Miltä tuntuu, Ida?

Teksti Sampsa Hannonen
Kuvat Sara Aaltio

Lapin Kansan lukijakirjoituksessa alennettiin metsäaktivisteja, ja se ei tuntunut Ida Korhosesta hyvältä. Hän toteaa, että viha luonnonsuojelijoita kohtaan on merkki siitä, että työtä on vielä jäljellä.

 

Aalistunturin alueella koreilee soita sekä järviä. Maisema ja sen kätkemä ekologia vaikuttavat Maanmittauslaitoksen kartassa pääpiirteittäin rikkaalta. 

Sieltä voi löytää monimuotoisia ja vanhoja metsiä, joiden puista osa on palanut, kertoo Metsäliikkeen aktivisti Ida Korhonen.

Länsi-Lapin metsistä, joita kruunaa postikorttimainen Aalistunturi, kehkeytyi Suomen yksi tuoreimmista metsäkiistoista, kun Metsähallitus ilmoitti vuoden vaihteessa aloittavansa siellä 400 hehtaarin hakkuut. 

Valtionyhtiö kuvailee hakkuita metsänhoidollisiksi, harvennuspainotteisiksi hakkuiksi. Alkuperäistä hakkuusuunnitelmaa ei toteutettu sellaisenaan vaan Metsähallitus luopui esimerkiksi avohakkuista. Yhtiöllä ei ollut hakkuita itse Aalistunturilla.

Metsäliikkeen jäsenet eivät hyväksyneet hakkuita. Korhonen muistuttaa, että hakkuualueilla on metsätaloushistoriaa, mutta myös uhanalaista luontoa, ja ettäsitä on, koska osaa metsistä ei olla hakattu.

 

Aalistunturista metsäkiistan tekee viimeistään Metsäliikkeen harjoittama kansalaistottelemattomuus, joka on vetänyt puoleensa poliiseja useita kertoja tammi- ja helmikuun aikana. Aalistunturin mielenosoitukset, joissa Korhonen on ollut aktiivisesti läsnä, ovat jatkuneet viikkoja, mutta puhe aktion lopettamisesta on noussut esiin helmikuun lopussa.

“Olen kiitollinen ja onnellinen näistä kuudesta viikosta. Hienoa nähdä, miten monet ihmiset ovat valmiita puolustamaan pohjoisen metsiä, ja miten monelle tämä on tärkeä ja rakas alue. Se on tuonut tosi paljon laajemmin voimaa.”

Aalistunturin alueen metsät ovat poikkeuksellisen yhtenäisiä ja muodostavat Korhosen mielestä monimuotoisen kokonaisuuden.

Metsäliike on Luonto liiton, Greenpeacen ja Elokapinan aktiiveista koostuva metsiensuojeluliike. Suoran toiminnan lisäksi liike kertoo vahtivansa metsähakkuita ja metsäyhtiöiden toimintaa.

Aalistunturille on puuhattu kansallispuistoa viimevuosina. Joukko kansalaisia Kolarin ja Muonion luonto ry:n tukemana haki Aalistunturille kansallispuiston asemaa huhtikuussa 2021. 

Kansallispuistoaloitteessa haluttiin kasvattaa suojelualuetta noin kymmenkertaisesti. Nykyisellään Aalistunturilla on suojeltua metsää noin tuhat hehtaaria.

Suomen luonnonsuojeluliiton Lapin piiri haki Metsähallituksen hakkuille kieltoa hallinto-oikeudesta. Tammikuun lopussa hallinto-oikeus ilmoitti hylänneensä hakemuksen välipäätöksessään.

Korhonen ihmettelee, miksi monimuotoisia ja kansallispuistoiksi ehdotettuja alueita hakataan niin innokkaasti. Hän ei ole valmis luopumaan toivosta Aalistunturin suhteen.

“Aalistunturilla on ihan yhtä hyvät edellytykset kansallispuistoksi kuin muillakin uusilla kansallispuistoilla.”

 

Ida tasapainottelee lumisen puun päällä.

 

Ensimmäisen ympäristöheräämisen Korhonen kertoo kokeneensa jo varhain. Isovanhempien metsien hakkuut koskettivat Korhosta syvästi lapsena. 

Häntä hämmensi, miten läheinen ja rakas ukki hakkasi metsiä, jotka ovat hänelle kovin tärkeitä. Kokemus tuntui ristiriitaiselta.

“Se oli se ensimmäinen ympäristöherätys.”

Korhonen kertoo nyt omistavansa osan tästä aikoinaan hakatusta metsästä, ja on mielenkiintoista nähdä, miten luonto ennallistuu vanhoille hakkuuaukeille. Siinä on hänestä jotain hienoa.

Metsäaktivismin hän aloitti jo teini-iässä. Metsien suojelussa työn jäljen näkee konkreettisemmin kuin vaikkapa ilmastoaktivismissa. 

"Jos metsistä on rakennettu talouden selkäranka, niin silloin me ollaan niille jotain velkaa.”

Keväällä 2016 hän kuuli Keravan kaupunkimetsien hakkuista. Hän ei ymmärtänyt, miksi kaupunkimetsiä pitäisi hoitaa tai miksi yhteisiä ulkoilu- ja retkeilymaastoja haluttiin kurjistaa. 

16-vuotiaana Korhonen kertoo Keski-Uusimaan uutisartikkelissa, miten alueen metsät ovat tärkeitä. Entisen ala-asteen vieressä sijainnut Ollilanlampi oli valtava rikkaus.

“Järjestin tuolloin tapahtuman kotimetsien puolesta. Luulin aluksi, ettei sinne tulisi ketään, mutta paikalle löysi yllättävän paljon ihmisiä.”

Luontosuhde syventyi Luontoliiton järjestämissä tapahtumissa, kun Korhonen pääsi tutustumaan luontoon retkeilyn kautta. 

Metsät ovat antaneet hänelle lohtua ja turvapaikan. Vahvojen luontokokemusten jälkeen aktivismi ja luonnonsuojelutyö tuntuivat merkityksellisiltä ratkaisuilta

“Olen saanut metsiltä todella paljon. Tuntuu, että olen niille jotain velkaa.”

Korhosen mielestä velka-ajattelu voisi laajentua myös metsätalouden puolelle.

“Metsätalouspuoli jaksaa muistuttaa meitä, miten metsistä on rakennettu Suomen hyvinvointi, ja miten tärkeitä ne ovat taloudellisesti. Jos metsistä on rakennettu talouden selkäranka, niin silloin me ollaan niille jotain velkaa.”

 

Korhonen puhuu Suomen metsien ekologisesta tilasta. Yhtiöiden jälkeensä jättämät ympäristöhaitat päätyvät paikallisten murheeksi, mikä ei tunnu hänestä oikeudenmukaiselta. 

Näitä haittoja voitaisiin vähentää, jos metsiä käsiteltäisiin pehmeämmin. 

“Uusiin metsien käsittelytapoihin siirtyminen on tietynlainen elinehto, että metsätalous voi edes jatkua Suomessa”, toteaa Korhonen.

Metsätiedolla ja uhanalaisarvioinneilla hän haluaa purkaa myyttejä. Korhosen mielestä on kummallista, miten kotimaisen metsätalouden uskotaan olevan jotenkin erityisen kestävää.

“Ensinnäkin metsänhoito on ihan väärä sana. Se on paremminkin hyväksikäyttöä.”

Hän sanoo, että metsätalous on yksi keskeisimmästä syypäistä metsien uhanalaistumiselle. Nyt metsäluontotyyppien uhanalaisuus huitelee lähes 80 prosentissa. 

“Kaupan päälle saatiin vielä tämä hiilinielujen romahtaminen.”

Metsän hoitaminen tuntuu absurdilta. Korhosen mielestä metsänhoito on tarkemmin sanottuna toimintaa, jossa ihminen muokkaa maata ja metsää omiin tarkoitusperiinsä. 

“Ensinnäkin metsänhoito on ihan väärä sana. Se on paremminkin hyväksikäyttöä.” 

Metsä on hänestä muutakin, kuin sieltä saatavat raaka-aineet.

“Suomessa eletään eräänlaisessa valheessa. Että me oltaisiin jokin metsien maa, koska puuta on enemmän kuin koskaan”, toteaa Korhonen. 

 

Vajaan kahden kuukauden aikana metsäaktivistit loivat metsäpoliittista liikehdintää Aalistunturilla, mutta myös muualla pohjoisessa. 

Liikehdintä aktivoi vastavoiman, joka lihallistui mielipidekirjoitteluna. Metsätalouspuhe ja luonnonsuojeluvastaisuus alkoi vyöryä Lapin Kansan julkaisemiin kirjoituksiin.

[Aalistunturin] tilanne muistuttaa Kuusamon tapahtumia sillä erotuksella, että ainakaan vielä ei ole paikalle saapunut valtioneuvoston edustajaa yllyttämään "termiittejä", kirjoittaa lukija mielipidekirjoituksessaan.

Kirjoittaja kertoo, otsikkoaan mukaillen, että luonnonsuojelun naamion alla tapahtuu yhteiskuntaa vahingoittavaa toimintaa, joka on ulkomailta ohjattua ja siellä suunniteltua iljettävää ekoterrorismia.

Lapin Kansassa (11.2.) julkaistua mielipidekirjoitusta on höystetty kuvituskuvalla. Siinä seisoo tunnistettavasti neljä Aalistunturilla vaikuttanutta metsäaktivistia.

Miltä tällainen palaute tuntuu? 

Korhonen sanoo, että ensilukemalta asia hämmensi, sitten nauratti. Mutta asiattomuus ei tietenkään tunnu mukavalta. 

“Tällainen herättää myös surua ja tuntuu tosi pahalta.”

Hän pohtii, miten toinen ihminen voi vihata luonnonsuojelua, mutta myös ihmistä, ja vieläpä niinkin kovin sanankääntein.

Ala-arvoisia väittämiä lukiessaan hän kokee, että suojelutyö on entistä tärkeämpää. 

 

Ida Korhonen seisoo puuta vasten

 

Korhonen mainitsee Suomen metsien olevan suomalaisten yhteinen ympäristöongelma. 

Hänen mielestään asia yritetään sulkea pois paheksumalla ulkomailla tapahtuvia ympäristökriisejä. Esimerkiksi Amazonin sademetsien hakkuut eivät ole syy sulkea silmiä kotimaassa. 

Korhonen puhuu vuolaasti luonnonsuojelusta ja eloisan sekä monimuotoisen ympäristön merkityksestä. 

Millainen olisi Korhosen unelmien metsä? Se olisi suojeltu, iso ja yhtenäinen metsäalue.

Alueella velloisi soita, joiden reunasta löytyisi kituliaasti kasvavia käkkyräpuita. Metsässä komeilisi kilpikaarnaiset vanhat männyt. Niitä katsoessa Korhosessa herää kunnioitus. Maassa taas makaisi valtavia lahopuurunkoja, joista osa olisi vähän palaneita.

"Tietysti kallioita pitää myös olla. Unelmien metsässä olisi hitaasti kasvaneita puita, jotka ovat metsäteollisuuden näkökulmasta hukkapuita, mutta siellä ne olisikin niitä tärkeimpiä”, haaveilee Korhonen.

Eli vähän niin kuin Aalistunturi?

“Joo, vähän niin kuin Aalistunturi."

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *