Untitled-1

Pääkirjoitus: Sivistys on tavoiteltava arvo

Aleksi I. Pohjola

Tervehdys, arvon uudet ja vanhat Lapin yliopiston opiskelijat! Uusi lukuvuosi on pikku hiljaa käynnistynyt tuoden toivottavasti meille kaikille oppimisen ja kehittymisen, yhdessäolon ja ilon tunteita.

Itsensä kehittäminen, uuden omaksuminen ja sivistyksen kerääminen ei rajoitu pelkästään opiskeluaikaan; se on läpi elämän kestävä matka, jossa uteliaisuus ja avarakatseisuus uusia asioita, ihmisiä ja tietoa kohtaan takaa ihmisen kasvun täyteen mittaansa.

Mutta opiskeluaika on juurikin sitä aikaa, jossa luodaan perustukset tälle oppimismatkalle. Olemme yliopistoon hakiessamme olleet jo jollain tavalla tietoisia siitä, mikä meitä kiinnostaa. Olemme valinneet alan, jota haluamme opiskella ja jossa haluamme kehittyä.

Yliopisto on kuitenkin paljon muutakin, kuin laput silmillä kuljettava putki – koulutusalasta riippumatta. Tai ainakin sen pitäisi olla.  Sen pitäisi pystyä tarjoamaan välineet kriittiseen ajatteluun sekä laadukkaaseen ja monipuoliseen opetukseen – tieteelliseen ja taiteellisen sivistykseen. Yleissivistykseen.

Valitettavasti yliopisto on myös tulostavoitteita ja byrokratiaa, jatkuvaa kilpailua ajasta ja resursseista, ulkoapäin tulevista arvopainotuksista sekä valtakunnan politiikassa tehtävistä päätöksistä.

Sivistysyliopiston ihanne on ajautunut konfliktiin kapitalistisen tehokkuus- ja suoritusyhteiskunnan kanssa.

Mitä opiskelijat voivat tehdä? Sopeutua tilanteeseen? Hyväksyä sen, että yleissivistystä ja monipuolista osaamista entistä enemmän korostava yhteiskunta ei ole valmis koulutuspolitiikassa toteuttamaan vaatimiaan arvoja? Kyllä ja ei.  Realiteetit on toki tunnustettava ja niiden kanssa pyrittävä toimimaan, mutta opiskelijoilla on myös oikeus vaatia ja vaalia omia etujaan.

Teillä, arvon opiskelijat, on oikeus ja velvollisuus vaatia yliopistolta laadukasta ja monipuolista opetusta. Teillä, arvon opiskelijat, on oikeus sivistää itseänne monipuolisesti ja vaatia rakenteita, toimia ja toimintakulttuuria tätä sivistystä tukemaan. Teillä on oikeus ajatella kriittisesti ja tuoda myös epäkohdat esiin. Se on opiskelijan, yliopiston ja koko yhteiskunnan etu.

Käyttäkää yliopistossa opiskelemanne aika viisaasti itseänne sivistäen ja kehittäen, sekä nauttikaa oppimisesta, opiskelujen tarjoamista uusista ihmissuhteista sekä kokemuksista. Se on ainutlaatuista aikaa, jota ei kannata kulkea laput silmillä pimeää putkea pitkin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *