Kova luu – Taidetta väitöskirjasta

Teksti Henrik-Kristian Telkki
Kuvitus Helmi Hakuri

Joulukuussa Lapin ylioppilasteatteri tuo lavalleen uuden Kova luu -nimisen teoksen. Kova luu on siinä mielessä erikoinen näytelmä, että sen pohjana on Tanja Äärelän Lapin yliopistoon tekemä väitöskirja Aika palijon vaikuttaa minkälainen ilime opettajalla on naamalla. Kyseessä on Oulun ja Pelson vankiloissa tuomiotaan suorittavista nuorista vangeista tehty haastattelututkimus. Tutkimuksen tarkoituksena on tarkastella nuorten vankien peruskoulukokemuksia, tutkia koulua sosiaalisena ympäristönä ja kysyä, miten pienestä ihmisen elämä voi rikkoutua.

Kova luun käsikirjoitus on Lapin ylioppilasteatterin ulkopuolisen ammattilaisen ja taideohjaaja Tiinaliisa Multamäen tuotos. 

“Kuuntelin, kun Tanja esitteli väitöskirjaansa Korundissa. Näin siinä olevat nuorten sitaatit välittömästi esityksenä, ja sanoin jo juhlassa Tanjalle haluavani tehdä esityksen hänen väitöskirjastaan.” 

Ihan suoraan väitöskirja ei teatteriksi taivu, vaan taustalla kaikuu myös Multamäen itse tekemät vankien haastattelut ja nuoriso-ohjaajan tausta. Tästä on syntynyt teksti, joka on etsinyt kotiaan. 

“On ihanaa, kun Tanja on alun perin tehnyt väitöskirjansa Lapin yliopistoon, ja nyt näyttelijäporukassa on henkilöitä, jotka ovat opintojensa kautta perehtyneet tähän väitökseen. Tällä ryhmällä on moniammatillinen motivoituneisuus tehdä tätä esitystä, eikä kyse ole vain repliikkien opettelusta ja näyttelemisestä”, Multamäki toteaa.

Kova luu on nyt sitä kuuluisaa tiedeviestintää, jota Lapin ylioppilaslehti on aiemminkin käsitellyt. Tässä roolissa Kova luu onkin vaikeiden kysymysten edessä: mitä dramaturgia voi tarjota tiedeviestinnälle? 

“Teatteri on liian vähän hyödynnetty voimavara. Se voi mennä paremmin ihon alle, sillä näkiessä kokee lukemista vahvemmin. Monet näytelmästä kuulleet ovatkin sanoneet, että heidän täytyy myös lukea se väitöskirja”. 

Toisaalta on pakko kysyä, voiko tässä prosessissa väitöskirjan ytimessä oleva tiede jäädä helpommin samaistuttavan draaman jalkoihin?

“Teatteri ja tiede voivat tukea toinen toistaan. Eivät ihmiset tietenkään koe katsoneensa väitöskirjaa, mutta jos katsojalle jää päällimmäisenä yhtään samoja ajatuksia kuin tutkija on väitöskirjassaan esittänyt, on näytelmä onnistunut”, sanoo Multamäki.

Teemoiltaan Kova luu on valitettavan ajankohtainen, mikä vaatii paljon tekijöiltään. Työryhmä on saanut ihailla miten hyvää draamaa aiheesta saa, mutta samalla kauhistella, miten vähän maailma on muuttunut.

“Produktiossa olemme pystyneet peilaamaan koulumuistoja ja nuoruuden kokemuksia hirveän pitkältä aikaväliltä. On jännä huomata, miten asiat, kuten kiusaaminen on kaikkia yhdistävä ylisukupolvinen elementti.” 

Kovan luun lopullinen vaatimus esitetään kuitenkin yleisölle.

“Kun puhutaan ihmisten hölmöilystä ja virheistä, on tärkeää nähdä se ihminen hölmöilyn takana ja muistaa, miten pienestä elämä voi alkaa lipsua. Toivon, että katsojalle jää päällimmäisenä mieleen ymmärrys tästä sekä halu toimia”, Multamäki päättää. 

ENSI-ILTA: 3.12. MUUT ESITYKSET: 4.12., 7.12., 8.12., 9.12., 14.12., 15.12.

HINNAT: PERUSLIPPU 12€ OPISKELIJAT 10€ RYHMÄT YLI 10 HLÖ 8€

*Kuvittajaa inspiroi ajatus asioiden kirjoittamisesta päivänvaloon. Kuvan lennokit representoivat sekä yliopistomaailmaa, että vapautta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *