ly_suhmurointi

Mielikuvien rakentamisesta aitoon kohtaamiseen

 

Teksti Eve Viinamäki
Kuvitus Siiri Hirsiaho

Poliitikot tietysti suhmuroivat jatkuvasti.

Näin todetaan osana Urbaanisanakirjan määritelmää suhmuroinnille. Politiikassa suhmurointi on ratkaisujen tekemistä suljettujen ovien takana ilman, että äänestäjät tai oppositiotoimijat tietävät mitä parrasvalojen ulkopuolella keskustellaan. Se on muun muassa tärkeiden nimitysten tekemistä pienen piirin kesken, jolloin rekrytointiprosessi on vain muodollisuus. Suhmurointi näkyy myös ihmeellisyyksinä ja kysymysmerkkeinä rahaliikenteessä, lobbauksessa ja vuoropuhelussa kansalaisten ja päättäjien välillä.

Suhmurointi ei varsinaisesti tarkoita rikollisuutta vaan moraalisesti kyseenalaista toimintaa, joka tapahtuu vain osittain tai ei lainkaan julkisesti. Ihmisissä epäilyksiä herättäneitä ratkaisuja saatetaan selittää perusteellisestikin, mutta perustelut eivät välttämättä sitten enää kestäkään kyseenalaistamista. Politiikassa suhmuroinnin synonyymeinä voisi pitää vehkeilyä ja puolueveliverkostoja, jotka kytkeytyvät politiikan ulkopuolelle elinkeino- ja yritysmaailmaan hyväveliverkostoiksi.  Jostain kovin mystisestä syystä suhmurointi on normaalia nimenomaan silloin, kun kyse on politiikasta. Saatamme jopa ajatella, että suhmurointi on itsestäänselvyys tai välttämättömyys.

On aika ajatella toisin.

Kymmenen vuotta poliittisessa nuorisotoiminnassa ovat opettaneet paljon mielikuvamarkkinoinnista. Kun alun perin murrosikäisenä lähdin poliittiseen toimintaan, minulle puoluepolitiikka oli ensisijaisesti omiin arvoihin perustuvaa vaikuttamistyötä. Muistan elävästi sen hetken, kun istuin Itä-Helsingissä eräässä puolueen koulutuksessa ja ymmärsin miten pieni rooli arvoilla onkaan puoluepolitiikassa. Kuitenkin jollakin tavoin maailman parantamiseen tähtäävien valosielujen on tehtävä omaa viestiään tiedetyksi, ja kulutuksesta hullaantuneessa yhteiskunnassa mielikuvamarkkinointi on siihen tarkoitukseen oiva tapa.

Mielikuvamarkkinointi kaikessa tarpeellisuudessaan voi tehdä ihmiset laiskoiksi, sillä puolueella on jo usein viestintäsuunnitelma, johon kuuluu viestinnällisiä ja jäsenten imagoon liittyviä tavoitteita. Puolueen imagosta tulee jäsenen imago. Sen jälkeen vapautuu paljon voimavaroja vallan tavoitteluun. On selvää, että ilman valtaa ei tehdä vaikuttamista. Valtaa voi kuitenkin tavoitella sekä luovimalla tietään korkeammille penkeille puolueen sisällä että tekemällä arvoihin perustuvaa vaikuttamistyötä. Kysynkin, missä vaiheessa politikointi alkoi käsitteenä sisältää vehkeilyn merkityksiä sen sijaan, että se tarkoittaisi puhtaasti muutos- ja vaikuttamistyötä?

”Missä vaiheessa politikointi alkoi käsitteenä sisältää vehkeilyn merkityksiä sen sijaan, että se tarkoittaisi puhtaasti muutos- ja vaikuttamistyötä?

Armollisuuden osoituksena kollegoille eri politiikan tasoilla on kuitenkin pakko todeta, että puhtaasti arvopohjalta muutokseen tähtäävä työskentely politiikassa on raskasta. Etenkin pehmeitä arvoja kannattavat poliitikot huomaavat nopeasti, että vaikka edustuksellinen demokratia tarkoittaa kansanvaltaa, niin vaaleilla vaikuttaminen johtaa käytännössä harvainvaltaan. Miksi puhun harvainvallasta enkä enemmistövallasta? Koska vaaleissa läpi pääseminen edellyttää mittavaa vaalikampanjointia, joka taas vaatii rahaa tai verkostoja. Näin ollen valituiksi tulevat eritoten henkilöt, joilla on jonkinlainen sosiaalinen tai taloudellinen etuoikeus. Siitä taas seuraa hyvin usein se, että moninaiset väestöryhmät joutuvat elämään sen pienen joukon ehdoilla, jolle valta on keskittynyt. Tästä seuraa vääjäämättä eriarvoisuutta ja marginalisoitumista. Edustuksellisen demokratian haasterepertuaariin kuuluu myös ihmisten taipumus ylisukupolviseen äänestyskäyttäytymiseen, minkä vuoksi pitkään vallan kahvasta pidelleet pitävät otteensa tiukassa myös röyhkeitä päätöksiä tehtyään ja seuraavien vaalien jälkeenkin.

Jossain vaiheessa poliittista uraa tulee tarpeelliseksi tehdä valinta sen suhteen, että mikä on oma tapa lähestyä vaikuttamista. Voin vakaasti todeta peräänkuuluttavani vilpittömyyttä ja avoimuutta niin politiikassa kuin arjessakin. Politiikka on parhaimmillaan jokaisen ihmisen työtä yhteiskunnallisten epäkohtien muuttamiseksi. Tiedon pimittäminen ja poissa silmistä tapahtuva päätöksenteko estää sen toteutumista, että jokainen todella pääsisi osalliseksi vaikuttamisesta.

Ajattelen, että jokainen yhteiskunnallisista kysymyksistä kiinnostunut voisi tutustua omiin strategioihinsa tilanteissa, joissa argumentit loppuvat. Virheettömyyttä vaativa keskusteluilmapiiri tuhoaa uteliaisuuden, jolloin voi olla hankalaa laskea henkinen suojamuuri ja todeta, että nyt voisin oppia keskustelukumppaniltani, koska en tiedä riittävästi tästä aiheesta. Vilpittömyys on kuitenkin juuri inhimillisyyttä ja uteliaisuutta asioista, jotka ovat vielä vieraita. Vilpittömyyden kautta tulee mahdolliseksi nähdä, että kaikilla meillä on asiantuntijuutta.

Upeimmillaan vilpittömyys riisuu kaikesta vuorovaikutuksesta tarpeen voittaa ja tarjoaa tilalle todellisen kohtaamisen. Koska sinä viimeksi tulit todella kohdatuksi?

ly_suhmurointi1

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *