Minä ja Myanmar osa 4: Mitä nyt?
Teksti ja kuvitus Vilja Tuohino
Ennen Yangonista lähtöä odotin jännityksellä käänteistä kulttuurishokkia. Suomessa minua odottaisi painostava hiljaisuus, talven huippupakkaset ja kalliit hinnat. Mikä pahinta, minun pitäisi alkaa taas kokkaamaan! Yangonissa kun olin luopunut ruokaostosten tekemisestä kokonaan ja syönyt viimeiset kolme kuukautta vain ravintoloissa tai teehuoneissa.
Odotusteni tavoin aloin havaita Suomessa asioita, joihin en ollut aikaisemmin kiinnittänyt huomiota. Paluuni jälkeen voin vannoa nähneeni suomalaisten ystävieni kaksoisolentoja kaikkialla. Miten suomalaisilla onkaan niin syvät silmäkuopat ja hassut nenät! Ensimmäinen junamatkani oli hermojani koetteleva kokemus, sillä en voinut olla kuuntelematta kanssamatkustajieni jok´ikistä keskustelua. On hassu tunne yhtäkkiä huomata ymmärtävänsä kaiken ympärillä olevien ihmisten puheesta.
Oman käytökseni palautuminen takaisin suomalaisiin normeihin kesti sekin aikansa. Kotimaisessa baarissa viittasin tarjoilijalle ollessani valmis tilaamaan laskun kunnes tajusin maksaneeni juomani jo tiskillä. Vähällä piti, etten jo huudahtanut She-meh! Yangonissa otin tavakseni laulaa ääneen kulkiessani, sillä monet paikalliset tekivät samoin. Matkalla ensi kertaa yliopistolle sain osakseni muutamia vinoja katseita hoilottaessani erään klassikkoiskelmän kertosäettä. Ymmärsin, että matkalaulut oli jätettävä haikeudella menneisyyteen. Tosin Rovaniemen nyt niin pitkiltä tuntuvat etäisyydet olisivat huomattavasti rattoisampia jos voisi samalla hieman lauleskella.
Kuusi kuukautta oli loppujen lopuksi kovin lyhyt aika tottua elämään täysin uudessa maassa ja kulttuurissa. Vietettyäni hetken aikaa kotona Nakkilassa ja palattuani takaisin Rovaniemelle, sain hämmästyksekseni huomata, ettei varsinainen negatiivinen shokki ilmaantunutkaan. En ollut masentunut tai ahdistunut ympäristön vaihdoksesta. Ennemminkin kaikki tuntui hyvin tavanomaiselta ja antikliimaksiselta. Mitä tässä tilanteessa pitäisi tuntea? Mikä on arkeen paluun etiketti?
Ennen kaikkea koen olevani erittäin onnekas. Olen saanut opiskelujeni aikana matkata ääripäästä toiseen, Harjulammen jäätieltä Baganin muinaiskaupungin temppeleille.
Myanmar oli erilaisin maa, missä olen ikinä ollut ja varsinainen vastakohta Rovaniemelle monessa suhteessa. Ennen kaikkea koen olevani erittäin onnekas. Olen saanut opiskelujeni aikana matkata ääripäästä toiseen, Harjulammen jäätieltä Baganin muinaiskaupungin temppeleille.
Olen ottanut elämän filosofiakseni kiintyä paikkojen sijaan ihmisiin. Yangonista eniten kaipaankin ystäviäni, kollegoitani sekä kotikatuni kookospähkinämyyjää. Minusta oli ihmeellistä, kuinka hän kädenkäänteessä kaiversi ostamastani kookospähkinästä täydellisen valkoisen kuulan, jolloin hedelmälihan pystyi helposti nauttimaan kookosveden juomisen jälkeen. En kielitaidottomuudessani pystynyt käymään myyjän kanssa ainoatakaan kunnon keskustelua, mutta viimeistä yangonilaista kookospähkinää ostaessani hän lahjoitti minulle pähkinän kuorista veistelemänsä mukin.
En pysty sanomaan palaanko enää koskaan Yangoniin, mutta tiedän että hetki elämästäni siellä on antanut minulle itsevarmuuden lähteä minne tahansa muualle. Minne ikinä päädynkin tulen kaipaamaan paikkoja, joissa ennen olen asunut. Olipa se paikka sitten Rovaniemi tai Yangon. Kaikkialle voi tottua asumaan ja koti on siellä minne sen on sattunut rakentamaan.
Kirjoittaja suoritti graafisen suunnittelun työharjoittelun YK:n Myanmarin projektipalveluiden toimistossa (UNOPS).
Lapin ylioppilaslehti on seurannut työharjoittelua koko vuoden.