Pääkirjoitus: Pää täynnä

Päätoimittajat Inka Komonen ja Lotta Lautala
Kuva ANNU KUIVAS

Joulukuussa 2020 Helsingin yliopisto uutisoi tekemästään selvityksestä, jonka mukaan 60 prosenttia opiskelijoista on täysin uupuneita tai riskissä uupua. 

Lukema ei yllätä, eivätkä helsinkiläiset ole yksin.

Harvassa ovat ne opiskelijat, jotka ovat elämänsä kunnossa. Yhdellä on rahat kuluneet, toisella mieli. Yhä useammalla molemmat.

Kuulumisiin vastataan, että “kiirettä on”, ja moni tietää paremmin, missä ovat kauppojen energiajuomahyllyt, kuin mitä kaverille kuuluu. 

 

Opiskelijoiden arki muuttui kertaheitolla pandemian myötä. 

Etäyhteydet ja työskentelytapojen muutos ovat tuoneet helpotusta osan elämään, mutta monille ne ovat tarkoittaneet lisääntyvää ahdistusta.

Yksin tehdessä asioiden mittasuhteet hämärtyvät helposti, ja tehtävistä kasvaa ylitsepääsemättömän suuria. 

Samaan aikaan arkea ohjaa yhä enemmän paineet, odotukset ja vaatimukset. Riittämättömyyden tunne on sukupolvikokemus, jonka yhä useampi tunnistaa. 

Apua haetaan, mutta sitä saa lähinnä rahalla tai ajalla ja aktiivisuudella. 

 

Kaiken muun ohella huoli ilmastosta kuormittaa opiskelijoiden mieltä. On uuvuttavaa pohtia jatkuvasti omaa sekä maapallon tulevaisuutta. 

Miten voisin olla enemmän ja tehdä elämässä vielä vähän parempia valintoja?

Kuluttajilta vaaditaan koko ajan lisää. Mikä on ekologista, entä eettistä tai kestävää? Rainbow vai Reilu kauppa?

Pahoinvoinnin juuret levittäytyvät moneen suuntaan, ja kestävä mieli sekä tulevaisuus vaativat ratkaisuja eri tasoilla.

 

Joulukuussa 2021 aloittavan edustajiston jäsenet ovat ilmaisseet lähes yhtämielisesti kantansa siihen, että mielenterveyden edistämiseen ja ympäristökriisin torjuntaan tulee osallistua nykyistä aktiivisemmin. 

Yhteinen mielentila on hyvä alku.  Lisäksi tarvitaan keskustelua ja toimia sekä ylioppilaskunnan että yliopiston tasolla. Nyt.

Onneksi kenenkään ei tarvitse kantaa isoja kysymyksiä yksin, vaan voima on yhteisössä. 

Kova luu – Taidetta väitöskirjasta

Teksti Henrik-Kristian Telkki
Kuvitus Helmi Hakuri

Joulukuussa Lapin ylioppilasteatteri tuo lavalleen uuden Kova luu -nimisen teoksen. Kova luu on siinä mielessä erikoinen näytelmä, että sen pohjana on Tanja Äärelän Lapin yliopistoon tekemä väitöskirja Aika palijon vaikuttaa minkälainen ilime opettajalla on naamalla. Kyseessä on Oulun ja Pelson vankiloissa tuomiotaan suorittavista nuorista vangeista tehty haastattelututkimus. Tutkimuksen tarkoituksena on tarkastella nuorten vankien peruskoulukokemuksia, tutkia koulua sosiaalisena ympäristönä ja kysyä, miten pienestä ihmisen elämä voi rikkoutua.

Kova luun käsikirjoitus on Lapin ylioppilasteatterin ulkopuolisen ammattilaisen ja taideohjaaja Tiinaliisa Multamäen tuotos. 

“Kuuntelin, kun Tanja esitteli väitöskirjaansa Korundissa. Näin siinä olevat nuorten sitaatit välittömästi esityksenä, ja sanoin jo juhlassa Tanjalle haluavani tehdä esityksen hänen väitöskirjastaan.” 

Ihan suoraan väitöskirja ei teatteriksi taivu, vaan taustalla kaikuu myös Multamäen itse tekemät vankien haastattelut ja nuoriso-ohjaajan tausta. Tästä on syntynyt teksti, joka on etsinyt kotiaan. 

“On ihanaa, kun Tanja on alun perin tehnyt väitöskirjansa Lapin yliopistoon, ja nyt näyttelijäporukassa on henkilöitä, jotka ovat opintojensa kautta perehtyneet tähän väitökseen. Tällä ryhmällä on moniammatillinen motivoituneisuus tehdä tätä esitystä, eikä kyse ole vain repliikkien opettelusta ja näyttelemisestä”, Multamäki toteaa.

Kova luu on nyt sitä kuuluisaa tiedeviestintää, jota Lapin ylioppilaslehti on aiemminkin käsitellyt. Tässä roolissa Kova luu onkin vaikeiden kysymysten edessä: mitä dramaturgia voi tarjota tiedeviestinnälle? 

“Teatteri on liian vähän hyödynnetty voimavara. Se voi mennä paremmin ihon alle, sillä näkiessä kokee lukemista vahvemmin. Monet näytelmästä kuulleet ovatkin sanoneet, että heidän täytyy myös lukea se väitöskirja”. 

Toisaalta on pakko kysyä, voiko tässä prosessissa väitöskirjan ytimessä oleva tiede jäädä helpommin samaistuttavan draaman jalkoihin?

“Teatteri ja tiede voivat tukea toinen toistaan. Eivät ihmiset tietenkään koe katsoneensa väitöskirjaa, mutta jos katsojalle jää päällimmäisenä yhtään samoja ajatuksia kuin tutkija on väitöskirjassaan esittänyt, on näytelmä onnistunut”, sanoo Multamäki.

Teemoiltaan Kova luu on valitettavan ajankohtainen, mikä vaatii paljon tekijöiltään. Työryhmä on saanut ihailla miten hyvää draamaa aiheesta saa, mutta samalla kauhistella, miten vähän maailma on muuttunut.

“Produktiossa olemme pystyneet peilaamaan koulumuistoja ja nuoruuden kokemuksia hirveän pitkältä aikaväliltä. On jännä huomata, miten asiat, kuten kiusaaminen on kaikkia yhdistävä ylisukupolvinen elementti.” 

Kovan luun lopullinen vaatimus esitetään kuitenkin yleisölle.

“Kun puhutaan ihmisten hölmöilystä ja virheistä, on tärkeää nähdä se ihminen hölmöilyn takana ja muistaa, miten pienestä elämä voi alkaa lipsua. Toivon, että katsojalle jää päällimmäisenä mieleen ymmärrys tästä sekä halu toimia”, Multamäki päättää. 

ENSI-ILTA: 3.12. MUUT ESITYKSET: 4.12., 7.12., 8.12., 9.12., 14.12., 15.12.

HINNAT: PERUSLIPPU 12€ OPISKELIJAT 10€ RYHMÄT YLI 10 HLÖ 8€

*Kuvittajaa inspiroi ajatus asioiden kirjoittamisesta päivänvaloon. Kuvan lennokit representoivat sekä yliopistomaailmaa, että vapautta.

Teemu Loikkanen – Reggaesta inspiroituva jätetutkija

Teksti Silja Pohjakallio
Kuva Karolina Arvo

OLEN musiikki-intoilija, DJ ja lukutoukka. Toimin tällä hetkellä nuorempana tutkijana Lapin yliopistossa yhteiskuntatieteiden tiedekunnassa sosiologian oppiaineessa.

TUTKIN kansalaisuutta kiertotaloudessa. Väitöskirjassani tarkastelen aihetta eri näkökulmista, erityisesti tutkien yksilön asemaa jätejärjestelmässämme kansalaisuuden käsitteen kautta. Yhdyskuntajätteen eli esimerkiksi kahviloissa tai kodeissa syntyvän jätteen kierrätyksestä puhuttaessa on yksilöillä keskeinen rooli. Suomalainen järjestelmä onkin vahvasti riippuvainen siitä, että ihmiset lajittelevat jätteensä oikein.

Aloitin jäteasioiden tutkimisen tehdessäni kandia dyykkaamisesta. Ajauduin sittemmin Jäteyhteiskunta-hankkeen pariin, jossa olen päässyt syventymään jätetutkimukseen ja huomannut, että aiheen parissa on paljon sellaista, mitä ei ole vielä täysin tutkittu.

Nykyään puhutaan paljon kulutusyhteiskunnasta ja kuluttamisesta – jätettä ei kuitenkaan huomioida samalla tavoin. Jätettä voi fyysistä tuotetta tehdessä syntyneen jätteen lisäksi olla myös esimerkiksi hiilidioksidipäästöt. Myös ostetun asian taustalla olevan tuotantoketjun pohtiminen jää usein vähälle.

KULUTAN ruokaa, sähköä ja vettä. Ostelen jonkin verran vinyylilevyjä ja hieman kirjojakin. Tietysti ostan joskus myös vaatteita, mutta niitä kuitenkin vähemmän. Se, mitä itse kuluttaa, on haastava kysymys. Ihmiset harvemmin miettivät sitä kovin tarkkaan, sillä kulutus on niin sisäänrakennettu asia yhteiskunnassamme.

INSPIROIDUN hyvistä kirjoista sekä musiikista. Suuri musiikillinen rakkauteni on reggae – tähän yhdistyy myös muu rytmimusiikki, kuten afrobeat, hiphop, funk, soul ja blues. Myös luonto ja ulkona oleminen inspiroivat. Vapaa-ajalla minut löytääkin joko yliopistolta, treenikseltä soittelemasta rumpuja, kotoa tai metsästä kävelemästä.

TOIVON laajempaa keskustelua jatkuvaa kulutusta vaativan talousjärjestelmän yhteydestä jätteeseen sekä päästöihin. Monessa kestävän kehityksen tai kiertotalouden ohjelmassa oletetaan, että edellä mainittu yhteys olisi mahdollista katkaista: kuluttaa ja tuottaa enemmän sekä samanaikaisesti saada hiilidioksidipäästöjen ja jätteen määrä laskuun. Toivonkin puheenvuorojen, joissa kuluttamisen vähentämisen mahdollisuus otetaan vakavasti, lisääntyvän.

Ruudun takana

Teksti Inka Komonen
Kuvitus Marjo Hiilivirta

Opiskelijoiden arki medioituu vauhdilla, mikä tuo mukanaan uudenlaisia mahdollisuuksia ja haasteita. Näitä kysymyksiä pohtii syksyllä 20 vuotta täyttänyt Lapin yliopiston Media Education Hub.

Whatsappissa odottelee 53 viestiä ja sähköpostissa yhdeksän. Vastaan vähän myöhemmin ajan kanssa. Tässä välissä ehtisi kurkkaamaan myös uutiset. Ja mitäköhän Twitterissä on meneillään? 

Moodlesta löytyy kurssin suoritusohjeet ja tallennetut luennot. Aloitan, kunhan saan hyvän vireen päälle.

Instagramin ihmeellinen maailma pysäyttää hetkeksi: seesteisiä lomakuvia, terävää tasa-arvokeskustelua ja Enni Koistisella taas upea tyyli! 

Viikon ruutuaikaraportti pomppaa näytölle. Lukema on hävettävän suuri. 

Puhelimessa on 9143 kuvaa. Tallennustilaa pitäisi vapauttaa – puhelimesta ja päästä. 

 

Datan kulutus on kasvanut vauhdilla viime vuosina. Suomen verkoissa internetliikenteen määrä lähes yhdeksänkertaistui vuosien 2011–2017 välisenä aikana. Erityisesti mobiilidatan käyttö on lisääntynyt Suomessa muita maita nopeammin: sen määrä lähes 25-kertaistui tarkastelujakson aikana. 

Kehityskulku tuskin on hidastunut pandemia-aikana.

Yliopistomaailmassa muutos on näkynyt uusina järjestelminä, ohjelmina ja sovelluksina: Moodle, Tuudo, Weboodi, Adobe Connect, Teams, Exam, Kahoot, Kideapp, Peppi. Lista on pitkä. Myös oppikirjat ja muut opetusmateriaalit ovat siirtyneet verkkoon. 

Vielä viisi vuotta sitten tentit luentosalissa kynän ja paperin kanssa olivat arkea – nyt lähes kaikki suoritetaan Examissa. 

Teknologia kehittyy huimaa vauhtia, ja luo lukuisia mahdollisuuksia oppimisen ja hyvinvoinnin tukemiseen. Toisaalta se asettaa ihmismielelle haasteita pysyä tahdissa ja sopeutua digitaaliseen arkeen. 

Muun muassa näitä kysymyksiä pohditaan Lapin yliopiston mediakasvatuksen yksikössä, joka täytti tänä syksynä 20 vuotta. 

 

Mediakasvatus on keskeinen tieteenala nykymaailman ymmärtämisessä. Tästä huolimatta Lapin yliopisto on Suomessa ainoa yliopisto, jossa on mahdollista opiskella sitä pääaineena. 

Digitalisaation myötä maailma on muuttunut 20 vuodessa paljon. Mediakasvatustutkijoille tämä muutos ei ole tullut kuitenkaan yllätyksenä.  

“Tutkimuksessa mennään sen mukaan, mikä on ajankohtaista. Teknologia sekä käsitteet muuttuvat ja elävät. Pysyvää on se, että kehitämme opetusmalleja mihin tahansa teknologiatuettuun ympäristöön, mille tahansa kohderyhmälle. Digitalisaatio ja korona eivät ole olleet meille isoja asioita”, kertoo Media Education Hub:in johtaja ja mediakasvatuksen professori Heli Ruokamo.

Monessa suhteessa mediakasvatuksen yksikkö on ollut aikaansa edellä. 

“Olen pitänyt omille opiskelijoille linjat auki niin kauan kuin muistan. Eli voi olla läsnä täällä, mutta jos sattuu olemaan jossain muualla, niin voi siitä huolimatta osallistua. Oli sitten esimerkiksi vaihdossa, matkalla tai työharjoittelussa.”

 

Pandemian alkaessa Lapin yliopiston arki muuttui radikaalisti. Työskentelytapojen muutos oli – ja on edelleen monelle vaikeaa ja kuormittavaa.

“Varmastikin on ollut kompurointia puolin ja toisin. Etätyöskentelyyn siirtyminen ei ole ollut kaikille opettajille helppoa eikä myöskään kaikille opiskelijoille. Aika monelle se on tarkoittanut lisääntyvää työmäärää sekä uusien menetelmien ja taitojen opettelua – sen sisällön lisäksi, mitä opetetaan ja opiskellaan”, Ruokamo pohtii. 

Opiskelutapojen muutos on vaikuttanut myös yhteisöllisyyteen. Kuitenkin Ruokamon mukaan myös etäopetuksesta on mahdollista rakentaa vuorovaikutteista. 

“Se ei toimi, että siellä on puhuva pää neljä tuntia. Luentojen täytyy olla jaksotettuja ja niihin tulee sisällyttää vuorovaikutteisia osuuksia. Tärkeää on, että keskustellaan ja osallistetaan opiskelijoita – olivat he sitten kasvokkain tai etänä. Keskusteleminen onnistuu myös etäyhteyksillä, kun siihen tarjoaa mahdollisuuden. Opiskelijat kyllä puhuvat tänä päivänä aktiivisesti sekä salissa että etänä.” 

Monille opiskelijoille osallistuminen etäyhteyksien välityksellä on voinut olla jopa helpompaa kuin luentosalissa esiintyminen kaikkien edessä.

Ruokamo näkee kuitenkin edelleen lähiopetuksen arvokkaana asiana.

”Pidän itse ihmisten kohtaamista kauhean tärkeänä. En ole halunnut siirtää omaa opetustani kokonaan verkkoon, vaikka olen alan ammattilainen.”

 

Digitaalinen arki on lisännyt vapautta ja joustavuutta, mutta myös vaatinut ihmisiltä uudenlaisia valmiuksia ja taitoja.

“Hyvänä asiana näen riippumattomuuden ajasta ja paikasta. Näin on mahdollista opiskella siellä missä on. Luurit päähän ja läppäri auki tai puhelimella yhteys. Se on mahdollisuus, mutta onhan se myös haaste”, Ruokamo pohtii.

Kun työtä voi tehdä kaikkialla, kaiken aikaa, arki puuroutuu helposti. Työn ja vapaa-ajan erottaminen on haasteellista, jos on koko ajan tavoitettavissa.

Kun työtä voi tehdä kaikkialla, kaiken aikaa, arki puuroutuu helposti. Työn ja vapaa-ajan erottaminen on haasteellista, jos on koko ajan tavoitettavissa.

Ajanhallinta ei ole tänä päivänä helppoa, kun huomiosta kilpailevat lukuisat mediat ja laitteet. Houkutusten määrä heijastelee usein myös keskittymiskykyyn.

“Me multitaskataan, vaikka se ei ole tehokasta. Asioiden samanaikaiseen hoitamiseen on suuri houkutus.”

Jatkuvaan mediatulvaan voi tottua, jolloin aivot hamuavat lakkaamatta uusia ärsykkeitä ja virikkeitä. 

“On hämmentävää, miten media välillä valtaa tilaa. Täytyy olla koko ajan online. Vai täytyykö? Voisiko välillä pitää taukoa, ja keskittyä siihen hetkeen, missä on?”, Ruokamo miettii.

Informaatiotulvan keskellä kuormittuminen voi tapahtua huomaamatta. Ruokamo näkee haasteena rajojen asettamisen. 

“Opiskelijat puhuvat paljon informaatioähkystä. Kaikkialta tulee hirveästi tietoa, jolloin on vaikea keskittyä olennaiseen ja ajanhallinta on haasteellista. Mihin se aika lopulta meni, joka olisi pitänyt käyttää kurssin oppimistehtäviin ja tentteihin valmistautumiseen. Tämä vaatii paljon itseohjautuvuutta ja kurinalaisuutta sekä sitä, että asioita tehdään tiettyinä aikoina.”

Digitalisaation maailmassa itsesäätelytaidoille olisi tarvetta. 

Ruokamo kertoo, että tällä hetkellä tutkitaan paljon, miten teknologiaa voidaan ottaa käyttöön opiskelijoiden hyvinvointia tukevalla tavalla.

“Mielenkiinnolla integroimme näitä asioita myös omaan opetukseen. Opiskelijoiden kokonaisvaltaista hyvinvointia voidaan jatkossa tukea työkaluilla, joilla säädellään ajankäyttöä sekä vahvistetaan oppimisen itsesäätelyä ja yhteisöllistä säätelyä.”

Kuulostaa siltä, että tällaisille työkaluille voisi olla suurtakin kysyntää opiskelijoiden keskuudessa. Digihyvinvoinnista ei ole toistaiseksi juurikaan puhuttu yliopistoissa.

 

Hiljalleen opiskelijat ovat palanneet kampukselle, ja kasvokkaiset kohtaamiset ovat jälleen lisääntyneet. Etäyhteydet ovat kuitenkin tulleet jäädäkseen sekä opiskeluun että työelämään.

”En usko, että koronan jälkeen palataan perinteiseen, vaan entistä enemmän tullaan hyödyntämään sekä-että-mahdollisuuksia ja teknologiaa erilaisissa käyttötarkoituksissa. Mutta kyllä suuri osa ihmisistä on edelleen sitä mieltä, että kasvokkainen kohtaaminen on välttämätöntä. Läsnäolo tuo paljon lisäarvoa.”

Ruokamo näkee, että siinäkin olisi omat haasteensa, jos kaikki opiskelu siirtyisi verkkoon. Kyydistä putoaminen on verkkokursseilla yleisempää, ja aukko- ja monivalintatehtävät eivät varsinaisesti ohjaa aitoon tiedonrakenteluun.

”Haluaisin nähdä edelleenkin, että se tiedonrakentelu olisi mahdollista yhteisöllisesti. Tähän juuri kehitämme erilaisia pedagogisia malleja.”

Ruokamon mukaan opiskelijat osaavat hakea ja arvioida tietoa, mutta tärkeää olisi myös oppia tuottamaan mediasisältöjä. Uuden luominen aiemman tiedon pohjalta ja yhdessä tekeminen ovat oppimisen ytimessä.

 

Muutos opiskelijoiden arjessa heijastelee myös yhteiskunnan muutosta laajemmalla tasolla. 

Teknologia on tulevaisuudessa yhä vahvemmin läsnä, ja se nähdään ratkaisuna moniin tämän ajan polttaviin kysymyksiin. 

Digitalisaatio luo mahdollisuuksia koulutukseen ja terveydenhoitoon. Tekoälyllä ja muilla teknologioilla nähdään puolestaan merkittävä rooli ilmastokriisin hillitsemisessä. 

Samaan aikaan digiloikka on kuitenkin myös osa suurempaa ongelmaa. 

Digitalisaation varjopuolena on rajusti kasvava energian ja materiaalien kulutus sekä tuotannon epäeettisyys.

Ympäristövaikutukset ulkoistetaan tuottajamaihin, ja datakeskusten levitessä ympäri maailmaa on alan hiilijalanjälkeä vaikea arvioida. Tarkkaa tietoa, jonka varaan ilmastotavoitteet voitaisiin asettaa, ei ole saatavilla. 

Ympäristövaikutusten ohella tulisi tarkastella myös alan eettisiä kysymyksiä aiempaa laajemmalla tasolla. 

Addiktoivia sovelluksia ja palveluita suunnittelevien yritysten toimintamalleja on valvottava, jotta vastuu digihyvinvoinnista ei jäisi ainoastaan kuluttajien harteille. Avoimuutta ja tutkimusta tarvitaan.

Varmaa on, että muutos jatkuu ja teknologia kehittyy. Vielä on mahdollisuus vaikuttaa siihen, mihin suuntaan ja millä tavoin.

Esimerkillinen kansainvälisyystyö palkittiin vuoden opiskelijatekona

Teksti Anni Närvänen
Kuvitus Suvi Sipola

Lapin yliopiston kansainvälisten opiskelijoiden järjestö ESN Lapland palkittiin lokakuussa ylioppilaskunnan vuosijuhlilla Vuoden Opiskelijateko -palkinnolla.

Palkinnon taustalla oli aktiivinen työ vaihto-opiskelijoiden edunvalvonnan eteen.  

“ESN Lapland järjestää kansainvälisille opiskelijoille monipuolista toimintaa, johon myös kaikki paikalliset opiskelijat ovat tervetulleita. Tapahtumat ovat melko samanlaisia kuin ainejärjestöilläkin; sitsejä, liikuntatapahtumia, saunailtoja, kansainvälisiä illallisia sekä matkoja Lappiin ja naapurimaihin”, kertoo ESN Laplandin puheenjohtaja Hanna Palosuo.

Palosuon mukaan poikkeusaika on tuonut mukanaan muutoksia järjestön toimintaan. 

“Toiminta on siirtynyt enemmän verkkoon. ESN-toimijan näkökulmasta pandemia-aika on sisältänyt paljon edunvalvontaa, turvallisuusasioiden pohtimista sekä kaupungin ja yliopiston koronatiedotteiden kääntämistä. Toisaalta hiljentynyt tapahtumasektori on mahdollistanut toiminnan kehittämisen. ESN Lapland viimeistelee parhaillaan omaa laulukirjaansa ja on nimennyt viime keväänä omat häirintäyhdyshenkilönsä.”

Pandemia-aika ei ole ollut helppoa ulkomailla opiskelevalle.

“Muistan edelleen sen epätietoisuuden ja paniikin, kun maat sulkivat rajojaan ja yliopistot käskivät opiskelijoitaan palaamaan kotimaihinsa. Osa opiskelijoista päätti jäädä Rovaniemelle, sillä koronatilanne täällä oli huomattavasti helpompi kuin heidän kotimaissaan: ulkoilua ei kielletty ja kaupassakin sai käydä. Paikallinen opiskelijaelämä kuitenkin jäi monelta etäiseksi. Mediassa kv-opiskelijat, ja etenkin vaihtarit, leimattiin rankalla kädellä vastuuttomiksi bilettäjiksi ja reissaajiksi, ja he saivat osakseen ilkeitä kommentteja”, kuvailee Palosuo.

Tämäkin syksy on hiukan poikkeava normaaliajasta, sillä AMK ei ole vastaanottanut vaihto-opiskelijoita syyslukukaudelle. Tapahtumien ja toiminnan makuun on kuitenkin päästy runsain joukoin. Palosuo kuvailee, että opiskelijoista huomaa, kuinka he ovat odottaneet tapahtumia sekä yhdessäoloa, ja se on ihanaa – ulkomaille lähdetään nimenomaan tutustumaan, oppimaan ja kokemaan!

Palvelumme ovat ruuhkautuneet – olkaa hyvä ja odottakaa vuoroanne

Teksti Jenna Nylund
Kuvitus Suvi Sipola

Alkuvuodesta 2021 Ylioppilaiden Terveydenhoitosäätiön eli YTHS:n asiakasmäärä nousi noin 125 000 opiskelijasta 270 000 opiskelijaan. Aikaisemmin ammattikorkeakoulujen opiskeluterveydenhuollon järjesti kunta, mutta muutoksen myötä se siirtyi YTHS:n palveluiden piiriin. 

Muutoksen avulla pyrittiin yhdenvertaistamaan korkeakouluopiskelijoiden opiskelijaterveydenhuolto ja parantamaan palveluiden saatavuutta. 

Uudistuksen tarve oli perusteltu ja toivottu. 

YTHS varautui uudistukseen palkkaamalla lisää henkilökuntaa ja laajentamalla lähipalveluja. Korona-aikana jo tutuksi tulleet etäyhteydet on otettu palvelutuotannon tueksi ja digitaalisia palveluja hyödynnetään enenevissä määrin. 

Kaikesta varautumisesta huolimatta YTHS:n yleis- ja mielenterveyden palvelut ovat  ruuhkautuneet ja aikoja palveluihin on voinut joutua odottelemaan jopa kahdesta kolmeen kuukauteen. Tilannetta on pyritty paikkaamaan ohjaamalla asiakkaita terveyskeskukseen tai päivystykseen, sekä tarjoamalla maksusitoumuksia yksityisille palveluiden tuottajille. 

Myös anonymiteettiin perustuvassa viestintäpalvelu Jodelissa on käyty keskustelua mielenterveyspalveluiden pitkistä odotusajoista. Useissa kommenteissa tuodaan esille, että aikaa lääkärille on saanut odotella pitkään. 

Lokakuun 10. vietettiin kansainvälistä mielenterveyspäivää ja sosiaalisessa mediassa moni kertoi mielenterveysongelmistaan stigman poistamiseksi. Päivää myöhemmin YTHS:n yleis- ja mielenterveyspalveluiden palvelunumero oli ruuhkautunut. 

YLE:n marraskuussa julkaiseman artikkelin mukaan syksyn 2021 aikana mielenterveyspalveluihin on ottanut yhteyttä enemmän ihmisiä kuin koko vuonna. YTHS:n mielenterveys- ja opiskeluyhteisötyön johtava ylilääkäri Tommi Väyrynen kertoo artikkelissa, että “85% käynneistä liittyy ahdistuneisuuteen tai masentuneisuuteen”.

Olemme tilanteessa, jossa voit jokseenkin avoimesti kertoa mielenterveysongelmasta, mutta asia saa antikliimaksisen käänteen, kun joudut hoitojonon perälle odottamaan tapaamista terveydenhuollon ammattilaisen kanssa. Kelan kuntoutuspsykoterapia saa miltein myyttisen olemuksen, kun yrität YTHS:n kautta varata aikoja tarvittaviin psykiatristen sairaanhoitajien, psykiatrin ja psykologin tapaamisiin lausuntoa varten. 

Omien mielenterveysongelmien tunnistaminen ja hoitoon hakeutuminen on raskas prosessi. Korona-aikana opiskelijoita on kehotettu usein “koittaa jaksamaan”. Kuka ottaa vastuun, kun ei jaksa enää jonotella YTHS:n palvelunumeroihin, jaksa jonotella chattiin tai jaksa odottaa kuukausien päässä olevaa lääkärikäyntiä? 

Korkeakoulujen terveyspalvelut haluttiin yhdenvertaistaa ja syystä. 

Nyt kaikki korkeakouluopiskelijat saavat saman tasoista hoitoa, eli odottelua ja neuvoja, joita voisit yhtä hyvin lukea self help -oppaista.

Opiskelijat kaipaavat vakaita tuloja, tukea opiskeluun, aikaa sosiaalisille suhteille ja varmuutta tulevasta. Sen sijaan saamme uudistuksia uudistuksen perään ja koitamme pysyä toimintakykyisinä samalla kun jonottelemme YTHS:n chatissa. 

APUA? MIELI ry:n valtakunnallinen kriisipuhelin 24/7 09 2525 0111

Edustajistovaalit: Joka kolmatta kiinnosti

Teksti Inka Komonen ja Lotta Lautala
Kuva Sampsa Hannonen

Marraskuun alussa käydyt edustajistovaalit eivät tälläkään kertaa herättäneet sen suurempaa vaalihuumaa.

Muutamia julisteita oli kiinnitetty sinne tänne, ja vaalien alla oleviin tapahtumiin osallistui saman verran opiskelijoita kuin perjantai-iltapäivän luennoille. 

Suurin osa vaaleihin liittyvästä keskustelusta käytiin sosiaalisessa mediassa. Myös LYY:n toimesta järjestettiin ylioppilaskunnan historian ensimmäinen somepaneeli. 

Vaatimattomasta huumasta huolimatta äänestysprosentti nousi hieman vuodesta 2019 ja oli parempi kuin valtakunnallinen keskiarvo. 

Minne hävisivät listat ja ehdokkaat?

Ennen vaaleja keskustelua herätti listojen sekä ehdokasmäärien merkittävä lasku. Ehdolle asettui 76 opiskelijaa, kuudelta eri listalta, kun edellisissä vaaleissa ehdokkaita oli 104 ja listoja 11.

“Asiaa selittää suurelta osin korona. Voimme kuitenkin olla iloisia siitä, että äänestysprosentti nousi, vaikka ehdokkaita oli vähemmän ja äänestäjiä enemmän. Nousu oli hyvin maltillista, mutta pelkäsimme roimaa laskua”, kommentoi keskusvaalilautakunnan sihteeri ja pääsihterin sijainen Miikka Keränen.

Tämän syksyn vaaleissa erityisesti puoluepoliittiset listat – Vasen, Rovaniemen Demariopiskelijat, F! ja Akateemiset kansallismieliset – loistivat poissaolollaan. 

“Vaikuttaisi siltä, että ainejärjestölistat ovat olleet äänestäjille tutumpia kuin poliittiset. Molemmille on kuitenkin edelleen kysyntää, sillä kaikki ehdokkaita asettaneet listat saivat ehdokkaitaan läpi.” 

Muutoksia tapahtui myös perinteisten tiedekuntalistojen joukossa, kun pois jättäytyi kasvatustieteilijöiden lista, Lastukas. 

“KTK:sta tulevien ehdokkaiden vähäisyys lienee asia, jota on syytä pohtia LYY:n tasolla laajemminkin”, Keränen toteaa.

Hyvinvointi puhututti

Edustajistovaalit käytiin vastuullisuusviikon yhteydessä, mikä näkyi ympäristöön ja opiskelijoiden hyvinvointiin liittyvänä keskusteluna. 

Vastuullisuuspaneeliin osallistuneet ehdokkaat komppasivat toisiaan ja totesivat, että LYY:n täytyy olla suunnannäyttäjä kestävän kehityksen toimissa. Suurempien linjojen lisäksi ehdokkaat painottivat, että LYY:n tulisi tehdä vastuulliset valinnat helpoksi opiskelijoille. Yhtenä esimerkkinä esiin nousi kasvisruoan tarjonta.

Myös korona-aika näkyi vaalikeskusteluissa puheena etäopetuksesta ja sen kehittämisestä. Lähes yhtä mieltä oltiin siitä, että jokaisella opiskelijalla täytyy olla mahdollisuus lähiopetukseen, mutta sen rinnalla on tulevaisuudessa huomioitava laajemmin erilaiset opiskelumuodot.

Yksi vaalien selvästi suurimmista teemoista oli mielenterveys, joka yhdisti valittuja edustajia vaalikonevastauksissa. Kaikki olivat sitä mieltä, että yliopistoyhteisössä tulisi olla enemmän resursseja mielenterveyden ylläpitämiseen ja edistämiseen. 

Taideopiskelijat aktivoituivat

Edustajiston suureksi ryhmäksi Artiklan rinnalle nousi taiteiden tiedekunnan opiskelijoiden TAO-lista, jonka paikkamäärä on kasvanut tasaisesti viimeisissä vaaleissa. Vuoden 2019 vaaleissa TAO-lista nosti paikkoja kahdesta neljään ja nyt neljästä kuuteen.

Vaalien todellinen äänihai Susan Seppälä löytyi myös TAO-listalta.

Suurin voittaja myös valtakunnallisesti oli taidealojen opiskelijat ja Taideyliopiston ylioppilaskunta, joka erottui selvästi muista ylioppilaskunnista äänestysprosentin kohotessa 47,68 prosenttiin.

Ehdolla olevista listoista ainoa, joka menetti paikkojaan oli Vihertävät. Listan paikkamäärä laski kahdesta edustajasta yhteen. Kamppailu viimeisestä edaattoripaikasta oli tiukka ja Vihertävät hävisivät sen täpärästi TAO-listalle. Keskustaopiskelijoiden Neliapila säilytti kaksi paikkaa ja samoin Kokoomus yhden paikkansa.

Enää tarvitaan konkretiaa 

Nähtäväksi jää, miten vaaliteemat ja keskustelut näkyvät kaksivuotisen edustajistokauden aikana. 

Joulukuussa toimintansa aloittava uusi edustajisto pääsee heti suurten kysymysten äärelle. Pöydällä on niin seuraavan vuoden talousarvio kuin uuden pääsihteerin valinta. 

Kierrätysvinkeistä yhteisölliseen vastuullisuuteen

Teksti Milla Suutari
Kuvitus Sari Koukku

Ympäristöystävällisyyden ja vastuullisuuden huomioiminen on olennainen osa 2020-luvun organisaatioiden toimintaa. Tämä näkyy myös ylioppilaskunnan ja ainejärjestöjen toiminnassa, mutta millä tavoin?

Ilmastokriisi ja sen vaatimat toimenpiteet eivät ole ohitettavissa ylioppilaskunnan ja ainejärjestöjen työssä, sillä toiminnan vastuullisuutta ja läpinäkyvyyttä vaaditaan lähes jokaiselta tavoitteelliselta ihmisten yhteenliittymältä.

Tasa-arvo, ympäristöystävällisyys, kumppanuus ja hallinta ovat iskusanoja, jotka vilisevät organisaatioiden laatimissa strategioissa. Myös vastuullisuus osataan jakaa taloudellisiin, sosiaalisiin ja ekologisiin lokeroihin, mutta konkreettisessa toteutuksessa on usein parantamisen varaa. 

LYY ja ainejärjestöt vihreällä asialla

Lapin yliopiston ylioppilaskunnalla eli LYY:llä on keskeinen rooli yliopistoyhteisön kestävän kehityksen toiminnassa. 

Esimerkiksi LYY:n organisoimalla jaostotoiminnalla on tärkeä asema ylioppilaskunnan ja opiskelijajärjestöjen toiminnassa, sillä monet toimeenpantavat asiat esivalmistellaan sen kautta. 

Kullakin ainejärjestöillä on hallituksissaan ympäristövastaava, joka vastaa järjestötoiminnan ympäristöystävällisyydestä ja osallistuu ympäristöjaoston kokouksiin. Jaoston tehtävänä on lisätä opiskelijoiden ympäristötietoutta erilaisten tempausten ja tapahtumien avulla.

Syksyllä yliopistolla vietettiin LYY:n organisoimaa Vastuullisuusviikkoa. Se järjestettiin osana Suomen ylioppilaskuntien liiton Kestävyys kannattaa, kannata kestävyyttä -hanketta, jonka tavoitteena on haastaa opiskelijat pohtimaan omia kulutustottumuksiaan sekä tehdä tutuksi YK:n kestävän kehityksen tavoitteet. Viikon aikana yliopistolla nähtiin kirppistelyä, vastuullisuuspaneeli, erilaisia kuluttamista pohtivia työpajoja sekä hävikkisitsit. 

Vastuullisuudesta viestiminen on toiminnan ydin 

LYY:n ja ainejärjestöjen ympäristötoiminta konkretisoituu opiskelijoille usein viestinnän kautta. 

Kuluneen vuoden aikana sosiaalisessa mediassa on voinut törmätä muun muassa Arjen vastuulliset valinnat -kampanjaan. Kampanja toteutettiin yhteistyössä opiskelija-asuntoja vuokraavan Domus Arctica -säätiön kanssa, ja siinä jaettiin vinkkejä esimerkiksi asumiseen liittyen. 

Asuminen ja ruoantuotanto muodostavat suuren osan kuluttajien hiilijalanjäljestä. Selaillessani ainejärjestöjen sosiaalisen median tilejä, Jalot Villit vinkkaavat ”elämään pienesti”. Tunnen piston sydämessäni, sillä olen juuri muuttanut tilavaan kaksioon, vaikka asun yksin. 

“Koen, että opiskelijat ovat jo valmiiksi halukkaita edesauttamaan kestävien valintojen vahvistumista ympäristössämme”, toteaa LYY:n ympäristövastaava Siiri Peuraniemi. 

Yliopistoympäristössä vastuullisuudesta on kyettävä kommunikoimaan opiskelijoita kiinnostavalla tavalla. Niksipirkkamaiset vinkit arjen valintojen vastuullisuuden lisäämiseksi ovat leppoisa ja helposti lähestyttävä keino herätellä pohtimaan omia kulutustottumuksia. 

“Henkilökohtainen näkemykseni vastuullisuusviestinnän vaikutuksesta on se, että kun tietoisuus vastuullisuudesta sekä sen puutteesta lisääntyy opiskelijoiden keskuudessa, myös halu vaikuttaa asioihin omassa elämässä ja yliopistoyhteisössä lisääntyy”, sanoo Peuraniemi.

Viestinnän tulisi löytää myös ne, jotka suhtautuvat ympäristöasioihin neutraalisti, varauksellisesti tai jopa kielteisesti.

Tästä syystä positiivisuuden säilyttäminen on tärkeää, vaikka ekologinen kriisi on vakava aihe, ja se vaatii tietämisen ja olemisen mullistamista.

Tutkija Donna Harawayn mukaan ympäristökeskustelu kaipaa lannistavien ja kyynisyyteen taipuvien tarinoiden rinnalle enemmän iloa ja puhetta mahdollisuuksista mahdottomuuksien sijaan. Vastuullisuuden sisällyttäminen osaksi opiskelijatapahtumia on toimiva keino lisätä opiskelijoiden ympäristötietoisuutta. Tärkeää on yhdessä tekeminen. 

Organisaatiot ohjaavat ihmisten toimintaa

Yliopisto on kriittisen ajattelun pelikenttä. Aikaansa seuraavien, uteliaiden nuorten mielten uskoisi siis kaipaavan enemmän kuin vinkkejä vesihanan sulkemisesta tai valojen sammuttamisesta. 

Arjen vastuulliset valinnat -kampanjassa onnistuttiin pohtimaan vaikuttamista myös ympäristötekona. Kesän kynnyksellä käsillä olivat kunnallisvaalit, jossa menestyneet ovat siirtyneet kaupungin- ja kunnanvaltuustoihin päättämään esimerkiksi kuntien hankinnoista. 

Aikaansa seuraavien, uteliaiden nuorten mielten uskoisi siis kaipaavan enemmän kuin vinkkejä vesihanan sulkemisesta tai valojen sammuttamisesta.

Myös ylioppilaskunnan edustajistovaaleissa äänestäminen on ympäristöteko. Edustajisto päättää organisaation suuntaviivat, jotka konkretisoituvat yhteistyössä LYY:n ja  ainejärjestöjen kanssa.

”Yksi ihminen ei voi muuttaa koko maailmaa”, argumentoi elintasostaan tinkimätön. Nykyään tätä argumenttia kuulee onneksi yhä harvemmin. 

Se on muuttunut yleisesti hyväksyttävämpään muotoon, jonka mukaan yksi ihminen ei voi muuttaa koko maailmaa, mutta jokainen voi tehdä jotain. Jaetussa tilassa ja todellisuudessa elävät ihmiset vaikuttavat lähes jokaisella teollaan ja toiminnallaan suorasti tai epäsuorasti muihin yksilöihin. 

Tilat voivat joko mahdollistaa tai rajoittaa yksilöiden valintoja. 

Opiskelijaelämä ei tapahdu pelkästään luentosaleissa ja kirjaston lukulamppujen alla, vaan myös kampuksen ravintoloissa, opiskelijatapahtumissa sekä opiskelija-asunnoissa. Jotta opiskelija voi toteuttaa vastuullista elämäntyyliä, tulee kyseisten tilojen tarjota mahdollisuus vastuullisten valintojen tekemiseen.

Organisaatiot ohjaavat ihmisten toimintaa. Vaikka yksilöiden on tärkeää kiinnittää huomiota omiin kulutustottumuksiinsa, on organisaatioiden ensisijaisen tärkeää arvioida oman toimintansa vastuullisuutta ja toteuttaa sitä. Esimerkiksi tuotteiden ja palvelujen ympäristövaikutusten arviointi on kuluttajille vaikeaa, jollei organisaatio tee niitä itse näkyviksi.

Arjen vastuulliset valinnat -kampanjassa haluttiin tuoda esiin yritysten ja järjestöjen rooli vastuullisten vaihtoehtojen tarjoamisessa. LYY ja ainejärjestöt haastettiin kertomaan oman toimintansa ympäristövastuusta. 

Peuraniemi kertoo hiilineutraaliutta tavoittelevan LYY:n arvioivan hiilijalanjälkeään muun muassa hankintojen, tapahtumien ja matkustamisen osalta. Edustustilaisuuksiin matkustetaan julkisin liikennevälinein maata pitkin. 

Peuraniemi lisää, että tänä vuonna LYY on toiminnassaan halunnut kiinnittää enemmän huomiota myös muihin kestävän kehityksen ulottuvuuksiin, kuten sosiaaliseen vastuullisuuteen. 

Tuotetilauksissa tämä näkyy vastuullisesti sertifioitujen toimittajien suosimisena. Lisäksi LYY on ilmoittautunut Fairtrade@work-työpaikaksi, jonka myötä se on sitoutunut valitsemaan hankinnoissaan mahdollisuuksien mukaan Reilun kaupan tuotteita. 

Milloin Lovisasta saa vegaanista ruokaa?

Lähden hyvissä ajoin yliopistolle, jotta ehdin käydä lounaalla Lovisassa. 

Samaan aikaan YLE uutisoi Helsingin kaupungin lopettavan liharuoan tarjoilemisen tilaisuuksissaan. Tästä eteenpäin kahvinjuojat saavat kuppeihinsa pelkästään kauramaitoa. 

On perjantai ja yliopistolla on hiljaista. 

Vilkaisu ruokalistaan ei vakuuta: tonnikalasalaattia ja kinkku-pekonipastaa. 

Vaikka olen kasvisruokapainotteinen sekasyöjä, pelkkä mielikuva possua-possun-päälle-pastasta saa minut hikoilemaan. Kohdallani kyse on lähinnä makutottumuksista, enkä voi olla pohtimatta, millaisia ajatuksia päivän ruokalista mahtaa herättää vegaaneissa kanssaopiskelijoissa.

Lovisan kasvisruoka on puhuttanut opiskelijoita jo pitkään. 

On hienoa, että ravintola panostaa ”lappilaiseen likiruokaan” ja raaka-aineiden kotimaisuuteen. Voiko kahvilaa kuitenkaan todella kutsua ”Meidän Lovisaksi”, jos suuri osa opiskelijoista jätetään ”me”-ryhmän ulkopuolelle ruokavalionsa takia?

Kasvisruokavaihtoehtojen lisääminen olisi helppo tapa auttaa opiskelijoita ympäristöystävällisten valintojen tekemisessä. Kasvis- ja vegaaniruokailijoiden määrän kasvaessa jatkuvasti, kyse ei ole pelkästään vastuullisen valinnan mahdollistamisesta, vaan myös asiakaspalvelun kehittämisestä. 

Ravintolatoiminnan kehittämiseen vaikuttavat käytännölliset tekijät. Harvoin on kyse siitä, etteikö ravintola haluaisi toteuttaa lounastajiensa toiveita ja pienentää hiilijalanjälkeään.

Lovisan lounasruokaa ei valmisteta paikan päällä puutteellisten tilojen vuoksi, vaan se ostetaan toiselta yritykseltä. Ravintolan on myös vaikeaa arvioida oman kasvisruokansa todellista menekkiä, kun kampuksella on useampia ravintoloita. 

Vastuullisuus vaatii yhteistyötä

Yksilön valinnoilla on merkitystä, mutta ilman laajempaa eri organisaatioiden kanssa tapahtuvaa yhteistyötä elämän eri osa-alueiden ekologisaatio ei ole mahdollista. 

Ympäristönäkökulman tulisi ohjata kaikkea toimintaa, sillä ilman ympäristöä ei ole taloutta eikä sosiaalista. Vastuullisuuden periaatteet tulisi tehdä LYY:n ja ainejärjestöjen toiminnassa näkyviksi vuoden jokaisena viikkona. 

Vastuullisuuden periaatteet tulisi tehdä LYY:n ja ainejärjestöjen toiminnassa näkyviksi vuoden jokaisena viikkona.

Yliopiston ja sen organisaatioiden on kyettävä tarkastelemaan kriittisesti yksilökeskeistä kulttuuriaan, sillä vastuullisuus on ennen kaikkea yhteisöllisyyttä. Tuhansia vuosia vanha lausahdus siitä, ettei kukaan ole saari pitää paikkansa edelleen.