Vilja_Tuohino_LYY_netti_2015

Lupausten inflaatio johtuu sinusta

Teksti Aleksi I. Pohjola
Kuva Vilja Tuohino

Tammikuu on uuden alku, koska olemme niin päättäneet. Gregoriaaninen kalenteri aloittaa uuden vuoden tammikuun ensimmäinen – ja niin aloittaa moni suomalainenkin. Tai yrittää aloittaa. Se, että olemme päättäneet tammikuun ensimmäisen olevan uuden kalenterivuoden alku, ei tarkoita sitä, että pystyisimme päättämään sen olevan uuden elämän alku.

Röökilakko, tipaton, kuntosalin jäsenyys ja kaikki muut lupaukset ovat saavutetun hedonismitason laskemista ja jokainen ymmärtää, että vain vahvin ihmisluonto pystyy luopumaan saavutetuista eduista tai nautinnoista. Hyvin usea pahe - oli se sitten tupakointi, alkoholin juominen tai laiskuus - perustuu nautintoon.

Älkää toki ymmärtäkö väärin; en minä kehota teitä polttamaan, ryyppäämään tai katkaisemaan sitä kuntosalin kultakorttia. Sanon vain, että tulette luultavasti epäonnistumaan.

Ryhmäpaine on tehokas motivaattori; se kannustaa, mutta samalla se perustuu myös kasvojen menettämiseen ja kilpailuun. Jos sinä retkahdat tai lihot, olet huonompia kuin muut. Olet epäonnistunut. Sen tiedostamisesta moni saa huomattavasti enemmän motivaatiota kuin olalle taputtelusta ja näennäisistä kannustuksista, mitkä toki myös liittyvät ryhmässä toimimiseen.

Ryhmäpaine toimii myös valitettavasti toisin päin; kun tarpeeksi moni aloittaa samana päivänä uuden elämän, ei retkahtaneita nosteta tikun nokkaan. On ihan ok yrittää uutta elämää tammikuussa, mutta on ihan yhtä ok epäonnistua siinä. Uuden vuoden lupaukset ovat kokeneet inflaation - täydellisen luottamuskadon - sen vuoksi, ettei kukaan oikeasti usko niihin, koska niiden kohdalla epäonnistumisesta on tullut enemmänkin traditio kuin tragedia.

Sata ihmistä peukuttaa uutta elämääsi, mutta oikeasti ketään ei kiinnosta ja vain harva todella uskoo niihin lupauksiin.

On trendikästä huudella tammikuussa Facebookissa ja muissa sosiaalisen median kanavissa, että ”nyt loppui tupakanpoltto!” tai ”uusi elämä, täältä tullaan!”. Se on helppoa ja vaivatonta. Ja se on kusetusta – itsensä kusetusta. Sata ihmistä peukuttaa uutta elämääsi, mutta oikeasti ketään ei kiinnosta ja vain harva todella uskoo niihin lupauksiin. Meitä kiinnostaa tasan tarkkaan vain oma elämämme. Se on näennäistä kannustusta ja olalle taputtelua. Ja sitten kun parin viikon päästä retkahdat, et kerro sitä meille. Et tietenkään kerro. Ethän edes itse tosissasi uskonut onnistuvasi.

Ehkä tajuatkin jo; uusi elämä on vanhan jatkumo. Ne sulautuvat lineaarisesti toisiinsa, vaikka näennäisesti niistä onkin löydettävissä syklejä ja käännekohtia. Uusi elämä on ihmisenä kasvamista. Siksi, jos oikeasti haluat luvata jotain tai tehdä elämääsi muutoksia, tee ne vaikka helmikuun 15. tai lokakuun 6. päivä. Ennalta määrätyt päivät, ns. populaarit rajapyykit, ovat vain helppo tie pieneen mielihyvään – huomioon ja itselle valehteluun – tarkoitukselliseen massaan hukkumiseen.

2 kommenttia artikkelissa “Lupausten inflaatio johtuu Sinusta

  1. Me tuossa Ien-Stubbin kanssa taannoin suureen ääneen käsiteltiin — tai enimmäkseen naureskeltiin — että mitä sitä ihmisille mitään mennä lupaamaan, kun eivät edes omia, itselleen tehtyjä lupauksia osaa pitää. Koostumuksen virhepäätelmä on, että poliitikkojen pitäisi jotain kansalleen luvata. Käsitys on virheellinen, ja logiikka menee jotakuinkin näin: jos ihmiset eivät osaa pitää edes itselleen tehtyjä lupauksia, heille ei myöstään pidä luvata mitään. Sama pätee myös päinvastoin. Stubbin Ien rohevasti nosti esille, että hän ei ole ikinä rikkonut itselle tekemiään lupauksia, joten lupasi ajaa tänäkin vuonna — ja vastaisuudessa — pelkästään omia intressejään.

    Onnea kaikille lupauksiensa kanssa!

  2. Itse olen naureskellut sille, miten aina oletan olevani huomenna eri ihminen. On helppoa miettiä tänään tekemättä jääneitä asioita ja nähdä huominen itsensä tasapainoisempana ja kyvykkäämpänä kuin tänä päivänä. Joskus kun oppisi tarttumaan toimeen heti eikä luulla huomisen minän olevan jotenkin erilainen.

Vastaa käyttäjälle Teemu Loikkanen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *