puheyhteisollisyydesta-kuvitus2-marjohiilivirta 

Puhe yhteisöllisyydelle

 

Teksti Janne Väätäjä
Kuvitus Marjo Hiilivirta

Hyvät juhlavieraat,

Minua pyydettiin sanomaan pari sanaa aiheesta yhteisöllisyys. Te kaikki näytätte istuvan rauhassa, kuuntelevan asiani ja yritätte ymmärtää minua. Se kaikki kertoo mielestäni paljon hyvien käytöstapojen lisäksi tästä yhteisöstä.

Jotta voimme olla yhteisöllisiä, meidän on täytettävä neljä seuraavaa kriteeriä: Jäsenyys on tunne siitä, että kuulut yhteisöön. Vaikuttaminen on tunne mahdollisuudesta vaikuttaa yhteisön toimintaan. Integraatiolla puolestaan tarkoitetaan sitä, että yhteisöön kuuluminen tyydyttää jotakin minun tarpeistani ja jaettu emotionaalinen yhteys on puolestaan jaettua yhteistä historiaa, aikaa ja kokemuksia.

Miten tämä yhteisöllisyyden tunne on sitten muodostunut minulle tässä meidän yliopistoyhteisössä? Ensimmäisen kerran koin yhteisöllisyyttä yliopistossa heti ensimmäisenä päivänä. Menimme siihen isoon Fellman-saliin, jossa meidät toivotettiin tiedekunnan puolesta tervetulleiksi. Se oli ensimmäinen kontaktini yliopiston henkilökuntaan. Minulle tuli tunne, että kuulun nyt johonkin yhteisöön.

Jokainen yliopistoyhteisöön kuuluva edistää omalla vastuunkannollaan yhteisöllisyyden tunteen muodostumista.

Pian meidät jaettiin ryhmiin, jonka jälkeen tapasimme tuutorimme. Ja he puolestaan antoivat meille paljon mahdollisuuksia tutustua meitä ympäröiviin opiskelukavereihin esimerkiksi monien eri tapahtumien kautta. Sain tunteen integraatiosta eli siitä, että tämä yhteisö tyydyttää ainakin jotain minun tarpeistani.
Ensimmäisenä syksynä sain myös tunteen siitä, että minulla on mahdollisuus vaikuttaa yliopistoyhteisömme toimintaan. Opettajat, ainejärjestöt ja ylioppilaskunta keräsivät opiskelijapalautteita, olivat aina silloin tällöin esillä yliopiston käytävillä ja pyysivät vinkkejä toimintansa järjestämiseen.
Ensimmäisen vuoden loppupuolella, kun kesä lähestyi, huomasin, kuinka paljon olin ollut päivittäin opiskelukavereideni kanssa ja mitä kaikkea olinkaan heidän kanssaan kokenut. Ja nyt suurin osa heistä lähti viettämään kesää kotipaikkakunnalleen kuten minäkin. Odotettu kesä muuttuikin osittain syksyn odotteluksi. Viimeistään silloin sain tunteen myös jaetusta emotionaalisesta yhteydestä.

Tunne on subjektiivinen kokemus eli se on meillä jokaisella henkilökohtainen.

Se, miten yhteisöllisyyden tunne tulee esille, on nähtävissä esimerkiksi lasten toiminnassa. Lapset nimittäin vahvistavat keskinäisiä sosiaalisia siteitään me-puheella. Tismalleen vastaavaa näkee esimerkiksi sitseillä aikuisten toiminnassa kun meidän pöydästä alkaa kuulumaan hirveä mylvintä ja rummutus.

Meillä kaikilla on jokin side ja syy siihen, miksi me olemme täällä tänään. Osa on täällä edustamassa omaa ylioppilaskuntaa, osa yliopistoa ja osa aine- tai jotain muuta järjestöä. Jokunen rohkea on edustamassa ainoastaan itseään. Näin ollen voin todeta, että täällä istuu monien eri yhteisöjen jäseniä.

Yliopisto, ylioppilaskunta, ainejärjestöt ja opiskelijat yhdessä muodostavat yliopistoyhteisön ja he omalla työllään antavat meille mahdollisuuden yhteisöllisyyden tunteeseen. Jokainen yliopistoyhteisöön kuuluva edistää omalla vastuunkannollaan yhteisöllisyyden tunteen muodostumista.

Yhteisöllisyys ei siis ole sitä, että tulet opiskelemaan yliopistoon tai ammattikorkeakouluun.

Yhteisöllisyys ei ole sitä, että liityt esimerkiksi ylioppilas- tai opiskelijakuntaan, ainejärjestöön tai opiskelijayhdistykseen.

Yhteisöllisyys ei ole sitä, että me kaikki olemme saapuneet tähän samaan tilaan.

Yhteisöllisyys on lyhyesti sanottuna tunne yhteisöön kuulumisesta, mutta myös vastuunkantoa.

Se on vastuunkantoa siitä, että me annamme toisillemme mahdollisuuden yhteisöön kuulumisen tunteeseen ja mahdollisuuden vaikuttaa yhteisömme toimintaan. Se on omien mielihalujemme ja tarpeidemme jakamista tässä yhteisössä ja työntekoa sen eteen, että nämä tarpeet tulisivat toteutetuksi. Se on panostusta yhteisöön – yhteisöön – jossa jaamme yhteiset kokemuksemme ja annamme aikaa toisillemme.

Kun me kaikki kannamme nämä vastuut, niin täytämme aikaisemmin mainitut neljä kriteeriä, jotka yhteisöllisyyden tunteen saaminen edellyttää.
Kannetaan jokainen meistä ylpeänä tämä vastuu ja ollaan me tänään se yhteisöllinen yhteisö, jollainen me kaikki omilla tahoillamme halutaan luoda. Ei jätetä ketään yksin ja muistetaan, että me itse määrittelemme yhteisöjemme rajat.

Olen ylpeä, että saan kuulua tähän yhteisöön. Suurin kiitos siitä kuuluu teille kaikille.

Puhe on pidetty LYYn vuosijuhlilla.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *