Lokakuun tulospalaverissa herättiin huoleen nimeltä Lovisa

Teksti Sampsa Hannonen
Kuvat Kerttu Pakkasvirta ja Lapin ylioppilaskunnan arkisto

Pyöreitä täyttäneen kahvila Lovisan asiakasmäärät eivät ole palautuneet koronan jäljiltä. Haastavasta syksystä huolimatta uusi kahvilapäällikkö Tiina Tapio on tulevaan luottavainen.

 

Lovisa vietti marraskuun viimeisellä viikolla syntymäpäiväviikkoa. Mittarissa on nyt pyöreät kolmekymmentä vuotta. 

Syksyllä aloittanut kahvilapäällikkö Tiina Tapio kertoo, että syntymäpäivien kunniaksi järjestettiin lounaslotto. Myös onnittelukortti oli löytänyt tiensä seinälle. 

Maltillisesta juhlahumusta huolimatta Tapion työpäivä Lovisassa on sujunut tavanomaisesti. 

“Aamut alkavat seitsemältä. Teen vitriinituotteita, keitän kahvia aamun ensimmäisille asiakkaille ja siitä siirryn lounaan tekoon.”

Uransa ravintola-alalla tehnyt Tapio vaikuttaa olevan innoissaan siitä, että yliopistoyhteisön palveleminen on nyt päivätyö. Sen lisäksi lähestyvä joulunaika tarkoittaa pitkää lomaa, viikonloput ovat vapaita ja arki on selkeää ilman vuorotyön luomaa taakkaa.

Erityisesti kampuksen kotoisuus ja säännöllisesti vaihtuva taide Lovisan seinillä viehättävät Tapiota.

“Ympäristö on tosi kiva. Asiakkaat ovat tosi kivoja”, iloitsee Tapio.

 

 

“Asiakkaiden määrä on vähentynyt kulta-ajoista”

Tapio kertoo, että Lovisassa on tehty hillittyä uudistusta. Kiitelty chilikastike on talon omia reseptejä, samoin granola ja keitot. 

Vegaanisuuteen sitoutunut ylioppilaskunta on luonnollisesti lisännyt vegaanisuutta myös jo valmiiksi kasvispainotteisessa Lovisassa. Silti pelkkä vegaanitarjonta ei tunnu Tapion mielestä tällä hetkellä realistiselta. 

“Aloin syksyllä kokeilemaan ja tekemään tuotteita vallitsevien trendien mukaan. Olemme huomioineet erityisesti gluteenittomuuden.”

Lovisan tulevaisuus on koronan jäljiltä hatara. Syksyn tulos ei ole ollut odotettu. 

Tapio kertoo, että opiskelijoiden palaaminen yliopistolle koronasulkujen jälkeen takkuaa, ja yhteenlaskettu asiakkaiden määrä on keskiarvoisesti noin 150 päivässä.

“Asiakkaiden määrä on vähentynyt kulta-ajoista. Silloin saattoi olla saman verran lounaalla ihmisiä kuin nyt käy koko päivänä.”

Hiipuneesta syksystä huolimatta Tapio on luottavainen. Lokakuun tulospalaveri näytti suuntaa toimenpiteille, jotta kurssia voidaan korjata.

“Asiaan herättiin tulospalaverissa. Tämä syksy näyttää suunnan, mitä pitää tehdä tulevaisuudessa”, kertoo Tapio.

“Vetoan liikesalaisuuksiin, enkä avaa lukuja, mutta ei tarvitse olla kauppatieteiden maisteri, että näkee asiakkaiden vähenemisen“
- Miikka Keränen, Lapin Lyyli oy:n toimitusjohtaja

 

Lovisa on olohuone, ei mikään syöttölä

Lovisan omistaa Lapin Lyyli oy,  joka on ylioppilaskunnan omistama yhtiö. Lyylin  uusi toimitusjohtaja Miikka Keränen muistuttaa, että aikojen saatossa kahvilasta ja sen ympärille piirtyvästä aulatilasta on muovautunut opiskelijoille eräänlainen olohuone. 

“Lovisa on paikallinen ja oma. Ei mikään sellainen syöttölä.”

Hintojen nousu ja ostovoiman heikkeneminen eivät helpota kahvilan jo ennestään vaikeaa tilannetta. Tämän on huomannut myös Keränen.

“Vetoan liikesalaisuuksiin, enkä avaa lukuja, mutta ei tarvitse olla kauppatieteiden maisteri, että näkee asiakkaiden vähenemisen“, sanoo Keränen.

“Viikkotasolla puhutaan jopa sadoista asiakkaista vähemmän.”

Lovisan liiketoiminnallinen tukijalka on opiskelijalounas, jonka päälle myydään kahvilatuotteita ja pitopalvelua yliopiston pienempiin tilaisuuksiin. Koronan takia tilaisuudet lakkasivat, eikä tilanne ole Keräsen mukaan palautunut ennalleen. 

Hän huomauttaa, että tilanne ei voi jatkua pitkään samankaltaisena. 

“Kuvaisin tilannetta siten, että pysymme toiveikkaina. Koko ajan yritämme keksiä uutta, mutta ratkaisevassa osassa on, että ihmiset palaisivat yliopistolle. Luonnollisesti osa löytää tiensä silloin myös Lovisaan”, linjaa Keränen.

Neljäs kerta toden sanoo

Teksti Lotta Lautala

 

Lapin yliopistoon on yritetty palkata opintopsykologia keväästä 2021 lähtien, mutta tuloksetta. Loppuvuodesta paikka laitetaan jälleen avoimeen hakuun. 

 

Lapin yliopisto ja Lapin ammattikorkeakoulu ilmoittivat vuonna 2021 rekryävänsä korkeakouluille yhteisen opintopsykologin, mutta eivät ole siinä toistaiseksi onnistuneet.

Viime vuonna toteutettujen rekrytointien aikana paikkaa haki yksi kelpoisuusvaatimukset täyttänyt henkilö ja tämän jälkeen korkeakoulukonserni on saanut yhden avoimen työhakemuksen. Kumpikaan ei johtanut palkkaukseen asti. 

Opintopsykologin rekryämisessä mukana ollut Lapin yliopiston opetus- ja oppimispalveluista vastaava  Merija Timonen sanoo, että pätevistä opintopsykologeista käydään tällä hetkellä kovaa kilpailua valtakunnallisesti eri korkeakoulujen kesken.  

Erilaisten hyvinvointipalveluiden tarve on lisääntynyt ja pandemia-aika on osaltaan pahentanut tilannetta.  

Kovan kysynnän ohella Timonen tiedostaa, että hakijalla on täytettävänään suuret saappaat, kun vajaan 10 000 opiskelijan korkeakoulukonserni rekryää yhtä opintopsykologia. Lisäksi työntekijän halutaan olevan keskeisessä roolissa osana hyvinvointipalveluiden kehittämistä. 

Tämän vuoden lopussa neljännen kerran avattavan rekryn hakuilmoitusta on työstetty huolella. Ilmoituksessa halutaan korostaa, ettei psykologi toimi yksin, vaan osana moniammatillista työyhteisöä. 

“Näin varmistetaan, ettei hakijalle muodostu sellaista kuvaa, että hän on ainoa henkilö, johon opiskelija voi ottaa yhteyttä, kun on ongelmia”, kuvaa Timonen. 

Myös yliopiston palkkausjärjestelmän mukaisesta palkasta on luovuttu ja hakijalta pyydetään tämän sijaan palkkatoivetta. 

Rekrytointien epäonnistuttua yliopisto on pohtinut palvelun ostamista ulkopuolelta ja valmistellut kilpailutusta. Ajatuksesta on kuitenkin luovuttu, sillä opintopsykologilla nähdään olevan suurempi arvo, kun hän on organisaation sisällä.

 

Lapin yliopiston ylioppilaskunta (LYY) ja opiskelijat ovat tehneet pitkäjänteistä työtä opintopsykologin eteen. Esimerkiksi jo vuonna 2019 järjestettiin mielenilmaus, jonka tavoitteena oli opintopsykologin saaminen yliopistolle. 

LYY:n hallituksen puheenjohtaja Krista Perälä vakuuttaa, että yliopiston kanssa tehdään edelleen töitä tilanteen korjaamiseksi. Aktiivisesta yhteistyöstä huolimatta Perälän äänestä kuuluu kuitenkin myös huoli ja turhautuneisuus. 

“Tarvetta opintopsykologille on. Opiskelijoiden hyvinvointi on kriisissä, jota pandemia on entisestään kiihdyttänyt. Tarvitaan erilaisia hyvinvointi- ja tukipalveluiden panostuksia.” 

Timonen jakaa huolen, mutta vakuuttaa, ettei opiskelijoiden tarvitse olla huolissaan. Viime vuosina on tehty erilaisia panostuksia ohjaus- ja hyvinvointipalveluihin, joilla on paikattu opintopsykologin puutetta. 

Yliopisto on esimerkiksi saanut Opetus ja kulttuuriministeriöltä erityisavustuksia, joiden tuella on palkattu lisää henkilökuntaa: yksi kuraattori ja yksi ohjauspalveluiden suunnittelija. 

Tehtävät ovat kuitenkin määräaikaisia, eivätkä paikkaa pysyvästi opintopsykologia. 

Kuumalinja: Kuuleeko Joulupukki?

Teksti Inka Komonen ja Lotta Lautala
Kuva Joulupukin Kammari

 

Jouluista päivää! Onko Pukilla hetki aikaa Lapin ylioppilaslehdelle?

Otan elämäni, tehtäväni ja urani niin erinomaisen vakavasti, mutta kun kysymykset ovat oletettavasti… Tai kääntäen, kun kysymykset eivät ole asiattomia, niin ilman muuta. Eli antaa tulla vaan! 

Upeaa. Urasi ei ole mikään tähdenlento, vaan oikea menestystarina. Miten olet onnistunut säilyttämään suosiosi vuodesta toiseen? Ottamalla sen erinomaisen vakavasti? 

Öö. Pitäisi varmaan kysyä lapsilta ja lapsenmielisiltä vastausta moiseen hienoon kysymykseen. Se voi johtua siitä, että on paljon kaikkia konkreettisia reaaliseen maailman liittyviä asioita, mutta on myös edelleen olemassa se toinen satujen, tarinoiden ja unelmien maailma, johon kaiken ikäiset ovat tervetulleita ympäri vuoden ja sillä viisiin. Yksi omaan elämäntehtävääni liittyvä juttu on juuri muistutella ihmisiä tästä eteerisemmästä maailmasta, niin ehkä se pitää minunkin nimen ihmisten mielissä.

Eräänlaista tarinateollisuuden aikaa tässä kyllä elellään.

Sen verran jatkan vielä, että olen äärimmäisen ylpeä, kun omalta pieneltä osaltani saan olla tässä hienossa tarinassa mukana.

Pieneltä osaltasi? Nyt on pukki turhan vaatimaton. Voisiko olla, että osa suosiosi salaisuutta selittyy erinomaisella brändäyksellä?

Hmm. Aika hienoa, kun puhutaan tommosesta brändäyksestä ja vastaavista. Tulee heti sellainen nöyrä olo, että nyt ollaan varmaan mukana jossain isossa, kauniissa ja hienossa jutussa, josta en ymmärrä yhtikäs mitään.

Olisiko silti jakaa vinkkejä henkilöbrändäykseen? Me täällä toimituksessa voitaisiin hyötyä.

En ole ehkä oikea ja paras ihminen syvempään keskusteluun, mutta… Ensimmäisenä tulisi mieleen semmoinen yleispätevä ohje: mieti, mitä haluat oikeasti olla ja toimi sen mukaan. Omassa elämäntehtävässäni keskeisintähän on kiltteys.

Aivan. Eli miettii, mihin erityisesti haluaa keskittyä ja mikä sopii omaan brändiin. 

Ja kanssaihmisten brändiin tai jätä se brändi-sana pois. Mieti, mikä on oikein ja mikä tuntuu hyvältä. En ole itse opettaja, en ole poliisi, en ole tuomari tai semmoinen, niin tarkkoja neuvoja en voi antaa.

Se on ihan hyvä, ettet ole poliisi tai tuomari, mutta tehän teette enemmän töitä kuin nämä kaikki ammattikunnat yhteensä – 365 päivää vuodessa ja 24/7. Miten pidätte paletin kasassa?

Keistä meistä puhut? Käytit sanaa te? Et kai sinä vaan mennyt teitittelemään minua! 

No, täytyy olla kohtelias ja kiltti joulun alla. 

Ihanaa, kiitoksia, mutta älä suotta. Joulupukki vaan, sopii mainioisti sinutella. Kysymys oli hyvä, vaikka varmaan unohdin siitä puolet.

Kysymys oli, että...

Itse asiassa en tee töitä ollenkaan. Se, mitä minä puuhailen ja sillä viisiin, niin se on enemmänkin tämmöinen elämäntapa tai harrastusluonteista. Ja sitten toisena hengenvetona, [toim. huom. Pukki ei vedä henkeä välissä] niin täähän on tiimityötä. Kiitos hyvien tonttujen ja aivan upeiden loisteliaiden jouluporojen, niin homma sujuu kuin siivillä.

Kuulostaa, että siellä on hyvä meininki. Pitäisi varmaan siirtää lehden toimisto sinne.

(Nauraa kovaa) Voi että, olisitte erinomaisen tervetulleita! Aika usein pienemmät ja vähän isommatkin natiaiset, nassukat ja ipanat kysyvät, että voiko tontuksi alkaa. Olen aina kovasti vakuuttanut, että meidän tontut ovat riemumielin ottamassa uutta sakkia vastaan.

Pidetään mielessä tämä mahdollisuus, jos yhteiskuntatieteiden maisterin koulutuksella ei löydy muita töitä.

Jos on yhteiskuntatieteitä lukenut vähän matkaa ja tonttukoulua käynyt muutaman vuosikymmenen tai jotain sinnepäin, niin se on erinomaisen hyvä pohja.

Töistä tuli mieleen, että lehdellä menee vähän huonommin kuin siellä Pajakylässä. Aina on joku, joka haluaa tehdä säästötoimia ja leikata ylioppilaslehdestä. Olisitko alkanut lehden sponsoriksi?

Öö. Sehän olisi kunnia minulle, mutta siinä on pieni käytännön ongelma. En omista mitään. En yhtikäs mitään. Siinä maailmassa, missä olen ja vaikutan, niin asiat kuten raha, omaisuus ja omistaminen ovat aika vieraita sekä omituisia. Eli tämmöiseen liiketoimintaan liittyvissä jutuissa olen täysin aapeli. 

Arvioimme selvästi varallisuutesi väärin. 

Ehkä sen verran voisin paljastaa, että omistamani pääoma on hyvä mieli.

Ihmisillä on monenlaista pääomaa. Sinulla on hyvää mieltä ja vaikutusvaltaa. Onko sua koskaan houkuteltu eduskuntavaaleihin?

Hohhohhoh. Suo anteeksi! En naura ilkipahaisuutta, vaan hieno ja hauska kysymys. Minullahan on politiikkojen kanssa tämmöinen keskinäinen harmonia, että minun ei tulisi puhua politiikka. Ja vastaavasti poliitikkojen ei pitäisi puhua satuja.

Tuollaisella hyvän mielen pääomalla ja kasvoilla olisi kyllä voinut kevään vaaleissa pelastaa puolueen jos toisenkin imagon.

Herttinen sentään. Luulen, että tulen jatkossakin keskittymään hyvän mielen tekemiseen. Ei tarvitse kantaa huolta, että olisin seuraavissa vaaleissa minkään puolueen punaisena hevosena.

Toisin sanoen olet siis puolueeton hyväntahdon, rakkauden ja rauhan lähettiläs tai näin sinua Visit Rovaniemen nettisivuilla tituleerataan. Onko tässä Pukista kaikki?

No, jos vähän aukaisen lisää, niin tasa-arvo ja suvaitsevaisuus ovat myös niitä asioita, joihin elämäntehtäväni perustuu. 

Toteutuuko tasa-arvo, kun päivässä yrittää jakaa lahjat kaikille?

Koko ajan on enemmän ihmisiä, jotka odottavat lahjoja. Eli miten tämä käytännössä järjestyy… No, mulla oli hyvä ystävä, Allu nimeltään, ja hänelle kerroin tästä. Hän lupasi sitä pohtia ja eräänä kauniina päivänä Allu tuli juttusille ja sanoi, että “olen ratkaissut ongelman”. Sitten hän jatkoi: “time is relative”. 

Aivan. Lahjojen jakamisesta maailman ympäri, niin mitä mieltä olet näistä matkakilometreistä ilmastokriisin ajassa?

Suosin luonnollisia tapoja liikkua. Lähiliikkuminen – sehän on kaunista ja mukavaa. Itse tykkään liikkua hiihtämällä.

Aika monta kilometriä saa hiihtää, että pääsee pallon ympäri.

Lentävät porot ovat hyvä apu. Ovat puhdaspäästöisiä ja käyvät porkkanoilla ja hyvällä mielellä. 

Harmi, etteivät lentokoneet käy hyvällä mielellä, eikä turistit hiihdä sinne.

(Nauraa) Eipä olisi hienompaa kuin kestävän kehityksen ajatus näkyisi ja kuuluisi myös vieraiden toimintatavoissa.

Tasa-arvosta ja brändäyksestä vielä. Joulumuorihan on jäänyt vähän sinun varjoosi. Miten tämä asia saataisiin korjattua? 

Se on asia, jota pitäisi kysyä Joulumuorilta itseltään. Joulumuori ei ole kenenkään – minun eikä kenenkään omaisuutta tai minun tai kenenkään käskettävissä tai ohjeistettavissa. Hän tulee ja menee omia teitään ja latujaan. Tiedän ja tunnen häntä sen verran, että hänen luontosuhteensa on vieläkin voimakkaampi kuin itselläni. Hän rakastaa olla osa luontoa ja näin. Hmm. Se, miten hänen haluttaisiin julkisuudessa näkyvän, niin kun sanoin niin… En halua puuttua siihen, vaan kunnioitan hänen, kuten jokaisen ihmisen omaa tahtoa toimia tavallaan.

Aivan. Eihän sinulla ole mitään kuumalinjaa sinne muorin suuntaan, niin päästään kysymään häneltä itseltään asiasta?

Tuota noin, käytättekö siis kyyhkyspostia? 

Ikävä kyllä ei käytetä. Kiitos ajasta!

Ainakin mulla oli hauskaa. Kaikkea hyvää teille ja viimeistään jouluaattoon. Kiva, kiitos!

Raja kiinni ja äkkiä!

Teksti Iikka Sorvali

 

Olen seurannut huolestuneena tämän vuoden aikana käytyä kovaa julkista keskustelua siitä, miten suomettuminen on vaikuttanut yhteiskunnassamme vielä 2000-luvunkin aikana.

Fortumin yrityskauppoja ja huippupoliitikkojen loikkaamisia venäläisomisteisten firmojen konsulteiksi on käyty läpi pienintäkin yksityiskohtaa myöten. 

Suomettuminen on yleisesti tuomittu. Sitä pidetään osoituksena heikkoudesta, johon Suomi sortui, kun rohkeus ei riittänyt oman tien kulkemiseen suurvallan naapurissa.

Tämä on tietenkin ymmärrettävä tulkinta suomettumisen lähihistoriasta. Öyhötysmittari on kuitenkin iloisesti viuhahtanut toiseen suuntaan Neuvostoliiton ja Venäjän myötäilyn aikakaudesta.

Jonkinlaisena synninpäästön muotona itseään rationaaliseksi tituleeraavat oikeistolaiset esittävät kilpaa kovempia keinoja venäläisten maahantulon estämiseksi ja heidän vapauksiensa rajoittamiseksi.

Onpa julkisuudessa jopa kuultu pohdintaa siitä, pitäisikö sotaa pakenevat venäläiset laittaa keskitysleirille. Tämän neronleimauksen twiittasi syyskuussa arvostettu Ulkopoliittisen instituutin tutkija Charly Salonius-Pasternak.

Venäläisten mielipiteiden mittaaminen on haastavaa, mutta on selvää, että sodalle on kannatusta tavallisten kansalaisten keskuudessa. On kuitenkin täysin moraalitonta tuomita yli 140 miljoonaa ihmistä itsepäisen diktaattorin toimien takia.

Ehkä näiden avausten tekijät kokevat jonkinlaista vastuuta suomettumisen ajasta, ja haluavat nyt korvata sen kurittamalla Neuvostoliiton jälkeläisiä.

 

Venäjän epävakaus aiheuttaa kiistatta uhkia Suomelle. Voisiko näitä uhkia käsitellä keinoin, jotka eivät aivan romuttaisi omakuvaamme arvoliberalismin globaalina suunnannäyttäjänä?

Vasemmistolaisin hallituksemme vuosikymmeniin ei ilmeisesti jäänyt miettimään asiaa, kun se hyväksyi pikavauhdilla satojen miljoonien aitahankkeen itärajalle.

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jussi Saramo kommentoi asiasta STT:lle syyskuussa, että puolueiden tehtävä ei ole linjata aidoista.

Poliittisen harkinnan sijaan luotetaan viranomaisiin. Raja vie, vasemmisto ei edes vikise.

Aidan pituudeksi on arvioitu 10–20 prosenttia rajan kokonaispituudesta, joka on noin 1300 kilometriä. Aidan ei siis ole tarkoitus sulkea koko rajaa, vaan toimia pitkälti symbolisena esteenä Suomeen pyrkiville.

Aidan symbolisuus on selvää esimerkiksi Ylen haastattelemalle apulaisprofessori Jussi P. Laineelle. Hänen mukaansa raja nähdään eräänlaisena puolustuslinjana ja suojamuurina.

Tehoton raja-aita on vain yksi esimerkki siitä päättömästä politiikasta, jota hallitus tekee turvallisuusviranomaisten hurmaamana.

 

Kriisit aiheuttavat pelkoa tulevasta, joka kanavoituu helposti vahingollisiin toimiin. Turvallisuusviranomaiset tietävät tämän ja käyttävät tilaisuuden hyväkseen rahoituksen saamiseen projekteille, joiden vaikuttavuus on kyseenalaista.

Kun seuraamme sokeasti turvallisuuspuhetta, unohdamme inhimillisyyden. Jokainen päätös, joka tekee rajoistamme kovempia ja vaarallisempia ylittää, tulee lisäämään niillä tapahtuvaa väkivaltaa.

Tiedän, että monet ovat parhaimmillaankin välinpitämättömiä tällaisen tulevaisuuden suhteen. Se minua kuitenkin ihmetyttää, että tämä välinpitämättömyys on vallannut käytännössä koko julkisen keskustelun.

En ole Putinin kätyri enkä pasifisti. Olen huolissani demokratiasta.

 

Kirjoittaja on yhteiskuntatieteiden opiskelija, joka toivoo jäitä öyhöttäjien hattuun.

Pimeä Metsä saapuu Rovaniemelle

Teksti Timo Metsäjoki
Kuva Kerttu Pakkasvirta

 

Lapin ylioppilasteatteri tekee jättimäisen panostuksen tuomalla Broadway-musikaalin kulttuuritalo Wiljamin lavalle tammikuussa 2023.

 

Pimeä metsä (Into the Woods) on Stephen Sondheimin säveltämä ja sanoittama, James Lapinen kirjoittama aikuisten musikaalifarssi, jonka Rovaniemelle ohjaavat Loru Reinikka ja Esa-Pekka Tuppi.

”Näytelmä on täynnä musikaalin hurmosta ja naurua. Se tarjoaa monenlaisiin eri elämäntilanteisiin samaistumispintaa. Tunteita saa kokea laidalta toiselle”, sanoo Reinikka.

Broadway-musikaalia ei ole aiemmin nähty Lapin ylioppilasteatterin lavalla. Produktio on vaatinut teatterilta suuria taloudellisia ja ajallisia panostuksia ja samalla työryhmän koko on suurempi kuin vuosikausiin.

Viimeksi vastaavan kokoluokan produktio nähtiin Lapin ylioppilasteatterin toimesta vuonna 1995. Kyseessä oli tällöin Caramba-musikaali.

Musikaalissa seikkailevat muun muassa kaikille tutut Punahilkka, Tuhkimo, Tähkäpää sekä Jaakko, jotka joutuvat taivaltamaan pimeään metsään täyttääkseen toiveensa. Pimeässä metsässä polut kuitenkin risteävät useaan otteeseen.

”Kaikkien satumaisten onnellisten loppujen takana on oikea maailma ja oikean maailman ongelmat”, kertoo Tuppi.

Vaikka Pimeä metsä on aikuisten satu ja farssi, niin se sukeltaa syvälle tärkeiden aiheiden äärelle.

”Opetuksia tulee monista teemoista, kuten vanhemmuuden vaikeudesta, menetyksestä, itsekkyyden seurauksista sekä perheen hyvistä ja huonoista puolista”, listaa Reinikka.


Ensi-ilta 27.1.

Muut esitykset 27.1.–3.4. välisenä aikana.

Eettisen matkailun mallimaalla riittää tehtävää

Teksti Mikkel Näkkäläjärvi

 

Matkailun kestävyys on teema, josta on puhuttu pitkään. Ehkä laajinta huomiota keskustelussa on viime vuosina saanut kestävyyden ekologinen näkökulma.

On aidosti iso kysymys, miten matkailua voidaan edistää niin, että se on ekologisesti kestävällä pohjalla. Matkailulla on paljon merkittäviä hyötyjä niin yksilöille kuin laajemminkin, enkä toivo matkailun loppumista, mutta ilmastoa ja ympäristöä vähemmän tuhoavia tapoja matkailuun on välttämätöntä kehittää.

Keskustelu matkailun kulttuurisesta kestävyydestä on ilokseni nostanut myös päätään. Lapissa ja Saamenmaalla tätä keskustelua on käyty jo pitkään.

Jokaisella on varmasti muistissa tapauksia, joissa matkailuyritykset ovat myyneet saamelaiskulttuuria hyväksikäyttäviä halpatuotteita, erilaisia saamelaiskulttuurin kannalta ongelmallisia ohjelmapalveluita on tarjottu ja saamelaiskulttuuria on mytologisoitu tavalla, joka ei ole reilu saamelaisyhteisölle. Saamelaista kulttuuria on hyväksikäytetty vuosikymmenten varrella rahan tekemisen nimissä epäeettisellä tavalla.

Onneksi myös edistystä on tapahtunut. Eettisiä ohjeistuksia saamelaiskulttuurin käyttämiseen matkailussa on kehitetty matkailutoimijoiden, saamelaisyhdistysten ja Saamelaiskäräjien yhteistyössä. 

Vastuullisuus ja eettisyys ovat vahvasti esillä erilaisissa matkailualan seminaareissa ja konferensseissa, joista viimeisenä voi mainita Inarissa marraskuussa järjestetyn Spirit of Inari -matkailuseminaarin, joka kokosi alan tekijät laajasti yhteen. Julkinen keskustelu on lisännyt tietoisuutta ja harva haluaa enää tieten tahtoen toimia tavalla, joka on epäeettinen saamelaiskulttuurin näkökulmasta.

Olen varma siitä, että jos käynnistetty saamelaisten totuus- ja sovintokomissioprosessi saadaan aikanaan vietyä loppuun asti huolella, tulee prosessi paljastamaan Suomen historiasta sellaisia asioita, joita suuren yleisön on vaikea kuvitellakaan.

 

Myönnän, että Saamenmaan eettisestä matkailusta kirjoittaminen tuntuu vähän tyhjältä, kun samaan aikaan Suomen kansallinen tilanne saamelaisten suhteen on niin epäeettisellä tasolla.

Saamelaisten ihmisoikeusloukkaukset korjaava saamelaiskäräjälaki on eduskunnassa vastatuulessa pääasiassa keskustapuolueen vastustuksen takia, saamelaisiin kohdistuneista historiallisista vääryyksistä ei puhuta Suomessa vieläkään ja yhä enemmän muut kuin saamelaiset itse ottavat asiakseen määritellä sen, kuka saa päättää saamelaisten asioista. Saamelaisiin kohdistuva rasismi rehottaa ja jopa todella nuoret saamelaiset joutuvat kestämään käsittämättömiä asioita.

Jotta Saamenmaan eettistä matkailuakin päästäisiin kehittämään toden teolla, on välttämätöntä korjata näitä asioita. 

Pääministeri Sanna Marinin hallituksen tekemä esitys saamelaiskäräjälaista on saatavat eduskunnasta läpi, ja Suomen valtion saamelaisiin kohdistamat toimet on läpivalaistava ja saatava kirjoihin ja kansiin. Olen varma siitä, että jos käynnistetty saamelaisten totuus- ja sovintokomissioprosessi saadaan aikanaan vietyä loppuun asti huolella, tulee prosessi paljastamaan Suomen historiasta sellaisia asioita, joita suuren yleisön on vaikea kuvitellakaan.

Niin kauan kuin nämä asiat ovat hoitamatta, on Suomen turha esiintyä maailmalla ihmisoikeuksien ja eettisen matkailun mallimaana.

 

Kirjoittaja viimeistelee hallintotieteiden maisteriopintoja ja odottaa jouluviikolla siintävää hetkeä, kun saa maisterin paperit käteen.

Reportaasi: Unelmien markkinat

Teksti Inka Komonen ja Lotta Lautala
Kuvat Juuso Sievänen

 

Onko Pajakylä matkustajan vai tarinateollisuuden unelma? Lapin ylioppilaslehti kävi katsomassa, miltä Napapiirillä näyttää juuri ennen joulukauden alkua.

 

Mitä yhteistä on Spice Girlsillä ja Kiinan presidentillä Xi Jinpingillä? Ainakin se, että molemmat ovat vierailleet Joulupukin luona Pajakylässä Napapiirillä. 

Eivätkä he ole ainoita. Vuosi toisensa jälkeen yhä useampi matkailija saapuu pohjoiselle leveyspiirille ihailemaan Lapin taikamaata. 

Kun pandemia vuonna 2020 pysäytti maailman, romahdutti se myös matkailun. Vaikeiden vuosien jälkeen vauhti on kuitenkin jälleen kiihtymässä.

Tulevasta kaudesta on ennustettu joulumatkailun supertalvea. Kysyntä on suurta. Esimerkiksi kansainvälisiltä kentiltä saapuu Rovaniemelle suoria reittilentoja enemmän kuin koskaan aiemmin.

Lapin edellisestä ennätysvuodesta 2019 ollaan menossa kovaa ohi, jos kaikki menee suunnitelmien mukaan. 


Tunnelma täydessä Santa Claus -bussissa on odottava. Siinä on jotain samaa kuin Hop-on Hop-off -kiertoajeluilla. Puhe käy vilkkaana ja seasta voi erottaa englantia, saksaa ja japania. Ihmiset istuvat puhelimet kädessään ja katsovat vuoroin ruutua, vuoroin ikkunaa. 

Etupenkin matkustaja videoi koko matkan puhelimellaan.

Kun ajamme huurteisen Kemijoen ohi, ihmiset pakkautuvat bussin oikeaan laitaan. Näkymä on kaunis. 

Linja-auton kuljettaja saa viimein musiikit soimaan. Kaiuttimista kaikuu dramaattinen O Holy Night ja joulupallot heiluvat katossa. 

Yllättäen kuski ohittaa henkilöauton liikennesääntöjä uhmaten. Hän kiihdyttää oikeanpuoleista kiihdytyskaistaa auton ohi, ja toteaa ärtyneeseen sävyyn: “don’t rent a car like this and drive 20 kilometers in hour.”

Pian tämän jälkeen hän kuuluttaa: “okay, so, next stop is Santapark”, ja osa matkustajista hyppää pois. 

Vajaan puolen tunnin matkan jälkeen saavumme nelostien varrella sijaitsevaan Pajakylään. Pyydämme kuskia pysähtymään. Hän kertoo jatkavansa suoraan Norjaan.

“There is a good salmon with citrus.”

Kuski jättää meidät ja loput matkustajista pienen ostoskeskuksen eteen. 

Ihmiset hajaantuvat nopeasti. Suuntaamme pysäkin lähellä olevalle Rooseveltin majalle. Hirsirakennuksen edessä mainostetaan poronsarvituotteita ja 14 eurolla teleskooppimakkaratikkuja. 

Haluaisimme kysyä paikasta lisää, mutta myyjä kieltäytyy haastattelusta vedoten kiireeseen, vaikka liike on marraskuisena maanantaipäivänä vielä hiljainen.

Matkailijoita alettiin houkutella erilaisin elämyksin, jotka pohjautuivat Lapin eksotisointiin. 1960-luvulla alueelle tuotiin poroja ja saamenpukuisia ihmisiä.

 

Rooseveltin maja on paikka, josta Pajakylän tarina on saanut alkunsa. 

Yhdysvaltain entisen presidentin leski Eleanor Roosevelt oli Unicefin edeltäjän avustusjärjestö UNRRA:n tunnettu kasvo. Järjestön yksi ensimmäisiä avustuskohteita oli sodanjälkeinen Lappi, jota tuettiin sadoilla miljoonilla. 

Roosevelt saapui sodassa tuhoutuneelle Rovaniemelle vuonna 1950 tutustumaan, miten kaupunki ponnisti raunioista ylös. Korkea-arvoiselle vieraalle piti keksiä ohjelmaa, jota ei sodanjälkeisessä Lapissa ollut liiaksi. 

Lyhyessä ajassa päädyttiin järjestämään vastaanottoseremonia Napapiirillä. Tilaisuutta varten rakennettu maja suunniteltiin yössä ja pystytettiin viikossa. 

Se oli alueen ensimmäinen varsinainen vetonaula. Hiljalleen palvelut majan ympärillä lisääntyivät. Matkailijoita alettiin houkutella erilaisin elämyksin, jotka pohjautuivat Lapin eksotisointiin. 1960-luvulla alueelle tuotiin poroja ja saamenpukuisia ihmisiä. 

Matkailu painottui kesäajalle, mutta 1980-luvun lopulla alettiin puhua myös joulukaudesta ja palvelutarjontaa laajennettiin ympärivuotiseksi. 

Varsinaisena joulumatkailun ja massaturismin alkuna voidaan pitää ensimmäistä Concorde-lentoa Suomeen, joka toi brittituristeja päiväksi Rovaniemelle joulupäivänä vuonna 1984. Koneen saapumista oli todistamassa kymmenentuhatta Lapin asukasta.

Joulumatkailun käynnistyessä myös Joulupukin tukikohta vakiintui Napapiirille. Tämä ei riittänyt, vaan Pajakylän rinnalle rakennettiin jouluteemainen puisto – eräänlainen disneyland. Brittien suunnittelema Santapark valmistui vuonna 1998. 

Joulupukin Pajakylä on säilyttänyt suosionsa joulumatkailun keskuksena, ja sen vetovoiman on ymmärtänyt myös Rovaniemen kaupunki. Se on tietoisesti rakentanut itselleen imagoa joulupukin ja talvimatkailun kotina. 

Vuonna 2010 työ palkittiin, kun Euroopan unioni myönsi kaupungille tavaramerkin The Official Hometown of Santa Claus.

 

 

“Oudolta tuntuu puhua pitkästä aikaa suomeks, kun yleensä nää on kaikki enkuks”, Husky Parkissa työskentelevä Joona Heinonen sanoo. 

Heinosen mukaan paikassa vierailee viikkotasolla jopa tuhansia kävijöitä. Joulukuussa lähempänä tuhat päivässä. 

Kaikki valjakkoajelut on myyty jo joulukuulta loppuun, eikä opastettuja kierroksia talvella pystytä tarjoamaan lainkaan, VIP-kierroksia lukuunottamatta. 

Heinonen näkee, että kävijöitä houkuttelevat tarhan hyvä sijainti sekä palvelut. 

“Täällä käy enemmän semmoinen kauppakassikansa. Kun ne tulevat tuohon Joulupukin Pajakylään, niin ne haluavat sen nopean jonkun kokemuksen täältä huskyista.”

Koirat eivät Heinosen mukaan ihmismassoista piittaa. 

Ilmassa on innostusta ja odotusta, kun ryhmä hau valmistautuu lähtöön. Lunta on vain ripaus, joten toistaiseksi vedetään kelkan sijaan kesäkärryjä ympäri aidattua pihamaata. Johtokoirat pitävät jöötä, tiimikoirat seuraavat. 

“Now we can go to the hugging area”, yksi oppaista huutaa. 

Pentujen halailu on paikan hitti. Hieman jo itsenäistyneet pennut nuuskivat ihmisten sijaan keskittyneen näköisenä ympäristöä. Lapsia tämä selvästi harmittaa. Ympäriltä kuuluu kuitenkin kikatusta ja kiljuntaa. 

Koiria on tarhalla 111 ja kaikki niistä ovat siperianhuskeja. Ne eivät ole perinteinen lappilainen koirarotu, vaan saapuivat Suomeen 60-luvulla. Nykyisin huskyt ovat yksi Lapin matkailun näkyvimmistä vetonauloista. 

Heinonen kertoo, että vierailijat kyselevät usein eläinten hyvinvoinnista. Toinen vakiokysymys on, onko lunta tarpeeksi rekiajeluun. 

 

 

Talven taikamaasta on vaikea löytää maksutonta tekemistä. 

Alue on rakentunut teemapuistoksi pikkuhiljaa. Huskyjen lisäksi on tarjolla lasten moottorikelkkarataa kuin myös pororekiajelua. Lumitykit saavat pauhata, jotta turistit pysyvät tyytyväisinä.

Aktiviteettien ohella rahan saa palamaan lukuisissa matkamuistomyymälöissä, joissa  myytävien tuotteiden rajana on vain mielikuvitus. Tästä esimerkkinä toimii Saksassa valmistettu kukkakuvioitu A summer’s day purple -vessapaperi.

Monien tuotteiden kohdalla alkuperästä on vaikea saada selvää. Paikallisinta näyttävät äkkiseltään olevan hunaja, käsityöt ja yrttituotteet. 

Suomalaista designia edustavat Marimekko, Pentik, Iittala, Marttiini ja Muumit. Harvoja näiden liikkeiden tuotteista kuitenkaan valmistetaan enää Suomessa. Rovaniemeltä lähtöisin oleva Marttiini on joukossa virkistävä poikkeus.

Pajakylässä ei liiemmin näy Rovaniemen alueen peräpohjalaiset juuret. Kauppakeskuksen syrjään jäävän hätäuloskäynnin vieressä roikkuu sentään muutama kehystetty valokuva vanhasta Rovaniemestä. 

Matkailuteollisuuden alle jääneestä kulttuuriperinnöstä on käyty viime vuosina jonkin verran keskustelua. 

Keskusteluun on osallistunut myös Katja Hirvasaho, joka kirjoittaa Kanavassa sekä Suomen Kuvalehdessä julkaistussa esseessään, miten massaturismin tarpeisiin tuotettu “Lappi-kuva on yksinkertaistettu tunturiluonnoksi ja saamelaisuudeksi”. 

Samoihin aikoihin Lappi luotiin ensimmäistä kertaa “täysin Etelä-Suomesta käsin eräänlaisena kaipauksen haavemaana”, josta tuli pysyvä ilmiö.

Tämän kuvan varaan on rakennettu koko maakunnan matkailun mainonta ja kehitys 1960-luvulta lähtien.

 

 

“Kyllä me justiin sillä tarinalla ollaan pärjätty täällä”, kertoo Pajakylässä 30 vuotta työskennellyt yrittäjä Lilja Takalo

Liikkeen valikoima on hämmästyttävän suuri. Paikallisena käsityönä valmistettujen keramiikan, korujen ja nahkatöiden rinnalta löytyy tonttuja, norjalaisia peikkoja sekä niin kutsuttuja lapinrumpuja ja lapinnukkeja. 

Yrittäjä kertoo vastuullisuuden merkitsevän hänelle sitä, että ihminen tietää, mitä on ostamassa. Seuraavaksi saamme kuulla tarinoita rumpujen historiasta ja parantavista vaikutuksista. 

Liikkeessä vierailee yrittäjän mukaan saamelaisia aika ajoin antamassa palautetta heidän kulttuuriaan jäljittelevistä tuotteista.

Suosituksia ja ohjeistuksia on, mutta mikään ei velvoita yrityksiä niiden noudattamiseen.

“Periaatteessa rumpuhan ei ole yksistään saamelainen – maailma on täynnä rumpuja”, Takalo sanoo.

Kaupan suosituin tuote on unisieppari. Sillä on alkuperänsä Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen suojeluesineenä. Sen sijaan lapinnukke ei enää tee kauppaansa. 

“Suomalaiset haluavat erottautua saamelaisesta käsityöstä niin sanotusti”, hän kertoo.

Viereisessä liikkeessä saamme kuulla toisenlaista tietoa. Toistakymmentä vuotta Napapiirillä yrittäjänä toiminut Marja Ylinampa kertoo, että Euroopan ainoalla nukketehtaalla Jaatilassa valmistetut lapinnuket tekevät hyvin kauppansa. 

“Ne on niin 100 prosenttista suomalaista kuin voi olla”, yrittäjä kommentoi.

Kysyttäessä tuotteiden yhteydestä saamelaiskulttuuriin, hänellä on selvä näkemys.  

“Nämä puvuthan ei ole niitä oikeita pukuja, vaan ovat nukkein pukuja.” 

Kolmannessa liikkeessä työntekijä Kirsti Kokko kertoo, että lapinnukkeja menee nykyisin aika vähän. Sen sijaan suomalaiset tulevat toisinaan ihailemaan neljäntuulenlakkeja ja muistelemaan, että “mulla oli pikkasena tämmönen”.

Tontut ja lapinnuket ovat hyllyillä iloisesti vierekkäin. Kaupoista löytyy myös saamelaiskulttuurista inspiroituneita mukeja, postikortteja ja fleecepeittoja.

Helga West kirjoittaa nukeista Nuoressa Voimassa julkaistussa esseessään: 

“Minua häiritsee se, kuinka nukkejen pääasiallinen tarkoitus on vain olla tekemättä ja sanomatta mitään. Sellaisina ne muka kuvastavat minun ihmisiäni. Meillä on koko ihmiskirjo, mutta nukeilla vain yksi ilme. Niiden vaiennettu olemus kertoo omaa tarinaansa. Se tarina menee näin: hiljainen ja häivytetty alkuperäiskansa on hyvä alkuperäiskansa. Olemme kaunis matkamuisto milloin kenenkin vieraissa hyppysissä.”

Nukketeatteri on totta tosiaan hiljaa, eikä mainitse sanallakaan Suomen valtion harjoittamista ihmisoikeusloukkauksista. 

 

 

Visit Rovaniemi yhtiön toimitusjohtaja Sanna Kärkkäinen vastaa kiireen keskeltä videopuheluun.

Hänen mukaansa Napapiirin alueen vastuullisuus on ottanut isoja askelia viimeisen kymmenen vuoden aikana. Yhtenä esimerkkinä Kärkkäinen nostaa ohjeistuksen saamelaiskulttuuria koskevan kuvamateriaalin käytöstä.

Samalla keskustelua käydään koko ajan siitä, kuka tuotteita ja palveluita myy sekä millä tavalla. 

Hän sanoo, ettei voi ottaa kantaa yksittäisten yritysten toimintaan alueella. 

“Vain yritys itse voi viime kädessä tehdä päätöksiä ja kantaa niistä vastuun.” 

Yritykset tekevät tiivistä yhteistyötä keskenään. Alueen yritysten yhteensaattajana toimii Joulupukin Pajakylän osuuskunta, joka edustaa yli 50 yritystä. 

Osuuskunta on viime vuonna julkaissut konsulttiyhtiön tuottaman kestävän matkailun käsikirjan alueelle. Kirjassa ohjeistetaan muun muassa tutustumaan Saamelaiskäräjien julkaisemiin saamelaismatkailun eettisiin ohjeisiin.  

Suosituksia ja ohjeistuksia on, mutta mikään ei velvoita yrityksiä niiden noudattamiseen. 

Erilaisia kestävää matkailua edistäviä ohjelmia on koko ajan enemmän, kuten Visit Finlandin kehittämä Sustainable Travel Finland -ohjelma. 

Joulupukin Pajakylän kotisivujen mukaan Sustainable Travel Finland -merkin on saanut tähän mennessä kaksi yritystä. Osuuskunnan tavoitteena on, että merkin saisi koko Pajakylä. Tähän vaaditaan, että vähintään puolet yrityksistä olisi sertifioituja. 

Kestävyyden ja vastuullisuuden ohella Lapin matkailun tulevaisuuteen liitetään sana kasvu. Sillä, jos johonkin Rovaniemelle tunnutaan uskovan, niin siihen, että matkailu tuo leivän pöytään. 

Alalla on valtava aluetaloudellinen merkitys. Matkailun herkkyydestä huolimatta koko ajan rakennetaan uutta ja luotetaan, että Lappi kiinnostaa myös tulevaisuudessa. 

Vuonna 2007 perustettu Visit Rovaniemi pitää tästä osaltaan huolta. Se toteuttaa suuren osan alueen matkailumainonnasta ja sen missiona on tehdä Rovaniemestä maailman johtava jouluteemainen matkailukohde. 

Kärkkäinen on ylpeä kasvusta, mutta kuulostaa tiedostavan kasvun rajat ja painottaa, ettei ydintalven kausia ole enää tarkoituksena määrättömästi kasvattaa. Kasvu onkin tarkoitus tehdä tulevaisuudessa kesällä. 

“Ensi kesää tehdään taas aiempaa isommin ja markkinointiin panostetaan huomattavasti isommilla resursseilla.” 

Vaikka kesä on yleisesti matkailun päätuote, se ei näy täällä. Lentokoneet lentävät, mutta niiden keula on kohti etelänrantoja, ei arktista aluetta. 

“Siinä meillä on vielä haasteita, että saadaan ihmiset tänne arktiseen kesään – ihanaan viileään puhtaaseen luontoon.

Pian voi olla toisin. Viime kesä oli Euroopan mittaushistorian kuumin, ja siedettävä lämpö sekä viileä kesätuuli voivat olla tulevaisuudessa myyntivaltti.

Arktinen alue kuumenee kuitenkin keskimäärin nelinkertaisella nopeudella muuhun maailmaan verrattuna. Tämä näkyy leudompina talvina sekä vaihtelevina sääoloina. Alkutalvesta lunta voi olla, tai sitten ei. 

Esimerkiksi vuosi 2018 muistetaan Crapland-kohusta, joka syntyi, kun brittilehdistö irvaili lumettomalle Lapille. Pimeä ja märkä marraskuinen Rovaniemi oli kaukana siitä kuvasta, joka matkailijoille oli myyty. 

Napapiirillä tapaamme brittiperhe oli tarkistanut lumitilanteen Pajakylän livekamerasta ennen saapumistaan. 

Tilanne näytti huolestuttavalta ja perhe oli jo ehtinyt suunnitella matkan siirtämistä. Lopulta ohut lumipeite kuitenkin tuli maahan ja matka toteutui.

 

 

Pajakylässä Happy Hour on vuoden jokaisena päivän. Joulupukin vierailu on yksi harvoista ilmaisista aktiviteeteista alueella, joten suuntaamme sinne. 

Kammarin tiskin takaa meitä tervehtii pirteän oloinen tonttu. 

Kello lähentelee jo sulkemisaikaa, mutta kaikille jonossa oleville luvataan pääsy pukin luokse. 

Joulupukki tunnetaan maailmalla sadunomaisena hyvän tahdon ja rauhan lähettiläänä. Sellaisena häntä tituleerataan myös Visit Rovaniemen nettisivuilla.

Tästä syystä on hämmentävää nähdä Kammarin seinillä olevissa valokuvissa rauhan kasvojen poseeraavan Kiinan presidentin kanssa, joka järjestelmällisesti kiduttaa kansalaisiaan. 

Edessämme vuoroaan odottelee neljän nuorta Slovakiasta, Romaniasta ja Saksasta. Alkuperäinen suunnitelma oli ollut matkustaa Dubaihin, mutta lopulta seurue halusi kylmään. 

Odotukset ovat toistaiseksi täyttyneet. Suomi on heistä taianomainen. 

“On eksoottista olla täällä.” 

He eivät ehkä tiedä tai sitten eivät välitä, että todellisuudessa pohjoinen leveyspiiri kulki tästä kohtaa viimeksi yli 140 vuotta sitten.

Kun kerromme tekevämme ylioppilaslehteä, meiltä kysytään: “Are you from University of Helsinki?” 

Lapin yliopistosta he eivät ole koskaan kuulleetkaan.

Viimein tonttu kutsuu meidät huoneeseen, jossa pukki päivystää. Tunnelma on leppoisa ja pukki paraskin vanha tuttu, sillä onhan hän ollut osa elämäämme jo lapsuuden jouluista asti. 

Höpöttelemme niitä näitä, mutta emme malta olla kysymättä, mitä pukki miettii lahjoista näin ylikulutuskulttuurin aikana. 

Saamme kuulla syväanalyysin: “Ehkä olemme kaikki tämän maailman vankeja siinä mielessä, että massiivinen ostohysteria vie meidät mukanaan.”

Ostohysteria näyttää väsyttäneen myös monet matkailijat, kun suuntaamme kammarista ulos. Lapsilla on väsykiukku ja nuoripari istuu puhelimien äärellä katseet tyhjinä. 

Pajakylän aukiolla Feliz Navidad soi ja pakkasmittari näyttää miinus 14 astetta. Turistit vetävät pulkkaa hiekalla niin että narskuu. 

He vilkuttelevat terveisiään livekameralle, jota voi seurata YouTubessa. Samalla yksi toisensa jälkeen hyppii lyhtytolpilla merkityn linjan yli. Ihmiset näyttävät onnellisilta.

He eivät ehkä tiedä tai sitten eivät välitä, että todellisuudessa pohjoinen leveyspiiri kulki tästä kohtaa viimeksi yli 140 vuotta sitten. Nykyistä vauhtia se siirtyy noin 14,5 metriä pohjoisemmaksi joka vuosi.

Rovaniemellä on pitkään osattu hyödyntää sijaintia napapiirillä. Sen ympärille on rakentunut mielikuvia, jotka ruokkivat yhdenlaista tarinaa talven ihmemaasta. 

Tarinoiden avulla pienestä Rovaniemestä on tehty kansainvälisesti tunnettu.

Joka vuosi alueella vierailee noin puolimiljoona ihmistä. Heistä moni on pitkään haaveillut matkasta tänne. 

Unelmat eivät synny tyhjästä.

 

Reportaasin lähteinä on käytetty muun muassa Harri Hautajärven väitöskirjaa Autiotuvista lomakaupunkeihin – Lapin matkailun arkkitehtuurihistoria ja Heli Ilolan, Maria Hakkaraisen, José-Carlos García-Rosellin toimittamaa kirjaa Joulu ainainen? Näkökulmia Rovaniemen joulumatkailuun sekä Suvi Jaakkolan Antroblogissa julkaistua esseetä Joulupukki ja noitarumpu – saamelaisuus vääristyy edelleen Lapin matkailussa.

Ylioppilaskunnan jäsenmaksu nousee ensi vuonna

Teksti Iikka Sorvali
Kuvitus Suvi Korhonen

LYY:n edustajisto päätti lokakuussa nostaa ylioppilaskunnan jäsenmaksua kuudella eurolla. Korotuksella maksetaan henkilökunnan palkkojen ja hallituksen palkkioiden korotuksia.

 

”Ei voi olla niin, että matalat jäsenmaksut revitään hallituksen ja työntekijöiden selkänahasta”, huokaa Lapin yliopiston ylioppilaskunnan (LYY) edustajiston puheenjohtaja Pekka Nikumatti.

Hän puhuu edustajiston päätöksestä, jolla nostettiin LYY:n jäsenmaksua kuudella eurolla. Muutos astuu voimaan ensi vuoden alussa, jolloin jäsenmaksu tulee olemaan kokonaisuudessaan 59 euroa.

Kevätlukukauden jäsenmaksun jo maksaneille korotus tulee eteen ensi syksynä.

Jäsenmaksun korottamista valmisteltiin pitkään. Ajatus aloitteeseen heräsi, kun LYY haki sijaista edunvalvonta-asiantuntijalle, kertoo Nikumatti. 

”Katsoin keväällä hakuilmoitusta ja ajattelin, että tässä olisi työ, johon voisin joskus itse hakea. Palkka ei kuitenkaan vastannut tehtävän vaatimuksia, ja mietin, haluaisinko valmistumisen jälkeen kuitenkaan hakea paikkaa.”

Työntekijöiden palkkoja päätettiin nostaa asteittain 20 prosenttia. Myös hallituksen jäsenten palkkioita korotetaan. Korotus on tehtävästä riippuen 100–250 euroa kuukaudessa.

Nikumatin mukaan hallituksen palkkioiden korotuksella pyritään vähentämään painetta opintojen suorittamiseen hallitustehtävien ohella. Tarkoitus on helpottaa hallituksen jäsenten kokonaistyömäärää ja siten ehkäistä uupumista.

 

Päätöksentekoprosessille kritiikkiä Artiklalta

Kuuden euron korotus oli kompromissiratkaisu, johon päädyttiin edustajiston taloustoimikunnassa, kertoo Anniina Simonen Artiklan edustajistoryhmästä. Toimikunta koostuu eri ryhmien edustajista, ja myös Simonen on sen jäsen.

Päätöksentekoprosessissa olisi ollut Simosen mukaan parantamisen varaa.

”Päätös palkka- ja palkkiosuunnitelmasta sitoi kädet taloudellisesti aika pitkäksi aikaa. Artiklassa oltaisiin toivottu parempaa valmisteluprosessia ennen kuin päätös tehtiin.”

Hänen mukaansa pidempi valmistelu olisi mahdollistanut erilaisten vaihtoehtojen pohtimisen, joiden pohjalta palkkojen ja palkkioiden korotusten suuruutta olisi voitu punnita.

Simonen kritisoi päätöksentekoprosessia siitä, että palkkojen ja palkkioiden korotukset hyväksyttiin ennen, kuin oli tietoa siitä, miten ne rahoitettaisiin.

Vaihtoehtoja korotusten maksamiseen olivat Simosen mukaan käytännössä kulujen karsiminen ja jäsenmaksun korotus. Säästökohteita olisivat voineet olla ylioppilaslehti tai henkilökunnan määrä.

 

LYY:n jäsenmaksu on edelleen alhainen

LYY joutuu etsimään säästökohteita tulevina vuosina jäsenmaksun korotuksesta huolimatta.

Taloustoimikunnan alustavien laskelmien mukaan ensi vuonna palkkojen ja palkkioiden nostosta koituu 7200 euron miinus vuosibudjettiin.

Ensi vuoden talousarvioon onkin Nikumatin mukaan tulossa leikkauksia.

”Talousarviotyöpajoissa alkaa nyt työskentely ja siellä pitää katsoa, mihin voidaan juustohöylää käyttää. Keinot pitää löytää.”

Hänen mukaansa myös uusia korotuksia saattaa olla tiedossa. Nikumatti kuitenkin korostaa, että ei aio sanella tulevaisuuden päätöksiä hänen vuodenvaihteessa loppuvan puheenjohtajapestinsä jälkeen.

LYY:n 59 euroon nouseva jäsenmaksu on alhainen verrattuna muihin saman kokoluokan ylioppilaskuntiin. Vaasassa maksu on 83 euroa, Lappeenrannassa 74 euroa ja Åbo Akademissa 64 euroa.

Hintojen nousu ja taloudellinen epävarmuus vaikeuttavat mahdollisten tulevien korotusten ennustamista. Nikumatti toivoo, että myös tulevaisuudessa ylioppilaskunnan asioita voitaisiin ratkaista empatian kautta.

”Yritin itse asettua hallituksen jäsenten ja työntekijöiden asemaan ja tulin siihen tulokseen että tämä ei ole reilua. Muutos piti saada.”