iida

Töissä LYYllä

 

Teksti Iida Vesterinen
Kuva Aleksi I. Pohjola

Tartun mielelläni uusiin haasteisiin, ja vappuviikon projektikoordinaattoriksi hakeminen oli sellainen sopivankokoinen tähän gradun tekemisen kylkeen (graduohjaajani saattaa olla eri mieltä). Projektikoordinaattorin työtehtävä on uusi ylioppilaskunnassa, joten tartuinkin toimeen mielenkiinnolla ja täynnä ideoita. Jo paikkaa hakiessani tiesin suunnilleen, missä vaiheessa vappuviikon järjestelyissä mennään. Vapaa-ajan jaostossa oli päätetty vapun teema hyvissä ajoin ja vappuviikon ohjelma oli selvillä, kun astuin projektikoordinaattorin sandaaleihin. Minun tehtävänäni on hoitaa käytännön järjestelyitä ja taata, että vappu-viikko on onnistunut kokonaisuus. Tehtäviini kuuluu myös monenlainen yhteydenpito yhteistyökumppaneihin, haalarimerkkien ja rannekkeiden tilaaminen, käytännön järjestelyt, kuten lupien anominen vappuaaton tapahtumaan liittyen, sekä vappuviikon viestintä. 

Tällä kertaa vappuviikko kestää huikeat 11 päivää ja monipuolisesta ohjelmakattauksesta löytyy jokaiselle jotain. Monet vappuviikon tapahtumista ovat Lapin yliopiston opiskelijajärjestöjen järjestämiä. Tänä vuonna tapahtumia on järjestämässä myös ammattikorkean opiskelijajärjestöjä. Järjestöjen lisäksi vappuviikon järjestelyssä ovat tiiviisti olleet mukana LYYn hallituslaiset, etenkin Vesa-Pekka, Harriet ja Anna-Riikka, joiden kanssa olen saanut työskennellä muun muassa VappuRöllöön ja TuristiVapun loppuhuipennukseen eli vappuaaton tapahtumiin liittyen. 

Monipuolisesta ohjelmakattauksesta johtuen myös rannekkeella on tänä vuonna huikeita etuja. Oma suosikkietuni lienee puoleen hintaan saatava kahvi (ei take away) Loviisasta, jota voinettekin bongata minun juovan sievoisen määrän viikon aikana. Vappuviikon tapahtumista suuntaan ainakin katsomaan LYY speksi – Kieltolakia ja kuuntelemaan ylioppilaskuoro Lucida Intervallan kevätkonserttia, joka keskittyy tällä kertaa kevyempään musiikkiin. Vappuviikon ohjelmasta löytyvät luonnollisesti myös perinteiset merkkimarkkinat, Vesibussi ja Jätkänpatsaan lakitus useiden muiden bileiden ohella. Koko ohjelman voi tsekata VappuRöllöstä tai TuristiVapun Facebook-sivulta

Vappuviikko on tänä vuonna siis hyvin monipuolinen kattaus erilaisia tapahtumia, joten oli luontevaa, että vappuviikon projektikoordinaattorin hakukuulutuksessa mainittiin muun muassa lappilaisen opiskelijakulttuurin ja oman ammattitaidon monipuolinen kehittäminen projektinhallinnan saralla sekä verkostoituminen. Uskon, että olen tämän projektin aikana päässyt jättämään jälkeni lappilaiseen opiskelijakulttuuriin, kehittynyt itse työntekijänä ja projektinhallinnassa sekä verkostoitunut hieman lisää täällä Rovaniemellä. Vapun jälkeen suuntaan katseen kohti syksyllä odottavia uusia haasteita, stay tuned.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *