Olipa kerran Laky

Teksti Vilma Romsi
Kuvitus Meri Heikkilä

LYY juhlii tänä vuonna 40-vuotista historiaansa Lapin opiskelijoiden edunvalvojana. Parinsadan oppilaan yhteisö perustettiin ilman rahaa tai kokemusta, mutta visio oli selkeä: Lappiin haluttiin jäsenistöään lähellä oleva ylioppilaskunta, joka kehittäisi itseään osana yhteiskunnallisia muutoksia.

Eletään vuotta 1979 ja Rollo on vielä Roi. Oulun yliopiston alaisuudessa toimineen opettajakoulutusyksikön pohjalle Lappiin on juuri saatu oma kasvatus- ja oikeustieteiden osastoista koostuva Lapin korkeakoulu. Yliopistostatuksen koulu saisi vasta myöhemmin, mutta Lapissa ollaan ylpeitä omasta ja itsenäisestä korkeakouluyksiköstä. Pienteollisuustalon yläkerrasta on muodostunut tukikohta pienelle mutta innokkaalle yhteisölle: osoitteessa Pohjolankatu 2 rakennettiin Lappiin omaa ylioppilaskuntaa.

”Siellä istuttiin pienellä innostuneiden opiskelijoiden porukalla monta iltaa luonnostelemassa ylioppilaskunta-asetusta. Aina se tuli bumerangina takaisin korjattavaksi. Töitä ylioppilaskunnan rakentamiseksi tehtiin paljon, mikä meitä opiskelijoita myös yhdisti”, kertoo edustajiston ensimmäinen puheenjohtaja, opettajaksi Lapin korkeakoulusta valmistunut Ilpo Husa.

Jäsenistönsä näköinen ylioppilaskunta

Yhdessä tekeminen koettiin pienessä ylioppilaskunnassa tärkeäksi. Lapin Korkeakoulun ylioppilaskunnan eli LaKYn hallituksen ensimmäinen puheenjohtaja Mirja Ylitalo linjaa ensimmäisessä Ylioppilaslehdessä (syyskuu 1980) tavoitteeksi sen, etteivät ylioppilaskunnan jäsenet olisi ”pelkkiä rivijäseniä, joiden ainoat yhteydenotot ylioppilaskuntaansa ovat jäsenmaksun maksaminen ja automaattisesti jäsenille tuleva ylioppilaslehti”.

Ylioppilaskunnasta todella haluttiin tehdä jäsenistöään lähellä oleva edunvalvoja. Tuoreessa ylioppilaskunnassa järjestettiin jäsenistölle avoimia hallituksen ja edustajiston tenttitilaisuuksia, Ylioppilaslehden mielipidepalsta oli avoinna palautteelle ja lehden sivuilla kerrottiin opiskelijoille kerta toisensa jälkeen, mikä se LaKY oikein on. Yksi ensimmäisistä edunvalvontatehtävistä oli ottaa kantaa DASin jatkuvasti nouseviin vuokrahintoihin.

Ensimmäisissä edustajistovaaleissa vuonna 1979 äänestysprosentti olikin lähes 74% ja toisissa jo melkein 85%, kun valtakunnallinen äänestysprosentti ylioppilaskunnissa oli keskimäärin 42%. Tästä Ylitalo kiittää kirjoituksessaan pientä ja tavoitettavissa olevaa ylioppilaskuntaa – noin 300 opiskelijan joukossa kaikki tunsivat toisensa.

Tosin uuden ylioppilaskunnan rakentaminen tyhjästä oli helpommin sanottu kuin tehty ja aktiivisten joukko jäi pieneksi.

”Kyllä varsinainen opiskelijapolitiikka ja ylioppilaskunnan rakentaminen jäi pienen porukan tehtäväksi ja töitä painettiin. Muistan Mirjankin varsinaisena työmyyränä, joka teki tehtäviä muidenkin edestä”, Husa muistelee.

Politiikkaa, bileitä ja maailmantuskaa pienellä budjetilla

LaKYsta haluttiin pohjoisen alueeseen kiinnittyvä lappilainen ylioppilaskunta, jonka yhteishenkeä ei pikkupolitikointi nakerra ja jonka rivijäsenistökin osallistuisi yhteisten asioiden edistämiseen. Odotukset olivat kovat erityisesti kulttuuri- ja harrastustoiminnan suhteen.

Ensimmäisten Ylioppilaslehtien sivuilla vilisevät myös sellaiset sanat kuin solidaarisuus, kehitysyhteistyö, globaali epätasa-arvo sekä ympäristöongelmat. Muun muassa LaKYn ensimmäinen pääsihteeri Arto Ylitalo linjaa, etteivät opiskelijat saa eristäytyä omaksi luokakseen ympäröivästä yhteiskunnasta ja maailmasta.  LaKYn ensimmäinen juhlaviikko alkoikin varainkeruutempauksella Phnom Penhin jälleenrakentamiseen sekä eteläisen Afrikan koulutuksen hyväksi.

”Tuolloin vapaana virtaavat joet olivat tärkeä puheenaihe ja halukkuus puuttua globaaliin epätasa-arvoon oli opiskelijaliikkeessä yleinen trendi. Koettiin, että nuorilla on mahdollisuus käyttää ääntään muutoksen hyväksi ja painostaa päättäjiä kantamaan velvollisuutensa yhteisistä asioista”, Husa kertoo.

Puheet olivat suuret, mutta LaKYn ensimmäisinä vuosina toiminta rajoittui todellisuudessa tiukasti käytännön asioihin ja ylioppilaskunnan toiminnan käynnistämiseen. Rahaa, kokemusta tai edes yhteisiä tiloja ei ollut.

”Yhteistyö muiden ylioppilaskuntien kanssa erityisesti Oulun suuntaan oli tärkeää jo siksi, että saisimme esimerkkiä ylioppilaskunnan asioiden järjestämisestä. Opiskelijaliikkeessä halutiin pysyä laajemminkin mukana, mutta budjetti oli niukka: Jos halusimme matkustaa etelään esimerkiksi Suomen ylioppilaiden liiton tapahtumiin, jokaisen piti maksaa matka omasta pussistaan”, Husa kertoo.

Uuden päärakennuksen valmistumista odotettiin kuin kuuta nousevaa samalla, kun ylioppilaskuntakaravaani vaelsi Pienteollisuustalon, linja-autoaseman yläkerran ja Vilhon talon välillä.

”Yliopistolta tuli kuitenkin kiitettävästi tukea tilapalveluiden muodossa. Korkeakoulun ja ylioppilaskunnan toiminnan saaminen sujuvasti käyntiin oli yhteisesti tärkeäksi koettu asia.”

Yhteisten tilojen puute vaikutti kenties osaltaan siihen, ettei jäsenistön aktivoinnissa onnistuttu alkuvuosina toivotulla tavalla. Muiden oppiaineiden edustajiin törmäsi lähinnä Tupsussa, ja Ylioppilaslehden sivuilla näytti miltei olevan kiintiöpaikka valitukselle laskevasta äänestysprosentista, kiinnostuksen puutteesta ainejärjestötoimintaa kohtaan sekä tyhjistä kokoussaleista.

Yksi asia kiinnosti kuitenkin jo 80-luvulla: Opiskelijoiden illanvietot houkuttelivat ylioppilaskunnan jäsenistöä pokoamaan tanssilattialle Hassisen koneen ja Pelle Miljoonan tahdissa. Erityisen lämpimänä muistona Husalle onkin jäänyt mieleen jälkimmäisen keikka Ounaskosken koululla.

”Seinät meinasivat natista liitoksista, kun koko ylioppilaskunta oli ahtautunut kuuntelemaan Tahdon rakastella sinua. Elämä oli railakasta. Paljon opiskeltiin, mutta paljon myös istuttiin kuppiloissa. Usein opiskeltiin yhdessä kuppiloissa.”

Opiskelijaliike osana yhteiskuntaa on visio, joka kestää aikaa

40 vuotta myöhemmin LYYn jäsenistö on kohonnut yli neljään tuhanteen ja rahaa tulee muustakin kuin parista mainoksesta ja kopiokonetoiminnasta.

Ylioppilaskunnan tärkein tehtävä on edelleen sama – toimia opiskelijan edunvalvojana. Kun peilataan vuoden 1979 visioon, monessa asiassa on onnistuttu. Esimerkiksi kasvavien paineiden alla opintojaan suorittavien opiskelijoiden hyvinvointitarpeisiin on tartuttu muun muassa vuosittaisen hyvinvointiviikon, häirintäyhdyshenkilöiden toimen perustamisen ja esimerkiksi kiusaamisen vastaisen kampanjan merkeissä.

Tapahtumia järjestetään jatkuvalla syötöllä. Vaikka useimmat tempaukset melko kosteita ovatkin, löytyy kattauksesta myös niitä yhteiskunnallisesti hereillä pitäviä tapahtumia. Kehitysyhteistyölle on oma viikkonsa ja LYY Disku järjestää matalan kynnyksen keskustelualustan ajankohtaisista aiheista. LYY on julistautunut Reilun Kaupan ylioppilaskunnaksi. Muihin opiskelijajärjestöihin on vahvat verkostot.

Jotkin haasteet ovat jatkuneet 80-luvulta aina nykypäivään. LYY tulee edelleen näkyvimmäksi opiskelijalle nimenomaan tapahtumien ja erityisesti bileiden kautta, mikä ei itsessään ole huono asia. Jäsenistön aktiivisuus opiskelijapolitiikan suhteen meinaa siinä sivussa kuitenkin jäädä toisinaan unholan puolelle. Esimerkiksi äänestysprosentti alkoi vastoin toivomuksia laskea nopeasti ensimmäisten edustajistovaalien jälkeen. Kohti tavoitteita kirittiin kuitenkin viimeisimmissä vaaleissa 2017, jolloin äänestysprosenttia saatiin nostettua lähes 31 prosenttiin edellisestä 21 prosentista.

Maailma muuttuu, mutta ensimmäisten lyyläisten visio ylioppilaskunnasta kestää aikaa – opiskelijaliike osana yhteiskuntaa.

Ylioppilaskunta on yhteisö, jossa ajatusten, ideoiden, tieteen ja taiteen ainakin soisi hengittävän vapaana ja itseään kehittävänä. Nykyinen putkitutkintomalli ja pirstaloituneet työmarkkinat luovat kuitenkin paineita nopeasta valmistumisesta – tulos ja ulos on nykyopiskelijan elämänohje.

Toisenlainen elämänohje kantautuu vuoden 1983 pääkirjoituksesta: ”Onhan opiskelu toki muutakin kuin opetuksen seuraamista ja nenä kiinni kirjassa istumista. Vaikutteiden hakemista ja kypsymistä ottamaan haasteita vastaan. Joissakin maissa -- on suljettu yliopistoja opiskelijoiden radikaalin liikehdinnän vuoksi. Suomessa taas ei tunnuta huomaavan nousta vastarintaan edes omaa itseä koskevia huonoja päätöksiä vastaan (esim. juuri se tutkintoputki)”.

Lapin yliopiston ylioppilaskuntaa luonnehditaan pienen kokonsa ja yhteisten tilojen ansiosta edelleen hyvin yhteisölliseksi. Mitä voisi pieni yhteisömme saadakaan aikaan, jos toteuttaisimme vuoden 1979 vision ja aktivoisimme ylioppilaskunnan rivijäseniä myöten kehittämään itseään osana muuttuvaa yhteiskuntaa?

Marraskuussa valitaan taas uusi edustajisto, joten äänestämisestä on hyvä aloittaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *