Itsenäisyyden vapaus – Tuloksen vastuu
Teksti Erkka Lehtoranta
Kuvitus Marjo Hiilivirta
Akateeminen vapaus on moniselitteinen arvo. Talouspoliittiset paineet uudistaa yliopistoa instituutiona nostavat kysymyksen siitä, millainen on akateeminen vapaus uudistuvassa yliopistossa, ja erityisesti, millaiset vastuut ja muut tekijät vapautta rajaavat.
Ennen Lappiin asemoitumista Helsingin yliopistossa yliopistopedagogiikkaa opettanut filosofi Juha Himanka käsittelee kirjassaan Korkein opetus (2018) yliopistossa opettamista. Samassa hän avaa yliopiston ja akateemisuuden historiaa ja tavoitteita, joita akateemisen vapauden ymmärtäminen vaatii.
Termi akademeia (akatemia) viittaa alun perin Platonin Akatemiaan noin vuodelle 385 eaa. Nykyisin sanaa käytetään erityisesti tiede- ja tutkimuslaitoksista, joiden päätehtävä ei ole opettaminen. Korkeakouluista on sittemmin vakiintunut termi universitas.
Yliopiston ideaa on tärkeää käsitellä siksi, että useimmiten se määrää, mitä ideaalia kohti akateemisella vapaudella pyritään.
Länsimaisen yliopiston klassinen idea perustuu pitkälti saksalaiseen idealismiin. Klassinen näkökulma katsoo, että yliopiston ideaan tiivistyvät tutkimuksen ja opetuksen ykseys, akateeminen vapaus sekä yliopiston hallinnon autonomia. Klassiseen ideaan sisältyy vahvana Aristoteleen hyve tietämisestä ”tietämisen itsensä vuoksi”.
1800-luvun vaihteessa syntynyttä klassista näkemystä on myöhemmin jatkettu. Esimerkiksi Karl Jaspersin vuoden 1923 teoksen idean mukaan yliopisto on olemassa ”valtion hyvästä tahdosta”. Yliopiston idea lakkaa olemasta siinä hetkessä, kun valtio päättää, ettei sillä ole merkitystä.
Toinen, tuoreempi näkemys katsoo, ettei yliopiston ideaa ole enää edes olemassa. Jurgen Habermasin (1990) mukaan yliopiston tulisi tyytyä sen käytännölliseen tarkoitukseen esimerkiksi opiskelijoiden ja yhteiskunnan päämäärien edistäjänä. Habermas nimeää yhtenäisen ’idean’ kadon syiksi esimerkiksi akateemisten urien erikoistumisen ja tieteen korostuneen merkityksen talouden tuotantotekijänä.
Eurooppalaisten yliopistojen perusperiaatteet on kirjattu vuonna 1988 Euroopan vanhimpien yliopistojen rehtoreiden toimesta Magna Charta Universitatumiin, akateemiseen julkilausumaan. Julkilausuman ovat allekirjoittaneet myös Suomen yliopistojen rehtorit.
Olemme jumissa. Kun edessäni on vapauden kaltainen käsite, joka vaikuttaa liian suurelta ihmiselle, on parempi soittaa itse filosofille.
Vapaus ja vastuu itsenäisyyteen
”Vapautta itsessään ei ole. On vain vapautumista irti jostakin”, filosofi Juha Himanka pyörittelee.
Kuten filosofiassa usein, yksi lausahdus on vain yksi päätelmä yli 2000 vuoden kollektiivisista pohdinnoista. Jatkakaamme käytäntöön.
Määritellessään nimenomaan akateemista vapautta, Lapin yliopiston filosofian yliopistonlehtori Himanka aloittaa välttämättömän vastuun lähtökohdasta.
Viitaten erityisesti J. V. Snellmanin ajatteluun, opiskelijan tavoite opintojen aikana on oppia ottamaan vastuuta. Ja oppiakseen vastuuta, opiskelijan täytyy saada osakseen vapautta.
”Tavoitteena yliopisto-opiskelussa tulisi olla oppiminen itsenäiseksi toimijaksi”, Himanka sanoo.
Himangan mukaan itsenäinen toiminta on vastuullista toimintaa yhteisössä. Kun opiskelija oppii vapauden kautta ottamaan vastuuta yhteisön odotusten mukaisesti ja täyttämään sen, hänestä tulee eettinen yhteiskunnallinen toimija. Siis se kansalaisen arkkityyppi, jota yliopistolta toivotaan.
Matkalla itsenäisyyteen opiskelijan täytyy uskaltaa epäonnistua. Ennen sitä täytyy ”uskaltaa uskaltaa”, muulloinkin kuin Phil Collins -darrassa. Yliopistossa pätevät sosiaalisen vuorovaikutuksen lait.
”Hyvä yhteishenki vaatii keskinäistä luottamusta”, Himanka toteaa.
Himanka tarkoittaa nimenomaisesti koko yliopistoyhteisön yhteishenkeä, esimerkiksi ainejärjestön tai tiedekunnan sijaan. Jotta vaikkapa opiskelijoiden tiedekuntarajat rikkova yhtenäisyys säilyisi, opintopisteiden tulisi olla verrattavissa keskenään työmäärältään sekä haastavuudeltaan.
Opiskelija ei opi vastuuta vapauden täyttämässä, no, tyhjiössä. Rajoitteet ohjaavat opiskelijaa ja ehkäisevät osaltaan esimerkiksi syrjäytymistä.
”Vapautta itsessään ei ole. On vain vapautumista irti jostakin.”
–Juha Himanka
Kaiken kaikkiaan, opiskelijan vapaus johtaa vastuuseen omasta itsenäisyydestä.
Työskennellessään Thaimaassa filosofi huomasi myös erään seikan: Eettinen näkökulma opettamiseen on selvemmin edustettuna kuin Suomessa. Meillä korostuu taloudellinen viitekehys.
Talouspolitiikan paine
Lapin yliopiston politiikkatieteiden apulaisprofessori Petri Koikkalaisen ja Janne Kurtakon Tieteessä tapahtuu -lehdessä jo vuonna 2009 julkaisemassa artikkelissa ”Mitä yhteiskunta odottaa yliopistoilta ja miksi?” kaksikko kommentoi, miten ”innovaatiopolitiikassa” yliopistojen toivotaan omaksuvan roolin luovan innovaatioprosessin lähteenä.
Yksi kaksikon kritisoima keino olisi lineaarisen innovaatioketjun omaksuminen yliopistojen toimintamalliksi. Innovaatioketjussa yliopiston tieteellinen perustutkimus muodostaa ensimmäisen lenkin ketjuun, jonka päässä kilisee nyytti kultakolikoita – innovaatiota.
Koira ei heiluta häntää, häntä heiluttaa koiraa. Koikkalainen ja Kurtakko kirjoittavat:
”Kun valtio, elinkeinoelämä ja myös yliopistolaiset omaksuvat lineaarisen mallin, määritellään yliopistotutkimuksen tavoitteita yhä enemmän hallinnosta ja yrityselämästä käsin. —— Lineaarisen mallin piti turvata tieteen vapaus ja työrauha, mutta olosuhteiden muuttuessa se on kääntynyt alkuperäistä tarkoitustaan vastaan”.
Artikkelissa mainitaan myös, miten ”yritysjohtamisesta onkin tullut yliopistojen organisoinnin malli”.Opiskelijan toiminnalla on todellinen merkitys yliopiston toimeentuloon. Vuonna 2017 uusitussa yliopistojen rahoitusmallissa 55 opintopisteen vuosisuorituksista koostuisi yliopiston kassaan huomattavat 10% kokonaisrahoituksesta. Tutkintosuoritusten vastaavat osuudet ovat 6% alemman ja 13% ylemmän tutkinnon suorituksesta. Opiskelijapalautteenkin vaikutuskin yliopiston talouteen on 3%.
Mallissa vapaus ei voi ulottua suoritusvastuun vähenemiseen, tai yliopiston toimintakyky heikkenee. Vaarana voi olla opiskelijoiden ikioma aktiivimalli.
Aktivoivia rakenteita tietty on jo. Esimerkiksi tutkintosuorituksen tavoite- ja vaatimusajat sekä Kelan 45 opintopisteen suoritusvaatimus osoittavat opiskelijalle vastuuta keppi kädessä. Yliopistolakiin on siten kirjattu, ettei ikuisuusopiskelija olekaan akateemisen vapauden inkarnaatio.
Itsenäisen tehtävä
Himanka kirjoittaa yliopiston tehtävästä kirjassaan Korkein opetus:
”Nykykeskustelussa keskeisin ero yleisten tavoitteiden tai tehtävien ymmärtämisessä syntyy niiden suhteesta talouteen”.
Akateemisen vapauden kysymys on tiukasti sidoksissa arvokeskusteluun siitä, mikä on yliopiston tavoite tai tehtävä. Keskustelu pohjaa karkeasti talouskasvun idean ja yliopiston tehtävän idean vastakkainasetteluun.
Talouskasvun tavoite yliopiston suhteen voidaan nähdä Koikkalaisen ja Kurtakon kuvaamana innovaatioketjuna. Talouspolitiikan näkökulmasta yliopisto onnistuu, kun se tekee paljon rahaa.
Yliopiston itsensä tehtävä voi taas olla moniakin asioita – sitä voi olla vaikea käsitteellistää. Suurin osa siihen tavoittelevista painottaa vastuuta yhteiskunnalle, mutta vapautta tiedolle. Yliopisto kannattelee vapaan tiedon ihannetta, joka on länsimaisessa ajattelussa tiukassa yhteydessä eettisen ihanteeseen. Eettinen kansalainen on myös samalla taloudelliseksi hyödyksi yhteiskunnalle.
Kyse on arvojen tasapainosta, akateemisen vastuun ja akateemisen vapauden välillä. Opiskelijalle se tarkoittaa opintopisteitä ja itsenäistymistä eettiseksi kansalaiseksi; valmistumista ja villiä menoa siihen asti.
No, olet vapaa. Mitä tänään syötäisiin?
Lähteet
Himanka, Juha: Korkein opetus (2018)
Koikkalainen, Petri; Kurtakko, Janne: Mitä yhteiskunta odottaa yliopistoilta ja miksi? – ”Bushin malli” tulisi päivittää 2010-luvulle. Tieteessä tapahtuu -lehti (3/09, 40-43).
Seuri, Allan; Vartiainen, Hannu: Yliopistojen rahoitus, kannustimet ja rakennekehitys. Kansantaloudellinen aikakauskirja – 114. vsk., 1/2018.
Petri Koikkalainen, blogi: https://tieteentekijoidenliitto.fi/media/blogi/yliopistojen_paaomitus_missa_mentiinkaan.1939.blog.
