kjhgfds

Pää pois p*rseestä! – Jussi Olavi Jokinen

 

Teksti Erkka Lehtoranta
Kuvat Kaisa-Reetta Seppänen

Mitä, minä vai?

Hellästi kehottava Pää pois p*erseestä -komediakiertue on yksi monista rovaniemeläisen Lentävän Poron Teatterin tuotoksista. Viimeisin teos Maailman hauskimmat 96 minuuttia näyteltiin kesällä 2018.

Teoksen kestoksi ilmoitetaan 114 minuuttia.

Porolla on ollut turbulenssia. Teatterin valot sammuivat näytelmien osalta tauolle tämän vuoden elokuussa hankalien aikojen saattelemana. Nyt kymmenisen vuotta Rovaniemellä vaikuttanut Lentävän Poron Teatterin toimitusjohtaja ja näyttelijä Jussi Olavi Jokinen pystyy – teatterinsa neuvoa noudattaen – katselemaan hetken ympärilleen.

Paniikkia ei ole. Jokinen on oppinut tekemään reitistään itselleen luontevan, mihin sitten päätyykään.

”En ole epäröinyt, ei voi sanoa niin. Olen oikeastaan aina tiennyt mitä haluan, se on lähtenyt sieltä lapsuudesta. Silloin kun rakastuin sarjakuviin, tiesin ihan satavarmasti, että haluan sarjakuvataiteilijaksi. On kuitenkin jännä, että olen aina ollut valmis vaihtamaan unelmaani. Kun tutustuin kuvataiteeseen laajemmin, olin ihan satavarma, että minusta tulee kuvataiteilija”, Jokinen toteaa historiastaan.

Jokinen ei ole pelännyt rakastaa maailmaa sellaisena kuin se hänelle näyttäytyy ja juosta taiteellisten intohimojensa perässä. Tähän Jokinen on opetettu jo nuoresta, ja siitä hän on kiitollinen.

”Onni on ollut, että on jo tosi nuoresta päässyt tekemään oikeasti ja todella hyvien tyyppien kanssa. Että jos haluaa tehdä jotain, se pitää vain tehdä”, Jokinen muotoilee.

”Kaikista ihaninta on kyllä, kun lähtee täysillä johonkin juttuun.”

Tekemisen kulttuurin Jokinen oppi synnyinkunnassaan Riihimäellä. Siellä vuonna 1987 syntynyt, eräänlaiseksi ”taiteen moniottelijaksi” tunnustautuva Jokinen osallistui jo 12-vuotiaana perinteikkään elokuvakulttuuriyhdistys Kino Sampon toimintaan.

”Olen itse kuulunut aina siihen elokuvaporukkaan. Minut opetettiin alun perin elokuvakoneen hoitajaksi. Silloin sai vielä filmiä pujotella. Ehkä siitä myös tarttui jotain sellaista...”, Jokinen tuumii ja toteaa lopulta:

”Olen kyllä aina uskonut siihen, että historiassa on avain tulevaisuuteen. Tämä tulee Kurkelan Reijolta, joka on minulle eräänlainen henkinen oppi-isä”.

Saa väkisinkin kuvan, että Jokisen avaimia ovat olleet Kino Sampon ihmiset, jotka tönivät tekemään; kannustivat, antoivat vastuuta, tukea ja turvaa. Myös David Lynch oli iso, painava avain.

”Olisinkohan ollut viisitoista, kun olen nähnyt elokuvan nimeltä Mulholland Drive, tämä Lynchin kohtuullisen härö tapaus. Se muutti minun elämäni. Siinä tapahtui joku sellainen klikkaus, ja tajusin, että elokuva ja kuva ylipäätään voi olla enemmän kuin viihtymisen väline. Sillä pystytään haastamaan ja kertomaan joku tarina, kertomaan jotain tästä maailmasta. Sen perässä tässä on tavallaan sitten juostu”, Jokinen muistelee.

Impro ja tarinan hengittäminen

Elokuvaukseen rakastunut nuori Jokinen muutti Rovaniemelle vuonna 2008 opiskelemaan audiovisuaalista mediakulttuuria. Tähtäimessä oli alun perin elokuvaohjaajan ammatti.

”Kuulun kylläkin näihin, jotka eivät ole koskaan valmistuneet”, Jokinen virnistää.

Nykyisin yrittäjänä toimiva Jokinen tutustui Lapin ylioppilasteatterissa omaan tulevaan teatteriseurueeseensa ja tuleviin liikekumppaneihinsa. Lentävän Poron Teatteri muotoutui tästä porukasta, kun se piti ensiesiintymisensä vuonna 2010.

Homma toimi, ja hiljalleen Jokisen työstä tuli leikkiä. Tai leikistä työtä.

”Improon kuuluu olennaisena osana leikki. Meidän kaikkien pitäisi leikkiä enemmän”, Jokinen sanoo.

"Meidän kaikkien pitäisi leikkiä enemmän.”
– Jussi Olavi Jokinen

Impro eli improvisaatioteatteri on teatterin laji, jossa näyttelijät ovat yleisönsä kera käsikirjoituksen jumala. Paljon tapahtuu hetkessä, kun aikuiset leikkivät. Aivan kuten lapsillakin.

Tämä hetkessä tapahtuva leikki vaatii yhteistyötä ja luottamusta kanssanäyttelijöihin. Improvisoidessa pitää uskoa, että kaveri ottaa kopin, jos ajatus tipahtaa kesken toteutuksen.

Vaikka improteatteri rakentuu välillä kuin tyhjästä, se ei silti ole vain irrallisia, kommellusten ja oivallusten tahdittamia hauskoja hetkiä.

”Kyllä se impro aina kertoo jotain. Ennen kaikkea se kertoo niistä tekevistä ihmisistä, ja siitä miten me voidaan yhdessä luoda joku sellainen tarina, mikä ei välttämättä tulisi ikinä kenenkään yksilön aivoista ulos. Me luodaan se ryhmänä, luodaan se yleisön kanssa siinä tilassa, hengitetään sitä tarinaa", Jokinen toteaa.

”Huippuluokan improssa pystytään luomaan erittäin mielenkiintoisia kysymyksiä maailmasta, ja antaa ehkä vastauksiakin”.

Ja tämä huippuluokan improvisaatioteatteri sijaitsee Lentävän Poron Teatterissa. Hyvän ei kannata hävetä.

”Vaikka ehkä omakehu vähän tässä haiseekin, niin täytyy sanoa; kun oltiin viime keväänä kiertueella meidän porukan kanssa, niin kyllä siellä oli sellaisia hetkiä, että täytyi hämmästellä, että mistä nämä ideat tulevat’”, Jokinen muistelee.

”Mekin tehdään sellaista niin sanotusti ’vakavampaa settiä’. Meillä on sellainen esitysformaatti olemassa kuin ’hidasta komediaa’”, Jokinen kertoo.

Jokisen hitaassa komediassa noin kahdesta neljään näyttelijää elää näyttämöllä reaaliajassa yhtä ainoaa kohtausta, noin 50 minuutin esityksen ajan.

”Me näytetään tavallaan hetki niiden ihmisten elämästä. Se on merkityksellistä, miten me valitaan juuri se hetki näytettäväksi”, Jokinen toteaa.

Matalalta lentänyt poro

Lentävän Poron Teatteri on juurtunut noin kahdeksan vuoden aikana tiukasti rovaniemeläiseen kulttuurimaisemaan. Ala voi kuitenkin olla hankala. Vaikka mainetta on karttunut, teatteri on joutunut käymään läpi kovan koulun selvitäkseen viime vuosista.

Teatterin tilanne on Jokisen mukaan tällä hetkellä ”yllättävän hyvä”. Teatterin jatko on ollut julkisesti epävarmaa vuoden 2017 lopulta lähtien. Vaikeudet alkoivat kuitenkin jo loppuvuodesta 2015, kun matkailualan toimijoiden kanssa Napapiirille yhteistyössä tuotettu joulunajan Tonttuteatteri floppasi täysin.

”Sinne piti tulla 5000 katsojaa, ja sinne tuli 219”, Jokinen avaa. Vuoden työstä jäi lopulta ”kasa väsyneitä ihmisiä ja pankkilaina taskuun”.

Raha oli tiukassa, ja Jokinen kumppaneineen oli pakotettu uuteen tilanteeseen, jossa on vaikeaa pitää hauskaa.

”Viime joulun aikana tuli päätös, että nyt on tehtävä jotakin. Tämä johti siihen, että maaliskuussa tultiin lehdistötiedotteen kanssa ulos, että konkurssi kurkkii puntista. Että asiat ovat menossa aivan päin persettä”, Jokinen muotoilee.

Melkoinen lehdistötiedote. Näillä sanoilla vai?

”No ei kauhean kaukana. Kevään kiertueen nimi oli ’Pää pois perseestä’”.

Lentävän Poron Teatteri tarjoaa koulutuspalveluita muun muassa työyhteisöjen hyvinvoinnin ja vuorovaikutuksen edistämiseksi. Muun muassa opastusta siihen, miten pää saadaan pois perseestä. Nyt opetukset vedettiin omakohtaiseen testiin.

”On mielenkiintoista huomata, miten vaikea omia oppejaan on noudattaa. Olen opettanut ihmisille, miten yhteisössä tulee olla rehellinen ja avoin ja tunnustaa, jos on vaikka paha olla, jotta saisi ihmisiltä sen tarvittavan avun ja tuen”, Jokinen pohtii.

”Miten vaikeaa se oli sitten tehdä itse. Tai miten vaikeaa oli huomata, että oma pää on jo aika syvällä siellä perseessä”, Jokinen kiteyttää.

Kun teatteri lopulta tuli ongelmiensa kanssa rehellisesti julkisuuteen, Jokista pelotti, että katsojat ja yhteistyökumppanit irrottautuvat teatterista. Kävikin päinvastoin.

”Totuus on se, että kun asiat kertoo rehellisesti ääneen, ihmiset haluavat auttaa. Sieltä se tuki löytyy”, Jokinen vakuuttaa.

”Meille tuntemattomat ihmiset laittoivat pystyyn kampanjoita teatterin pelastamiseksi.”

Lentävän Poron Teatterin taloudellinen tilanne on edelleen hieman epävarma, mutta Jokisen mainitsema ”luova perspektiivi” on auki. Teatterilla ei haeta enää ”varmaa nakkia”, vaan uskalletaan tehdä rohkeita avauksia.

Löytöretkiä lattialta

Jokinen itse liikkuu toiminnassaan mielellään komedian ja huumorin saralla.

”Komedialla ja huumorilla pystytään käsittelemään niin mielenkiintoisia aiheita, naurun kautta”, Jokinen kertoo.

Jokisen ohjenuora hyvään huumoriin on yksinkertainen: sen pitää olla itsestä hauskaa.

”Kukaan ei ole niin uniikki, että olisi ainoa ihminen maailmassa, jonka mielestä jokin on hauskaa”, Jokinen selittää.

”Kukaan ei ole niin uniikki, että olisi ainoa ihminen maailmassa, jonka mielestä jokin on hauskaa.”
– Jussi Olavi Jokinen

Kun on Jokisen kaltainen huumorin ammattilainen, väkisinkin kohtaa huumoria paljon. Mikä Jokiselle on hauskaa?

”Minusta hauskaa on leikki”, Jokinen toteaa vakuuttavasti.

Siis sama ainesosa, joka tekee improvisaatioteatterista juuri sitä mitä se on?

”Leikissä ollaan niin vapaita. Irrottaudutaan jostain säännöistä, voidaan katsoa maailmaa hetken aikaa jollain ihan eri säännöillä kuin millä me normaalisti sitä katsotaan”, Jokinen selittää.

”Ihailen suunnattomasti lasten kykyä leikkiä ja olla vapaina, irti kaiken maailman säännöistä ja häpeästä, joka haittaa meidän aikuisten toimintaa”, Jokinen toteaa.

Jokisen mukaan improssa opetellaan leikin avulla pois häpeästä. Se opettaa käsittelemään asioita tavalla, jolla ne synnyttävät positiivisia tunteita. Tuloksena ”moka on lahja” – kyky ihmetellä hetken selällään jäällä kaaduttuaan, tarkistamatta, että näkikö kukaan.

”Pystytään menemään niiden asioiden yli, joiden tiettyjen normien mukaan pitäisi tuottaa meille häpeää”, Jokinen pohtii.

Vakavan hauskat asiat

Jussi Olavi Jokinen itse kävi läpi äärimmäisen kokemuksen vuonna 2013, kun hänen isänsä teki itsemurhan. Siitä yli pääseminen vaati surun vastapainoksi paljon huumoria ja naurua ystävien kanssa. Kokemus päätyi vuonna 2015 Lentävän Poron Teatterin lavallekin, kun Miika Nousiaisen samannimiseen romaaniin perustuvassa Metsäjätti -näytelmässä käsiteltiin juurikin isähahmon menehtymistä.

”On huikeita hetkiä tekijänä hoksata, että voidaan käsitellä niin kipeää ja vaikeaa aihetta, jota ei pystyisi käsittelemään, jos siinä mukana ei olisi naurua”, Jokinen miettii.

Jokisen mukaan kaikesta saa vitsailla, kunhan ei tarkoituksellisesti loukkaa ketään. Aiheet eivät ole liian vakavia huumorille: me ihmiset olemme usein liian vakavia.

”Se liittyy vuorovaikutukseen ja kommunikaatioon tosi paljon. Puhutaan loukkaantumisen kulttuurista ja kaikesta. Sekin tekisi hirveän hyvää, jos voitaisiin olla yhdessä ja nauraa. Ja se on tietty sitä mitä komedia parhaimmillaan tekee, se tuo ihmisiä yhteen”, Jokinen toteaa.

”Voidaan nauraa ja puhdistua naurun avulla.”

Tässä Lentävän Poron Teatterin esitykset ovat onnistuneet.

”Yllättävän paljon tulee ihmisiä sanomaan, etten ikinä ole nauranut näin paljon. Joillakin on ollut tilanne, että ovat vaikkapa menettäneet läheisensä ja kertovat, että nauravat ensimmäistä kertaa sen jälkeen”, Jokinen toteaa.

Huumori auttaa.

Jussi, onko huumorilla tavoite?

”Huumori koetaan minusta turhan paljon sellaisena tyhjän nauramisena. Tavoite on muuttaa maailmaa.”

02

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *