Arkaaisesta pienporonhoidosta safariyrittäjyyteen
Teksti ja kuvat Matias Partanen
Ulkomaalaisia turisteja kuljettava auto kurvaa kapealla metsätiellä, noin 15 kilometrin päässä Rovaniemen keskustasta. Metsätie johtaa Sierijärvelle, jonka ympäriltä on löytynyt merkkejä tuhansien vuosien takaisesta asutuksesta. Järven pohjassa olevaa rautamalmia on radiohiiliajoitusten mukaan jalostettu sulatoissa käytettävään muotoon jo ennen ajanlaskun alkua. Pohjolassa tällaisia paikkoja löytyy ainoastaan Kajaanin Äkälänniemestä, Kemijärven Neitilästä ja Rovaniemen Sierijärveltä. Malmin lisäksi kalaisa järvi on tarjonnut asuinympäristön väestönkeskittymille, ja näissä kylissä on harjoitettu monimuotoista taloutta, yhtenä keskeisimpänä porotaloutta. Näinä päivinä järvenjää kuitenkin kannattelee jopa maailman toiselta puolelta tulleita matkaajia, jotka kerääntyvät ihailemaan kirkkaina öinä taivaalla tanssahtelevia pohjoisen valoja, revontulia.
Hieman syrjempänä järvestä, aitauksen keskellä komeasarvinen poro kuoputtaa jo vähän jäähän ehtinyttä maan pintaa, aivan kuin hieman hermostuneena tulevasta. Horisontin yli nousevan auringon ensisäteet värjäävät jäähileisiä oksia oranssinpunaisiksi. Aitauksen reunamilla laiduntavien porojen ympärille alkaa kerääntyä haalariasuista porukkaa, joka alkaa ohjata rivistönä kulkien poroja kohti toista, pienempää aitausta. Porolauma siirtyy rymisten, ja jää jälleen aloilleen odottamaan kohta koittavaa siirtymää yhä pienempiin aitauksiin. Olemme seuraamassa poroerotusta, jonka tarkoituksena on merkitä vasat ja erotella teuraaksi menevät porot muista sarvipäistä. Sukuaan jatkavaksi pääsevät eloporot luetaan samalla lukulistoihin. Poroerottelu on jokasyksyinen tapahtuma ja merkittävä osa porotaloutta, joka muutoksistaan huolimatta on yhä tärkeä elinkeino suurimmassa osassa Lappia.
Poronhoitoa on harjoitettu ainakin jossain muodossa jo rautakaudelta lähtien. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen poroja ja porotaloutta käsitelleen tutkimuksen mukaan paimentolaisporonhoito syntyi 1200-luvulla Länsi-Norjassa, josta se levisi vähitellen myös Lappiin. Kirjaa porojen määrästä alettiin pitää 1500-luvun veroluetteloissa. Aluksi hoidettujen porojen määrä oli vähäinen, vaikka rikkaimmilla perheillä saattoikin olla jopa 2 000 poroa. Vuoden 1750 tilaston mukaan Suomessa laidunsi kaikkiaan vain 17 000 poroa.
Monet poromiehet pitävät tulevaisuudessa monialayrittäjyyttä parhaana vaihtoehtona.
Nykyään porojen määrä on yli kymmenkertaistunut, sillä eloporoja on vuosittain 200 000 ja teurasporoja yli 100 000. Poronlihan vuosittainen tuotto on 2–2,5 miljoonaa kiloa. Poromäärien kasvaessa poronhoidosta elannon saavien määrä on kuitenkin laskenut merkittävästi. Niin kutsuttu moottorikelkkavallankumous mullisti aikoinaan poroelinkeinon. Koska moottorikelkat lisäsivät poronhoidon kustannuksia, alkoi elinkeino keskittyä harvoille. Vaikka poronlihan hinta onkin arvossaan, on porotalouden kannattavuus nykyään huono, ja monet poromiehet pitävät tulevaisuudessa monialayrittäjyyttä parhaana vaihtoehtona elannon hankkimiseen. Esimerkiksi ruokinta syö poronhoidosta syntyvää katetta.
”Kahdeksankymmentäluvulla Lynxin saattoi hankkia viidellä poronvasalla. Nykyään Ski-Doon hankkimiseen tarvitsisi 55 poronvasaa. Työn tuottaminen on tullut nykypäivänä kalliiksi”, Sieriporo Safaris –yrittäjä Ari Maununiemi pohtii.
Erotuksessa aitaan ajettujen eloporojen kylkeen karvapeitteeseen tehdään puukolla viillot, lukumerkit, jottei samaa poroa kirjattaisi listoihin montaa kertaa.
Maununiemen suku on hoitanut poroja Sierijärvellä 200 vuotta. Neljännesvuosisata sitten Maununiemen isä päätti alkaa järjestää myös porosafareja matkailijoille. Nykyinen Sieriporo Safaris sai alkunsa nelisen vuotta sitten, kun Maununiemi ja hänen lapsuudenystävänsä Sampo Pasma päättivät aloittaa matkailupalveluiden pyörittämisen. Tätä nykyä he vastaanottavat vuosittain 5 000–6 000 matkailijaa, joista suurin osa tulee heille Rovaniemellä toimivien safarifirmojen kautta. Paljon povattua kiinalaisten maihinnousua ei ainakaan vielä olla Sierijärvellä nähty.
”Meillä kiinalaiset ovat olleet selkeästi vähemmistö, mutta jonkin verran myös heitä on täällä näkynyt.
Iso osa matkaajista on Suomen ainutlaatuista luontoa ja rauhaa katsomaan tulleita eurooppalaisia. Jos väkeä tulee kovin paljon lisää, vaarantuu tämä tärkeä elementti”, Maununiemi sanoo.
Mahtavin sesonki safareille on alkutalvesta, marras-joulukuussa. Sierijärvelle saapuu väkeä niin Amerikasta, Australiasta, Iso-Britanniasta kuin Singaporestakin. Kävijät osaavat hyvin englantia, ja heidän kanssaan on helppo tulla toimeen.
”Tässä työssä on kyllä nähnyt kaikkia mahdollisia kulttuureja”, Maununiemi naurahtaa.
Sierijärven safariyrittäjät eivät ole kuitenkaan porotaloutta esitteleviä matkailuyrittäjiä, vaan toisinpäin. Maununiemi painottaakin, että kysymyksessä on ovensa turisteille avannut porotila, ei paikka, joka olisi luotu pelkästään turisteja silmällä pitäen. Heille porotalous on aina ollut osa elämää; harrastus, elämäntapa ja työ. Siksi kaikki poronhoitoon liittyvä näkyy heillä luonnostaan.
Poroerotuksen ensivaiheessa porot ajetaan yhteen ja sitten erotusalueelle. Suurimmissa tokissa on ollut aikoinaan kerralla satoja, jopa tuhansia poroja. Nykyään määrät ovat huomattavasti pienempiä. Erotusaitausten muoto on kehittynyt vuosisatojen työn tuloksena ja se onkin nykyään melko yhdenmukainen. Porot ohjataan pienissä erissä kirnuun, jossa elo- ja teurasporot erotellaan pienempiin erillisiin aitauksiin, joita nimitetään konttoreiksi. Nyt tapahtuvassa erotuksessa porojen pääluku lasketaan kymmenissä, mutta erottelu on silti vaikuttava näky. Erotuksessa aitaan ajettujen eloporojen kylkeen karvapeitteeseen tehdään puukolla viillot, lukumerkit, jottei samaa poroa kirjattaisi listoihin montaa kertaa. Erotusta on mukana seuraamassa myös eläinlääkäri.
Siirtymä porotaloudesta tähän matkailuyrittäjyyteen on ollut luontainen. Reagointia ajan haasteisiin. Sierijärven rannalla sijaitsevalla porofarmilla matkaajille tarjotaan monipuolisia palveluita: poroajeluita, pilkkimistä ja mahdollisuuksia päästä seuraamaan revontulia. Vaikka kävijämäärät ovatkin kasvaneet, voi yhä puhua Lapin rauhasta. Matkailijamäärien suureen lisäykseen Maunu-niemi suhtautuu varauksella.
”Emme ole lähteneet mukaan esimerkiksi hintakilpailuun. Ajatuksena on se, että tehdään palvelu hyvin. Puolella asiakasmäärästä voi tehdä saman tienestin ja samalla kyetä tarjoamaan henkilökohtaisen palvelun”, Maununiemi pohtii.
Varsinkin muualta Euroopasta tulleet vanhemmat turistit ymmärtävät, ettei toiminta ole vain show’ta.
Sampo Pasma näyttää turisteille mallia, miten poroja voi ruokkia.
”Irlannista tullut vähähampainen maanviljelijä kyselee heinätukkoja puristellen, että miten nämä saadaan täällä näin kuivaksi tai että miten porot teurastetaan – aidosti asiasta kiinnostuneena. Eihän näitä lapsivieraiden kuullen kerrota, mutta mielellään sitä avaa tätä todellista elinkeinoa”, Maununiemen yhtiökumppanina toimiva Sampo Pasma kertoo.
”Jos poron pitää koko kesän kotona, pitää sitä huoltaa koko ajan. Se on vaativa eläin.”
Koska elämme vielä sesongin alkua, on paikalle saapuva turistiryhmä verrattain pieni. Matkaajia on kuitenkin pienessä porukassa niin Japanista kuin Unkaristakin. Tällä kertaa ryhmä osallistuu ainoastaan porojen ruokintaan. Lumitilanne on vielä liian huono poroajeluiden järjestämiseen. Ruokinnan jälkeen vierailijat siirtyvät kotaan nauttimaan lämmikettä. Isäntänä toimiva Pasma valottaa heille poronhoidon historiaa, mutta myös lappilaisia mytologioita – sujuvalla englannilla. Lyhyehkön visiitin jälkeen porukka alkaa siirtyä jo kohti seuraavaa paikkaa, ja safariyrittäjät alkavat tehdä lähtöä hoitaakseen porotilan juoksevia asioita. Sesongin kunnolla alkaessa hommaa painetaan aamusta iltaan, sillä vieraita saattaa tulla kerralla toista sataa, useampana ryhmänä päivässä.
”Kyllä tämä on hyvin yrittäjälähtöistä hommaa, mutta nykyään meillä on myös kolme sesonkityöntekijää auttamassa. Sen toteuttaminen vaati neljän vuoden panostuksen”, Maununiemi sanoo.
Erottelun jälkeen osa poroista siirtyy viettämään talvea Sierijärven porofarmille. Porojen talvitarhaus on kauttaaltaan yleistynyt petokantojen kasvaessa. Pedot voivat verottaa talven aikana omistajilta useita poroja. Huhtikuun koittaessa tarhassa talvea viettäneet porot potkaistaan pihalle, jos sää sen vain sallii.
”Jos poron pitää koko kesän kotona, pitää sitä huoltaa koko ajan. Se on vaativa eläin”, Maununiemi toteaa.
Ja seuraavana syksynäkin toteutetaan erottelut, niin kuin on tehty jo satoja vuosia.