Iso mies ja Nintendo

Teksti Niko Väistö
Kuvat Matias Partanen

Antti Kässille konsolipelaaminen on vakava harrastus vaikka hän ei tummennakaan silmäpussejaan yön tunteina, pelaten Nintendoa Super Mario-päissään. Nintendo-harrastaja avaa 8-bittisen Nintendon pelaamisen tuntua vertaamalla sitä viinin maisteluun: ”tärkeintä ei se pelkkä asia, mitä lasi pitää sisällään. Tärkeää ovat ne nyanssit kuten oikea seura, ympäristö sekä lasin muoto.”

Kaveriporukalla Super Mario 3:sen pelaaminen on parhaimmillaan, mutta pelejä voi pelata yksinkin. Pelit voi myös viedä kotibileisiin sillä yllättävän monet innostuvat lapsuusajoista tutusta pelikonsolista. Elämykseen ei kuitenkaan pääse käsiksi ilman neliskanttista, taatusti kämmenet mustelmille painavaa ohjainta.

Matoloota, eli Nintendo, on ollut Antin elämässä läsnä jo muutaman kuukauden ikäisestä pojasta lähtien. Hän muistaa kuvan, jossa istuu matolootaa pelaavan isänsä sylissä vain muutaman kuukauden ikäisenä. Harrastus on syventynyt 90-luvun alusta tähän päivään myös teknisesti. Antti ei vain pelaa eri pelejä, vaan ostaa ja kunnostaa 8-bittisiä laatikoita, joiden ei pitäisi toimia. Tähän päivään mennessä hän ei ole kuitenkaan nähnyt sellaista Nintendoa, joka ei toimisi. Varmalla otteella rakennettujen konsolien tekniikka on niin varmaa, että laitteen tulisi kuulemma olla keskeltä kahtia, jotta ei toimisi. Mutta miksi harrastus vaatii ostamaan ja kunnostamaan matolootia? Vastaus on yksinkertainen:

”Halusin vain pelejä. 8-bittiselle on olemassa todella paljon oikeasti laadukkaita pelejä, joiden pelaamisessa on omat haasteensa. Myyjät myyvät toimimattoman pelikonsolin peleineen, koska eivät niitä luonnollisesti tarvitse”

Pelien keräämisen lisäksi 8-bittisen fysiologia ja aluerajoittimien poisto innosti Anttia purkamaan ja kokoamaan laitteet uudestaan. Konsolit ovat aluerajoitettuja, eli tietyillä alueilla myydään tiettyjä konsoleita. Skandinaviasta ostetulla Nintendolla ei voi pelata Japanilaisia pelejä, ellei poista piirilevystä tiettyä väkästä. Poiston jälkeen pelit toimivat kuin uudet ja niitä voi kerätä eripuolilta Internetiä ja kyläkirpputoreja.

Nintendo on rakennettu muovista ja metallista. Piirilevyt ovat suuria ja liikkuvia osia ei juurikaan ole. Tämä sai Antin epäilemään myytävien konsolien toimimattomuutta. Elektroniikan puhdistusaine ja vanupuikot tekevät laitteille ihmeitä. Kunnon puhdistus ja matoloota on taas terässään.

Virtapiirit eivät katkeile itsenäisesti laitteen sisällä. Pelikasetteihin ja laitteisiin sylkeminen taas vaikuttaa merkittävästi sähkön kulkuun laitteen sisällä. Jokainen, joka on pelannut matolootaa lapsena varmasti muistaa, että ennen kasetin laittamista konsoliin pölyt piti reippaasti puhaltaa pois, ettei laite mene rikki. Lapsen reipas puhallus saattaa toki sisältää huomattavan määrän sylkeä, joka vaikuttaa huomattavasti merkittävämmin laitteen toimintaan kuin pöly.

Konsoleiden kerääminen ei ole tärkeää vaan niillä pelaaminen.

Kunnostettuaan konsolin, Antti myy ne halvalla kavereille, koska ei näe mielekkääksi koota Nintendo-museota kotiinsa. Konsoleiden kerääminen ei ole tärkeää vaan niillä pelaaminen. Monet keräävät avaamattomia paketteja tai pelkkiä pahveja, joissa Nintendoa on säilytetty. Niiden hinta on myös korkeampi, koska pahveilla on fetissiarvoa, jota Karl Marx käytti kuvaamaan tietyn tavaran käyttöarvon ulkopuolista arvoa. ”Jotkut tykkää pahveista, minä peleistä” sanoo Antti, jonka kolmenkymmenen pelin riviä pitää koossa Marxin rintakuva.

Nintendolla pelaamisen hieno puoli on siinä, että pelit ovat samaa aikaa sekä yksinkertaisia että haastavia. Nykypeleihin ei kyllästy ikinä, sillä niiden maailmoista löytyy jatkuvasti jotakin uutta. Nintendossa yksi tietty kohta voi ratketa vasta viikon pelaamisen jälkeen.Toisaalta pelit ovat niin yksinkertaisia, että niitä osaa jokainen pelata.

Matoloota on osoittautunut erittäin hyväksi bilekoneeksi. Muutaman kerran konsoli onkin kulkeutunut kavereiden teemabileisiin, mikä ei ole haitannut kanssajuhlijoita. Super Mario 3:seen saattaa kuka tahansa jäädä koukkuun ja näin on käynytkin. Monesti ne, jotka eivät muuten pelaa, innostuvat ensimmäisinä pelaamaan lapsuudesta tuttua laitetta.

”Tässä on vain jotakin niin hienoa kun saa neliskanttisen ohjaimen käteen alkaa naputtamaan. Tästä on hankala löytää jotakin ylitsepääsemättömän hankalaa kun nappeja on kaksi kappaletta.”

Emulaattori, jolla saa minkä tahansa pelin toimimaan millä tahansa laitteella ei juuri innosta pelaamaan. Matoloota on samalla paluu lapsuuden tunnelmiin ja ajattoman hyvä pelikonsoli, joka tarjoaa haasteita jokaiselle. Blades of Steel on Nintendo-teknoa soittava jääkiekkopeli, jota pelataan ristinäppäimen sijasta niillä kahdella muulla napilla. Ei kuulosta kovin vaikealta, mutta sopii kokeilla päästä Antin kanssa edes tasoihin. Ohjain voi lentää seinään. Se onkin 8-bittisen ainut hajoava osa, koska pelin mennessä vakavaksi, se saattaa kirvota kädestä.

Iso mies ja Nintendo

Vastaa Peruuta vastaus