OLYMPUS DIGITAL

Taide edellä halki maan

 

Teksti Teemu Loikkanen
Kuvat Emmi Mäkäräinen ja Janne Erkkilä

1600-1800 kilometriä kävellen pitkin metsiä ja tienlaitoja Hangosta Nuorgamiin. Saldona 20 000–30 000 valokuvaa, lukematon määrä videopätkiä ja nauhurilla tallennettua ääntä.

”Olen aina pitänyt tietääkseni beduiineilta peräisin olevasta sananlaskusta, "sielu kulkee kamelin vauhtia", eli jos tulee nopeasti perille ei voi heti sopeutua uuteen paikkaan”, Lapin Yliopistosta taiteen maisteriksi vuonna 2016 valmistunut Janne Erkkilä kertoo.

Ajatus pitkästä vaellusreissusta oli muhinut jo vuosikausia.

”12-vuotiaasta asti olen käynyt isäni kanssa vaellusreissuilla tuntureissa. 2013 olin ensimmäistä kertaa yksin kaksi viikkoa ja se tuntui liian lyhyeltä ajalta. Vähitellen ajatus paisui neljän kuukauden reissuksi”, Erkkilä kuvailee.

Apurahojen hakeminen ja saaminen mietityttää varmasti monia taiteilijaksi tai tutkijaksi aikovaa opiskelijaa. Lottovoiton kaltaiselta kalskahtava Koneen säätiön vuoden työskentelyapuraha osui Erkkilän kohdalle, mutta hän ei ole itsekään varma mikä ratkaisi sen saannin.

”Olen laittanut joka vuosi hakemuksen kaikkiin mahdollisiin paikkoihin. Alusta asti oli selvää, että kävelyn lisäksi kyseessä on taideprojekti. Vuosi vuodelta hioin hakemusta paremmaksi. Ehkä oli hyväkin, etten onnistunut heti ensimmäisenä vuonna, sillä projektikin parani. Koneen säätiö painottaa rohkeita avauksia, tämä on tällainen vähän pöhkö juttu jota harva lähtisi edes yrittämään. Taustalla saattaa olla myös Suomi 100 –juhlavuosi, vaikken edes ottanut sitä esille hakemuksessa”, Erkkilä kertoo.

”Kuten vesi viettää sinne missä on vähiten vastusta, jalatkin oppivat metsässä hakeutumaan helpoimmalle reitille.”

Suhde paikkaan ja aikaan muuttuu kävellessä

Viime vuonna tein tähän lehteen arvostelun Kävelyn Filosofiaa –kirjasta. Kävelemisestä on tosiaan kokonaiseksi kirjaksi tai elämäntavaksi. Se ei ole mitään urheilua, jossa mitattaisiin tuloksia, vaan moniulotteista ja joskus radikaaliakin toimintaa, kuten edellä mainitusta teoksesta selviää. Erkkilä on harrastanut kävelyä paljon ennen tätä projektiakin, sekä reissannut monilla eri kulkuvälineillä miettien mitä nopeasti vilahtelevien maisemien takana piilee. Olisiko tuon järven rannassa hyvä telttapaikka tai muuta sellaista.

”Kävelemällä voi mennä oman aikataulun mukaan, ei tarvitse miettiä mihin aikaan bussit kulkevat. Se on rauhallista tekemistä, voi keskittyä itse kävelemiseen tai tehdä jotain muuta samalla ja antaa jalkojen viedä. Kävellessä pääsi helposti flow-tilaan, jossa jalat rullaavat itsekseen ja itse istuu ikään kuin satulassa. Keskityin siihen, että rinkka on hyvin säädetty ja jokainen kehon osa on oikeassa asennossa. Kun sopiva asento löytyi, sai kuunnella, haistella ja katsella rauhassa. Mitä enemmän kävelypäiviä oli, sitä helpommin flow-tilaan pääsi.”

IMG_6732

Suomi on tosiaan pitkä maa, täynnä metsää, peltoa, järviä ja niiden välissä mutkittelevia teitä. Erkkilä tamppasi matkallaan vaihtelevia maastoja, joista jokaisessa oli omat kiinnostavat puolensa.

”Suhde asfalttiteihin muuttui. Aluksi oli kamalaa, kun rekat rymistelevät jatkuvasti ohi tien laitaa kävellessä ja meteli on kovaa. Sitten aloin tarkastella asiaa taiteellisesta näkökulmasta, vauhtiviivat ja valot alkoivat kiinnostaa ja totuin rekkoihin. Tiellä kävelee kuin putkessa tai liukuhihnalla. Metsä on toinen ulottuvuus, huomio menee laajemmalle ja tuntosarvet ovat levällään.”, Erkkilä kertoo.

Matka päämäärää tärkeämpi

Reissussa oli paljon käytännön haasteita: kamerassa piti olla akkua ja tavallista oli istua ”kuusen persiissä” miettiä miten pysyy kuivana. Metsä kuitenkin antoi enemmän kuin otti ja niin mieli kuin kehokin tottuivat teltta-elämään.

”Kuten vesi viettää sinne missä on vähiten vastusta, jalatkin oppivat metsässä hakeutumaan helpoimmalle reitille”, Erkkilä muotoilee.

Kamera ja mikki toimivat tärkeinä työkaluina taiteellisen ideoinnin kannalta. Erkkilä ei kuunnellut musiikkia vaan pyrki eräänlaiseen meditaatiokävelyyn.

”Keskityin keholliseen; miten jalka osuu alustaan, millainen ääni siitä tulee? Kun näin tai kuulin jotain kiinnostavaa, joka toistuvasti vei huomioni - vaikkapa linnun laulua - yritin kuvata ja äänittää sitä”, Erkkilä kertoo.

Kävely oli melkoinen suoritus, mutta Erkkilä haaveilee jo ensi kesän mahdollisuuksista: hitaammasta reissusta, jossa olisi aikaa marjastaa ja kalastella sekä pyöräretkestä Itä-Eurooppaan. Reissun päättyessä pohjoiseen olivat lopun tunnelmat haikeat mutta helpottuneet.

”Viimeisenä kuukautena kävelin 600 kilometriä, joka oli rankka suoritus. Toisaalta olisin halunnut vain levätä viikon ja jatkaa vaikkapa Nordkappiin. Lopetus oli anti-kliimaksi, parhaat hetket olivat jo menneet, se oli loppuliukua”, Erkkilä kuvailee.

Vaikka ideoita ja materiaaleja on roppakaupalla, keskittyminen taiteelliseen työskentelyyn on ollut hankalaa, sillä Erkkilän ajatukset ovat olleet vielä metsässä.

”Täytyy miettiä uudestaan teosten pointti. Mitä sellaista reissussa tapahtui, jota haluan korostaa? Nyt on alkanut varsinainen työ.”

Erkkilän oma näyttely avautuu galleria Mustanapassa 8.12. kello 18, jonne taiteilija toivottaa kaikki tervetulleeksi. Keväällä on tulossa myös ainakin Paavin Äpärät -yhteisnäyttely. Lisätietoa: http://suomenhalkijalkaisin.blogspot.fi/

24463287_10212661231938551_2113556038_o

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *