marjohiilivirta_kuvitus_mirosarolan_kolumniin

Kolumni: Ystävät ja viholliset

 

Teksti Miro Sarola
Kuvitus Marjo Hiilivirta

Sosiaalinen media vaikuttaa usein virtuaaliselta taistelutantereelta. Terveyteen, elämäntapoihin ja uskontoihin liittyvät keskustelut kärjistyvät helposti digitaalisessa maailmassa, mutta ylivoimaisesti helpoiten painekattilan saa kuohumaan poliittiset erimielisyydet

Sosiaalipsykologi Jonathan Haidt tekee kirjassaan "The Righteous Mind: Why Good People are Divided by Politics and Religion (2012)" mielenkiintoisen väittämän: Ihminen valitsee poliittisen leirinsä intuitiolla, ja vasta sen jälkeen alkaa älyllinen prosessi, jossa keksitään perustelut omalle tuntemukselle. Haidt jatkaa, että oikeistolainen ajattelee vasemmistolaisen usein hyväuskoisena hölmönä; pohjimmiltaan hyvänä, mutta väärässä olevana. Vasemmistolainen taas ajattelee oikeistolaisen edustavan totaalista pahaa. Vaikka nykypäivän vastakkainasettelua ei voi rinnastaa esimerkiksi sadan vuoden takaiseen – kansan totaalisesti erilleen repineeseen sisällissotaan – on se silti olemassa ainakin pinnan alla ja jakaa ihmisiä jollain tasolla.

Erilaisten ilmiöiden niputtaminen yhteen on myös merkille pantavaa aatteellisissa kiistoissa. Maahanmuutto- ja pakolaiskriittisyys yhdistetään usein äärioikeistoon, rasismiin, antisemitismiin, homofobiaan ja muihin tuomittaviin ajatusmalleihin. Poliittinen vasen taas suvaitsevaisuuteen, solidaarisuuteen ja vähemmistöjen oikeuksien puolustamiseen. Vaikka edellä mainitut olettamukset eivät ole perättömiä, yleistämisessä on aina vaaransa – erityisesti silloin, kun alamme jakaa ihmisiä ystäviin ja vihollisiin. Ihmisiä niputetaan tiettyyn leiriin ei pelkästään omien ajatustensa pohjalta, vaan myös kenen kanssa he ovat tekemisissä. Henkilö X saattaa olla rasistinen, mutta emme voi olettaa, että hänen jokainen Facebook-ystävänsä jakaa saman arvomaailman. Ajatus siitä, ettei vastakkaisen mielipiteen omaavien ihmisten kanssa voi olla tekemisissä ilman leimautumista ei edistä ihmisten ymmärrystä, vaan syventää jakolinjoja entisestään.

Haidtin mukaan menemme usein intuitio eli tunteet edellä, järjelliset perustelut perässä. Suurin osa ihmisistä haluaa ajatella itseään älykkäänä ja rationaalisena olentona, mutta mikä on todellisuus? Objektiivinen peiliin katsominen tekee hyvää jokaiselle. Keskustelenko itse aina älyllisesti ja faktapohjalla? Kuuntelenko oikeasti vastapuolen perusteluita, vai onko väittelyn voittaminen keinolla millä hyvänsä ainoa päämääräni?

Länsimainen mielenlaatumme rakastaa usein rationalistista lokerointia, mutta on hyvä muistaa, että kaikkiin aiemmin mainittuihin aatteellisiin lokeroihin löytyy paljon poikkeuksia. Suurin osa ihmisistä ei myöskään kuulu mihinkään ääripäähän. Yläkerran Huhtasaarta äänestäneellä naapurilla ei ole todennäköisesti Hitlerin kuvaa olohuoneen seinälle, sen enempää kuin vasemmistoa kannattava seinänaapurimme käyttäisi vapaa-aikansa polttamalla autoja äärivasemmiston kanssa.

Vihaa ja kärjistyksiä on helppo lietsoa virtuaalisesti, mutta ymmärrystä kehittää huomattavasti paremmin ihmisten kohtaaminen kasvotusten, vaikkei kaikesta aina samaa mieltä olisikaan.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *