Teksti Teemu Loikkanen
Kuvitus Marjo Hiilivirta

Kun olin lapsi, ystäväni isoveli esitteli meille mielikuvitukseen perustuvan roolipelin, jossa pelinjohtaja keksi tapahtumat pelaajien valitessa itse mitä haluavat tehdä. Kiperissä tilanteissa heitettiin noppaa. Näissä peleissä kuvittelimme usein tulevaisuutta. Muistan olleeni rock-bändin menestynyt laulaja. Surin hahmoni kuolemaa, kun kyllästyneen isoveljen pyrkimykset päättää peli johtivat siihen, että avaruuteen suuntautunut musiikkivideon kuvausmatka jäi viimeiseksi. Tähän aikaan, 90-luvun alkupuolella, 2000-luku näytti ihmeellisestä. Odotimme näköpuhelimia kuin loputonta karkkipäivää, mutta harva jaksaa vuonna 2017 innostua Skypestä tai Facetimesta. Paluu Tulevaisuuteen -leffan leijuvat laudatkaan eivät ole toteutuneet täysin odotetusti, vaikka jonkinlaisia hoverboardeja on nähty katukuvassa asti. Terminator -elokuvien dystopiat koneiden hallitsemasta tulevaisuudesta, jossa ihmiskunnasta tulee tuhottava turhake, pysyvät myös vuodesta toiseen otsikoissa.

Täystuho onkin kenties helpoiten kuviteltavissa oleva tulevaisuus, tai kuten useamman ajattelijan suuhun sovitettu lause sanoo: on helpompi kuvitella maailmanloppu kuin kapitalismin loppu. Tulevaisuutta siis kuvitellaan koko ajan, mutta miten sitä tutkitaan tieteellisesti? Tähän ja muuhunkin mielenkiintoisiin kysymyksiin päästään käsiksi jälleen ensi vuonna, kun Mika-Petri Laakkosen vetämät kurssit tulevaisuudentutkimuksesta alkavat. Lapin Ylioppilaslehti haastatteli Laakkosta pureutuaksemme syvällisemmin tähän monipuoliseen ja alati ajankohtaiseen aiheeseen.

”Kiinnostuin tulevaisuudentutkimuksesta vuonna 2006. Olin luennolla ja luennoitsija piirsi tutkimusmenetelmistä taululle kuvan, jossa olivat määrälliset ja laadulliset menetelmät, keskellä oli tulevaisuudentutkimuksen menetelmät. Ystäväni kysyi minulta: kun opetat tutkimusmenetelmiä, eikö sinun pitäisi opettaa myös tulevaisuudentutkimuksen menetelmiä? Vastasin että olet oikeassa ja aloin tutustua alaan”, Laakkonen muistelee.

Skenaariotyöskentely on tulevaisuudentutkijan työkalu

Tieteellisellä tutkimuksella on omat kriteerinsä ja muotonsa alasta riippuen. Suuri osa tutkimuksesta sijoittuu vähintäänkin välillisesti tulevaisuuteen, antaen toimintaehdotuksia ongelmien ratkaisemiseksi. Mikä siis tekee tulevaisuudentutkimuksesta oman oppialansa, minkälaisia metodeja on käytössä?

”Tulevaisuudentutkimus käyttää samoja menetelmiä, mutta soveltaa niitä eri tavalla. Laskennallisia menetelmiä ei voi muuttaa, niitä käytetään samoin tavoin kuin esimerkiksi taloustieteissä. Tulevaisuuden tutkijat tarkastelevat juuri nousevia ja laskevia trendejä. Vaihtoehtoisten tulevaisuudenkuvien rakentaminen eli skenaariotyöskentely on keskeistä. Esimerkiksi Brexitistä voidaan tehdä skenaario, jossa irtautuminen EU:sta tapahtuu täydellisenä tai sellainen jossa seuraava hallitus peruu EU-eron. Poliittisessa päätöksenteossa tulisi olla käytettävissä vaihtoehtoisia skenaarioita”, Laakkonen kertoo.

Tällä hetkellä seurataan esimerkiksi venäläisen tutkijan Nikolai Kondratjevin 1920–luvulla kehittämää teoriaa talouden pitkistä sykleistä. Hän yritti luoda pk-yrityksiä Leninin aikaisessa Neuvostoliitossa, mutta Stalinin tullessa valtaan oli edessä vankilatuomio. Keynesiläiset talousopit syrjäyttivät Kondratjevin linjaukset, mutta tulevaisuudentutkimuksen puolella mies on jälleen kuuma nimi.

”Uusien teknologioiden tullessa seuraa väistämättä laskukausi, jolloin edelliset hiipuvat. Digitalisaation aika alkaa olla ohi. Esimerkiksi pankeilla on käytössä vielä vanhat RFID- ja NFC-teknologiat, mutta pian käteinen ja kortit häviävät mobiilimaksamisen korvatessa ne.”

Laakkonen kertoo olleensa kaksikymmentä vuotta sitten Euroopan Komission tiedotustilaisuudessa, jossa RFID- ja NFC-teknologioita esiteltiin uusina innovaatioina. Kuluttajille tämä teknologia näkyy nykypäivänä maksukorttien lähimaksu-ominaisuutena, eli teknologiat tulevat kuluttajasovelluksiin joskus jopa pitkälläkin viiveellä. Myös työnkuvat muuttuvat globaalisti. Uusi teknologia vie vanhoja työpaikkoja, mutta synnyttää tilalle uusia. Esimerkiksi älykäs ovi voisi muistuttaa: ”Laakkonen, älä lähde kotiin, sinulla on vielä luento jäljellä”. Ihmistä tarvitaan silti jatkossakin huoltamaan ja ylläpitämään tällaisia teknologioita.

Teknologia jyllää tulevaisuudessakin

Turun kauppakorkeakoulun alaisuudessa toimiva tulevaisuuden tutkimuslaitos on kansainvälisestikin katsottuna suuri toimija. Laakkosen mukaan sen perustajaa, viisi vuotta sitten kuollutta Pentti Malaskaa pidetään suomalaisen tulevaisuuden tutkimuksen isänä. Malaska oli luonnontieteilijä ja ilmastoasiat tapetille aikoinaan nostaneen Rooman Klubin kunniajäsen. Tänä vuonna 25-vuotisjuhliaan viettävässä laitoksessa työskentelee yli 50 tutkijaa.

Tulevaisuuden tutkimus, tai futurologia, ei ole ennustamista. Historian tarkka hallinta ja pitkäaikaisten trendien seuraaminen eivät ole mitään nojatuolivisiointia, mutta on silti herkullista palata jälleen miettimään, minkälaiselta maailma voisi näyttää seuraavien vuosikymmenten aikana. Teknologia vaikuttaa edelleen viitoittavan suurimmat maamerkit muutokseen.

Monien tulevaisuuden keksintöjen merkitystä ei ymmärretä alussa. Esimerkiksi tekstiviestistä ajateltiin ensin olevan hyötyä vain ääniviestistä ilmoittamisessa. ARPANET-tietoverkkoa puolestaan ajateltiin käytettävän vain koneiden keskinäiseen viestintään, mutta siitä syntyikin internet. Graham Bell halusi kehittää kuulolaitteen kuuroutuvalle vaimolleen, mutta tulikin keksineeksi puhelimen.

Seuraavana tulevat Laakkosen mukaan älykkäät teknologiat, jotka integroituvat arkipäivän ympäristöihin ja esineisiin, kuten huonekaluihin, kodinkoneisiin, vaatteisiin, hisseihin ja oviin. Kiinassa matkustajat pääsevät metroihin ilman matkalippuja, sillä heidät tunnistetaan kasvoista. Lohkoketjut, joihin perustuu mm. virtuaalivaluutta Bitcoin, ovat älyteknologian tulevaisuutta mahdollistaen monenlaisia innovaatioita, joita emme osaa vielä edes kuvitella.

Todellisuus saattaa pian koostua perinteisen ja virtuaalisen yhdistelmistä. Laakkonen peräänkuuluttaa informaatioteknologian filosofian merkitystä, jossa otetaan huomioon eettiset ja moraaliset näkökulmat uusiin innovaatioihin. Pelkät tekniset edistysaskeleet eivät ole kaikki kaikessa.

”Lisätty todellisuus ja hologrammit tulevat, meillä ei vain vielä ole niihin käyttöliittymiä, toisin kuin älypuhelinten kohdalla. Virtuaalitodellisuuden vuorovaikutusta kannattaisi alkaa tutkia taiteiden tiedekunnassa, sillä tietääkseni näitä asioita ei tutkita vielä missään. Tässä on mahdollisuus olla edellä muita!”

Monitieteellisyys avainsanana

Eräs kiinnostava filosofian ja teknologian yhdistävä kysymys johon meillä ei ole vielä vastausta kuuluu: Miten ihminen ajattelee? Laakkosen mukaan kovan kohtalon kokenut, tietokoneen toimintaperiaatteen kehittänyt Alan Turing pohti jo toisen maailmansodan aikoihin, voidaanko joskus rakentaa konetta jota ei enää voisi erottaa ihmisestä, ja onko todellinen kommunikaatio koneen kanssa joskus mahdollista? Kysymykset sijoittuvat jonnekin informaatio- ja kognitiotieteiden välimaastoon.

Monitieteellisyys on kuuma sana tiedemaailmassa, mutta tulevaisuudentutkimuksessa se vaikuttaa olevan elinehto. Laakkonen pitää alaa äärimmäisen tärkeänä.

”Tutu-kurssien pitäisi olla pakollisia kaikille opiskelijoille. Yliopisto on maailman suurin kopiokone: luennoitsijat kopioivat kirjoista ajatuksia ja opiskelijat kopioivat ne sitten vähän epätarkemmin. Yliopiston pitäisi olla aikaansa edellä, kuten aikanaan tiedemaailman suuret keksijät ja filosofit. Kursseilla saa inttää, keskustella ja esittää ajatuksiaan. Keväällä alkavat TUTU 1 ja 2, tiedot tulevat Weboodiin”, muistuttaa Laakkonen.

Laakkonen kritisoi myös hallituksen vastikään perustamaa taloustieteen niin sanottua huippuyksikköä.

”Mitä se ”huippuyksikkö” auttaa, jos tutkijoilla on käytössä samat paradigmat? Huipputieteilijöitä arvostetaan usein vasta heidän kuolemansa jälkeen, koska tiedemaailman on niin vaikea luopua periaatteellisista ajatusmalleistaan.”

Laakkonen on mukana Timo Aarrevaaran johtamassa pohjoisten yhteiskuntien professiotutkimuksen ryhmässä (ProSoc), joka sai Lapin yliopiston hallitukselta 450 000 euron apurahan syyskuussa. Ryhmässä tutkitaan muun muassa työn muutosta, tiedon relevanssia, muutosten vaikutusta ammattikäytäntöihin sekä tiedon merkitystä muutoksen välineenä.

”Mukana on myös bioetiikan tutkijoita ja pian vastaan tulee eettisiä kysymyksiä, kuten voimmeko kasvattaa tekosydämen laboratoriossa.”

Tulevaisuutta voi siis tarkastella analogiana, raideajatteluna, dystopiana, utopiana tai jonain siltä väliltä. Mutta sitä oikeasti leijuvaa rullalautaa saatetaan massatuotteena joutua vielä odottelemaan. Ilman kuljettajaa liikkuvia autoja ei tainnut Paluu Tulevaisuuteenkaan onnistua ennustamaan.