Mikkel Näkkäläjärvi

Modernin poliitikon läpileikkaus – Mikkel Näkkäläjärvi

Teksti ja kuvat Aleksi I. Pohjola

Eletään 1970-luvun Suomessa. RKP:n kansanedustaja Jutta Zilliacus lanseeraa termin poliittinen broileri. Tällä hän tarkoittaa pääasiassa nuoria kansanedustajia, jotka ovat tulleet mukaan päivänpolitiikkaan ilman suurempaa työkokemusta. Usein näiden niin sanottujen broilerien kasvatuslaitoksena toimii Teiniliitto.

Vuonna 2018 poliittisella broilerilla on edelleen huono kaikupohja. Se resonoi negatiivisia mielikuvia läpeensä verkostoituneista hyväveli –kerhon jäsenistä; suhteilla pestistä toiseen siirtyvistä politiikan ammattilaisista.

Mutta eihän kukaan muu aja nuorten ja opiskelijoiden etua kuin he itse? Ymmärrämmekö me Zilliacuksen termin väärin? Teiniliiton mahtikausi ajoittui läpipoliittiseen aikakauteen, 1960- ja 1970-lukujen vaihteeseen. Sillä oli yhteiskunnallista valtaa ja se myös käytti sitä. Maaperä poliittisten broilerien kasvamiseen oli aivan toinen kuin vuonna 2018.

Siksi haastattelun aloittaminen näinkin epäreilulla kysymyksellä tuntuu väärältä, mutta tehdään se silti.

Demarinuorten puheenjohtaja, Rovaniemen kaupunginvaltuutettu ja SDP:n valtuustoryhmän puheenjohtaja Mikkel Näkkäläjärvi, oletko poliittinen broileri?

”En miellä itseäni poliittiseksi broileriksi sanan tässä merkityksessä. Ei minulle politiikkaan lähteminen ollut lainkaan itsestään selvä asia. Olen ehtinyt tekemään ennen sitä monia erilaisia töitä, enkä ole ollut itse asiassa politiikassa edes kovinkaan pitkään vielä”, Näkkäläjärvi naurahtaa.

Vakavasti puhuen politiikan ja poliitikoiden arvoinflaatio ja julkisuuden lieveilmiöt kuten vihapuhe uhkaavat demokratiaa ja sen kehitystä.

”Muutakin yhteiskunnallista vaikuttamista tarvitaan kuin vain puoluepolitiikka – esimerkiksi kansalaisaktivismia – mutta kyllä minä arvostan puoluepolitiikan korkealle. Parhaiten demokratia näyttää toimivan maissa, joissa on vahva puoluepolitiikka. Haluan osallistua politiikkaan ja vaikuttamiseen silläkin uhalla, että leimaudun poliittiseksi eläimeksi tai broileriksi. On syytä olla huolissaan, jos pätevät ja osaavat ihmiset eivät hakeudu syystä tai toisesta politiikan pariin”, Näkkäläjärvi pohtii.

Ylipolitisoitumisen uhrit

Ylipolitisoitunut aikakausi päättyi viimeistään 80-luvulla. Elintaso nousi, kiinnostus politiikkaa kohtaan laski. Teiniliittokin kaatui talousvaikeuksiin ja jäsenkatoon. Se lakkautettiin vuonna 1983. Tilalle perustettiin vuonna 1985 Suomen Lukiolaisten liitto. Vastaavaa opiskelijapoliittista järjestöä kuin Teiniliitto ei ole sen jälkeen syntynyt. Politiikka meni pois muodista. Teiniliiton 60- ja 70-luvuilla marinoimat poliittiset broilerit, joille Zilliacus juuri piikkinsä osoitti, ovat edelleen näkyviä hahmoja päivänpolitiikassa; Ben Zyskowicz, Ilkka Kanerva, Lauri Ihalainen ja Erkki Liikanen nyt muutamana esimerkkinä mainittuna.

”Ikäpolvi, johon itsekin kuulun (1980- ja 1990-luvuilla syntyneet), on aina elänyt hyvinvointiyhteiskunnassa. Me ollaan ikään kuin kasvettu siihen itsestään selvyyteen, että ne asiat (hyvinvointiyhteiskunnan elementit) ovat aina olemassa. Me ei kuitenkaan tulla ajatelleeksi sitä, että nämä ovat isoja poliittisia päätöksiä. Toisin sanoen, me voidaan myös menettää ne toisenlaisten poliittisten päätösten vuoksi”, Näkkäläjärvi huomauttaa.

Hyvinvointiyhteiskunnasta Näkkäläjärvi puhuu paljon. Tarkemmin sanottuna hän puhuu nimenomaan sen säilyttämisestä. Inarista kotoisin olevan Näkkäläjärven oma poliittinen herätys tapahtui vuoden 2008 globaalin talouskriisin myötä.

”Ennen talouskriisiä puhuttiin, kuinka meidät tullaan repimään koulun penkiltä suoraan töihin. Puhuttiin työvoimapulasta ja nuorille ladattiin paljon uskoa tulevaan. Sitten vuonna 2008 kaikki romahtaa. Se on eräänlainen sukupolvikokemus meidän ikäryhmälle.”

Tämä samainen sukupolvi, 1980- ja 1990-luvuilla syntyneet, ovat kasvaneet ylipolitisoituneen aikakauden jälkeen. He kasvoivat ilmapiirissä, jossa politiikka haluttiin häivyttää yhteiskunnan abstraktiin; opetussuunnitelmiakin muutettiin, jottei politiikka näkyisi opetuksessa liikaa. Ja nyt tämän saman sukupolven pitäisi osata puolustaa itseään ja omia arvojaan yhteiskunnassa.

”Pidän todella huolestuttavana esimerkiksi äänestysaktiivisuuden johdonmukaista laskua. Se on tärkeä mittari ja kyllä sen lasku jostain kertoo. Uskon toisaalta myös siihen, että ihmiset tulevat kyllä vielä aktivoitumaan enemmänkin politiikassa. Toivon vain, ettei se tapahdu minkään kriisin – esimerkiksi hyvinvointiyhteiskunnan romuttamisen – kautta, jolloin ollaan jo myöhässä", Näkkäläjärvi pohtii.

Uudet osallistumistavat vanhan rinnalla

Kansalaisaloitteita on Suomessa voinut tehdä vuodesta 2012 alkaen. Kansalaisaloitteeseen tarvitaan 50 000 allekirjoitusta. Kaikki kansalaisaloitteet eivät suinkaan johda lainsäädännön muuttamiseen, mutta esimerkiksi kansalaisaloite tasa-arvoisesta avioliittolaista nosti aiheen yhteiskunnalliseen keskusteluun ja eduskunnan äänestyksen jälkeen lakia muutettiin.

Aina aika ajoin keskusteluun nousee kansalaisaloitteiden saama suosio ja niiden eduskuntaa työllistävä vaikutus. Eduskunnan puhemies Paula Risikko on pyytänyt oikeusministeriötä tekemään selvityksen kansalaisaloitteen toimivuudesta ja mahdollisista kehitystarpeista. Yhdeksi muutokseksi on muun muassa väläytelty allekirjoitusrajan nostoa.

”Kansalaisaloite on osoittanut toimintansa. 50 000 ihmistä on aikamoinen joukko. Olisi erikoista, jos sellaisen joukon äänelle ei annettaisi painoarvoa”, Näkkäläjärvi toteaa.

Kansalaisaloitteista on siis tullut suomalaisille väylä nostaa epäkohtia julkiseen keskusteluun ja saada äänensä kuuluviin päättäjätasolle asti. Uudet osallistamistavat ovat tärkeitä, jotta myös nuoremmat sukupolvet löytävät mieleisiä väyliä osallistua yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Kaikista yksinkertaisin ja usein myös tehokkain tapa osallistaa on vuoropuhelu.

”Poliitikot tahtovat välillä ajatella, että he tietävät asiat vähän paremmin kuin muut. Pitäisi oppia luottamaan siihen, että kansalaiset pystyvät itsekin ratkaisemaan asioita. Mutta ei niitä asioita pidä pelkästään heittää päätettäväksi. Niistä pitää käydä kunnollista, faktoihin perustuvaa järkevää keskustelua. Päättäjillä on suorastaan velvollisuus perustella ratkaisuja”, Näkkäläjärvi painottaa.

Virheiden myöntämisen jalo taito

Monipuoluejärjestelmässä ja demokratiassa on hyväksyttävä se tosi asia, että kaikki eivät ole samaa mieltä asioista. Isot poliittiset ratkaisut ovat aina kompromisseja. Konsensuspolitiikassa on paljon hyvääkin, mutta aidot kompromissit syntyvät kuitenkin aina avoimen keskustelun kautta.

”Konsensuspolitiikkaa, jossa herrat sopivat asioista saunassa ja kukaan ulkopuolinen ei tiennyt taustoista mitään, en kaipaa. Moderni tapa tehdä politiikkaa on avoin keskustelu. Radikaali avoimuus vaatii poliitikoilta uudenlaista asennetta. Monelle poliitikolle on vaikeaa myöntää virheensä tai tehdä kompromisseja jyrkän julistamisen jälkeen”, Näkkäläjärvi huomauttaa.

Jos poliittisen broilerin määritelmä on saatu korjattua, on syytä tehdä sama myös termille takinkääntö. Aito takinkääntäminen on mielipiteen muuttamista motiivina oman edun tavoittelu. Se on tyypillistä populistiselle politiikalle. Kompromissit ja faktapohjaisen keskustelun jälkeen tehdyt uudelleen arviot omasta mielipiteestä eivät ole takinkääntöä. Ne ovat yksi toimivan demokratian kulmakivistä. Mielipidettä on muuttanut myös Näkkäläjärvi.

”Voin avoimesti myöntää, että aikoinaan kannatin Jäämeren rataa, jota nyt vastustan.”

Mikkel Näkkäläjärvi-2

Jäämeren rata ja totuuskomissio

Liikenneministeri Anne Bernerin esittelemä Jäämeren rata on herättänyt voimakasta keskustelua. Etenkin saamelaiset ja ympäristöjärjestöt ovat kritisoineet rataa. Saamelaiset ovat muutoinkin ottaneet viime vuosina aktiivisesti kantaa omaan asemaansa. Itsekin pohjoissaamelainen Näkkäläjärvi kannustaa saamelaisia kuitenkin entistä aktiivisempaan rooliin.

”Saamelaisen yhteiskunnan on myös itse avauduttava. On rohkeasti lähdettävä toimimaan mediassa, akateemisissa yhteisöissä, yksityisellä sektorilla, kansalaisjärjestöissä sekä tietenkin myös politiikassa.”

Ymmärrys ja tieto ovat keskeisessä asemassa terveessä yhteiskunnassa. Saamelaisten aktiivinen toiminta yhteiskunnassa lisää valtaväestön tietoa alkuperäiskansasta. Hyvä keskustelu on kuitenkin aina kaksisuuntaista.

”Kaikissa isoissa kansalaisoikeustaisteluissa on nähty, että asiat etenevät silloin, kun vähemmistöön kuulumattomat lähtevät ajamaan vähemmistöjen oikeuksia. Se koskee niin tasa-arvoista avioliittolakia, rotusortotaistelua kuin myös alkuperäiskansojen oikeuksia”, Näkkäläjärvi huomauttaa.

Saamelaiskäräjien tavoitteena on ollut saada Suomeen totuus- ja sovintoprosessi saamelaisten kokemien vääryyksien selvittämiseksi. Menettelystä käytetään toisinaan myös nimeä totuuskomissio. Myös Näkkäläjärvi kannattaa totuuskomission perustamista.

”Kiireellä sitä ei kuitenkaan saa mennä tekemään. Se pitää tehdä asia- ja faktapohjalta. Uskon, että sillä voisi olla positiivinen vaikutus saamelaisiin liittyvään keskusteluun.”

Näkkäläjärvi näkee totuuskomission hyödyn kahdelta kantilta.

”Ensinnäkin se toisi historiallista sortoa kokeneiden äänen kuuluviin. Prosessina se voi olla myös kivulias, mutta uskon sen kuitenkin olevan lopulta puhdistava ja vapauttava asia. Toisekseen se toisi keskustelijat niin sanotusti samalle sivulle. Nyt keskustelussa on paljon vääriä käsityksiä, väärinymmärtämistä ja ohipuhumista.”

Saamelaisten vastustama Jäämeren rata ja totuuskomissio sopivatkin huonosti yhteen.

”Jäämeren rata on irvokkaassa ristiriidassa sekä totuuskomission että ympäristöarvojen kanssa”, Näkkäläjärvi huomauttaa.

Ihmisten motiivit politiikassa

Vaikka politiikka ei olekaan samanlaisessa huudossa kuin takavuosina, vetää politiikka silti puoleensa ihmisiä hyvinkin erilaisin motiivein. Osa haluaa valtaa, osa nauttii poliittisesta pelistä, osa haluaa vaikuttaa ja saada aikaan muutoksia ja osa haluaa pelkästään julkisuutta. Julkisuus onkin nykyajan politiikassa koko ajan läsnä.

”Politiikka on aina ollut henkilövetoista, mutta ehkä nykyajan informaatiotulva on niin valtava, että sen oheen kaivataan jotain mikä herättää tunteita ja tunnereaktioita. Instituutiot ovat abstrakteja, mutta ihmisten ympärille on helppo rakentaa tarinoita”, Näkkäläjärvi pohtii.

Henkilövetoisuuteen liittyy myös riskejä. Vallan keskittyminen liian harvoille on aina uhka demokratialle.

”Demokratiassa hyveen pitää olla vallan käyttö myönnetyissä rajoissa, mutta myös siitä luopumista tarvittaessa”, Näkkäläjärvi toteaa.

Palataan vielä alun broilerikysymykseen. Näkkäläjärvellä on vielä yksi perustelu leiman välttämiseen.

”Ei minun elämäni pelkkää politiikkaa ole. On vapaa olo, kun ei ole riippuvainen politiikasta vaan elämässä on muitakin kiinnostuksen kohteita ja suunnitelmia.”

Jos poliitikko ei ole riippuvainen politiikasta, vaan on mukana aidosta halusta vaikuttaa ja muuttaa asioita, ei hänen tarvitse tehdä päätöksiä pelkät kannatusluvut mielessä. Se lisää politiikan avoimuutta ja antaa mahdollisuuden aidolle vuoropuhelulle. Mutta ei Näkkäläjärvi vielä politiikkaa ole jättämässä.

”Yhteiskunnassa voi vaikuttaa monista eri positioista, mutta oli se positio tulevaisuudessa mikä hyvänsä, niin haluan olla joka tapauksessa vaikuttamassa minulle tärkeisiin asioihin”, Näkkäläjärvi päättää.

Oikaisu: Jutussa väitettiin virheellisesti, että Näkkäläjärvi olisi kotoisin Ivalosta. Näkkäläjärvi on kotoisin Inarista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *