Untitled-3 

Minä ja Myanmar osa 2: Aistillinen kulttuurishokki

 

Teksti ja kuvitus Vilja Tuohino

Uudenlaiseen ympäristöön asettuminen laittaa aistit koetukselle. Huomasin tämän astuessani ensikertaa lentokentältä ulos Yangoniin, jolloin tukahduttavan kuuma ilma iski iholleni. Pelkkä monsuunikauden korkea ilmankosteus tuntui olevan liikaa prosessoitavaksi kaksi vuorokautta valvoneille aivoilleni. Myöhemmin sain maksaa ilmastoon tottumattomuudestani, kun ensiretkelläni ruokakauppaan luontoäiti yllätti minut monsuunikaatosateella. Sanottakoon, että ohi kulkiessaan hekottavat naapurini saivat erehdyksestäni viihdykettä kun lopulta saavuin asunnolleni kuin uitettu katukoira.

Kehittyvän suurkaupungin äänimaisema ei voisi juuri enempää erota Rovaniemen hiljaisista kaduista. Arvatenkin liikenteen pauhu on jatkuva ja torvea soitetaan lähinnä merkiksi, että auto on liikkeellä. Ihmisäänet tuovat uuden tasonsa tähän meluun. Yangonissa näet monet asiat myydään huutamalla. Aamulla naan-leipä- ja papumuhennoskauppias herättää minut sulosoinnuillaan ja pian sen jälkeen voinkin jo kuulla pullonkerääjän kutsuhuudon. Yangonin kauppiailla on oma erityinen huutotekniikkansa, jolla ääni saadaan kantamaan koko kadun pituudelta. Pisimmän korren tässä huutokilvassa vetävät buddhalaismunkit. Munkit eivät kuitenkaan vaivaudu huutamaan omin voimin vaan avuksi otetaan megafoni, johon usein nuori ja kirkasääninen munkkikokelas kailottaa muiden munkkien kulkiessa jonossa jokapäiväisellä kerjuullaan.

Yangonissa on oma pistävä ominaistuoksunsa, jota on vaikea yhdellä sormella osoittaa. Se on kuin yhdistelmä durianhedelmää, paistorasvaa ja mätäneviä roskia. Roskia Yangonissa on totisesti paljon. Ensikertaa omalta parvekkeeltani alas katsoessani pystyin laskemaan kuusi kerrostalojen välissä olevassa saastassa mönkivää rottaa. Sen koommin en olekaan parvekkeellani vieraillut. Yksi uniikeimmista tuoksuista Yangonissa on betel-lehdistä lähtevä kloorimainen haju. Pureskeltavan lehden sisään on käärity yhdistelmä tupakkaa ja kemikaaleja, ja pitkään käytettynä se värjää käyttäjänsä hampaat punaisen ruskeiksi. Betel on myös syy, miksi Yangonin tiet ja rappukäytävät ovat täynnä syvän punaisia roiskeita.

Lainehtivat pellot ja niiden keskellä siellä täällä olevat tönöt olisivat oikeastaan voineet olla lähes mistä päin tahansa maailmaa, kunhan vain siristää tarpeeksi silmiään.

Aiheutin ensimmäisellä viikollani työpaikkani ruokalassa hämmennystä, kun kollegani luuli hänen tarinansa liikuttaneen minut kyyneliin. Tosi asiassa olin juuri haukannut thaichilipippuria ja pelkäsin kieleni irtoavan. Ei varmastikaan ole ensimmäinen kerta kun tulinen ruoka yllättää suomalaisen, mutta paikallinen tapa laittaa ruokaa poikkeaa suuresti mistään aikaisemmin kokemastani. Täällä näet öljyssä uiva annos on merkki hyvästä ruoasta ja mausteena käytetään lähinnä chiliä ja suolaa. Pääsin myös tutustumaan paikalliseen keittiöhygienian tasoon saadessani elämäni ensimmäisen ruokamyrkytyksen. Toivon todella, että se jäi myös viimeiseksi.

Vaikka olenkin nyt asunut lähes neljä kuukautta Myanmarissa näen silti joka päivä jotain uutta tai vierasta. Nyt aistini ovat jo jotakuinkin turtuneet, mutta visuaalisen ympäristön erilaisuus jaksaa yllättää. Vaikka jatkuva hämmästely on pidemmän päälle raskasta ja saa koti-ikävän pintaan, olen onnistunut löytämään myös yllättäviä samankaltaisuuksia entiseen elämääni. Pääsin ensimmäiselle työmatkalleni Yangonin ulkopuolelle myanmarilaiselle maaseudulle katsastamaan päättyneen projektin tuloksia. Kiitäessäni skootterin selässä (naisten satulassa, koska ylläni ollut perinteinen Myanmarilainen longyu rajoittaa jalkojen liikkuvuutta) huomasin, että ympäröivä maisema muistutti hämmästyttävän paljon kotiseutuani. Lainehtivat pellot ja niiden keskellä siellä täällä olevat tönöt olisivat oikeastaan voineet olla lähes mistä päin tahansa maailmaa, kunhan vain siristää tarpeeksi silmiään.

Tämä silta kahden niin erilaisen maailman välillä sai minut tuntemaan itseni tervetuulleemmaksi Myanmariin enemmän kuin mikään aikaisemmin kokemani. Vaikka olenkin toisella puolella maailmaa, olen silti sama maalaistyttö Nakkilasta, joka rakastaa peltomaiseman avaraa kauneutta. Siinä, pitäessäni henkeni kaupalla kiinni skootterin satulasta, tunsin hetken olevani kotona.

Kirjoittaja suorittaa graafisen suunnittelun työharjoittelua YK:n Myanmarin projektipalveluiden toimistossa (UNOPS).

Lapin ylioppilaslehti seuraa työharjoittelua koko vuoden.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *