Reideer Kalashnikov
Teksti ja kuvat Matias Partanen
Reindeer Kalashnikovin taru sai alkunsa hieman enteellisesti mayojen maailman-lopun ennustuksen päivänä 21.12.2012. Maailmanloppua ei tullut, ja kuten mayatkin olivat ilmeisesti tarkoittaneet, koitti uusi aika. Tätä uutta aikaa on nyt eletty useampi vuosi, ja tahti sen kuin kiihtyy.
Hämyisen Half Moonin bäkkäriltä tavoitettu bändi on vähintäänkin haastava haastateltava, sillä kahdeksanhenkistä kokoonpanoa ei aina ole helppoa saada yhdelle koolle. Huolimatta vähäisestä mieskadosta keikkaa edeltävässä sekasorrossa haastattelu saa tuulta alleen, vaikkakin muotoutuen välillä päälle huuteluksi genremäärittelyistä, saamattomista liksoista, hulvattomista keikkakokemuksista sekä alkutaipaleen hämäristä muistoista aina tulevaisuuden näkymiin saakka.
Kalashnikovien siemen oli kuitenkin ehditty kylvää ennen tuota merkityksellistä maailmanlopun päivää, sillä keskusteluja oikean musiikin soittamisesta oli käyty jo silloisen vuoden 2012 juhannuksesta lähtien.
”Olin tehnyt jo aika pitkään Akin kanssa räppihommia tietokonetaustoilla. Soittomiehet soittelivat samaan aikaan oikeaa musiikkia. Hynttyiden yhteen lyömisestä oli ollut pitkään puhetta ja kesällä 2012 kokeiltiin ensimmäisen kerran soittaa yhdessä”, Kalashnikovissa räppiä heittävä Jouni Järvelin muistelee.
Marikaisjärven juhannuksessa tehtiin lopulta päätös bändin perustamisesta, ja porukkakin alkoi olla suunnilleen kasassa. Kahdeksanmiehinen poppoo ei täysin tuntenut toisiaan alkuaikoina, vaikka osa olikin tuttuja jo lapsuudesta. Eri verkostot, joita ilkeämielinen välikommentti kuvaili ryyppyremmeiksi, nivoutuivat kudokseksi, joka tätä nykyä hämmästyttää ja hämmentää keikkalavoilla. Hämmennystä herättää myös omaperäinen nimi, jonka synnystä ei ole tarkkaa kuvaa. Vastuu yhdistelmästä sysätään Järvelinille.
”Pitkällisen pohdinnan ja muutamien parempien ideoiden jälkeen tähän päädyttiin”, hän toteaa.
Välillä käydään pohjalla, ennen kuin tavoitellaan taas pintaa.
Reindeer Kalashnikovin voi määritellä lappilaisasenteesta ponnistavaksi räpin, suomirockin ja psykedelian yhdistelmäksi, joka matkaa kohti raskaampaa suuntaa. Miesten mukaan musiikki oli alkuaikoina hennompaa, mutta on koko ajan siirtymässä rokimpaan meininkiin. Pohdinnan keskeyttää kuittaus sukellusmusiikista – välillä käydään pohjalla, ennen kuin tavoitellaan taas pintaa. Onpa musiikkia saatettu kuvata jopa sairaaksi ja rikolliseksikin.
”Tekemisen taustalla ei ole mitään suurempaa visiota. Luotamme, että omalla painolla mennään eteenpäin. Ei siinä vaikuta alkaa venkoilemaan”, Järvelin summaa.
”Tuotantoa ei varsinaisesti yhdistä minkään tietyn sanoman välittäminen, vaan se on enemmänkin simppeliä elämään heittäytymistä. Joissakin kappaleissa on toki kantaaottavampaa meininkiä, jota vuorottelevat kevyemmät tarinat elävästä elämästä”, laulaja Ville-Matti Hannu sanoo.
Kappaleet voivat olla hyvinkin erityylisiä, mikä osittain johtuu isosta tekijäporukasta. Monipuolinen ja -miehinen bändi on toisinaan vahvuus, mutta myös haaste, sillä mieltymykset eivät aina kohtaa, jolloin joutuu tinkaamaan, mitä kaikkea esimerkiksi keikoilla soitetaan.
Reindeer Kalashnikov tanssitti opiskelijaväkeä LYYn varjoavajaisissa.
Ahkerasti keikkaileva Reindeer Kalashnikov on ennen kaikkea kotonaan lavoilla. Jo alkuaikoina ahkerasti keikkailleen yhtyeen tahti on viime vuosina vain kiihtynyt, ja tälle vuodelle esiintymislavoja on ehditty kuluttaa jo 19 kertaa. Ahkeraan keikkailevalle myös sattuu ja tapahtuu, ja keskustelu ajautuukin pian omituisimpiin ja mieleenpainuvimpiin keikka-muistoihin. Aina esiintymislavakaan ei ole selviö, sillä on bändi joskus esiintynyt myös lumikinoksessa.
”Joskus syvässä Lapissa keikkaillessamme eräs mieshenkilö paskansi innostuksesta kirjaimellisesti housuihinsa lavan edessä”, Järvelin muistelee.
Innokkaita faneja on pitänyt hätistää kesäkurpitsalla nuokkumasta kiipparin päältä.
Joskus innokkaita faneja on pitänyt hätistää kesäkurpitsalla nuokkumasta kiipparin päältä. Kemijärven yöttömässä yössä taas mittariin on saattanut kilahtaa neljä keikkaa vuorokaudessa. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Bändin jäsenet kertovatkin pitävänsä erityisesti pienissä paikoissa esiintymisestä.
”Siellä jossain tunturissa, jossa paikat ovat niin pieniä, että hyvä jos sisään mahtuu”, Järvelin kiteyttää.
Etelässä keikkailukin on pikkuhiljaa lisääntymässä. Tähän asti se on jäänyt hieman vähäisemmäksi, sillä isolla porukalla keikkailu tulee bändille kalliiksi, kun palkkion jakajiakin on, mistä ottaa.
Tulevaisuudessa näköpiirissä on uuden musiikin työstäminen. Bändin ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa levy näki päivänvalon syksyllä 2015. Voi kuitenkin olla, ettei uuden tekeminen ole automaatio.
”Levy voi ehkä formaattina olla aikansa elänyt. Järkevämpää voisi olla sinkkujen ja musavideoiden julkaisu”, kitaraa soittava Tuomas Autti pohtii.
Moderni musiikinkuuntelija ei juuri soittimen lukupäätä kuluta, ja musiikin odotetaan löytyvän suoratoistopalveluista.
Bändi on jo tehnyt yhden videon kappaleeseen Lapin noita, ja pohdinnassa on tämän postmodernin taidemuodon tiellä jatkaminen. Myös sosiaalisessa mediassa aktivoituminen koetaan nykypäivän tuomaksi haasteeksi, johon täytyy vastata. Bändi päivitteleekin ahkerasti Instagramia, jonne haastattelunkin aikana virtasi kuvia tasaiseen tahtiin. Kuvia, ja myös miehiä heidät keikalla nähdessään ei voi olla panematta merkille poikkeavaksi kuvailtavaa pukeutumista, joka yhdistelee ennakkoluulottomasti kaikkea lampunvarjostimista kimonoihin.
”Meidän on joskus kommentoitu näyttävän siltä, että olemme juuttuneet aikaan, jota ei ikinä ollut, eikä tule olemaan”, Autti toteaa.
Sitä, mistä tämä kaikki johtaa, eivät bändin jäsenet itsekään tiedä. Härövarustus onnistuu kuitenkin vilpittömyydessään välttämään itsetarkoituksellisuuden, ja lavalta välittyy kaikessa tekemisen meininki ja täysiä heittäytyminen.