Ei se kuitenkaan ole mitään vakavaa

Teksti ja kuvitus Sara Brax

 

Sukupuolten välinen tasa-arvo saavutetaan YK:n pääsihteerin mukaan vasta 300 vuoden kuluttua. Esimerkkejä sukupuoleen perustuvasta syrjinnästä löytyy Suomestakin niin työelämän, koulutuksen kuin terveydenhuollon piiristä.

 

Oletko koskaan tullut käännytetyksi lääkärin vastaanotolta sillä perusteella, että kuvailemiasi oireita pidetään hysteerisenä vouhotuksena? Entä onko sinua kieltäydytty tutkimasta, koska hoitohenkilökunta epäilee kokemasi kivun johtuvan lisääntymiselimistäsi, joille kivun tuottaminen on väitetysti olennaista niiden toiminnan kannalta?

Liian moni nainen vastaa kysymyksiin myöntävästi.

“Terveydenhoidon tuottajat ja terveydenhoitojärjestelmä eivät suhtaudu vakavasti naisten kivun, varsinkaan kroonisen kivun, merkkeihin ja hoitamiseen”, kirjoittaa tohtori Elinor Cleghorn vuonna 2020 julkaistussa teoksessaan Sairas ja viallinen – naiset lääketieteen historiassa. “Vinoutuneet sukupuoliodotukset vaikuttavat suoraan siihen, miten todellisena, vakavana ja hoitoa tarvitsevana naisen kipua pidetään.”

Suomen terveyskeskuksissa ei esimerkiksi ole valmiutta hoitaa endometrioosia sairastavia siitäkään huolimatta, että arviolta 200 000 suomalaista kärsii sairaudesta. Endometrioosi on sairaus, jossa kohdun limakalvon kaltaista kudosta alkaa kasvaa muualla kehossa, minkä seurauksena kudokseen syntyy krooninen tulehdusreaktio. Tavallisin oire on voimakas alavatsakipu. 

Myös muut naistentaudit, kuten munasarjojen monirakkulaoireyhtymä (PCOS) ja vulvodynia, diagnosoidaan usein väärin “kivuliaiksi kuukautisiksi”. Epäluottamus naisten kertomuksia ja kokemuksia kohtaan on kietoutunut syvälle lääketieteeseen jo vuosisatojen ajan.

Yle haastatteli aiheeseen liittyen Väestöliiton asiantuntijalääkäri Miila Halosta vuonna 2019. Halosen mukaan on hämmentävää, ettei naisten kipuja oteta vieläkään tosissaan, vaikka esimerkiksi kuukautiskipu voi olla “infernaalista ja verrattavissa kivultaan sydäninfarktiin.” Lisäksi noin joka kymmenes nainen kärsii voimakkaista kuukautiskivuista, joten on erikoista, että terveydenhuollon kuluja lisätään edelleen jättämällä naiset ilman kunnollista hoitoa – vaivahan ei häviä mihinkään, vaan todennäköisesti vain pahenee ajan kanssa.

 

 

Endometrioosia sairastavalle Maria Hietapakalle lääkärissä ravaaminen on tuttua puuhaa.

“Hakeuduin runsaiden kuukautisten vuoksi ensimmäiseksi Kokkolan terveyskeskukseen. Siellä lääkäri ultrasi kohdun seudun, mikä on varmasti hyvin poikkeuksellista terveyskeskuslääkärille tällaisessa tapauksessa, ja totesi, että kohdun seinämä näyttää paksuuntuneelta. Hän vilautti siinä endometrioosin mahdollisuutta ja oli sitä mieltä, että olisi hyvä hakeutua Keski-Pohjanmaan keskussairaalaan naistentautien poliklinikalle tarkempiin tutkimuksiin.”

Keskussairaalassa Hietapakalle ilmoitettiin, että hänelle pitäisi asettaa kierukka. “Yritin vastustella tätä, sillä minulla oli taustalla ikävä kokemus aiemmasta kierukasta. Minulle kuitenkin vakuuteltiin, että kierukka tulee ratkaisemaan kaikki ongelmani, ja suostuin tähän lopulta pitkin hampain. Yritin kierukan laiton jälkeen vielä puhua gynekologille endometrioosiepäilystäni. Siihen gynekologi totesi, ettei sitä tutkita ollenkaan, koska se on niin vaikea löytää.”

Hietapakka sinnitteli kierukan kanssa vuoden ajan uskoen siihen, että se alkaisi jossain vaiheessa helpottamaan hänen oireitaan. Näin ei kuitenkaan käynyt.

 “Lähdin lopulta etsimään Korento ry:n tukiryhmän kautta tietoa siitä, ketkä gynekologit täällä Kokkolan alueella ovat erikoistuneet endometrioosin hoitoon”, Hietapakka kertoo. “Sain diagnoosin yksityisen gynekologin kautta, ja muutamaa vuotta myöhemmin olin leikkauksessa, jossa poistettiin myös pätkä suolta. Suolikirurgi sanoi operaation jälkeen, että tilanne suolistossani oli hengenvaarallinen. Siinä vaiheessa minua pisti niin vihaksi se ensimmäinen gynekologi, joka sanoi, ettei minua tarvitse tutkia. Hoitoon pääsyni viivästyi merkittävästi sen vuoksi.”

 

"Muistan, että kivut olivat niin kovia, että itkin."
– Ilona

 

Myös kaksi muuta naista kertoivat kokemuksistaan terveydenhuollossa Lapin ylioppilaslehdelle. Heidän nimensä on muutettu aiheen arkaluontoisuuden vuoksi.

Ilonaa ei suostuttu tutkimaan aluksi ollenkaan.

“Vuonna 2020 asuin Raahessa ja hakeuduin toukokuun lopussa päivystykseen kovien vatsakipujen takia. En ollut ikinä aiemmin käyttänyt hormonaalista ehkäisyä, mutta minulla on aina ollut erittäin runsaat ja kivuliaat kuukautiset. Kipu oli niin kova, ettei alapääni toiminut. Vessassa käyminen oli erittäin kivuliasta, enkä pystynyt kävelemään tai seisomaan suorassa.”

Nuori mieslääkäri kävi katsomassa Ilonaa hänen maatessaan kovissa kivuissa käytävän petipaikalla, ja totesi: “Varmaan naisten vaivoja, tule takaisin parin päivän päästä, jos ei mene ohi.” Ilona kertoo, ettei muistaakseen saanut mitään särkylääkkeitä, eikä hänelle tehty verikokeiden lisäksi muita tutkimuksia. Verikokeissa ei näkynyt mitään tavallisesta poikkeavaa.

“Muistan, että kivut olivat niin kovia, että itkin. Pari päivää kovissa kivuissa oltuani menin takaisin päivystykseen ja sain diagnoosiksi munasarjakystien puhkeamisen. Mahaani oli kerääntynyt monta desiä verta enkä voinut edelleenkään käydä vessassa. Sain lähetteen OYS:aan gynekologian poliklinikalle lisätutkimuksiin sekä leikkauksen heti seuraavalle päivälle, kuten myös PCOS-diagnoosin ja reseptin e-pillereille.”

Tehy-lehden mukaan diagnoosin tekeminen endometrioosin kaltaisesta sairaudesta voi Helsingin yliopistollisen sairaalan Hyksin naistentautien ja synnytysten tulosyksikön osastonlääkäri Aila Tiitisen mukaan kestää jopa seitsemästä yhdeksään vuotta kipujen alkamisesta. THL:n tutkimusprofessori Mika Gissler puolestaan listaa blogissaan 10 syytä, miksi naiset käyttävät terveydenhuollon palveluja enemmän kuin miehet. Yksi syistä on se, ettei naisten kipua oteta vakavasti.

“Saadakseen tarvitsemansa hoidon nainen joutuu käymään vastaanotolla useammin”, kirjoittaa Gissler. “Tästä on selvää tutkimusnäyttöä naisten sydänvaivoista.”

 

"Koen itseni arvottomaksi. Elämälläni ja sen laadulla ei tunnu olevan mitään väliä."
– Roosa

 

Lapin Ylioppilaslehdelle tulleissa kokemustarinoissa korostuu lannistuneisuus, suru ja epätoivo. Roosa kertoo omasta hoitopolustaan seuraavaa: “Minulla on mielenterveysongelmia sekä hormonihäiriö, ja siihen liittyviä erilaisia terveysvaivoja, joita ei ole otettu ollenkaan tosissaan. Lääkärit vaihtuvat joka kerta ja kaikilta saa kuulla samat vähättelevät vastaukset. Olen kuulemma niin nuori, ettei tämän ikäisellä pitäisi olla tällaisia vaivoja, ja neuvotaan ostamaan samoja itsehoitolääkkeitä, jotka on jo moneen kertaan todettu tehottomiksi. Joka kerta myös vihjaillaan psyykkeen ongelmiin.”

Roosasta tuntuu, ettei ketään terveydenhuollossa kiinnosta auttaa tai perehtyä hänen terveysasioihinsa. “On vain ilmeisesti helpompi laittaa kaikki psyykeongelmien piikkiin. Olo on tosi nöyryytetty, ja tämä terveydenhuollon kohtelu on vaikuttanut itsetuntooni ja mielenterveyteeni tosi negativiisesti. Koen itseni arvottomaksi. Elämälläni ja sen laadulla ei tunnu olevan mitään väliä.”

Pitkään jatkuva, toistuva kipu tekee arjesta äärimmäisen raskasta. Kaiken väsymyksen keskellä naisten tulee liian usein jaksaa itse hakea apua vaivaansa yksityiseltä puolelta. Elleivät rahat riitä yksityiseen lääkäriin, saattaa kipujen kanssa joutua elämään vuosia pelkkien vahvojen särkylääkkeiden voimalla. Kaiken huippuna yksityinenkään lääkäri ei välttämättä lähde ajamaan asiaa eteenpäin – artikkelin kirjoittajalla itsellään on kokemusta siitä, kuinka yksityiseltäkin puolelta saatetaan kannustaa teini-ikäistä hankkimaan lapsia ratkaisuna kipuihin.

 

Naisten kohtelu terveydenhuollon piirissä on vaikea ja vaiettu ongelma. Lukemattomia alan asiantuntijoita pyydettiin haastatteluun artikkelia varten, mutta kukaan ei suostunut kommentoimaan asiaa omalla nimellään.

“Vasta nyt, kun kohtu ja munasarjat ja kaikki on leikattu pois, voin hyvin ensimmäistä kertaa elämässäni vähän reilu nelikymppisenä”, Hietapakka kertoo LY:lle. “Kelatessani omaa polkuani taaksepäin mietin sitä, miten en ole pystynyt sanoittamaan nuorena omia oireitani, eikä näistä asioista ole voinut puhua avoimesti. Toivoisin yhteiskunnallista muutosta avoimuuden suhteen, jotta nuoret tytöt uskaltaisivat puhua oireistaan. Ennen diagnoosia en esimerkiksi tiennyt, että minulla on jotenkin poikkeuksellisen kivuliaat ja runsaat kuukautiset, koska siitä, mikä on normaalia ja mikä ei, ei ole puhuttu. Minullekin on toitotettu sitä, että kipu nyt vaan kuuluu kuukautisiin.”

Hietapakka vannottaa haastattelussaan, ettei aio koskaan ottaa oman tyttärensä kipua kevyesti. Hoitoon on päästävä ja asianmukaista hoitoa on saatava ja vaadittava. “Kaiken tämän jälkeen minulle on jäänyt jonkinlainen tutkimuskammo. Saatan saada sisätutkimuksen aikana paniikkikohtauksen, ja jouduin viimeisimmässä tutkimuksessa pyytämään rauhoittavaa lääkettä. Olen sen ikäinen, että minulla on varhaisteini-ikäinen nuori nainen kotona, ja hänen kauttaan olen miettinyt omaa polkuani hänen iässään uudelleen. Kannustan myös nykypäivän äitejä hoksaamaan sen, että jos lapsi tai nuori saa heti alusta asti äidin tuen ja hyvän hoidon, ei ehkä jouduta siihen pisteeseen, mihin itse jouduin: 36-vuotiaana vasta saadaan diagnoosi ja ollaan jo hengenvaarallisessa tilanteessa.”

 

 

Lisäys: Tekstissä käsitellään yksinomaan naissukupuolta, koska tutkimukset ja muut tekstit, joihin artikkelissa viitataan, koskevat naisia. Tunnistamme myös muunsukupuolisten vaikean aseman terveydenhuollon asiakkaina. Muunsukupuolisuutta suhteessa näihin asioihin on käsitelty erillisissä tutkimuksissa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *