maailmahukkuuroskaan

Maailma hukkuu roskaan

Teksti Aleksi I. Pohjola
Kuvitus Minni Puumalainen

Tiesittekö, että maapallon merissä on ainakin viisi isoa jätelauttaa. Ne ovat syntyneet merivirtojen pyörteisiin ja suurin niistä on Tyynenmeren jätepyörre – Great Pacific Garbage Patch. Arviot sen koosta vaihtelevat Teksasin osavaltiosta aina Yhdysvaltain kokoiseksi. Esitätte varmasti saman kysymyksen kuin minäkin; nykypäivän satelliittitekniikalla lauttojen kokoluokan mittaamisen luulisi olevan lastenleikkiä. Miksi arviot ovat noin epämääräisiä? Siksi, ettei jätelauttoja näy satelliiteissa. Niitä ei itse asiassa näe edes paljaalla silmällä paikan päällä. Selitänpä miksi näin on.

Jätelautat koostuvat pääasiassa muovista. Muovi on viheliäinen tuote, sillä se ei ole biohajoavaa.  Muovi toki pilkkoutuu auringon uv-säteilyn, hapettumisen ja esimerkiksi aallokon vaikutuksesta, mutta se ei maadu mullaksi kuten puu. Se pilkkoutuu aina yhä pienemmiksi ja pienemmiksi palasiksi – niin sanotuiksi mikromuoveiksi – joita ei satelliiteilla tai paljaalla silmällä pysty havaitsemaan. Kaiken lisäksi muovi ei jää pelkästään pintaveteen, vaan vajoaa läpi vesikerrosten aina merenpohjaan asti. Esimerkiksi Pohjois-Atlantilla olevan jätepyörteen kokoluokan on arvioitu olevan useita satoja kilometrejä leveä ja jokaisen neliökilometrin on arveltu sisältävän yli 200 000 muovinkappaletta. Se on valtava määrä muovia.

Mikromuovia päätyy kalojen, lintujen ja muiden merissä elävien eläinten elimistöön ja ravintoketjun myötä aina lopulta myös ihmisten elimistöön. Myös vielä pilkkoutumattomat muovit ja ajelehtivat muoviset kalastusverkot tappavat lintuja, valaita, hylkeitä sekä kilpikonnia. Esimerkiksi Pohjanmerellä 94% lintujen vatsalaukuista sisältää muovia ja onkin arvioitu, että mikromuovia on esimerkiksi Tyynenmeren jätepyörteessä yli kuusi kertaa enemmän kuin eläinplanktonia.

Muovi ei itsessään ole kuitenkaan mikään turha tuote. Se mahdollistaa monet sellaiset tekniset menetelmät, joita ilman nykyinen elämäntapamme ei olisi mahdollista. Sille on käyttöpaikkoja, joissa se on aivan ylivertainen verrattuna muihin tuotteisiin. Muovin ongelma on kuitenkin edellä esitettyjen ongelmien lisäksi sen edullisuus ja valtavan laaja käyttökirjo. Ellen MacArthur Foundation arvioi Davosin talousfoorumissa julkaistussa raportissa, että vuonna 2040 maapallon merissä on enemmän muovia kuin kaloja painoon suhteutettuna. Raportin toinen merkittävä arvio oli, että suurin osa tuottamastamme muovista päätyy käyttöön vain yhden kerran. Raportin mukaan vuosittain jopa 95% muovin arvosta menetetään ja vain 5% palautuu takaisin. Tämä tarkoittaa vuositasolla noin 80–120 miljardin dollarin menetyksiä teollisuudelle.

Ilman tuotteiden suunniteltua vanhenemista nykyisen kaltainen, kasvuun perustuva järjestelmä ei voisi toimia.

Sanotaan, että kun DDR oli vielä olemassa, tulivat Itä-Saksan alueelta maailman kestävimmät talouskodinkoneet. DDR:ssä oli pula raaka-aineista eikä huonoa kannattanut niukoilla resursseilla tehdä. Maailma oli toki erilainen kuin tänään; käsityön rooli oli huomattavasti suurempi ja valmistusmassat huomattavasti pienempiä kuin nykyään. Silti juuri resurssien rajallisuus teki tuotteista kestäviä. Muutama vuosi sitten kohistiin dokumentista Hehkulamppuhuijaus, joka kertoi mustesuihkutulostimiin asennettavasta laskurista. Kun laskurin määrä tulee täyteen, ilmoittaa se printterin olevan rikki. Laskuri oli kuitenkin mahdollista nollata – jos tiesi mitä teki – jonka jälkeen printteri toimi jälleen moitteettomasti. Kyseessä on ilmiö nimeltä tuotteiden suunniteltu vanheneminen, joka on perustana länsimaiselle markkinataloudelle. Ilman tuotteiden suunniteltua vanhenemista nykyisen kaltainen, kasvuun perustuva järjestelmä ei voisi toimia.

Me ihmiset olemme äärettömän laiskoja, mukavuudenhaluisia ja itsekkäitä. Samalla olemme myös äärettömän hyviä unohtamaan sen, mitä emme näe. Kuinka moni meistä miettii valtamerien jätepyörteitä, kun pakkaamme hedelmiä kaupan vihannestiskillä muoviseen pussiin? Tai kuinka moni meistä ajattelee kehitysmaiden halpatuotantoa ja siihen liittyviä massiivisia ongelmia, kun vaatteemme hajoavat – korjaan – kun vaatteemme alkavat kyllästyttää meitä ja ostamme ylikansallisista ketjuista trendivaatteita? Valitettavan harva enkä minä ole yhtään sen parempi ihminen.

Olisiko meidän aika viimein muuttaa ajattelutapaamme? Emme voi sulkea silmiämme vain sen takia, ettemme näe valtamerten jätelauttoja, halpatuotantomaiden työoloja, kemikaalipäästöjä, kierrätyksen puutetta tai koko elämäntapamme kestämättömyyttä. Me olemme etuoikeutettuja ihmisiä. Meillä on mahdollisuus valita. Voimme valita suutarin, kun kenkien pohja irvistää. Voimme ostaa eettisesti tuotettuja vaatteita, suosia pienyrittäjiä ja lopulta kierrättää tarpeettomiksi jääneet tekstiilimme. Voimme hankkia puuvillaisen kauppakassin ja jos kaupan hedelmähyllyltä ei löydy biohajoavaa hedelmäpussia, voimme huomauttaa siitä kauppiaalle. Voimme ostaa elektroniikkaa, joka on ehkä hiukan kalliimpaa kuin halvimmat mallit, mutta joka puolestaan kestää käyttöä huomattavasti pidempään. Voimme asettaa takuuehdot kilpailuvaltiksi ja suosia vain pitkän takuun tuotteita. Kaikilla ei ole tätä mahdollisuutta. Ja juuri he, joilla sitä mahdollisuutta ei ole, kärsivät meidän elämäntavastamme ja valinnoistamme kaikista eniten.

Lähteet

Ellen MacArthur Foundation raportti:
www.ellenmacarthurfoundation.org/news/new-plastics-economy-report-offers-blueprint-to-design-a-circular-future-for-plastics
www.unric.org/fi/newsletter/26867-roska-maailman-merissae

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *