hiljaisuus_kuvitus1

Paljon melua hiljaisuudesta

 

Teksti Maria Paldanius
Kuvitus Suvi Suitiala

Kaikki ihmiset kautta aikain tuntuisivat kaivanneen ja kaipaavan hiljaisuutta. Niin kutsutun neljännen teollisen vallankumouksen kaoottinen aika osoittaa, että mitä enemmän hälyä ja melua ympäristö tuottaa, sitä enemmän ihminen kaipaa tasapainottavaa vastavoimaa. Etenkin länsimaissa monet alun perin idän suunnalta kotoisin olevat jooga- ja meditaatiomenetelmät lukemattomine variaatioineen ovat viime vuosien aikana nostaneet päitään ja kirineet harrastustilastojen ja vapaa-ajanviettotapojen kärkeen.

Kansainvälisen suosion saavuttaneessa mindfullness-tekniikassa pyritään keskittymään hengitykseen, kehon tuntemuksiin ja mielen reaktioihin. Menetelmässä on paljon yhteistä yli 2500 vuotta vanhan, buddhalaisilta peräisin olevan Vipassana-tekniikan kanssa. Molemmissa hiljaisuutta ja mielenrauhaa pyritään rakentamaan sisältä käsin. Vastakkaisena tekniikkana voidaan mainita KonMari-filosofia, jonka mukaan kotona pitäisi olla vain esineitä, jotka tuottavat omistajalleen iloa. Mielenrauhaa ja hiljaisuutta rakennetaan näin ollen ulkoa päin. Hiljaisuus on siten kokonaisvaltainen olemisen ja elämisen mielentila, johon vaikuttavat paitsi ulkoiset ja sisäiset tekijät erikseen, mutta myös kaikki yhdessä.

Mindfulness-ohjaaja ja pappi Miia Moisio pohti mielenrauhanetsintää ja hiljaisuudenkaipuuta Kirkko ja kaupunki -lehdessä vuonna 2016. Hän samalla sekä myönsi, että kyseenalaisti mindfullness-oppien todellisen tarpeen: ”Ihan oikeastiko me tarvitsemme ammattilaisen sanomaan, että muista levätä ja hengittää?” Moisio kuitenkin tiesi, mistä on kyse ja miksi ohjatulle hiljentymiselle on tarvetta. Ajankuvaan kuuluu tehdä liikaa kaikkea. Teemme liikaa töitä, harrastamme, syömme ja juomme liikaa unohtaen omat rajamme. Samalla yhteys omiin tunteisiin särkyy. Tunneyhteyden rikkoutuessa kärsii niin oma olotila, kuin myös vuorovaikutus muihin ihmisiinkin. Moision mukaan seuraukset tuntuvat sisäisesti ja näkyvät ulospäin erilaisina kiputiloina ja väsyneenä, lyyhistyneenä olemuksena.

Ajankuvaan kuuluu tehdä liikaa kaikkea. Teemme liikaa töitä, harrastamme, syömme ja juomme liikaa unohtaen omat rajamme.

Aktiivisesti hiljainen kansa

Jos jokin voidaan määritellä hiljaiseksi, on oltava myös jotain ei-hiljaista. Mikä on hiljaisuuden vastakohta? Nopeasti ajateltuna mieleen tulee sana melu. Laajempi katsantokulma tarjoaa kuitenkin vaihtoehdoiksi myös muita elementtejä. Kiire, stressi, jatkuva aherrus ja puurtaminen, loppuun palaminen, levottomuus ja rauhattomuus voidaan nekin nähdä vastavoimina hiljaisuudelle. Hiljaisuus voidaan siten ymmärtää sekä sisäisenä, että ulkoisena tilana. Silloin kun ulkoinen tai sisäinen maailma tai molemmat yhdenaikaisesti ovat myllerryksessä ja epätasapainossa, voidaan kaiketi puhua hiljaisuuden vastakohdasta.

Mutta voiko toinen olla olemassa myös ilman toista? Entä voiko toinen olla toista tärkeämpi? Nimittäin jos oma sisäinen meri on tarpeeksi tyyni ja mielen vatupassi balanssissa, ei ulkoisilla ärsykkeillä ehkä olekaan enää niin paljon vaikutusvaltaa. Ehkei häiriötekijöihin tarvitse yrittää edes vaikuttaa, jos onnistuu luomaan sisälleen hiljaisen tilan, jota mikään maailman melu ei onnistu hämmentämään. Omasta hiljaisesta paikasta käsin vaikeatkin asiat ovat helpommin käsiteltävissä ja ylimääräiset ärsykkeet reagointialueen ulkopuolella.

Suomalaista metsää, järvimaisemaa, saunaa, mentaliteettia ja luonteenlaatua pidetään hiljaisuuden ilmenemismuotoina, ellei jopa sen ruumiillistumina. Amerikkalainen kielitieteilijä, Turun yliopistossa dosenttina työskentelevä Michael Berry on tutkinut hiljaisuuden ilmiötä Suomessa. Hänen mielestään suomalainen hiljaisuus on ikään kuin metodi, jonka avulla pyritään luomaan harmoniaa luonnon, oman itsen ja kanssaihmisten välille. Berryn kokemuksen mukaan suomalaiset ovat aktiivisesti hiljaista kansaa.

Positiivisesti ja hiljaisesti aktiivinen henkilö ei aina vaikuta puheliaalta tai sosiaaliselta, mutta tosiasiassa hän kunnioittaa muita, kuuntelee aktiivisesti ja puhuu kun on asiaa. Ehkä stereotyyppinen suomalainen hiljaisuus siis kielii aidosta ja oikeasta mielenrauhasta. Tai sitten vain metsäläisestä mentaliteetista.

Kun kaikki on kiinni ja hiljaa

Jos matkustaa Balin saarelle Indonesiaan maaliskuun lopulla, on syytä varautua yllätykseen. Saattaa käydä näet niin, että eteen osuu juuri se aamu, jolloin aamiaista ei saa mistään, skoottereita ja lainelautoja ei vuokraa kukaan, ikkunat on peitetty kankain ja jätesäkein, kukaan ei osta, myy tai järjestä mitään, eikä ristinsielua näy liikenteessä. Tai pitäisikö käyttää vain sanaa sielu ja pudottaa risti pois? Balilaiset harjoittavat nimittäin balilaista hinduismia, jossa ei palvota vain yhtä tai kahta vaan tuhansia jumalia ja johon kuuluu vahva usko sieluun ja sielun reinkarnaatioon.

Vuosittainen, maaliskuun lopulla tapahtuva Nyepi on kaikkia läsnä olevia koskettava tapahtuma, joka sulkee koko saaren lentokenttiä, kauppoja, ravintoloita, kännyköitä ja internet-yhteyksiä myöten. Länsimaalaisten keskuudessa tempaus kulkee nimellä Silent Day, eli Hiljainen Päivä. Hiljaisen Päivän -päivät on omistettu hiljentymiselle, meditaatiolle, itsetutkiskelulle ja joskus myös paastolle. Se on samalla sekä osoitus saaren syvästä hengellisyydestä ja hinduperinteestä, että avoin kutsu ja kehotus kaikille ihmisille sukupuoleen, ikään, ihonväriin tai kansallisuuteen katsomatta mennä omaan itseen ja olla hetki rauhassa hiljaisuudessa.

Kaaoksen keskellä rauha

Äänten, värien, makujen, tuoksujen ja hajujen kaaoksesta tunnettua Intiaa voi hyvällä syyllä kutsua joogan, meditaation ja hiljentymisen tyyssijaksi. Intia on hiljaisuusharjoitusten alkukoti. Jo yli 2500 vuotta sitten Buddha opetti ihmisille yleistä elämäntaito-oppia, joka tunnetaan nykyisin jo alussa mainittuna Vipassana-metodina. Termi tulee paalinkielestä ja tarkoittaa selkeää näkemistä ja syvää meditaatiota (”insight meditation”). Se on yksi vanhimmista buddhalaisista meditaatiotekniikoista, jota toisinaan sanotaan myös oivallusmeditaatioksi. Vipassana-harjoituksessa keskitytään mielen liikkeiden, fyysisten tuntemusten ja hengityksen tarkkailuun, minkä tarkoituksena on johtaa syvään itsetutkiskeluun ja itseoivallukseen.

hiljaisuus_kuvitus2

Tänä päivänä Vipassana-metodi ei ole enää sidoksissa mihinkään uskontoon. Vipassana-tekniikan ympärille on kehitetty maailmalla monenlaisia tapahtumia, kursseja ja retriittejä. Intiassa järjestettävät Vipassana-retriitit kestävät perinteisesti viisi, seitsemän tai kymmenen päivää. Retriitit rakentuvat tarkkojen rutiinien ympärille. Päivät alkavat aamumeditaatiolla, jota seuraa aamiainen, aamupäivämeditaatio, lounas, iltapäivämeditaatio, illallinen, iltameditaatio ja niin edelleen. Tärkeimpänä ohjenuorana retriiteissä on hiljaisuus. Osallistujat ovat koko retriitin ajan aivan hiljaa ja kaikki kommunikointi aina puheesta ja käsimerkeistä äänimerkkeihin ja silmiin katsomiseen on poissuljettu. Säännöt ovat tiukat, koska paikalle on tultu hiljaisuuden tähden. Oman ja muiden hiljaisuuden kunnioittaminen on kultaa.

Hiljaisuuden retriitti luostarissa

Niin kristinuskon kuin islaminkin piirissä hiljaisuutta pidetään suuressa arvossa. Uskovat ovat kautta aikain vetäytyneet yksinäisyyteen ja hiljaisuuteen ollakseen lähempänä Jumalaansa. Molemmissa uskonnoissa hengellisenä ihanteena voidaan pitää kuuliaisuutta, nöyryyttä ja hiljaisuutta, joka palvelee sekä sisäistä kasvua, että yhteisöelämän tarpeita. Myös pyhiinvaellusmatkat ovat aina olleet tärkeitä matkoja kohti omaa hiljaisuutta ja vahvempaa Jumala-yhteyttä.

Monien eri uskonnollisten tahojen järjestämät hiljaisuus-retriitit tarjoavat mahdollisuuden hiljentymiseen. Tästä esimerkkinä on Savossa sijaitseva Valamon ortodoksisen munkkiluostari, joka vetää puoleensa hiljaisuuden etsijöitä. Vuosittain luostarissa vierailee noin 120 000 ihmistä. Ylen vuonna 2017 tekemässä haastattelussa Valamon johtaja, arkkimandriitta Sergei kertoi Valamon opiston järjestämien hiljaisuuden retriittien suosion tulleen yllätyksenä. Suosion syyksi hän arvelee ihmisten kaipuuta saada paitsi uutta kosketusta omaan sisäiseen hiljaisuuteensa, myös ohjausta hiljaisuuden äärelle. Retriiteissä joku toinen määrittelee hiljaisuudelle rajat ja asettaa ehdot, minkä moni kokee tarpeelliseksi.

Valamon luostarissa hiljaisuuden kysyntä ei rajoitu vain kirkkopyhiin, vaikka pääsiäinen onkin selkeästi vilkkain rauhoittumissesonki. Sergein mukaan Valamossa käy kaikenikäisiä ihmisiä kaikkina vuoden aikoina. Luostari on paitsi rukouksen ja pyhyyden, myös yleisen hiljentymisen paikka. Sergei arvelee, että sieltä haetaan toisinaan myös hengellistä, mutta ennen kaikkea omaa, sisäistä uudistumista. Aina ihmiset eivät edes tiedä, miksi menevät käymään.

Hiljaisuuden taito

Aikaamme leimaava hälyn ja rauhan ristiriita sekä yhä kovaäänisemmäksi kasvava hiljaisuus-hypetys antaa ymmärtää, että hiljaisuudessa ja hiljentymisessä olisi kyse jostakin mahdottoman vaikeasta asiasta, jonka vain harvat ja valitut voivat saavuttaa. Ehkä todella on niin, että hiljaisuutta ja hiljentymistä voidaan pitää jonkinlaisina erityistaitoina. Mutta ehkä yksinkertaisimmillaan kyse on kuitenkin oman sisäisen hiljaisuuden ja yhteisöllisen, jaetun hiljaisuuden vaalimisesta, tunnustamisesta ja tunnistamisesta. Siitä, että ymmärtää melun ja hälynkin kumpuavan vain hiljaisuudesta. Ilman hiljaista tilaa melulla ei ole sijaa – ja päinvastoin.

Hiljaisuuden käsitteen ja merkityksen ymmärtänyt ja hiljentymisen taidon omaava ihminen antaa muillekin tilaa puhua, ajatella ja hengittää. Kenties hiljaisuudentaito on lopulta vain aitoa läsnäoloa ja kykyä asettua toisen ihmisen ja käsillä olevien asioiden äärelle. Se on toisen ihmisen kuulemista ja kuuntelemista ilman oman vastakommentin kärkästä odottamista ja oman puhevuoron jonottamista. Ehkäpä muiden ihmisten hiljaisuuden kunnioittaminen oman hiljaisuuden ja hiljentymisen kautta on hiljaisuutta parhaimmillaan.

Ulkoisten ärsykkeiden lisäksi on siis kohdistettava katse myös omaan napaan, peiliin ja peilikuvan taakse. Mitä hiljaista minussa on? Onko mielessäni ja kehossani hiljaisuutta? Miten se ilmenee sisäisesti, entä ulkoisesti? Miltä hiljaisuus minussa tuntuu vai tuntuuko miltään? Pitäisikö viettää oma hiljainen päivä? Sen jälkeen saattaisi olla taas helpompi hengittää – ja palata uusin eväin takaisin hälyyn, meluun ja kaaokseen.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *