Pääkirjoitus: Tavoitteena harkitut äänestyspäätökset

Teksti Åsa Niemi

 

Eduskuntavaalien alla kaikkialla toitotetaan äänestämisen tärkeydestä melkein kyllästymiseen asti, mutta sitä ei voi koskaan painottaa liikaa. Äänestysprosentit ovat olleet matalia jo pidemmän aikaa, mikä on demokratian toteutumisen kannalta huolestuttavaa. Viime eduskuntavaaleissa vuonna 2019 vain noin 72 prosenttia äänioikeutetuista käytti äänioikeuttaan.

Viime vuoden aluevaaleissa vain hieman alle puolet äänioikeutetuista äänesti. Aluevaalien ja eduskuntavaalien äänestysprosentteja on kuitenkin turha verrata toisiinsa, sillä ihmisiä kiinnostavat jotkut vaalit enemmän kuin toiset. Silti matala äänestysprosentti huolestuttaa.

Lisäksi tutkimusten mukaan äänestäminen on jakautunutta erityisesti sosioekonomisen aseman ja iän mukaan. Viime eduskuntavaaleissa ei siis äänestänyt 72 prosenttia kaikista äänioikeutetuista, vaan jotkut väestöryhmät äänestivät enemmän kuin toiset. Korkeasti koulutetut ja iäkkäät äänestäjät ovat olleet aiemmissa vaaleissa selkeästi yliedustettuina. Politiikkaa ei kuitenkaan tehdä vain iäkkäitä ja korkeakoulutettuja varten.

 

Pelkkä äänestyskopille meneminen ei vielä riitä. Äänioikeutettujen täytyy myös tehdä omien arvojensa mukaisia, harkittuja äänestyspäätöksiä. 

Aloitin Lapin Ylioppilaslehden päätoimittajana helmikuun alkupuolella, ja minulla oli heti selkeä näkemys tulevasta lehdestä. Halusin, että lehdessä puhutaan eduskuntavaaleissa ja julkisessa vaalikeskustelussa esillä olevista teemoista.

Tavoitteenani on, että lehti antaisi erilaisia näkökulmia vaaliteemoihin ja rohkaisisi lukijoita luomaan omia perusteltuja ja harkittuja mielipiteitä julkisessa keskustelussa esillä olevista yhteiskunnallisista asioista. Lehden tarkoitus ei ole antaa valmiita ajatuksia, vaan kannustaa ihmisiä ajattelemaan kriittisesti.

 

Nostamme tässä lehdessä esille monia erilaisia vaaleissa esillä olevia aiheita, kuten luontokadon, tasa-arvon, ilmastonmuutoksen sekä talousuutisoinnin. Vaaliteemat ovat usein vaikeita, ja aiheet ovat monin vaikeaselkoisin tavoin linkittyneitä toisiinsa, joten oman mielipiteen luominen voi olla vaikeaa.

Sosiaalisen median aikakaudella on helppo löytää ehdokkaita, jotka puhuvat vakuuttavasti jostain asiasta tai tuottavat mielenkiintoista sisältöä. Kannustan kuitenkin perehtymään puolueisiin ja ehdokkaisiin perusteellisemmin. Vaikka ehdokas olisi kanssasi samaa mieltä jostain aiheesta, voi puolueen linja toisessa aiheessa sotia arvojasi vastaan. Vaalikoneita tehdessä kannattaa lukea ehdokkaiden perustelut heidän antamilleen vastauksille ja puolueiden sivuilta löytyy paljon tietoa niiden tavoitteista ja saavutuksista.

Tutustu vaaliteemoihin, muista ajatella kriittisesti ja etsi omat arvosi. Äänestä eduskuntavaaliehdokasta, joka on kanssasi samaa mieltä sinulle tärkeistä asioista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *