pöykköläkuvitus (1)

Muistoissani Pöykkölä

 

Teksti ja kuvitus Vilja Tuohino

Suurimmalle osalle opiskelijoista Pöykkölä ei luultavasti tarkoita muuta kuin joen toisella puolella sijaitsevaa Rovaniemen kaupunginosaa. Itse kuulin ensimmäistä kertaa Pöykkölästä uusien opiskelijoiden tervetuliaispuheessa vuonna 2012. Silloin meille kerrottiin, etteivät opintomme alkaisi yliopiston tiloissa, vaan luentojen alkaessa saisimme hypätä bussikuljetusten kyytiin.

Taiteiden tiedekunta sijaitsi Pyökkölässä F-siiven kunnostusten aikaan. Tarkemmin ottaen graafisen suunnittelun, AVM:n, sisustus- ja tekstiilimuotoilun sekä vaatetussuunnittelun luokat, sillä kuvataidekasvatuksen tilat olivat sijoitettu Rotkolle rautatieaseman läheisyyteen.

Ensimmäisinä opiskeluviikkoinani sain kuulla, että koko F-siiven sisäilmaongelma oli silkkaa puppua ja oikeasti juoni eristää taidehipit kunnon opiskelijoista. Episodi päättyisi taiteiden tiedekunnan leikkaamiseen irti yliopistosta F-talon räjäyttämisen säestyksellä. En varsinaisesti usko, että keskustelu käytiin vakavalla naamalla, vaan ennemmin välisijoituspaikasta kumpuavaa ketutusta lääkittiin huumorilla. Itse 19-vuotiaana olin into piukassa uskoen pääseväni ensi kertaa osaksi monialaista yliopistoyhteisöä. Sen sijaan meidät eristettiin muista opiskelijoista omaksi muotoilukommuuniksi kaukana kaikesta.

Pöykkölään kulki bussi kahdesti päivästä, sovitettuina aamu- ja iltapäiväluentoihin. Hankaluuksia tuottivat luentoaikataulut, jotka eivät olleet Pöykkölän ajanlaskussa. Päivä saattoi alkaa Pöykkölästä, iltapäiväluento sen sijaan olikin Rotkolla ja lopuksi iltaluento pääyliopistolla. Eri luentopaikkojen välillä suhaaminen saattoi parhaimmillaan aiheuttaa koulupäivän aikana 16 kilometriä pyöräilyä. Lähetän syvimmät pahoittelut oikeustieteen luennoitsijalleni, jos vaikutin hieman nuutuneelta jokaisella luennollasi.

Iltaopiskelu oli Pöykkölässä sen olosuhteista johtuen varsin haastavaa. Voisin väittää, että vanhan emäntäopiston tilojen sisäilmaongelmat olivat vähintään yhtä huonot kuin F-talon. Luento Pöykkölässä tarkoitti sumuisia aivoja loppu päiväksi. Jos halusi viettää iltoja Mac-luokissa työskennellen, ongelmaksi nousi ravinnon hankinta. Rakennuksen ainoan ravintolan sulkeutuessa vaihtoehtona ei ollut nopea kipaisu Saleen. Onneksemme Pöykkölän piste -pizzeria palveli ahkerimpia opiskelijoita talven pimeimpinä tunteina. Itsekin olen viettänyt muutamat illat elämästäni graafisten suunnittelijoiden maanalaisissa luokissa kebabrulla kourassa ja Adoben ohjelmille kiroillen.

Neljännen opiskeluvuoden vietin vaihdossa ja viidentenä vuonna viimein astuin yliopistoon, johon luulin päässeeni opiskelemaan. Ensimmäiset viikot upouudessa siivessä olivat suorastaan ihania. Voi kuinka lähellä palvelut ovatkaan! Yliopiston tiloissa voisi viettää vaikka kokonaisen yön työskennellen ilman, että tarvitsisi pelätä jäävänsä loukkuun jumalan selän taakse.

Pöykkölä sanalla on meille vanhemmille opiskelijoille paha kaiku. Nyt jo asiaan etäisyyttä ottaneena alkaa puistatukseen sekoittua tippa nostalgiaa. Toisaalta saattaa mieleni kaihoisuus olla myös merkki opintojen päättymisestä, sillä muistelen myös koulumatkoja 30-asteen pakkasessa “vanhoina hyvinä aikoina”. On ollut ilo kuulua Pöykkölä-sukupolveen, mutta samalla on myös helpottavaa saada viettää viimeiset ajat muiden opiskelijoiden seurassa. Me selvisimme Pöykkölästä!

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *