Pääkirjoitus: Vastuunkanto elinympäristöstämme koskee meitä kaikkia
Päätoimittaja Aleksi I. Pohjola
Tässä lehdessä on useampikin kirjoitus ilmastonmuutoksesta, sen aiheuttamista uhkakuvista sekä ratkaisumalleista, niin poliittisen tason toimijoiden kuin yksilönkin näkökulmasta. Vaikka lehden teema olikin avoin, ei ilmaston käsitteleminen ole sattumaa: Ilmastonmuutos ja siihen liittyvät uhat ovat meidän ja tulevien sukupolvien kenties suurin haaste.
Ilmastonmuutos koskee kaikkia maapallon asukkaita, mutta erityisesti se koskettaa tulevia sukupolvia. Siksi siihen liittyy myös valtava vastuu siitä, minkälaisen elinympäristön me jätämme tuleville sukupolville. Ja se vastuu koskee kaikkia, niin poliittisia päättäjiä kuin yksilöäkin.
Ensimmäisenä ilmastonmuutos vaikuttaa heikoimmassa asemassa olevien ihmisten arkeen. Köyhillä valtioilla ei ole mahdollisuutta varautua ilmastonmuutoksen aiheuttamiin muutoksiin ja ongelmiin. On silti äärimmäisen naiivia ajatella, että ilmastonmuutos ei koskettaisi myös rikkaita länsi- ja teollisuusmaita. Ihmiset kyllä lähtevät asuinkelvottomilta alueilta liikkeelle. Ovat aina lähteneet. Etenkin Afrikan väestökehitys antaa viitteitä siitä, että muuttoaaltojen paine kasvaa tulevaisuudessa entisestään.
Ilmastonmuutoksen torjumisessa ja vaikutusten vähentämisessä tarvitaan ennen kaikkea yhteistyötä. Valitettavasti maailmanpolitiikan trendi näyttää kulkevan päinvastaiseen suuntaan. EU luotiin alun perin rauhanliitoksi, jonka tehtävä oli ehkäistä toisen maailmansodan tapahtumien uusiutumista. Sitä liian harva muistaa tai ymmärtää. Yhtenäinen Eurooppa voisi näyttää suuntaa poliittisten päätösten kautta ilmastonmuutoksen ehkäisyssä. Maria Paldaniuksen jutun EU-tason päätöksenteosta ilmastonmuutoksen osalta voi lukea tästä.
Pelkkä politiikka ei riitä. Tarvitaan uskottavia päätöksiä, niiden pohjalta tehtyjä uskottavia tekoja sekä näiden päätöksien ja tekojen toteutumisen uskottavaa seurantaa. Puheiden aika on ohi. Politiikan lisäksi tarvitaan yksilön vastuuta. Ekologista kansalaisuusteoriaa hahmotellut Andrew Dobson huomauttaa, että poliittisilla päätöksillä voidaan saavuttaa nopeita muutoksia, mutta poliittinen suunta voi yhtä lailla muuttua nopeasti toiseenkin suuntaan. Ihmiset kyllä muuttavat toimintaansa poliittisen ohjauksen myötä, mutta aivan yhtä lailla he muuttavat sitä uuden politiikan kohdalla. Pysyvää muutosta ei tapahdu. Teemu Loikkasen jutun ”Kuka ratkaisee ilmastokriisin?” voi lukea tästä.
Helsingin Sanomien haastattelussa (HS 30.9) biologi, Kuoleman ja elämän kysymys – miten yksilöt, lajit ja yhteiskunnat altistavat itsensä tuholle -kirjan kirjoittaja Maria Katajavuori nostaa esille yhteismaiden tragedia -käsitteen. Pelkistettynä se tarkoittaa sitä, että jos jokin yhteinen resurssi on vapaasti kuluttajan käytettävissä, se päätyy liikakulutuksen alle. Kysymys on ihmisen evoluutioon koodatusta lyhytnäköisyydestä, jossa luonnonvalinta korostaa lajin säilymistä. Siksi meidän on niin vaikea luopua saavutetuista eduista – ja siksi meidän on niin vaikea muuttaa elintapojamme. Paradoksaalisesti tämä evoluutioon koodattu ominaisuus johtaa lajin säilymisen sijasta sen itsetuhoisuuteen.
Vuonna 2019 järjestetään sekä eduskunta- että EU-vaalit. Medialla on tapana nimetä vaalit niiden kärkiteeman mukaan. Jos seuraavien vaalien kärkiteemana ei ole ympäristö, niin milloin sitten? Sitä meidän kansalaisten on oikeus ja myös velvollisuus vaatia. Jos ei itsemme, niin ainakin tulevien sukupolvien vuoksi.