DEAR ARCTIC: toivosta, tragediasta ja toimijuudesta arktisen tutkimuksen ytimessä

Teksti Hertta Huovila

Kuvat Rare Media ja Veeti Hietikko

Rare Median ja Johannes Roviomaan dokumenttielokuva Dear Arctic kertoo tarinaa tämän päivän arktisesta sitä tutkivien ihmisten kautta. Visuaalisesti raikkaassa elokuvassa arktisen teemat kytkeytyvät laajoihin kysymyksiin ihmiskohtaloista ja ilmastokriisin ratkaisuista.

Lapin yliopiston opiskelijana, arktisen alueen reunalla Rovaniemellä, Arktinen keskus on ihan vieressä, ja “arktinen” sanana jatkuvasti läsnä. Ainakin etelästä muuttaneen taideopiskelijan silmin arktinen näyttäytyy Rovaniemen kontekstissa usein lähinnä puolipakotettuna sanatason brändäyksenä – mikä tahansa pohjoisessa tehty voidaan markkinoida “eksoottisen arktisena”, sen tarkoittamatta varsinaisesti mitään.

Lapin yliopiston Arktinen tutkimuskeskus on kansainvälisesti tutkijoiden ja toimittajien luottama, ja siellä käy vuosittain yli sata tuhatta vierailijaa. Mitä siis oikeastaan on arktinen tutkimus, ketkä sitä tekevät ja miksi se on tärkeää juuri nyt?

Sosiaaliseen mediaan journalistisia sisältöjä tuottavan tamperelaisen Rare Median ja toimittaja Johannes Roviomaan tänä syksynä ensi-iltansa saanut dokumenttielokuva Dear Arctic antaa äänen heille, jotka tekevät tutkimusta arktisesta ja arktisessa.

Arktisen keskuksen tutkijoiden kautta arktinen tutkimus yhdistyy elokuvassa laajoihin teemoihin aina käyttämämme kaasun alkuperästä tutkimuksen luonteeseen ja toimijuuteen ympäristökriisin keskellä. Arktisen keskuksen kahvipöydän palapeli asettuu metaforaksi: yksittäiset palaset yhdessä muodostavat kokonaisuuden, jossa eri tieteenalat ja menetelmät täydentävät toisiaan.

Elokuva kulkee tutuista lumisista Rovaniemi-maisemista antropologisen tutkimuksen mukana Siperian yhteisöihin ja ilmastonmuokkauksen tutkijoiden myötä Reykjavikiin arktisen alueen konferenssiin.

Elokuvan kevyt, osin runollinen visuaalinen kerronta mukailee Rarelle tunnistettavaa tyyliä. Huurteen kuorruttamat puut, virtaava vesi ja taivaalla vellovat pilvimassat luovat seesteisen tilan tutkijoiden ajatuksille arktisesta ja tutkimuksesta. Kirkkaat jään ja jylhien vuorten halkomat maisemat vuorottelevat kaupunkikuvan kanssa, ja herättävät pohtimaan omaa paikkaa ajassa ja arktisessa.

“Ei jokaisen tarvitse olla tieteilijä yrittääkseen pelastaa maailmaa.”

Ilona Mettiäinen

Operaatio Arktiksen ilmastoaktivistit Anton Keskinen ja Ada Koistinen tekevät yhteistyötä ilmastonmuokkausta tutkivien Ilona Mettiäisen ja John Mooren kanssa. Aktivistien mielestä näkemyksiä jakava ilmastonmuokkaus on välttämätön keino, sillä päästövähennykset eivät enää riitä inhimillisiin oloihin. Toiminta on elämäntapa, joka ei tunnu pelkästään omalta valinnalta. “Oma passiivisuus tuntuu vaan niin väkivaltaiselta niin montaa ihmistä kohtaan.” Koistinen pohtii elokuvassa.

Käsitellyt aiheet ovat vakavia, mutta Dear Arctic jättää toivoa.

“Ei jokaisen tarvitse olla tieteilijä yrittääkseen pelastaa maailmaa”, Mettiäinen toteaa.

Viime talvena ja syksynä kuvattu elokuva sai ensi-iltansa Rovaniemellä syyskuussa kulttuuritalo Wiljamissa. Se on näytetty myös Helsingissä R&A -elokuvafestivaaleilla sekä Tampereen Tullikamarilla. Marraskuussa dokkari nähdään jälleen Rovaniemellä Rovaniemi Arctic Spirit -konferenssissa.

Loppusuositukset

Lehdessä haastatellaan monenlaisia kiinnostavia ihmisiä, joilla on paljon tärkeää sanottavaa. Kysyimme heiltä suosituksia mistä tahansa. Helsingin Sanomien Uutisraportti-podcastia lainaten: “Lopuksi kiinnostavia keskustelunaiheita kiusallisten hiljaisuuksien ajaksi”

 

Miikka Keränen, Lyy

Käytän jokaisen tilaisuuden kehuakseni KähinäPatea ja Rosa Costetta, sekä tietenkin ylipäätään paikallisia artisteja!

Erityisesti kemijärveläislähtöinen ja Lapin yliopistossakin nähty räppäri KähinäPate on puhutellut ajankohtaisilla ja oivaltavilla biiseillään myös tällaista kympintyttöä ja varhaisboomeria! KähinäPaten tuotannosta kuuluu kauas, että pohjoinen ei ole paikka, vaan se on asenne. Soundissa moderni trap-musiikki ja perinteinen räppi yhdistyvät rehelliseksi ja tunnelmalliseksi kokonaisuudeksi, jota kuuntelee mielellään useissa mielenmaisemissa. Kähis rohkaisee jokaista kulkemaan omaa tietään ja olemaan välillä myös vähän jääräpää!

 

Juha Tiainen, YTHS

Oma suositukseni on Lapua-elokuva.

Elokuva on koskettava kertomus yhdestä Suomen pahimmista onnettomuuksista, jossa 40 ihmistä menetti henkensä. Olen itse tehnyt pitkän työuran Etelä-Pohjanmaalla, jossa kohtasin monia henkilöitä, jotka olivat omakohtaisesti kokeneet tapahtuman. Tätä kautta tapahtuma tuli minulle henkilökohtaisesti lähelle. Suosittelen elokuvan katsomista, koska se on hyvin tehty, koskettava kertomus ja merkittävä osa pohjalaista historiaa.

 

Mari Stenberg, KELA

Koskinen.

Seppo Jokisen kirjoihin perustuva tv-sarja, joka sijoittuu Tampereen poliisin väkivaltaisten rikosten yksikköön. Mukaansatempaava rikosdraama, jossa kytkeytyy rikosten ratkaisu ja taustalla olevat ihmissuhteet. Karismaattinen päähenkilö ja muutkin roolihahmot ovat rouheita. Seuraavaa tuotantokautta odotellessa…

 

Leevi Viljanen, ROTKO

Oma suositukseni on Ripovuori Huittisissa.

Kyseessä on paikka, josta aukeaa uljas satakuntalainen sielunmaisema. Laakeat pellot ja Karhiniemen kohdalla kaartuva Kokemäenjoki tarjoavat näkymän, jota ihaillessa kuluu helposti tovi, jos toinenkin. Sieltä löytyy myös suuri kivestä ja puusta rakennettu laavu nuotiopaikan kera.

 

Pieta Pyhtinen, ROTKO

Minun suositukseni on Riisitunturin kansallispuisto Posiolla.

Riisitunturilla voi ihastella talvisin upeita tykkylumen peittämiä puita ja kesäisin Ikkunalampea, jonka takaa avautuu näkymä Kitkajärven ympäristöön.

 

Mika Luoma-aho, Lapin Yliopisto

Englantilaisen jalkapallon ystävien kannattaa nyt kiinnittää erityistä huomiota Koillis-Englannin suurimpaan ja mahtavimpaan jalkapallojoukkueeseen Newcastle United Football Clubiin.

Manageri Eddie Howe on virittänyt joukkueensa hurjaan vauhtiin heti alkukaudesta, ja ”harakat” ovat ehtineet jo kaatamaan muiden muassa Erling Haalandin tähdittämän Manchester Cityn Englannin liigacupissa ja rökittämään Kylian Mbappén edustaman Paris Saint-Germainin Euroopan Mestareiden Liigassa. Onko 2024 se vuosi, jota taantunut, mutta jalkapalloaan syvästi rakastava teollisuuskaupunki on odottanut vuosikymmenien ajan?

 

Pasi Tuominen, HUMAK

Suosittelen peliä nimeltä Detroit: Become Human.

Peliä on lähitulevaisuuteen sijoittuva tarinallinen jännäri, jossa tarkastellaan ihmisoikeuksia androidien kannalta. Peli myös uppoutuu filosofisiin kysymyksiin minuudesta ja tietoudesta ihmisrobottien näkökulmasta. Peli on melko helppo ja rauhallinen ohjattava, joten se soveltuu oikein mukavasti hieman vähemmän pelaavillekin.

 

Miika Puljujärvi, Lapin AMK

Jos täytyy poimia jokin yksittäinen asia tai teos, niin se on varmaankin Ghost in the Shell.

Shirow Masamunen Ghost in the Shellin luoma tulevaisuudennäkymä on yhtä aikaa kiehtova sekä pelottava. Oma suhtautumiseni teknologiaan on eittämättä kyseisen maailman ja tarinoiden värittämä, mikä johtuu varmasti osaltaan mangakan pikkutarkasta ja laajasta taustatutkimuksesta. 

Romantisoi elämääsi!

Teksti Jenni Katermaa

Kuvitus Suvi Korhonen

Elokuvien ja sosiaalisen median tarinallisuus ohjaa minua ja muita elämään kuin päähenkilö. Itseeni syventyneenä unohdan kuitenkin helposti ympäröivän maailman. Mahtuuko maailmaan enempää päähenkilöitä?

Lempiajatusleikissäni olen oman elämäni päähenkilö. Elämäni on elokuva tai tv-sarja “Minä!”, jonka käsikirjoitusta työstän alati. Uudet aamut ovat jaksoja määrittelemättömän pituiseen tv-sarjaan, vaihtuvat vuodet uusia tuotantokausia. Ihmiset elämässäni ovat toinen toistaan merkittävämpiä tai merkityksettömämpiä sivuhenkilöitä.

Elämäni valkokankaalla suru muuttuu haikeaksi melankoliaksi, riidat dramaattisiksi juonenkäänteiksi ja ihastukset romanttiseksi hattaraksi. Vastoinkäymiset ovat hupaisia kommelluksia tai selviytymistarinoita ja tunteet pyörryttävää vuoristorataa. Saatan kuvitella jopa yleisön seuraamaan elämäni käänteitä ja kaikkitietävän kertojan juontamaan tapahtumia.

 

Romantikko etsii taivaalta revontulia, auringonlaskuja ja tähtiä, ja sateen yllättäessä menee ulos tanssimaan kuin päähenkilö.

 

Elämän romantisointi on sitä, että näkee kaiken hieman vaaleanpunaisempien linssien läpi. Tiktokissa ääni videon taustalla kehottaa “you have to start romanticizing your life” ja näytöllä vilahtelee arkisia hetkiä, joihin auringonvalo osuu kauniisti. Romantikko kiinnittää huomiota arjen itsestäänselviin yksityiskohtiin ja etsii niistä onnensa. Ostaa itselleen kukkia koska kukaan muu ei sitä tee, sytyttää kynttilöitä pimenevässä syysillassa ja nauttii hitaasta brunssista sunnuntaiaamuna. Romantikko etsii taivaalta revontulia, auringonlaskuja ja tähtiä, ja sateen yllättäessä menee ulos tanssimaan kuin päähenkilö. Hän näkee tunnelmavalon pimeydessä ja juo puoliksi täydestä lasista hedelmäviipalein maustettua vettä.

Elämää on romantisoitu ja tragedisoitu antiikin Kreikan teatterista lähtien. Teatterista tarinankerronta siirtyi Hollywoodiin ja valkokankailta televisioon sekä suoratoistopalveluihin. Lapset kasvavat aikuisiksi satujen onnellisten loppujen sekä sankaritarinoiden parissa. Viimeistään aikuisuuden kynnyksellä ymmärtää, että todellinen elämä ei noudata elokuvamaailman logiikkaa.

 

Silloinkin, kun autan ystävää pulmassa tai tuntematonta kadulla, on henkilökohtainen kasvu ja kehitys toiminnan keskiössä.

 

Hollywoodin kulta-ajan jäädessä taakse tulevaisuuden tarinankertojaksi on astumassa algoritmit. Sosiaalinen media tarjoaa samanlaisen mahdollisuuden fantasiassa elämiseen kuin elokuvatkin. Somessa miljoonat jahtaavat suosiota, kuuluisuutta, mainetta ja mammonaa. Päähenkilösyndrooma kiteytyy algoritmien suosimiin selfieihin, siis omakuviin, joiden varaan voi rakentaa fiktiivisen illuusion itsestään. Muokatessani oman elämäni narratiivia, vain mielikuvitus on rajana. Voin tehdä kamalasta kaunista, hankalasta helppoa. Poden fomoa, kun jollakin toisella näyttää olevan somen kiiltokuvissa hauskempaa ja hienompaa; kun joku toinen on päähenkilön roolissa.

Sosiaalinen media vahvistaa ja vääristää käsitystä siitä, että jokainen voi olla päähenkilö. Kun päättää astua oman elämänsä päähenkilön rooliin, täytyy omat tarpeet laittaa muiden tarpeiden edelle. Silloinkin, kun autan ystävää pulmassa tai tuntematonta kadulla, on henkilökohtainen kasvu ja kehitys toiminnan keskiössä. Mitä syvemmälle uppoan itseeni, sitä hämärämmäksi muuttuu ympäröivien ihmisten merkitys elämässäni. Unohdan, että merkityksellisestä ihmissuhteesta saattaisin löytää jotain, mitä itsereflektio ei tarjoa.

Maltillisessa mittakaavassa itsekkyys on tärkeää: oman arvon tunteminen on vankan itsetunnon perusta. Onhan sanonnassa “et voi auttaa muita ennen kuin autat itseäsi” looginen sanoma; ainakin jos kyseessä on lentokoneen happimaskin asettaminen paikoilleen. Liian pitkälle vietynä itsekkyys kuitenkin hämärtää empatiakykyä. Itseensä uppoutuneena unohtaa nopeasti jakavansa saman maailman miljardien kaltaistensa kanssa. Toisen ihmisen kenkiin asettuminen vaatii oman ainutlaatuisuutensa kyseenalaistamista. Täytyy eläytyä siihen, että joku muu on päähenkilö ja itse on väistyttävä sivuhenkilön rooliin.

On äärimmäisen etuoikeutettua ja itsekästä ajatella, että maailma on juuri minulle auki ja kaikki on minulle mahdollista.

 

Päähenkilönä elän harhassa, jossa kaikki on minusta kiinni, hyvässä ja pahassa. Yksilökeskeinen kulutusyhteiskunta kauppaa hyödykkeitä identiteetin kasvattamiseen ja vahvistamiseen, ei niinkään tarpeeseen. Uushenkisyyden trendit kuten mindfulness, manifestointi ja self help tarjoavat oikotien onneen ja menestykseen. Pyydä universumilta ja universumi vastaa, juuri sinulle. Maailmankaikkeuden kanssa viestiminen saa helposti uskomaan, että niin onnistumiset kuin vastoinkäymisetkin ovat suorassa yhteydessä omiin tekoihin ja ajatuksiin. 

On äärimmäisen etuoikeutettua ja itsekästä ajatella, että maailma on juuri minulle auki ja kaikki on minulle mahdollista. Maailman kantokyky ei kestä miljardeja päähenkilöitä, sillä parrasvaloissa seisominen on resursseja kuluttavaa. Jokaisen yksittäiset ja itsekkäät unelmat eivät voi käydä toteen; kun yksi voittaa on toisen väistämättä hävittävä. Unelmointi on tärkeää ja antaa toivoa paremmasta tulevaisuudesta. Ehkä olisi kuitenkin aika unelmoida jostain yhteisestä? Ehkä olisi aika löytää merkityksiä ihmiskontakteista materian sijaan? Ehkä vastaus ei aina löydykään minusta vaan ympäriltäni. 

NÄKYVÄ NÄKYMÄTÖN

Teksti: Esko Romsi Kuvitus: Josefina Yrjölä

Sukupuolten representaatiot tv-sarjoissa vaikuttavat siihen, mitä pidämme normaalina ja miten koemme itsemme osaksi yhteiskuntaa. Representaatiojärjestelmät ovat muotoutuneet vuosikymmenien aikana ja niiden muuttaminen voi aiheuttaa suurtakin vastarintaa, kuten uuden Pieni merenneito -elokuvan kohdalla huomattiin.

Uskallan väittää jokaisen tunnistavan sadun pelastettavasta neidosta ja pelastavasta prinssistä. Se on meidän yhteiskunnassamme hyvin usein käytetty kertomustyyppi. Samaa kaavaa käytettiin yhtä lailla Prinsessa Ruususessa kuin Fifty Shades of Grey -elokuvissa, vaikka näitä kahta ei tulisi aivan ensimmäiseksi verranneeksi keskenään. Minua on jo pitkään kiinnostanut kysymys siitä, eikö naisoletettuja näyttelijöitä harmita esittää usein hyvin samankaltaista pelastettavan neidon roolia. Tällainen toistuu, oli kyseessä sitten Disneyn tv-sarja tai kovaksi keitetty rikosdraama.
Tämän takia päädyin tutkimaan kandidaatin työssäni sukupuoli- ja seksuaalirepresentaatiota tv-sarjoissa.

Tuula Juvonen määrittelee representaation uudelleen esittämisen avulla.

“Representaatiolla tarkoitetaan esitystä tai tarkemmin uudelleen esittämistä (kuten englanninkielisessä termissä “representation”). Representaatiota voi ajatella tapahtumana, jossa kuviin, objekteihin tai ihmisiin yhdistetään tietynlaisia merkityksiä. Samalla annetaan merkityksiä ympäröivälle maailmalle ja sen sosiaalisille suhteille. Usein esitetyn määritelmän mukaan representaatio on samalla sekä esittävä, edustava että tuottava. Tällä tarkoitetaan, että samalla kun representaatio – esimerkiksi valokuva – esittää jotakin (vaikkapa Miss Suomea), se myös edustaa laajempaa kokonaisuutta tai kategoriaa (kuten missi-instituutiota, naisellisuuden ja -kauneuden konventiota tai kansallisuutta).”

Tämän käsitteen kautta kyetään tarkastelemaan sitä, kuinka paljon viihteessä ilmenevät roolit ja toimintatavat voivat vaikuttaa ympäristöön ja sitä kautta ihmisten toimintaan. Ingrid Ryberg on tutkimuksessaan tuonut esiin sen, että viihteen ja muun median sisältö vaikuttaa kuluttajiin myös tiedostamatta, jos ei tarkoituksellisesti välillä pysähdy havainnoimaan sitä. Siksi on hyvä pysähtyä välillä tarkastelemaan, millaista kuvaa esimerkiksi sukupuolirooleista mediassa tuotetaan.

Naisia kuvataan usein rajatusti jokin kehon osa kerrallaan.

Kun lähdin tarkastelemaan asiaa, huomasin tietynlaisten normien ilmenevän viihteessä riippumatta siitä, missä muodossa sitä kulutetaan. Tutkimuksessani sain kolme tulosta. Varsinkin binäärisesti ajateltujen sukupuolten kuvaustavat ovat erilaisia, mutta eivät yhtään sen vähemmän rajoittavia. Naisia kuvataan usein rajatusti jokin kehon osa kerrallaan. Tällä tavalla heidät nähdään jatkuvasti arvioivan katseen kohteena. Tietynlaisessa valta-asemassakin oleva nainen voidaan kuvata hyvin seksualisoivasti ja sitä kautta alistavasti. Miehille taas rajoitukset näkyvät siinä, että hahmojen täytyy jatkuvasti olla tekemässä jotain. Kuvataan koko vartaloa, eikä heikkouksia saa näyttää, ellei sen jälkeen seuraa jokin toimintakohtaus. Kolmantena tutkimuksessani käsittelin muunsukupuolisuutta ja seksuaalivähemmistöön kuulumista. Havaitsin, että seksuaalivähemmistöön kuuluvat hahmot joutuvat usein kärsimään seksuaalisuutensa tai sen salaamisesta johtuvien lieveilmiöiden vuoksi. Todennäköistä on, että seksuaali- tai sukupuolivähemmistöä edustava hahmo joutuu joko pakenemaan tai kuolee. Tällainen representaatio voi aiheuttaa kyseiseen vähemmistöön kuuluvalle henkilölle todella korkean kynnyksen tuoda itseään esiin, koska mediassa annettu kuva samankaltaisten henkilöiden kohtalosta voi olla hyvin karu. Itselläni oli hyvin rajattu aineisto, mutta siinäkin yksi seksuaalivähemmistöön kuuluva hahmo hakattiin kuoliaaksi ja toiset joutuivat pakenemaan. Aineistonani toimi kahden laajalevikkisen tv-sarjan ensimmäiset tuotantokaudet, jolloin niiden tavoittama ihmismäärä on hyvin suuri.

Mielestäni yhteiskuntatieteelliseltä kannalta katsottuna on kiinnostavaa, kuinka vähän representaation vaikutusten tutkimukseen on käytetty resursseja. Representaatioilla voi kuitenkin olla suuri vaikutus ihmisten muodostamiin yhteisöihin, jotka ovat yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen keskiössä.

Tutkielman teon aikana kävi myös selväksi, että representaatiolla ja sen monipuolistumisella on kytköksiä hyvin monenlaisiin asioihin, jolloin sitä olisi tärkeä tutkia monen eri tieteenalan näkökulmista.

Hyvä esimerkki tästä on se, miten seksuaalivähemmistöjen representaation, esimerkiksi miesten välisen suutelun lisääntyminen, nähdään tuputuksena, mutta kulmakarvoja ei kohoa, kun heteropariskunta suutelee elokuvassa.

Nykyään nämä representaatiot ovat Hollywoodin tuottamia, mutta Hollywoodinkaan normit eivät synny tyhjiössä. Niitä muodostuu hiljalleen vuosikymmenten mittaan, ja kenenkään on vaikea muuttaa sellaista, mikä on myynyt vuosikymmeniä. Tätä ilmiötä pystyy lähestymään parhaiten representaatiojärjestelmä-käsitteen kautta, jossa tarkastellaan sitä, miten vuosikymmenten ajan koottu aineisto ja kuvaustavat vaikuttavat siihen, millaiseen mielikuvaan tietystä ihmisryhmästä kuluttajat ovat tottuneet. Hyvä esimerkki tästä on se, miten seksuaalivähemmistöjen representaation, esimerkiksi miesten välisen suutelun lisääntyminen, nähdään tuputuksena, mutta kulmakarvoja ei kohoa, kun heteropariskunta suutelee elokuvassa. Tämä johtuu todennäköisesti siitä, että jälkimmäinen tilanne on totuttu näkemään normina. Normien muuttaminen taas saattaa aiheuttaa voimakastakin vastarintaa, jolloin se olisi viihdeteollisuudelle mahdollinen taloudellinen riski. Valitettava totuus on kuitenkin se, että representaatiota monipuolistamalla voimme mahdollistaa sen, että ihmiset kokevat viihdetuotannot tai niissä esiintyvät hahmot samaistuttaviksi. Tämä nähtiin siinä, kuinka suuren reaktion uuden Pieni merenneito -elokuvan ei-valkoinen päänäyttelijä aiheutti. Monille ei-valkoisille lapsille se oli ainakin sosiaalisen median perusteella ensimmäisiä kertoja, jolloin he kokivat iloa siitä, että joku heille samaistuttava hahmo esiintyi elokuvassa.
Toinen representaatioiden vaikuttava seikka on se, kuinka paljon ulkopuolisuuden tunnetta kokee siitä, jos ei koskaan voi tunnistaa itseään missään mediakulttuurissa. Se vaikuttaa myös siihen, mihin kuluttaja itse kokee olevansa kykenevä tai sopiva. Näiden syiden takia tarvitsemme yhä monipuolisempaa mediakuvastoa, jotta kaikki voisivat tuntea olevansa hyväksyttyjä juuri sellaisena kuin ovat. Joukkoon kuuluminen on tärkeää ihmisen kaltaiselle sosiaaliselle eläimelle. Jokainen ihminen voi omalta osaltaan pohtia sitä, millaisia ajatuksia tietynlainen representaatio herättää ja mistä ajatus on peräisin. Tietyt toimintatavat ja oletukset ovat pitkän aikavälin representaatiojärjestelmän muovaamia ja siitä syystä vaistomaisia.
Niihin voi kuitenkin vaikuttaa huomauttamalla itseään representaatioista, ja siten vähitellen opettaa itseään pois ajatuksesta, että vain yhdenlainen representaatio esimerkiksi pariskunnasta on “oikea”.

Lähteet:
Menkes, Nina (2022) Brainwashed: Sex-camera-power. Pariisi: Under The Milky Way.
Juvonen, Tuula; Rossi, Leena-Maija & Saresma, Tuija. (2010) (toim.) Käsikirja sukupuoleen. Tampere: Vastapaino.
Ryberg, Ingrid (2012) Imaging Safe Space: The Politics of Queer, Feminist and Lesbian Pornography. Tukholma: Tukholman yliopisto.
Ryberg, Ingrid; Kyrölä, Katariina & Koivunen, Anu (2020) Queer worldmaking in Nordic cinema. Lambada Nordica 2020:3-4.

”VAIHTOEHTOISILLE IHMISILLE EI OLE TILAA OLLA VAIHTOEHTOISIA”

Teksti Jenna Nylund
Kuvat Jenna Nylund ja Mirva Puustjärvi

Kulttuuri ja tapahtuma-alan moninaisuus on kiinni aktiivisista ihmisistä, jotka ovat halukkaita luomaan tapahtumia ja kokemuksia ihmisille. Rahoituksen saaminen ei ole mahdotonta, mutta hankalaa. Ala nojaa vapaaehtoisten panokseen, vaikka alalta voisi löytyä moninaisia työpaikkoja niin tapahtuman tuotannosta, kuin palveluille lähialueella. Kulttuuri ja tapahtuma-alaa tekohengittää joukko ihmisiä joille kulttuuripalvelut on oleellinen osa kokonaisvaltaista hyvinvointia.

Kulttuuri ja tapahtuma-alan vaikeudet näkyvät monin tavoin eri kulttuurialan palveluissa. Vaikeuksista huolimatta on yhä aktiivisia ihmisiä, jotka pyrkivät luomaan tapahtumia ja yhteisöjä, joissa tullaan yhteen jaetun kokemuksen takia. Korona-pandemia ei halvaannuttanut kulttuurialan toimijoita, mutta alan hauraus selkeni pandemian pitkittyessä. Sittemmin ala on elpynyt, mutta ongelmat eivät jääneet taakse.

Johanna Mikkola on kotoisin Sipoosta ja muuttanut aikuisiällä Muonioon. Mikkola on yrittäjä ja hän on työskennellyt matkailualalla erinäisissä tehtävissä. Tällä hetkellä hän istuu Muonion kunnanvaltuustossa Vasemmistoliiton edustajana sekä Tornionlaakson neuvostossa. Hän on toiminut monissa yhdistyksissä ja järjestöissä vuosien aikana asuessaan Lapissa. Nyt Mikkola aloittaa opinnot Lapin yliopistossa eikä haaveile poismuutosta. Hän kertoo myös matkakuumeen laskeneen asuessaan pohjoisessa, täällä kun riittää jokia ja metsiä tutkittavaksi. Mikkola on myös pienen lapsen äiti.

“Tapahtuma mihin ite haluttais mennä”

Solekko Fest on monitaiteellinen kyläjuhlafestivaali Kittilän Könkäällä ja Mikkola on yksi sen tuottajista. Solekko Fest järjestetään tänä kesänä kolmannen kerran ja sitä juhlitaan Levillä elokuun lopussa.
Mikkola kertoo, että Solekko Fest pyrkii tarjoamaan Pohjois-Suomen tapahtumiin monipuolisempaa tarjontaa. Festivaalien esiintyjät painottuvat Pohjois-Suomen artisteihin, tapahtuma on monitaiteellinen ja ohjelmaan kuuluu erilaisia työpajoja ja kojuja.
“Matalalla kynnyksellä erilaista taidetta ja missä paikalliset pääsisivät esille”, Mikkola kuvailee musiikkifestivaaleja.
Solekko Fest monin muiden festivaalien tavoin ei olisi mahdollinen ilman intohimoisten järjestäjien panosta. Tapahtuman tuottajat ovat keränneet tapahtuma-alan eri tehtävistä osaamista, joka tuodaan yhteen festivaaleilla. Alan koulutuksen puutetta on korvannut halu luoda tapahtuma, johon itsekin haluaisi osallistua. Solekko Festin mahdollisti tänä vuonna Taiteen edistämiskeskuksen eli Taike:n rahoitus.

Lapin tapahtuma-ala nojaa pienten yhdistysten varaan.

Kulttuurialan vaikeudet jatkuvat vuodesta toiseen ja kriisistä kriisiin

Kulttuurialan ongelmat tuntuvat etenkin pienempien toimijoiden toiminnassa. Rahoituksen saaminen on hyvin hankalaa ja ilman sitä Solekko Festikin tapahtuma olisi mahdotonta toteuttaa. Lapin tapahtuma-ala nojaa pienten yhdistysten varaan.
Mikkola tuo esille, että verkostoituminen on hankalaa ilman yhteistä alustaa. Lapissa toimii monia pieniä kulttuurialan yhdistyksiä, mutta erillään toisistaan. Pirstaloituneiden yhteisöjen on vaikea muodostaa leveitä hartioita. Yhdistykset voisivat tehdä enemmän yhteistyötä, mutta alusta puuttuu.
“Puutteelliset mahdollisuudet typistävät kulttuurielämän valtavirran mieltymyksiin ja vaihtoehtoisilla ihmisillä ei ole tilaa olla vaihtoehtoisia”, Mikkola kertoo.
Keskustelu Lapin vetovoimasta ja ympärivuotisten asukkaiden kiinni pitämisestä puhututtaa tasaisin väliajoin. Tapahtuma ja kulttuuri-ala voi tarjota opiskelijalle yhteisön, jota ei yliopistosta välttämättä löydy. Opiskelijoiden kulttuuripalveluiden laiha tarjonta näyttää Rovaniemellä tietoiselta valinnalta. Vaihtoehtokulttuurin nautiskelijoille ei yliopiston sisällä tunnu olevan tarjontaa.

Toimiminen ja työskentely erilaisten ihmisten kanssa vahvistaa osaamista ja ihmissuhdetaitoja.

Kulttuuripalveluiden monimuotoisuuden avulla tukea sosiaalisen eriytymiseen

Kulttuuri- ja tapahtuma-alalta voi myös löytää omanlaisensa yhteisön, joka säilyy yksilön elämässä, vaikka opinnot loppuvat. Monimuotoinen yhteisö ja erilaiset ihmiset tarjoavat myös mahdollisuuden tutustua muihinkin kuin yliopistolla opiskeleviin ihmisiin. Toimiminen ja työskentely erilaisten ihmisten kanssa vahvistaa osaamista ja ihmissuhdetaitoja. Ihmiselle tekee hyvää tutustua ihmisiin erilaisista sosiaalista todellisuuksista, sillä sen avulla voimme ehkäistä sosiaalista eriytymistä.
Talkoolaisuus tapahtumassa voi mahdollistaa edullisen osallistumisen festareille, uusia tuttavuuksia, sekä kokemusta tapahtuman luomisesta. Pohjois-Suomen kulttuuri- ja tapahtumapalveluiden vähäisyyden vuoksi talkoolaisuus voi olla ensikosketus kulttuuri- ja tapahtuma-alan tehtäviin.
Yliopisto-opiskelijalla voisi olla hyvinkin paljon annettavaa kulttuuri- ja tapahtuma-alalle osaamisellaan. Toisaalta opiskelijalle voi olla myös hyvin hyödyllistä hakeutua suorittaviin tehtäviin ja hankkia niistä osaamista matalalla kynnyksellä.
Kulttuuri- ja tapahtuma-alalla on hyvin paljon annettavaa ihmisille ja samoin myös ihmisillä alalle. Tarvitsemme molempia. Valitettavasti hyvinvoinnin tuottaminen on vaikea muuttaa taloudelliseksi arvoksi, mutta kulttuuria ei voi nähdä vain menoeränä.
Kuusamossa ensimmäistä kertaa järjestetyt Epäjohdonmukaisten tanssiaiset, eli “Epikset”, keräsi osallistujia, mutta tuotannon ongelmat eivät jääneet keneltäkään huomaamatta. Ylen uutisen mukaan Epikset kärsi mm. vapaaehtoisten puutteesta ja ongelmista alueen ja lavojen rakentamisen kanssa. Tapahtuma veti kuitenkin 3000 osallistujaa festareille ja monet kehuivat tunnelmaa.
Keskustellessa Mikkolan kanssa piirtyy kuva Lapin kulttuuripalveluista. Monia innokkaita tekijöitä on, mutta valitettavasti tärkeiden palveluiden jäädessä vapaaehtoisten hartioille voimme vain toivoa, että he eivät pala loppuun ja jaksavat taistella kulttuuripalveluiden merkityksestä Lapissa.

IHMISET TARVITSEVAT TOISIAAN

Päätoimittaja Åsa Niemi

Lähiaikoina politiikassa on kuohunut: oikeistopuolueet ovat nousussa ympäri Eurooppaa ja Suomessakin siirryttiin Sanna Marinin aamupaloista kokoomuksen eriarvoistaviin leikkauslistoihin sekä perussuomalaisten yhdenvertaisuuden loukkauksiin. Kaikesta huolimatta hallituspuolueiden kannattajat eivät helposta hetkahda, ainakaan Helsingin Sanomien ja Ylen mielipidemittausten mukaan.
Käsittelen jutussa Orbánista Orpoon uudenlaista Suomeen rantautunutta poliittista ilmiötä, populismia. Populismi vaarantaa koko demokratian retoriikkansa avulla, joka on kärjistävää ja valheellista. Internet on sille oivallinen alusta.

Sosiaalisessa mediassa on helppo löytää samanmielisiä ihmisiä, ja algoritmit pitävät huolta, että silmille osuu vain omien mielipiteiden mukaisia juttuja. Jenni Katermaa käsittelee tämän lehden jutussa Toreilta someen – poliittinen aktivismi algoritmien armoilla, miten sosiaalisessa mediassa on helpompi päästä osallistumaan politiikkaan, mutta tiedot voivat olla kärjistäviä tai jopa valheellisia. Hertta Huovila jatkaa Katermaan juttua pohtiessaan poliittisten meemien asemaa kolumnissaan Uutisvirrassa meemien varassa. Meemit saattavat olla harhaanjohtavia, ja niitä levitetään samanmielisten ihmisten yhteisöissä.
Algoritmien ja meemien armoilla vaarana on myös kuplautuminen. Silloin ihmiset keskustelevat sellaisessa ympäristössä, jossa kaikki ovat samanmielisiä. Mukaavahan se on, mutta ihminen tarvitsee muita ihmisiä kyseenalaistamaan omaa ajatteluaan, sillä muuten ihmisen kuva todellisuudesta voi vääristyä. Vääristynyt kuva todellisuudesta on vaarana yhteiskunnille ja demokratialle.
Ihmiset tarvitsevat keskusteluun toisia ihmisiä, jotta voi huomata kritiikkiä kestämättömiä ristiriitaisuuksia omissa ajatuksissaan ja korjata niitä.

Kasvotusten kuplautuminen ei ole samanlainen riski, sillä harvassa paikassa on vain samanmielisiä ihmisiä. Miro Sarola kertoo jutussa Kulttuuritoiminta yhdistää opiskelijoita Helsingin yliopiston raskaan musiikin seurasta. Sarolan jutusta selviää myös, mitä yhdistyksiä Lapin yliopistolla on ja miten voimme itse perustaa oman yhdistyksemme. Jutussa “Vaihtoehtoisille ihmisille ei ole tilaa olla vaihtoehtoisiaJenna Nylund kertoo, että vaikka Lapin yliopisto ei erityisemmin tarjoa vaihtoehtoista kulttuurillista yhteisötoimintaa, niin Lapista löytyy innokkaita tekijöitä ja inspiroivia yhteisöjä.
Kulttuuri kerää paljon erilaisia ja eri lähtökohdista tulevia ihmisiä yhteen, joilla on kaikilla monenlaista tietoa. Kulttuuri innostaa ja antaa inspiraatiota sekä päästää erilaiset ihmiset keskustelemaan. Itä-Suomen yliopiston professorin Arto O. Salosen sanoja lainaten:
“Kun erilaisten ihmisten välille syntyy yhteys, voidaan saada näkymä toisenlaiseen. Voidaan päästä rakentamaan sellaista tulevaisuuden näkymää, joka on tavoittelemisen arvoinen ja realistinen.”
Tarvitsemme siis ihmisiä ja avointa keskustelua ymmärtääksemme maailmaa ja ollaksemme parhaita versioita itsestämme.

KISSAKALENTERIYHDISTYKSELLÄ EDUSTAJISTOON

Teksti Åsa Niemi
Kuva Santeri Kinnunen

Edustajistovaalit lähestyvät syksyllä, mutta mitä edustajisto tarkalleen ottaen tekee ja miksi? Keskustelimme asiasta LYY:n edustajiston tämänhetkisen puheenjohtajan kanssa.

Yliopistolla on vaikea opiskella huomaamatta ylioppilaskuntia ja niiden toimintaa. Ylioppilaskunnan olemassaolon huomaa ylioppilaskunnan jäsenmaksusta jo ennen lukuvuoden alkamista ja yliopistolla näkyvillä ovat ainakin tapahtumat. Mutta miksi ylioppilaskunnille maksetaan?

“Ylioppilaskunnan tärkein tehtävä on huolehtia opiskelijoiden edunvalvonnasta”, vielä hetken Lapin ylioppilaskunnan edustajiston puheenjohtajana toimiva Jesse Häyhä kertoo.

Ylioppilaskunnat huolehtivat opiskelijoiden edunvalvonnasta esimerkiksi lobbaamalla eli yrittämällä vaikuttaa päättäjiin niin paikallisesti kuin valtakunnallisestikin.

“Vaikutamme päättäjiin yhdessä muiden ylioppilaskuntien kanssa. Käymme myös aktiivista keskustelua yliopiston kanssa ja etsimme sieltä väyliä, joiden kautta pystymme helpottamaan kaikkien elämää.”

Lapin ylioppilaskunta LYY järjestää myös tapahtumia, hyvinvointipalveluita ja -tapahtumia sekä kustantaa tämänkin lehden.

“Ylioppilaskunta on opiskelijoita varten”, Häyhä summaa.

LYY muodostuu edustajistosta, hallituksesta ja työntekijöistä. Edustajistossa on 20 edustajaa ja se valitaan vaaleilla kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Edustajisto on ylin päättävä elin ja se päättää esimerkiksi ylioppilaskunnan taloudesta ja muista isoista suuntaviivoista.

“Jos olemme yksimielisesti sitä mieltä, että yliopiston pihaan on rakennettava oma tivoli, niin sitten se periaatteessa tapahtuisi. Toki siinä voisi kyseenalaistaa jo hyvän hallinnon periaatteet ja muuta, mutta päätöksenä voisimme tehdä sen”, Häyhä naurahtaa.

Häyhän mukaan edustajistolla menee paljon aikaa edunvalvonnasta huolehtimiseen. Se ei ole näkyvää, vaan tapahtuu varjoissa.

“Jos ylioppilaskuntia ei olisi, niin näkymättömissä tapahtuva edunvalvonta saattaisi siirtyä ainejärjestöille. Jos ylioppilaskunta yhtäkkiä katoaisi, niin pelkään, että opiskelijoiden etuja ja oikeuksia lähdettäisiin polkemaan. Me taistelemme opiskelijoiden oikeuksien puolesta.”

Piilossa tapahtuvan edunvalvontatyön lisäksi edustajistossa kehitetään ylioppilaskuntaa.

“Tällä kaudella olemme päättäneet jatkaa ylioppilaslehteä ja teimme LYY:stä kasvipohjaisen ylioppilaskunnan. Lisäksi inhimillistimme hallituksen ja työntekijöiden palkkioita, jonka seurauksena jäsenmaksua nostettiin kuudella eurolla.”

Sinustako edustaja?

“Edustajisto on väylä, mitä kautta yliopiston ja ylioppilaskunnan ongelmiin voidaan oikeasti puuttua. Meillä kuluu paljon aikaa perustoiminnan ylläpitoon, mutta me viemme myös ylioppilaskuntaa eteenpäin. Jos on epäkohtia, niin niitä voidaan muuttaa. Jos jokin vaivaa mieltä, niin sille voidaan tehdä jotain”, Häyhä kuvailee.

Edustajistoon haetaan uudet edustajat vaaleilla tämän vuoden loppupuolella.

“Edustajistoon voi hakea kuka vain. Siellä on meitä tavallisia opiskelijoita.”

Edustajat eivät saa palkkaa, lukuun ottamatta puheenjohtajan 120 euron suuruista palkkiota, joka maksetaan 9 kertaa vuodessa.

Ehdokkaat tarvitsevat kuitenkin taakseen valitsijayhdistyksen. Yhdistyksiä on monenlaisia, esimerkiksi poliittisia, ainejärjestöjä sekä ainejärjestörajat ylittäviä, kuten tällä hetkellä toimiva YTK:n superlista. Valitsijayhdistyksiin voi ottaa yhteyttä esimerkiksi oman ainejärjestön kautta.

Valitsijayhdistyksen voi perustaa myös itse. Siinä pitää olla vähintään kaksi jäsentä, mutta muita vaikuttavia rajoituksia ei ole.

”Eli esimerkiksi jos olette päättäneet kaverin kanssa haluta, että jokaiselle opiskelijalle tulee jakaa ilmaiset kissakalenterit, niin ei muutakuin valitsijayhdistystä pystyyn ja asettumaan ehdolle vaaleihin, näin karrikoidusti sanoen.”

KULTTUURITOIMINTA YHDISTÄÄ OPISKELIJOITA

Teksti Miro Sarola
Kuvat HYRMY ja Katariina Leinonen

Lapin ylioppilaslehti haastatteli Helsingin yliopiston raskaan musiikin yhdistyksen, HYRMY:n, puheenjohtajaa Elias Jetsosta sekä LYYn järjestövastaavaa Esa-Pekka Tuppia. Lapin yliopistolla ei ole raskaan musiikin yhdistystä, mutta muunlaista kulttuuritoimintaa löytyy. Tuppi kertoo Lapin yliopiston opiskelijoiden järjestötoiminnasta.

Elias Jetsonen, kerrotko HYRMY:n syntyhistoriasta?

HYRMY perustettiin 2002 tietojenkäsittelytiedettä opiskelevien, heviä kuuntelevien kaverusten kesken. Toiminta oli aluksi pienimuotoista, mutta järjestö on vuosien saatossa kasvanut, ja tapahtumissa käy nykyään kymmeniä akateemisia metallifaneja eri tiedekunnista.

”Alusta saakka tarkoituksena on ollut tuoda yhteen metallia kuuntelevia opiskelijoita rennon ajanvieton merkeissä.”

-Elias Jetsonen

Miten määrittelet toimintatarkoituksenne?

Alusta saakka tarkoituksena on ollut tuoda yhteen metallia kuuntelevia opiskelijoita rennon ajanvieton merkeissä. Metallimusiikki ei ole tälläkään hetkellä valtavirtaa. HYRMY:n kaltainen järjestö auttaa varmasti tuomaan samanhenkisiä ihmisiä yhteen. Kiinnostus samaan musiikin tyylisuuntaan on yksi luontainen tapa tutustua ja saada kavereita. Rennot illanviettomme tuovat hyvää vaihtelua opiskelijoiden arkeen.

Minkälaista säännöllistä toimintaa tarjoatte?

Suurin yksittäinen tapahtuma on vuosittain yli sata opiskelijaa keräävä akateeminen heviristeily. Osallistujia on eri yliopistoista, mutta HYRMY on ollut järjestäjä lähes joka kerta. Kokoonnumme noin kerran kuukaudessa HYRMY:n kerhohuoneella, joskus tietyllä teemalla. Lautapeli-iltoja, after-study kokoontumisia ja keikkojen etkoja on vaihtelevasti. Pari kertaa vuodessa on baari- ja puistokierroksia, sekä viiden vuoden välein eräänlainen synttäritapahtuma, viimeksi sitsit.

Teettekkö myös yhteistyötä MÖKÄ:n eli Aallon opiskelijoiden vastaavan järjestön kanssa?

Käymme toistemme tilaisuuksissa. Vuosittainen matka Nummijärvellä juhannuksen alla järjestettävään
Nummirock -festivaaliin mainittakoon virallisesta
yhteistyöstä.

Esa-Pekka Tuppi, toimiiko Lapin yliopistolla kulttuuriin liittyviä järjestöjä?

Korkeakoulujen piirissä toimii useita rekisteröityjä ja rekisteröimättömiä kulttuurijärjestöjä ja -ryhmiä. Lapin ylioppilasteatteri on syntynyt yliopiston alkutaipaleella vuonna 1980 ja jatkaa edelleen aktiivisena ja kunnianhimoisena toimijana Rovaniemellä esitettävän taiteen saralla. Uudempi teatterikenttää edustava yhdistys on Lapin Speksi, joka tuottaa vuosittain interaktiivisen opiskelijateatterispektaakkelin, Loimuspeksin. Korkeakoulujen kuorotoimintaa ylläpitävä Lapin ylioppilaskuoro Lucida Intervalla ilahduttaa monipuolisella ohjelmistollaan sekä syys- että kevätlukukaudella. Uusin tulokas taidekulttuurin saralla on Arktinen Akateeminen Puhallinorkesteri AAPO, joka sai alkunsa syksyllä 2022.
On myös mainittava Rovaniemen Cinema, joka pyörii aika ajoin vahvasti opiskelijavetoisesti, mutta ei ole varsinaisesti opiskelijajärjestö.
Taidepainotteisen kulttuurin lisäksi korkeakouluyhteisöstä löytyy muun muassa. Lapin Opiskelevat Reserviläiset sekä Lapin ”raittiusnuoret”. Jälkimmäinen on poikkieteellinen, sitsejä ja muita opiskelijatapahtumia järjestävä yhdistys.
Löytyy myös ainejärjestöjen omia sekä poikkitieteellisiä kerhoja ja yhteisöjä. Esimerkiksi opiskelijaradio Säteily toimii ainejärjestön alaisuudessa, mutta toimintaan voi osallistua kuka tahansa Rovaniemen korkeakouluopiskelijoista. Kerhoja löytyy käsitöistä golfaukseen, lautapeleistä sarjakuvaharrastajiin.

Onko Lapin yliopistolla tilaa kulttuuritoiminnalle?

LYYn hallinnoimia ainejärjestötiloja voi varata rekisteröidyt opiskelijayhdistykset omaan käyttöönsä. Tilaa käytetään sitsien ja juhlien lisäksi harjoitustoimintaan, kokouksiin ja tapaamisiin. LYYn toimiston tiloja voi myös varata tällaiseen tarkoitukseen. Yliopiston tiloja järjestöjen käyttöön, esimerkiksi harjoituksiin, voi kysyä palveluneuvojilta. Tästä on sovittava aina tapauskohtaisesti ja toiminta on pääsääntöisesti yliopiston aukioloaikojen puitteissa.

”Vaihtoehtoja on monenlaisia, mutta tärkeintä on ryhmän motivaatio ja innostus uuden toiminnan kehittämiselle.”

-Esa-Pekka Tuppi

Jos opiskelija haluaisi perustaa järjestön, miten se tehdään?

Tässä kannattaa olla yhteydessä LYYn yhteisöasiantuntijaan eli allekirjoittaneeseen. Olen ollut itse apuna ja käynyt keskusteluita uusien järjestöjen perustamista silmällä pitäen. Onko uuden harrastus- tai kulttuuritoiminnan kannattavaa perustaa suoraan rekisteröity yhdistys, vai voiko toiminta alkaa rekisteröimättömänä tai jonkin toisen järjestön siipien suojassa? Vaihtoehtoja on monenlaisia, mutta tärkeintä on ryhmän motivaatio ja innostus uuden toiminnan kehittämiselle.

Millaisia järjestöjä LYY hyväksyy?

LYYn alla ei toimi suoranaisesti järjestöjä, mutta yhteistyö, ja siten tukitoiminta on tapauskohtaista. Syksyllä päivitetään järjestörekisterin sääntöjä. Virallisella yhdistyksellä on tietysti lain mukaiset säännöt, mutta LYYn puolesta yli puolet yhdistyksen jäsenistä tulisi olla opiskelijoita, tai olla hyvä perustelu jos näin ei ole. Järjestön tulisi seurata LYYn tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmaa ja olla yleisesti sellainen, jonka kanssa voidaan tehdä yhteistyötä.