karivaananen

Pelkoa ja sirkushuveja

 

”En tiedä onko musta tullut kyynikko jo, toivottavasti ei” kuuluu Kari Väänäsen suusta. Se on toive, joka tyypillisesti esitetään liian myöhään, sitten kun peli on jo hävitty kuin Kummeli-sketsissä konsanaan. Rovaniemen teatterinjohtaja on aikamoisessa puristuksessa. Suomalaiselta teatterilta vaaditaan tuottavuutta, valtio-nosuuksia leikataan, Lappia-talon korjaustyöt eivät pysyneet budjetissa. Tämän kaiken keskellä pitäisi tehdä vielä ajankohtaista ja ajatuksia herättävää taidetta.

 

Teksti Henrik-Kristian Telkki
Kuvat Emma Kähkönen

Kari Väänänen on näyttelemisen suurmiehiä, Teatterikorkeakoulun entinen professori ja Rovaniemen teatterin uusi johtaja. Nyt hän on puhumassa teatterista ja sen asemasta yhteiskunnassa.

”En näe teatterilla mitään jumalallista lopputehtävää.” Se on Taivaan tulien aikana löydetty vastaus. ”Kun kysytään elämän tarkoitusta, me leikimme tällä elämän tarkoituksen etsimisellä, kun meillä ei ole muutakaan tekemistä”, Väänänen ilmoittaa.

Olemme kaukana siitä kuvasta jonka Robin Williams antaa Kuolleiden runoilijoiden seurassa. Ihminen ei olekaan suuremman siunaama kaiken yläpuolella oleva olento ja taide ei elämän itseisarvo. Sen sijaan löydämme itsemme evoluutioteorian parista, jonka mukaan ihminen olentona ei ole pyhä, ainoastaan ihmeellinen kasa sattumia ilman suurempaa tarkoitusta.

”Ihminen ei enää tajua paikkaansa tässä kaikessa, vaan haluaa nähdä maailman olevan häntä varten, siksi luotiin Jumala varmistamaan, että meillä on lupa uskoa siihen”, hän sanoo.

Tämä ei silti tee teatterista turhaa. ”Teatteri on kommunikaatiota, hyvä teatteriesitys on suoraa telepatiaa esityksen ja yleisön välillä. Sali hengittää samaa ilmaa ja ajatusta”, Väänänen tiivistää teatterin aseman.

Hämärä tila

Mihin me sitten tarvitsemme tätä viestintää, jos Jumala ei löydykään lymyilemästä verhojen takana?

”Kun ihminen kieltää paikkansa universumissa niin hänhän meinaa tulla hulluksi koko ajan, tarvitaan erilaista viihdettä johon voi paeta. Teatteri on tarinankerrontaa, tunnen itseni tarinankertojaksi ja jos tarina on hyvä, se voi tarjota ratkaisun arkipäivän kysymyksiin. Se antaa henkistä evästä kohdata arkipäivän asioita ja ymmärtää niitä”, Väänänen kertoo.

 

karintoimisto

 

Ymmärrykselle on nyt tarvetta alati jakautuvassa yhteiskunnassa, se mitä emme ymmärrä, pelottaa meitä. Väänänen on luottanut koulutuksen tuovan tasa-arvoa ja täten muuttavan yhteiskunnan paremmaksi.

Nyt mies myöntää pelkäävänsä. Yhteiskunta on erittäin kriittisessä hajoamispisteessä, tästä esimerkkinä rasistiset mielenosoitukset ja vihapuhe. ”Kun käsittää, ettei ihmisellä ole mitään suurempaa tarkoitusta, on se myös hirveän vapauttavaa, mutta se ei vapauta sinua polkemaan toista elävää olentoa. Olen aina taistellut sitä epäoikeudenmukaisuutta vastaan.”

Pääoman valtikka

Rahan ja taiteen välinen liitto on monesti nähty vaikeana. Taide vaatii rahallisen sijoituksen voidakseen syntyä, usein tämä sijoitus tulee ulkopuolelta, mutta samalla taiteen itsensä pitäisi ottaa yhteiskunnallisesti kantaa ja kritisoida rahoittajaansa.

"Iso näyttämö on
pakko saada täyteen."

”Teatteri on aina ollut hallitsijoiden suosiossa, he haluavat valjastaa taiteen tukemaan ajatustaan vallasta ja yhteiskunnasta”. Väänäsen viesti on synkempi kuin kuva vain voittoa tavoittelevasta sijoitustoiminnasta. ”Teatterin ei koskaan pitäisi olla riippuvainen sponsoreista, koska silloin meidän täytyisi heijastaa heidän maailmankuvaansa”, hän kertoo.

Tässä valjastusajattelussa helposti tullaan unohtamaan teatterin palvelevan myös muita tarkoitusperiä, ei pelkkä sivistystoiminta. Rovaniemen teatteri on myös markkinointivaltti ja keino ylläpitää suomalaisen arkkitehtuurin kannalta merkittävää Lappia-taloa. Väänänen on hyvin perillä tästä. Rahoituksen pudotessa liikaa, tulee teatterille mahdottomaksi täyttää salejaan.  Rovaniemen teatteri putoaisi keskisuurten ja lopulta pienten teattereiden joukkoon.

Näin käydessä, olisi pakko muuttaa pois Lappia-talolta. Ilman teatteria ei Alvar Aallon viimeiseksi jääneellä rakennuksella ole pystyssäpitäjää. Väänäseltä tämä vaatii huolellista suunnittelua ohjelmiston suhteen. ”Iso näyttämö on pakko saada täyteen, sitten me teemme sitä haastavampaa teatteria kahdella pienellä näyttämöllä.” Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että rovaniemeläinen teatteri olisi välinpitämätöntä, vain rahan takia tehtyä teatteria, mutta se rajoittaa teatterin mahdollisuuksia lähestyä kaikkia aiheita. Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat, näin myös Rovaniemellä.

”Pitää muistaa, että talouden pitää palvella ihmistä, ei ihmisen taloutta”, Väänänen päättää.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *