Teksti Åsa Niemi

Kuvitus Santeri Kinnunen

Kirjoittaja on Lapin ylioppilaslehden päätoimittaja. 

Tiesin jo aiemmin, että LYYllä on yllättäviä ja vakavia talousongelmia. Olin miettinyt lokakuun edustajiston kokouksesta asti, että kirjoitan jutun siitä seuraavan kokouksen jälkeen, kun asiasta olisi enemmän tietoa. En kuitenkaan silloin tiennyt, että alan kirjoittamaan yli 40 vuotta vanhan lehden olemassaolon puolesta. Se tuntuu edelleen uskomattomalta, sillä lehden puolesta on taisteltu usein, viimeksi vuosi sitten. 

Valta ja rahankäyttö vaativat aina vahtimista. Hengittäkää hetki syvään ja miettikää, millainen maailma ilman journalismia olisi. Ilman journalismia ei voida puhua demokratiasta, sillä se on korvaamaton osa vapaita yhteiskuntia. Journalismi on nykyaikana murroksessa, mutta se on edelleen ainoa tapa saada oikeaa ja luotettavaa tietoa asioista. 

Ilman journalismia vallankäyttäjät voivat tehdä mitä vain. He voivat jakaa vain heidän tietoaan, joka ei aina ole totta. 

Ilman journalismia ihmiset elävät pimennossa. On mahdotonta luoda asioista kokonaiskuvia ja omia mielipiteitä, jos luotettavaa tietoa ei ole saatavilla. 

Lapin ylioppilaslehti vahtii valtaa niin yliopistolla kuin valtakunnallisestikin. Suomen mittakaavalla vallankäyttäjien valvominen ei ole yksin Lapin ylioppilaslehden harteilla, mutta Lapin yliopistolla on. 

Lapin ylioppilaskunnan edustajiston kokouksissa näkyy harvoin opiskelijoita ja edustajiakin käy yleensä juuri ja juuri tarpeeksi, että kokoukset ovat päätösvaltaisia. Päätoimittajuuteni aikana olen ollut yhtä lukuun ottamatta jokaisessa kokouksessa valmiina kirjoittamaan. 

Kuka valtaa vahtisi, jos lehteä ei olisi olemassa? Silloin edustajisto voisi tehdä ihan mitä vain kantamatta vastuuta siitä opiskelijoille. 

LYYn tai edustajiston viestintä ja tiedotus ovat aivan eri asioita kuin journalismi. LYY, edustajisto ja edustajistoryhmät kertovat viestinnällään asioita omista näkökulmistaan, kun taas journalismin avulla perehdytään asioihin kriittisesti ja monista eri näkökulmista. 

Kaikki juttuideamme tulevat opiskelijoilta tai opiskelijoiden kanssa toimivilta ihmisiltä. Vain muutamat ovat minun ideoitani, mutta opiskelijahan minäkin olen. Kerroimme esimerkiksi Lapin yliopiston valtauksesta paljon opiskelijalähtöisemmin kuin muut paikalla olleet mediat. Lisäksi kerromme opiskelijoiden edunvalvontaan liittyvistä asioista. Tänä vuonna olemme julkaisseet juttuja esimerkiksi Lapin AMK:n edunvalvonnallisista ongelmista YTHS:n kanssa, Lapin yliopiston ja yritysmaailman vaikeasta yhteistyöstä, Lapin yliopiston esteettömyydestä sekä opiskelijayhdistyksen perustamisesta. Nämä olivat vain muutamia esimerkkejä, sillä opiskelijaelämälle merkittäviä juttuja on paljon. Lisäksi monissa jutuissa opiskelijat kertovat itse omalla äänellään heitä mietityttävistä asioista. Tänä vuonna lehteä on ollut tekemässä 30 opiskelijaa.  

Rehellisesti en usko, että lehden muuttaminen yhdistykseksi tulisi onnistumaan. Olen keskustellut edellisten päätoimittajien ja muiden opiskelijoiden kanssa yhdistyksen perustamisesta. Saamieni kommenttien mukaan siihen tehtävään lähtevä ei saisi olla täysjärkinen eikä arvostaa itseään. Päätoimittajan työ vaatii satoja tunteja lehteä kohden ja välillä yli 50 viikkotyötuntia. Stressin ja paineen määrää ei voi edes mitata tunneissa. 

Jos lehden tekeminen yhdistyksenä saataisiin jollain supervoimilla joskus ensin edes pyörimään, niin sitten voitaisiin ehkä saada yksi lehti vuodessa kasaan. Ylioppilaslehti menettäisi lähes kaiken arvonsa. Kyseessä ei ole ainoastaan kaunis kulttuurilehti, vaan myös kriittinen opiskelijoiden äänenkannattaja. Kertoisimmeko opiskelijoiden huolista ja edustajiston päätöksistä sitten vuoden viiveellä? 

Lisäksi on törkeää, että se raskas ja ammattitaitoinen työ, jota opiskelijamme tekevät lehden eteen, muutettaisiin ilmaiseksi. Palkkiot eivät ole nytkään päätä huimaavia, mutta ne ovat osoitus siitä, että lehteen vaaditaan ammattitaitoista työtä. 

Lehti on meiltä Lapin yliopiston opiskelijoilta meille opiskelijoille. Lehti valvoo meidän etujamme ja asemaamme sekä antaa äänen opiskelijoille itselleen, mutta tarjoaa myös mahdollisuuksia työelämään ja itsensä toteuttamiseen. 

Siitäkö me oikeasti haluamme luopua?