Kisoihin vaikka kotoa käsin

Teksti Juuso Sievänen
Kuvitus Aleksi Soukka

Viides lokakuuta käynnistyneessä ja 7 viikkoa kestävässä turnauksessa 29 eri joukkuetta 16:sta eri korkeakoulusta ympäri Suomen laittavat itseään paremmuusjärjestykseen taktisessa ensimmäisen persoonan ammuntapelissä, Counter-Strike: Global Offensivessa (myöh. CS:GO).

Tapahtuma on historiansa kolmas ja tänäkin vuonna sen järjestävät Opiskelijakunta SAMMAKKO ja 100k esports. Yhteistyössä ovat mukana myös Opiskelijoiden Liikuntaliitto ja Suomen elektronisen urheilun liitto. Tapahtuman yhtenä tuottajana ja 100k ry:n varapuheenjohtajana toimiva Timo Metsäjoki on varsin kevein mielin tapahtuman rullatessa eteenpäin.

”Ei meillä paineita ole. Aiemmat turnaukset ovat menneet tosi kivasti ja palaute on ollut pääasiallisesti positiivista. Toki pyrimme aina parantamaan tapahtumaa”, Metsäjoki aloittaa.

Tähän kohtaan on sanottava, että Lapin yliopisto ei ole mukana kisoissa, mutta Lapin AMK on, yhden joukkueen voimin.

”Olen alusta asti ollut mukana tuottamassa tätä tapahtumaa. Olen joka vuosi koittanut mainostaa tätä, että tapahtuma saisi näkyvyyttä myös täällä Lapin päädyssä. Olen iloinen kuitenkin, että saimme Lapin AMK:lta joukkueen kisoihin. Toki siihen, ettei Lapista ole aiemmin ollut niin paljon osallistujia, on voinut vaikuttaa se, että finaalipelit on ennen pelattu Porissa järjestettävissä Insomnia-verkkopelitapahtumassa. Se on yksi Suomen suurimpia verkkopelitapahtumia. Eli jos finaaleihin päätyy, täältä olisi pitänyt matkustaa sinne asti. Tänä vuonna finaali kuitenkin pelataan etänä verkossa”, Metsäjoki pohtii.

Kun kyse on kotoa käsin pelaamisesta, asiasta tietämättömälle nousee mieleen kysymys: voiko kisoissa huijata? Metsäjoen vastaus on luottamusta herättävä:

”Totta kai on mahdollista huijata. Kisoissa huijaaminen estettään sillä tavoin, että jokaisen pelaajan on otettava omalta koneeltaan demo siitä, mitä hän pelaa eli tarvittaessa nähdään jokaisen pelaajan pelikuva aina uudelleen. Jos jotain asiaa täytyy tarkastella uudelleen, niin sitten tarkastellaan. Meillä on myöskin turnauksen tekninen ylläpitäjä paikalla, joka seuraa pelin toimintaa ja pitää huolen, että kaikki sujuu. Lähetykset ovat myös nähtävissä suorana Twitchissä, jossa tapahtuma selostetaan. Sielläkin on katsojia sen verran, että pystytään huomaamaan, jos huijaamista tapahtuu. Lisäksi meillä on Discord-palvelin, jossa vaihdamme infoa joukkueiden kapteenien ja muiden pelaajien kanssa. Lopuksi on vielä some, joka kyllä laulaa heti, jos huijaamista ilmenee. Eli huijaamisesta jää hyvin helposti kiinni eikä meillä ole sellaista tapahtumissa ollutkaan”, Metsäjoki vakuuttaa.

Discord on peliyhteisölle suunnattu VoIP-sovellus.

Poikkeusaikana verkkopelaaminen on noussut yhä isompaan suosioon, kun sosiaaliset kanssakäymiset ovat jääneet vähiin. SC:GO -turnaus on omalta osaltaan mukana tukemassa tätä yhteisöllisyyttä.

”Tärkeintä on se, kuinka tämä tapahtuma näkyy korkeakoulussa itsessään. Tiedän korkeakouluja, joissa on aiemmin järjestetty kisakatsomoja baareihin, jossa on sitten yhdessä seurattu kisoja. Toki tänä vuonna sellainen ei ole mahdollista. Tällainen toiminta on aiempina vuosina yhdistänyt väkeä korkeakouluissa ja lajista kiinnostuneita katsojia. Kun ollaan samasta koulusta kuin joukkue, niin totta kai sitä kannatetaan”, Metsäjoki nyökkää ja jatkaa: ”Jos korona pahenee, pelaaminen on helppo tapa viettää yhteistä aikaa kavereiden kanssa ja löytää myös uusia poistumatta lainkaan kotoa.”

”100k niin ikään pyrkii järjestämään e-urheilutoimintaa ympäri Suomen. Meillä tämä lähtee niin ikään rakkaudesta lajiin eli toimimme vapaaehtoistoiminnalla. Työskentelemme yhteisöllisen opiskelijakulttuurin eteen, vaikkei kaikki yhteisön jäsenet edes ole opiskelijoita. Tavoite on, että saadaan hyvät kisat aikaan ja hyvää yhteisöllistä kulttuuria”, Metsäjoki summaa.

Lapin AMK:n edustusjoukkue, Lapin Raittiusnuoret, on tieto- ja viestintätekniikan opiskelijoista koostuva viisikko. Joukkueen kapteeni Anssi Pelkonen ja joukkueen jäsen Jesse Räsänen avasivat fiiliksiään alkupelien jälkeen. Miehien puheesta voi päätellä, ettei isompia suorituspaineita ole.

”Lähdimme läpällä ja huumorilla mukaan kisaan. Meillä on joukkueessa niin isot erot taitotasojen suhteen, että sekin tuottaa ongelmia. Tällä joukkueella olimme pelanneet vain yhden kerran ennen varsinaisia kisoja enkä itse ole tällä hetkellä pelannut CS:ää pahemmin. Jokainen on kyllä pelannut jokaisen kanssa joskus aiemmin, mutta yhdessä emme. Olemme lähteneet sillä asenteella, että räiskimme ja pidämme hauskaa”, Pelkonen nauraa.

Lapin raittiusnuorten osallistuminen kisoihin tapahtui hieman sattumalta, kun Räsänen näki LYY:n instagramissa ilmoituksen tulevista kisoista.

”Laitoin sähköpostia Rovaniemen insinööriopiskelijoiden hallitukselle, että pitäisikö kasata joukkue”, Räsänen aloittaa.

”Itselle nämä kisat olivat taas entuudestaan tutut vuodelta 2018, niin tiesin mikä oli homman nimi ja siitä olikin sitten helppoa lähteä joukkuetta rakentamaan”, Pelkonen jatkaa.

Kysyttäessä onko pelaamisen määrä tänä vuonna kasvanut, Pelkosen ja Räsäsen vastaukset hieman poikkeavat.

”Minulla pelaaminen on kyllä korona-aikana lisääntynyt, kun on pitänyt välttää fyysisiä kontakteja”, Räsänen kertoo.

”Oma pelaamiseni ei ole lisääntynyt, mutta kun kaikki kaverit pelaa ja lisäksi on paljon niin sanottuja nettikavereita, niin aina tietokoneelle mennessä avaan Discordin ja siellä yleensä on joku, kenen kanssa voi höpöttää ja pelata. Yleensä emme kavereiden kanssa edes pelaa tosissaan vaan siksi, että voimme olla sosiaalisia”, Pelkonen avaa.

Pelkosen ja Räsäsen lisäksi Lapin raittiusnuorissa pelaavat Tatu Niemelä, Jannik Larjama, Miko Koivula. CS:GO Opiskelijoiden eSM finaalipelit pelataan verkossa 21.–22. marraskuuta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *