Kategoriavapauden viehätys – Antti Autti

Teksti Tea Koskela
Kuvat Aleksi I. Pohjola

Hostel Café Kodin tietokoneen äärellä istuu harmaaseen huppariin sonnustautunut lumilautailija Antti Autti. Suomalaiselle urheilukansalle mies tuli tutuksi viimeistään Whistlerissä vuonna 2005 saavutettujen big airin ja halfpipen maailmanmestaruuksien, sekä samana vuonna saavutetun X Gamesin lumikourukilpailun voiton myötä. Rovaniemeläisen nimi on siis kirjoitettu isoin kirjaimin osaksi suomalaista urheiluhistoriaa.

Autti aloitti lumilautailun 10-vuotiaana ja lajissa kilpailemisen 13 vuoden ikäisenä. Ennen lautailun aloittamista nuoren pojan harrastuksiin kuului myös joukkuelajeja. Lumilautailu oli kuitenkin tietyllä tavalla vapaa kategorioista, mikä näyttäytyi Autille kiehtovampana maailmana verrattuna joukkueurheilun muottiin sopeutumiseen.

”Tuolloin Ounasvaaralla oli vanhempia laskijoita lippikset väärinpäin päässä, eräänlaisia oman aikansa kapinallisia. Lautailun vapaus alkoi vähitellen kiehtoa ja kun oppi laskemaan, alue ei rajoittunut esimerkiksi pelikentälle joukkuelajien tavoin”, Autti muistelee.

Kilpalaskijasta vapaalaskijaksi

Tällä hetkellä Autti toimii ammattilaislaskijana ja puoliksi yrittäjänä – kilpaura lautailun parissa on jäänyt taakse. Vuonna 2011 Autti kävi vielä muutamissa kisoissa, mutta varsinainen kilpaura päättyi jo edellisvuonna. Tuolloin hän ei tullut suoraan valituksi Vancouverin olympialaisiin ja kisareissu rapakon taakse jäi tekemättä. Lisäksi kisapiireissä kaikki alkoi vähitellen vaikuttaa samalta, eikä laskustakaan saanut enää samalla tavalla irti kuin ennen. Oli aika siirtyä vapaalaskun pariin. Vapaalaskussa kiehtoi myös aikoinaan lautailun pariin houkutellut kategoriattomuus, joskin nyt rajoittavana tekijänä toimisi vain luonto.

Vapaalaskijaksi siirtymisen myötä Autille on kertynyt reissupäiviä huomattavasti kisavuosia vähemmän. Kilpailujen kiertäminen edellytti paljon matkustamista, ja lautailijan tie vei ympäri maailmaa aina Yhdysvalloista Uuteen-Seelantiin ja Japaniin asti.

”Mulla taisi jonain vuonna olla jotain 300 000 lentopistettä”, Autti toteaa konkretisoiden samalla kisavuosien matkustusrumbaa.

Vapaalaskussa mennään aina kelien ja olosuhteiden mukaan, kun taas kilpailuja käydään heikommissakin olosuhteissa pitäen aikatauluista kiinni. Uran varrella Autille on kertynyt kokemusta lautailun molemmista puolista, sekä kilpailuista että vapaalaskusta. Nyt hän pystyy yhdistelemään molempien parhaita puolia. Aikatauluille uskollinen Autti onkin pyrkinyt ottamaan vapaalasku-uralleen mukaan kilpailupuolelta tietynlaista jämptiyttä ammattimaisuuden ylläpitämisen edistämiseksi.

Kun puhutaan lumilautailusta, suuri yleisö saattaa pitää lautailijoita usein myös kilpailujen yhteydessä varsin rennonletkeinä kavereina, joille kisaaminenkin on tietynlaista hauskanpitoa. Autin mukaan kisasuoritus lautailussa ei kuitenkaan eroa tässä suhteessa muista urheilulajeista.

”Ei sinne rinteeseen mennä kisoissa pitämään hauskaa, se tehdään kavereiden kanssa vapaa-ajalla. Kisasuoritus jännittää ja pelottaa, sillä siinä tilanteessa haluaa aina onnistua ja pysyä pystyssä. Totta kai onnistunut suoritus taas antaa lisäpotkua jatkoon.”

Myös vapaalaskupuolella järjestetään kisoja, mutta ne eivät ole niin kilpailija- tai yleisöystävällisiä tapahtumia. Vapaalaskussa toiveet itse laskun suhteen ovat Autin mukaan kuitenkin melko samantyyppisiä kuin perinteisemmissä kilpalautailun muodoissa. Maasto voi olla vaikea tai hyppy haastava. Silloin laskija toivoo onnistumista ja sitä kautta saavutettavaa ”hyvää fiilistä”.

”Vapaalaskussa hyvä fiilis voi tosin tulla myös lumesta. Jos on oikein hyvä lumi, pelkkä kääntyminenkin voi olla kivaa”, Autti herkuttelee ajatuksella hyvistä olosuhteista.

Vapaalaskun suosio kasvaa koko ajan Suomessa, mihin on alettu vähitellen reagoimaan myös kotimaisissa hiihtokeskuksissa. Ulkomaiset hiihtokeskukset ovat tässä asiassa Suomea edellä, mutta Autti korostaa kuitenkin sitä, ettei hyvien vapaalaskupaikkojen perässä tarvitse lähteä kauas. Vaikka vapaalasku on ulkomailla erilaista vuorten tarjoamien laskumahdollisuuksien vuoksi, ei Suomessakaan tarvitse välttämättä lähteä merta edemmäs kalaan. Kodin läheltäkin voi löytyä hyviä paikkoja laskemiseen.

Elokuvaprojektia ja tapahtumajärjestämistä

Rovaniemellä järjestettiin ensimmäistä kertaa laskulajien ympärille rakennettu Arctic Weekend lokakuun lopussa, jolloin tarjolla oli erilaisia tapahtumia ympäri kaupunkia, kuten esimerkiksi keikkoja ja lumiturvallisuusluentoja. Kävijämäärä yllätti positiivisesti tapahtuman toisena puuhamiehenä toimineen Autin. Jatkoa ajatellen tapahtumasta on pyydetty palautetta ja uusia kehittämisideoitakin on saatu.

”Rovaniemen kaupunkiympäristö tarjoaa hyvän paikan tehdä juttuja, tuoda talvi- ja laskukulttuuria kaupunkiin. Tulevaisuudessa haluamme laajentaa tapahtumaa ja järjestää ohjelmaa esimerkiksi lapsiperheille, vaikka lapset eivät laskisikaan. Olisi mukava saada myös matkailupuolta mukaan”, visioi Autti.

Arctic Weekend –tapahtuman yhteydessä sai ensi-iltansa myös Arctic Lights –elokuva, jonka Autti on tehnyt yhteistyössä Kota Collectiven kanssa. Elokuvaa tehtiin vuoden ajan, ja varsinaiset kuvaukset vietiin läpi yhden talven aikana. Projektiin sisältyi paljon säätämistä ja järjestelyä kuvauspaikkojen ollessa aina Rovaniemeltä Huippuvuorille asti. Arctic Lights on saanut lautailu- ja laskupiireissä positiivista palautetta, mutta Auttia kiinnostaa myös se, millainen vastaanotto elokuvalla on näiden piirien ulkopuolella. Kyseessä on siinä mielessä poikkeuksellinen laskuelokuva, että se on nimenomaan dokumenttielokuva eikä amerikkalainen sankarielokuva.

”Laskuleffoissa on sankaritarinoita koko ajan. Tämä on pitkälti yhteydessä oman brändin kaunistamiseen, mikä ei sinänsä ole väärin. Sitäkin tarvitaan, sillä se usein inspiroi ihmisiä. En kuitenkaan itse jaksa katsoa tämäntyyppisiä elokuvia, vaan dokumenttielokuvalla on enemmän merkitystä itselle. Ensimmäisen elokuvaprojektin myötä oma tavoite oli lähtökohtaisesti kehittyä tyyppinä. Oikeastaan ensimmäistä kertaa tavoite ei ollut ensisijaisesti kehittyä laskijana.”

Autti kuvailee vapaalaskua tietynlaiseksi huumeeksi, jossa on kyse olosuhteiden jahtaamisesta, sekä epätietoisuuden ja muiden vaikeiden mielentilojen kanssa elämisestä. Dokumenttielokuvan tekemisen myötä hän pääsi tarkkailemaan omia toimintatapojaan eri näkökulmasta ja tutkimaan myös tietynlaista elämäntapojen muutosta. Tulevaisuudessa luvassa on mahdollisesti uusia lokaatioita ja leffoja – laskutavoitteita unohtamatta. Kiinnostusta on nimenomaan elämäntavan tutkimiseen, ei pelkästään lautailun palvomiseen.

Lautailun tulevaisuus

Rovaniemellä lautailijat ovat kuluneen syksyn aikana murehtineet muuttuneita harrastusmahdollisuuksia puretun halfpipen myötä. Lumikourun purkaminen oli lähtölaukaus Ounasvaaran hiihtokeskusta koskevalle varsin vilkkaalle julkiselle keskustelulle. Halfpipea ei ole rakennettu enää pariin vuoteen, mutta sen purkaminen oli tietyllä tavalla piste i:n päälle. Autti toteaa, että kyse on ennen kaikkea luottamuksesta ja olosuhteiden ylläpidosta. Olosuhteet näyttäytyvät suurimpana ongelmana, sillä laskupaikkojen hyvään kuntoon ei voi luottaa. Auttin mukaan tärkeintä olisikin pystyä keskustelemaan asioista, sillä tilanne ei ole juurikaan muuttunut vuosien varrella.

”Resursseja tuntuu olevan, mutta suurin kysymys kuuluu onko kiinnostusta ja halua tehdä asioille jotain. Lajikulttuuri on muuttunut, mutta Ounasvaara ei ole pysynyt tässä muutoksessa oikein mukana. Ei Ounasvaaran tarvitse olla maailmanluokan keskus, sillä muualta löytyy kyllä kisamitat täyttäviä paippeja niitä tarvitseville. Pääasia olisi luoda Ounasvaarasta paikka, jossa voi nauttia tekemisestä. Hiihtäjien ja lautailijoiden pitäisi pitää yhtä tässä asiassa”, Autti avaa omaa näkemystään aiheesta.

Kun puhutaan yleisemmin lumilautailun harrastamisesta, näkee Autti koko lajin tulevaisuuden kannalta parhaaksi sen, että ihmiset menevät ensisijaisesti nauttimaan laskemisesta. Tämä pitää lajin elinvoimaisena. Tulevien olympialaisten jälkeen Suomeen voi tulla mahdollisesti pieni suvantovaihe lautailussa, jos kisoissa ei nouse esille ketään. Suomalaismenestyjien merkitystä kotimaiselle lautailukulttuurille ei voi missään tapauksessa väheksyä. Urheiluun kuuluvat kuitenkin olennaisena osana esikuvat – esimerkiksi Enni Rukajärven menestyminen on saanut tyttöjä innostumaan lajista.

Autti seuraa edelleen paljon kilpailuja ja on mukana erilaisissa työryhmissä sekä huippu-urheilun kehittämisessä. Lumilautailu on ollut olympialaji vuoden 1998 Naganon olympialaisista lähtien, ja edellisistä kolmista talviolympialaisista suomalaislautailijat ovat saalistaneet yhteensä kolme mitalia. Ensi vuoden helmikuussa olympiamitaleista kisataan Etelä-Korean Pyeongchangissa. Olympiakomitealla on odotuksena todennäköisesti yksi mitali ja toinen mitali para-kisoista.

”Jos suurempia yllätyksiä ei tule, niin Enni Rukajärvellä on suomalaisista parhaat menestymismahdollisuudet. Toivon itse jotain yllätystä. Suomen joukkueesta voisi nousta esiin joku nuori ja tuntematon tyyppi. Nyt olisi jollain nimettömämmällä laskijalla hyvät mahdollisuudet nousta esiin ja yllättää”, Autti ennakoi tulevia talviolympialaisia.

Menestymiset arvokisoissa ovat olleet Autille itselleen vain yksiä lautailu-uran huippuhetkiä monien huippuhetkien joukossa. Tärkeintä intohimoiselle lautailijalle on ollut päästä tekemään sitä mistä nauttii. Jos maastohiihtopuolella Matti Heikkinen puhuu ajamisen ilosta ja pöljistä päivistä, voitaisiin Antti Autin kohdalla käyttää samaisia termejä lautailun suhteen. Tällä hetkellä elämään kuuluu laskemista ilman kategorisointia ja kisapaineita – ei tätä miestä saada mukaan Pyeongchangiin. Olosuhteiden metsästys jatkuu ja uudet laskupaikat odottavat.