmion muotoisista tonteista on säilynyt kaksikymmentä, jotka sijaitsevat Aseveliaukean, Miehentien ja Teerikadun risteyksessä.

”Sitä harmillisempaa on, että kaava ei ole saanut arvoistaan toteutusta.”

Aallon kaava on piirretty orgaanisella otteella siten, että se oli vahvasti sidoksissa Rovaniemeä ympäröivään luontoon. Kuten Päivi Lukkarinen Aalto Lapissa kirjassa toteaa ”sitä harmillisempaa on, että kaava ei ole saanut arvoistaan toteutusta, jolla tämän päivän näkökulmasta olisi luontevaa matkailullistakin kiinnostavuutta”.

Korkalorinne

Kiivaimpien jälleenrakennustöiden jälkeen Rovaniemen kauppala kärsi kroonisesta asuntopulasta 1950-luvun puolivälissä. Vilkas rakennustyö ja taloudellinen kehitys olivat tuoneet kauppalaan runsaasti uusia asukkaita. Kauppalanjohtaja Lauri Kaijalainen oli tutustunut Espoon Tapiolan malliin, jonka rakennuttajana toimi vuonna 1951 perustettu Asuntosäätiö toimitusjohtaja Heikki von Hertzenin johdolla. Säätiön tehtävänä oli ”työskennellä asuntopulan voittamiseksi ja yleisen asumistason kohottamiseksi kehittämällä sosiaalista asuntorakennustoimintaa sekä pyrkimällä luomaan yhtenäisiä puutarhavaltaisia asuntoalueita, jotka on alun alkaen suunniteltu asunnontarvitsijain etuja ja erityisesti lasten ja nuorisohuollon asettamia vaatimuksia silmällä pitäen”. Syksyllä 1956 Rovaniemen kauppalanhallitus hyväksyi Kaijalaisen esityksen Korkalovaaran rakentamisesta ja antoi tehtävän Alvar Aallolle.

Rovaniemen kauppala solmi talvella 1957 Asuntosäätiön kanssa sopimuksen, jonka mukaan Asemieskadun ja Kiertotien liittymäkohtaan Korkalorinteen alueelle rakennettaisiin Alvar Aallon suunnittelema, vaihtelevasti kerrostaloja sekä rivi- ja ketjutaloja sisältävä puutarhakaupunkimainen asuntoalue.  Alueelle suunniteltiin kaksi toisiinsa nähden viistosti aseteltua kerrostaloa, viisi rivitaloa ja viisi kolmenperheen taloa, myymäläkeskus ja lastentarha sekä lämpökeskus. Alueen keskellä jäävä alue varattiin puistoksi.

Rakennustyöt aloitettiin Sompiontieltä heinäkuussa 1958, jolloin rakennettiin kerrostalo Rakovalkea, rivitalo Korkalo, Rakovalkean viereen noussut myymäläkeskus sekä lämpökeskus. Työt valmistuivat kesällä ja syksyllä 1959. Toisessa vaiheessa rakennettiin rivitalo Lapinjänkä sekä Rakovalkean kanssa kulmittain oleva kerrostalo Poroelo. Näiden rakennusten rakennustyöt valmistuivat keväällä ja kesällä 1960. Kolmannessa vaiheessa rakennettiin Keskitielle rivitalo Karpalo, joka valmistui kesällä 1961. Puutarhasuunnitelman alueelle laati puutarha-arkkitehti Jussi Jännes, joka oli toiminut Asuntosäätiön palveluksessa jo Tapiolan puutarhasuunnitelmissa.

Talojen suunnittelussa ja sijoittelussa Aalto halusi ottaa huomioon pohjoisen omat erityistarpeet. Kerrostalojen sijoittelulla Aalto halusi suojata puistomaista piha-aluetta pohjoisen kylmyydeltä sijoittamalla puistoalueen talojen eteläpuolelle, jolloin kerrostalojen massa esti kylmän pohjoistuulen pääsemisen puistoon. Myös asunnot on pyritty sijoittamaan mahdollisimman paljon etelään päin, jotta ne saisivat maksimimäärän pohjoisen vähäisestä auringonvalosta etenkin talvikuukausina. Lisäksi vinolla asetelmalla vältyttiin asunnoista toisiin avautuvilla näkymiltä.

Korkalorinteen rakentaminen Aallon suunnitelmien pohjalta toteutui vain osittain. Eteläosan viiden perheen rivitalolle Ahkiolle ei 60-luvun alussa ollut tarpeeksi kysyntää. Vuonna 1989 tontille rakennettiin uusien suunnitelmien pohjalta yksikerroksinen rivitalo. Myöskään eteläosan viittä kolmenperheen rivitaloa ei rakennettu aluksi pohjavesiongelmien ja sittemmin liikennejärjestelyjen vuoksi. Paljon huomattavampi menetys oli se, että Aalto suunnitteli Korkalorinteen vain aloituskortteliksi, josta puutarhakaupunkimainen kaupunginosa sitten kasvaisi Korkalorinteen tyyppisesti rakennetuista alueista. Näitä alueita ei koskaan rakennettu, vaan elementtirakentamisen yleistyessä muu Korkalovaara päätettiin toteuttaa tyypilliseksi elementtilähiöksi.

lappia-talo_kuvitus

Rovaniemen hallinto- ja kulttuurikeskus

Rovaniemen kauppalanvaltuusto istui viimeistä päiväänsä 31.12.1959 ennen kauppalan muuttumista kaupungiksi. Tässä juhlaistunnossa kauppalanvaltuusto teki päätöksen kaupunginkirjaston rakentamisesta. Suunnittelutyön saanut Alvar Aalto esitteli kirjastotalon luonnoksiaan kaupunginhallitukselle tammikuussa 1962. Samalla hän esitteli idean laajemmasta hallinto- ja kulttuurikeskuksesta, jossa samaan kortteliin sijoittuisivat lisäksi kaupungintalo sekä teatteritalo.

Hallinto- ja kulttuurikeskus rajautuu eteläsivua hallitsevaan kirjastorakennukseen, länsisivua hallitsevaan Lappia-taloon sekä itäsivulle jäävään kaupungintaloon. Rakennusten keskelle jää kivetty kansalaistori sekä nurmipintainen istutettu osa. Ensimmäisenä rakennettiin kaupunginkirjasto, jonka rakennustyöt alkoivat vuoden 1964 alussa ja valmistuivat kesällä 1965. Rakennus koostuu kahdesta toisiinsa liitetyistä osista; viuhkapohjaisesta kirjastosalista sekä pitkänomaisesta, suorakulmaisesta toimistosiivestä. Sisätiloissa kirjastosali noudattelee Aallon jo Viipurin kirjastossa kehittelemää ideaa, jossa lukutilat on sijoitettu muuta kirjastosalia alemmalle tasolle. Tämän ansiosta koko lainaussali levittäytyy avoimena viuhkana tarjoten näkymän koko tilaan. Luonnonvaloa kirjastosali saa prismamaisista yläikkunoista. Aalto käytti rakennuksen massaa hyödykseen ja teki ikkunaseinistä kaarevat, jolloin voimakkaamman luonnonvalon saavat kirjastohyllyt. Sisustukseen käytettiin Artekin standardikalusteita sekä Aallon toimiston suunnittelemia kalusteita. Valaisimina käytettiin erilaisia Artekin valaisintyyppejä.

Kaareutuvien massojen leikkiä on verrattu muun muassa Lapin tunturimaisemaan.

Seuraavaksi oli tarkoitus rakentaa kaupungintalo, mutta kongressitilojen tarve sekä alueteatteritoiminnan alkaminen siirsivät Lappia-talon tärkeysjärjestyksessä toiseksi. Rakentaminen toteutettiin kahdessa osassa, joista ensimmäinen osa valmistui huhtikuussa 1972 ja toinen kesällä 1975. Lappia-talon jalustamaisen massan yläpuolella kohoavat lämpiön, näyttämön ja katsomon sekä kongressisalin eri tasoilla olevat katot. Tätä kaareutuvien massojen leikkiä on verrattu muun muassa Lapin tunturimaisemaan.

Viimeisenä rakennettiin kaupungintalo. Aalto oli kuollut vuosi Lappia-talon valmistumisen jälkeen, joten kaupungintalo valmistui Aallon suunnitelmien pohjalta postuumisti. Rakennuksen jatkosuunnittelun hoiti Arkkitehtitoimisto Alvar Aalto & Co Elissa Aallon johtamana. Rakennus valmistui talvella 1988. Kaupungintalon vihkiäisten yhteydessä syyskuussa 1988 paljastettiin myös kansalaistorille kuvanveistäjä Kain Tapperin suunnittelema ympäristöteos Vuorten synty. Teos kuvaa Rovaniemen nousua sodan tuhoista ja yhdistää muotokielessään Aallon rakennusten vinoa kattoviivaa.

Aallon kädenjälki

Alvar Aallon perintö elää Rovaniemellä vahvasti sekä kaupunkisuunnittelussa että rakennushistoriassa. Poronsarvikaavan, Korkalorinteen asuntoalueen sekä hallinto- ja kulttuurikeskuksen lisäksi Aalto suunnitteli Ahon liikemiessuvulle 50- ja 60-lukujen taitteessa kolme liike- ja asuinrakennusta. Koskikatu 18 valmistui vuonna 1959, Koskikatu 20 vuonna 1962 ja Jaakonkatu 3 vuonna 1963. Koskikatu 20:ssä sijaitsevan kerrostalon seinään Aalto piirsi pronssisen Aurora borealis –veistoksen, jonka toteutti kuvanveistäjä Heikki Häiväoja. Tämän lisäksi Aalto toteutti Aarne Aholle yksityistalon – Maison Ahon.

Alvar Aallon suunnitelmat etenkin Korkalovaaran suhteen olivat paljon moninaisemmat kuin mitä lopulta toteutui. Näin jälkikäteen ajateltuna onkin sääli, että elementtirakentamisen edessä Rovaniemi ei ymmärtänyt alueen kauaskantoista erityislaatuisuutta, vaan Aallon suunnitelmat jäivät vajaaksi. Silti Korkalorinne on oiva esimerkki puutarhakaupunkimaisen suunnittelun onnistumisesta myös pohjoisilla leveyspiireillä. Rovaniemen hallinto- ja kulttuurikeskuksen rakentaminen samaan kortteliin Aallon toimesta on puolestaan toteutunut ainoastaan Rovaniemen lisäksi Seinäjoella ja osittain Jyväskylässä.

Lähteet
Päivi Lukkarinen – Aalto Lapissa, 1998
julkisetteokset.rovaniemi.fi

Yksi kommentti artikkelissa “Alvar Aallon Rovaniemi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *