Opiskelija, tunnistatko oman työelämäosaamisesi?
Teksti Vilma Romsi
Kuvitus Siiri Hirsiaho
Kuinka saada työkokemusta ilman työkokemusta? Mitä kaikkea tutkinnollani voi käytännössä tehdä? Mistä saan apua urasuunnitteluun? Nämä kysymykset pyörivät varmasti useimpien loppuvaiheen opiskelijoiden mielissä työelämän pilkistäessä ovenraosta. Puhe pirstaleisista työmarkkinoista saa työelämän kuulostamaan valmistumisen jälkeen vähintäänkin viidakolta, jossa vain vahvimmat selviävät. Kuitenkin vuonna 2016 Lapin yliopistosta viisi vuotta aiemmin valmistuneista maistereista 91% oli työllistyneenä.
”Suurin haaste työnhaussa on ollut oman osaamisen markkinointi ilman oman alan työkokemusta”, kertoo graafisen suunnittelun maisteriopiskelija Ella Jokinen.
Oman osaamisen artikulointi ja oikeanlainen suuntaaminen on Lapin Yliopiston työelämä- ja rekrytointipalveluiden päällikkö Satu Peterin mukaan tärkeä työelämätaito, jonka opiskelijan olisi hyvä oppia jo opintojen alussa.
”Oman osaamisen tunnistaminen on liian kapea-alaista. Ei pidä aliarvioida mitään työkokemusta. Sen sijaan, että listaisi käytyjä kursseja ja kesätöitä, kannattaa miettiä, mitä taitoja niistä on oppinut. Esimerkiksi siivoojan työssä voi oppia yhteistyö- ja paineensietokykyä”, havainnollistaa Peteri.
Peterin opiskelijoille vastaanotollaan antamat neuvot eivät sisällä taikatemppuja, vaan tavallisia yliopisto-opinnoissa opittavia taitoja.
”Opiskele niitä sivuaineita, jotka aidosti kiinnostavat. Ota verkostoituminen tosissaan, mutta älä katso liian kauas; jo opiskelijaympyrät voivat muodostaa tärkeän työelämäverkoston tulevaisuudessa. Tässä auttavat toiminta opiskelijajärjestöissä ja erilaiset harrastukset. Puhu ääneen kiinnostuksenkohteista ja työnhausta. Kannattaa liittyä ammattiliittoihin jo opintojen aikana, niistä on apua esimerkiksi oman työn hinnoittelussa. Jo opintojen alussa on hyvä tehdä CV, jota sitten reflektiivisesti täydentää”, toteaa Peteri.
”Suurin haaste työnhaussa on ollut oman osaamisen markkinointi ilman oman alan työkokemusta”
–Ella Jokinen
Osaamisperustaisuus vahvemmin osaksi opintoja?
Yliopiston työ- ja rekrytointipalvelu pyörii tällä hetkellä yhden naisen voimin; henkilöstö on pudonnut kolmesta yhteen sitten vuoden 2013. Työelämätaitojen kehittäminen on tällä hetkellä useilla aloilla pitkälti opiskelijoiden oman aktiivisuuden varassa.
”Itselleni on ollut paljon apua siitä, että moni tuttu on käynyt läpi saman koulutuksen ja menestynyt sittemmin. Tutustuin heti ensimmäisenä opintovuonnani vanhempiin opiskelijoihin, joille voin nyt heidän valmistuttuaan soittaa ja kysyä apua. Alumni-illat ovat myös tarjonneet tärkeää informaatiota ja keskustelumahdollisuuksia”, kertoo sosiologian maisteriopiskelija Antti Kässi.
LYY:n hallituksen jäsen, työelämävastaava Miikka-Aukusti Heiskanen sekä edunvalvonta-asiantuntija Antti Eteläaho kertovat saaneensa opiskelijoilta palautetta työelämäsuuntautuneisuuden puutteesta itse opetuksessa ja opintorakenteissa.
”Työelämätaitojen kehittämisen ei pitäisi olla yhden henkilön rekrytointipalvelun varassa, vaan työelämätaitojen pitäisi sen lisäksi läpileikata opintoja kokonaisvaltaisesti”, esittää Eteläaho.
”Opiskelijat ovat toivoneet esimerkiksi projektimuotoisia työelämäyhteistyökursseja, joita erityisesti taiteiden tiedekunnassa jo järjestetään, sekä portfoliotyöpajoja. Lisäksi esimerkiksi se, että opetushenkilökunta toisi omaa tutkimustaan vahvemmin esiin opetuksessa, konkretisoisi kuvaa tulevaisuuden uramahdollisuuksista”, Eteläaho jatkaa.
Yliopiston opetuksen kehittämisryhmän jäsen Pia Skaffari kertoo työelämäsidosten vahvistamisen osana opetussuunnitelmaa olevan lähitulevaisuuden visio:
”Käytännössä työelämäsidoksen vahvistaminen lähtee liikkeelle opintosuunnitelmista sekä osaamisperustaisesta portfolio-ajattelusta läpi opintojen. Tästä olisi apua erityisesti niille yleistutkintojen opiskelijoille, joiden tutkintorakenteeseen ei kuulu pakollinen työharjoittelu”, kertoo Skaffari.
Joustavammin työharjoitteluun
Monelle opiskelijalle ovi työelämään raottuu työharjoittelun kautta. Parhaiten työharjoittelu toimii sijoittuessaan opintojen keskivaiheille, kandidaatintutkinnon jälkeen ja ennen syventävien opintojen alkamista. Tällöin tulevaisuuden uramahdollisuudet selkeytyvät, oma osaaminen konkretisoituu ja graduaiheen valinta sekä motivaatio sen työstämiseksi löytyvät helpommin. Kuitenkin aloilla, joilla harjoittelu ei ole esimerkiksi luokanopettajakoulutuksen tai sosiaalityön tapaan pakollista, mahdollistuu se apurahan vaatimien korkeiden opintopisterajojen puitteissa vasta aivan opintojen loppumetreillä.
”Mikäli vouchereita ei resurssien puitteissa saada jaettua enempää, niin pitäisikö niiden myöntämisperusteita muuttaa? Apurahahan voitaisiin myöntää esimerkiksi silloin, kun harjoittelu voidaan liittää gradun tekemiseen”, pohtii Eteläaho.
Yliopisto pitämään kädestä kiinni vai ohjaamaan etäältä?
Kuinka suuri rooli yliopistolla tulisi loppujen lopuksi opiskelijoiden työelämätaitojen kehittämisessä olla? Mikäli esimerkiksi opintotukileikkauksilla tai lainahelpotusporkkanalla pyritään saamaan opiskelijat työelämään yhä nopeammalla tahdilla, olisi suotavaa, että työelämätaidot pysyvät ajan tasalla. Samalla kuitenkin ideaalitilanteessa yliopisto-opinnot kannustavat vapaaseen tieteentekemiseen, ajattelun kehittämiseen ja itsensä etsimiseen ilman, että takaraivossa jyskyttää jatkuva tehokkuusajattelu.
”Tärkeää olisi lähinnä ehkäistä, ettei kukaan olisi täysin hukassa. Yliopiston roolia työelämätaitojen kehittämisessä voisi toki kasvattaa, muttei siten, että oltaisiin liukuhihnalla tehtaassa”, toteaa Kässi.
Mahdollisia opinto- ja opetussuunnitelmien muutoksia odotellessa on hyvä palata Satu Peterin yksinkertaisen kauniisiin työelämäohjeisiin, joiden puitteissa myös Jokinen ja Kässi ovat saaneet työuransa alkuun.
”Ammatillisten perustaitojen lisäksi olen opintojeni aikana oppinut puhumaan omasta osaamisestani sekä työskentelemään erilaisten ihmisten kanssa”, kertoo Jokinen.
”Olen erityisesti gradun työstämisen myötä huomannut oppineeni organisoimaan omaa työskentelyäni ja ajankäyttöäni ”, harjoittelupaikkoja etsivä Kässi lisää.