Pääkirjoitus: Tunnetaitojen tärkeys

Teksti Aleksi I. Pohjola Kuva Elli Alasaari

Sanotaan se nyt ihan suoraan suomeksi: kiusaaminen on perseestä. Ja sanotaan heti perään se ikävä tosiasia, että kiusaamista tapahtuu myös korkeakouluissa – mukaan lukien Lapin yliopisto.

Artikkelissaan ”Äiti, en tahdo mennä korkeakouluun” Elisa Luukinen avaa Lapin yliopiston ylioppilaskunnan LYYn keväällä 2017 toteuttaman Vuorovaikutus- ja yhteisöllisyys Lapin yliopistossa –kyselyn tuloksia. Graduaan kiusaamisesta Lapin yliopistossa tekevän Luukisen havainto kiusaamisesta on pysäyttävä: […..]sen sijaan, että ihminen iän karttumisen myötä oppisi olemaan kiusaamatta, tämä oppii pikemminkin piilottamaan kiusaamisen paremmin.”

Kiusaamista tapahtuu myös korkeakouluissa – mukaan lukien Lapin yliopisto.

Tapoja kiusata on monia, mutta yliopistossa korostuvat niin sanotut epäsuorat strategiat. Näitä ovat muun muassa huomiotta jättäminen ja ryhmän ulkopuolelle sulkeminen, selän takana pahan puhuminen sekä juorujen levittäminen. Myös kehittyvä teknologia on tuonut uusia välineitä kiusaamiseen. Etenkin sosiaalinen media tarjoaa alustan tehokkaalle kiusaamiselle ja häirinnälle. Pahimpina esimerkkeinä mainitaan WhatsApp ja Jodel. Toisessa korostuu huomiotta jättäminen ja ryhmästä eristäminen, toisessa taas nimetön, raukkamainen haukkuminen ja juorujen levittäminen.

Kuten Luukinen tekstissään toteaa, on kiusaaminen subjektiivinen kokemus. Kiusatun oma kokemus määrittelee, milloin vitsi tai harmittomaksi tarkoitettu piikittely muuttuu kiusaamiseksi. Kiusaamista voi siis tapahtua myös tahattomasti. Vastuuta on turha kuitenkaan siirtää kiusatulle; loukkaavaan vitsiin tai heittoon puuttuminen nauravan ryhmän keskellä ei ole helppoa kenellekään.

Miten epäsuoraa, usein vaikeasti havaittavaa kiusaamista voitaisiin sitten ehkäistä? Keinot lähtevät ihmisistä itsestään. Omien tunnetaitojen kehittäminen, oman käytöksen kriittinen arviointi sekä kyky asettua toisen ihmisen asemaan ovat keskeisiä. Ne ovat myös samoja taitoja, joita nykypäivän työelämä korostaa: Erilaisissa tiimeissä ja ryhmissä työskentely on tätä päivää. Ilman kykyä ottaa muut ryhmän jäsenet huomioon tulee lopulta sulkeneeksi edessään vain omia oviaan.

Haastankin teidät jokaisen miettimään omaa käytöstä ja toimintaa. Onko minulla tapana vitsailla jostain asiasta, joka saattaakin loukata jotain? Jätämmekö me ryhmän ulkopuolelle ihmisiä – tiedostamatta tai tiedostaen? Miten minä voisin kehittää omia tunnetaitojani? Miten haluaisin minua itseäni kohdeltavan? Minulla on ainakin paljon parannettavaa ja opittavaa ihmisenä. Uskon, että meillä kaikilla on.

Iloista ja aurinkoista kevättä kaikille!