Opiskelijahaalarin takana frakki ja labratakki

Teksti Maria Paldanius
Kuvitus Siiri Hirsiaho

Opiskelijan tärkein tunnusmerkki on jokasään univormu, joka kestää niin sitsit, approt kuin baari-illat. Samalla se raottaa verhoa käyttäjänsä bilehistoriaan, opiskelijastatukseen ja sielunelämään. Mutta mistä perinne on peräisin? Kuka keksi tehdä opiskelijoista haalarihemmoja?

Se kestää aikaa ja kulutusta kovassakin käytössä. Sitä ei saa pestä (ellei se päädy kantajansa yllä suihkuun tai uimaan). Se suojaa siviilivaatteita roiskeilta ja räiskeiltä. Siihen on kiinnitetty erinäköisiä merkkejä, lätkiä, pinssejä, präniköitä ja tarvekaluja aina pullonavaajasta hammasharjaan ja korvatulppiin asti. Siihen saa kiinni myös skumppalasin. Värikoodien ansiosta se auttaa erottamaan meidät muista. Sitä pidetään yleensä päällä vain puolittain. Sen olemassaolosta voi sekä kiittää että syyttää 1970-luvun ruotsalaisia teekkareita.

Kyseessä on tietenkin kaikkien opiskelijoiden tuntema muotikolttu ja virallinen bileasu, eli opiskelijahaalari.

Kakkosfrakki ja labratakki

Mutta mistä kaikki sai alkunsa? Kuka sai päähänsä, että opiskelijoiden on viisasta pukeutua haalarihemmoiksi vuosi vuoden ja tapahtuma tapahtuman perään?

Vastausten saamiseksi on palattava ajassa liki 50 vuotta taaksepäin. Legenda kertoo, että haalareiden käyttö bileunivormuna alkoi 1970-luvulla Ruotsin akateemisissa piireissä. Siellä juhlittiin paljon, kuten asiaan kuuluu ja juhla-asuna toimi fiksu ja filmaattinen frakki. Siis mikä? Niinpä. Jokainen, joka on koskaan osallistunut opiskelijabileisiin, ymmärtää, ettei frakilla ole niissä kinkereissä osaa eikä arpaa. Se hoksattiin myös Ruotsissa, jossa akateemiset piirit päättivät alkaa soveltaa kahden frakkitakin periaatetta.   

Siinä missä ensimmäinen frakki oli tarkoitettu parempiin ja arvokkaampiin kinkereihin (niihin, joissa piti edustaa muun muassa professorien, rehtorien, äitien ja isien valvovien katseiden alla), se toinen, niin kutsuttu spyfrack tai b-frack puettiin päälle illan tullen kun oikea meno vasta alkoi. Se kesti astetta roisimpaakin meininkiä.

Kakkosfrakin suosio yllätti opiskelijapiirit. Opiskelijamäärien kasvaessa noiden biletarkoitukseen sopivien, vanhojen ja huonokuntoisempien frakkien saatavuus kuitenkin romahti, eivätkä markkinat pystyneet enää vastaamaan kysyntään. Niinpä bilehileiden täytyi keksiä uutta päälle pantavaa. Tänä päivänä suurta suosiota nauttivan haalariperinteen syntyyn vaikuttanut idea syntyi puolivahingossa.

Kohtalokas vahinko meni jotenkin näin: Viikon viimeiset laboratoriokokeet oli taputeltu pakettiin eräässä yliopistossa jossain päin Ruotsia. Joku ehdotti, että eiköhän lähdetä suoraan iltaa istumaan. Idea sai kannatusta, mutta monilta puuttui asianmukainen varustus. Nokkelia kun olivat, päättivät opiskelijat kiskaista haalarimaiset laboratoriotakit ylleen. Loppu on historiaa. Valinta osoittautui nimittäin sanalla sanoen vallankumoukselliseksi: Takkihan oli mitä käytännöllisin bileasu!

Se oli alkusoitto opiskelijahaalariperinteen synnylle.

Kuka toi haalarit Suomeen?

Haalariperinteen on sanottu olevan ruotsalaista alkuperää. Siksi onkin vähän yllättävää, että itse asiassa haalareita on tiettävästi käytetty Suomen opiskelijatempauksissa, ja etenkin teekkaripiireissä, 60-luvulta asti. Pakan sekoittamiseksi mainittakoon myös, että teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunnan (TKY) arkistonhoitajan mukaan Suomen teekkaritempauksissa haalari otettiin käyttöön jo 1950-luvulla.

Vuonna 1966 kun Helsingin Otaniemeä rakennettiin, muuttotempaustalkoita luotsannut ryhmä hankki tiimilleen yhtenäiset rakennustyömaahaalarit. Ja niinkin varhain kuin 1970-luvulla tamperelaiset teekkarit pukeutuivat haalareihin vappujuhlien aikaan. Tiettävästi kyse oli kuitenkin tavallisista työmaahaalareista. Miten paljon ne ovat verrattavissa nykypäivän opiskelijahaalareihin? Sitä on vaikea sanoa.

Muitakin tarinoita on. Vaasan Ylioppilaslehden vuosien takaisen artikkelin mukaan kaiken takana olisi sittenkin ollut vaasalainen opiskelija, joka fuksivuoden Islanninmatkalla inspiroitui pohjoismaalaisten opiskelijoiden haalareista ja halusi rantauttaa muodin myös Vaasaan. Kritiikkiä uhmaten hän tilasi koululle ensimmäiset punaiset haalarit vuonna 1981. Voisiko siis sittenkin olla niin, että haalariperinteen Suomen valloitus ei ollutkaan teekkareista kiinni?

Osin eriävät tiedot haalariperinteen kotiuttamisajankohdasta ja haalariprojektin pääaktiiveista johtunee siitä, että vuosien varrella vaikutteet ovat kulkeutuneet Suomenlahden yli puolin ja toisin. Yhteistyö oli jo tuolloin vilkasta Suomen ja Ruotsin ylioppilaskuntien välillä.

Tiedetään kuitenkin, että nimenomaan bilekäyttöä korostavan opiskelijahaalariperinteen rantautuminen ja haalarien varsinainen suosio opiskelijoiden ”bilefrakkina” alkoi Suomessa 1980-luvun tienoilla. Vuosina 1982–1983 esimerkiksi Otaniemessä hankittiin ensimmäisiä kiltahaalareita mitä myötä ne levisivät myös muihin teekkaripiireihin ja yliopistolaisten yhteisöihin, kuten metsäylioppilaille vuonna 1984.

Sekä Suomessa että Ruotsissa haalarit levisivät ensin teekkariympyröissä ja ansaitsivat sittemmin paikkansa myös muiden alojen piireissä. Nykyään liki kaikilla korkeakouluilla ja yliopistoilla on oma haalariperinteensä ja haalareita käytetään lähes kaikissa opiskelijatapahtumissa mukaan lukien approt, sitsit ja vappuhulinat.

Haalarit nyt

Huolimatta siitä, että kaikki eivät haalariperinnettä tunnusta tai katso hyvällä, voidaan opiskelijahaalareita pätevin perustein kutsua korkeakouluopiskelijan tärkeimmäksi tunnusmerkiksi. Haalareista voi päätellä paljon: värikoodi ja selästä löytyvä ainejärjestön tai tiedekunnan tunnus paljastavat yleensä opintoalan ja oppilaitoksen.

Haalariperinnettä ei myöskään ole liioilla säännöillä kuorrutettu vaan asun muokkaukseen on vapaat kädet. Haalaria tuunaamalla voi viestiä muille paitsi opiskeluun liittyvistä detaljeista, myös omista arvoistaan, harrastuksistaan, elämäntarinastaan tai poliittisista näkemyksistään. Haalariin pukeutuja voi niin halutessaan olla kuin ”kävelevä kannanotto tai elämäkerta”, jota muut voivat lukea kuin avointa kirjaa. Haalarikulttuuriin perehtynyt osaa usein lukea ja tulkita muiden haalareiden tarinoita vaivatta.

Usein haalarit vuorataan erinäköisillä haalarimerkeillä. Merkit voivat edustaa miltei mitä tahansa liittyen muistoihin, harrastuksiin, opiskelijatapahtumiin, opintoalaan tai vaikkapa uskonnollisiin tai poliittisiin suuntauksiin. Usein merkeissä on mukana myös ripaus huumoria esimerkiksi sloganien muodossa.

Vaikka yleensä haalareiden väristä voi päätellä, missä henkilö opiskelee, monivärisiäkin haalareita näkee paljon. Niin ollen värikoodi ei aina paljasta opinalaa. Niin haalareiden hihojen, taskujen kuin lahkeiden leikkaaminen ja päikseen vaihtaminen kuuluu nykyiseen, vaikkei niinkään perinteiseen haalarikulttuuriin. Lahkeidenvaihtoa harrastetaan usein seurustelukumppaneiden välillä. Opiskelupaikkaa tai -alaa vaihtaneet saattavat myös yhdistellä haalareitaan pyrkien tuomaan esille alojen välistä ”kaksoiskansalaisuutta”.

Värikoodien historiasta tiedetään niukasti – tai pikemminkin, pitkällistä historiaa ei ole. Tunnetuin tarina on näinkin tylsä: tietynväristen haalareiden valikoituminen tietylle opiskelualalle on mitä todennäköisimmin perustunut ainejärjestön vastuuhenkilön mieltymyksiin. Haalareita tilatessaan, hän on sattumanvaraisesti päättänyt oman ryhmänsä haalarin värin. Niinpä samanvärisiä haalareita näkyy useiden alojen opiskelijoilla.

Siinä missä ensimmäinen frakki oli tarkoitettu parempiin ja arvokkaampiin kinkereihin, se toinen, niin kutsuttu spyfrack tai b-frack puettiin päälle illan tullen kun oikea meno vasta alkoi.

Kuten sanottu, haalarit on tyypillisesti koristettu erilaisilla kangasmerkeillä, pinsseillä, präniköillä ja milloin milläkin kilkuttimilla asun kantajan mielikuvituksesta ja mieltymyksistä riippuen. Koristelu ja varustelu on vapaa. Mukana roikkuu tyypillisimmin perusbiletarpeistoa mukaan lukien korvatulpat, vaihtomerkit, pullonavaaja ja ensiaputarpeistoa laastarista särkylääkkeisiin. Vyöllä kulkee kätevästi myös skumppalasi.

Erivärisille nyöreille puolestaan kiinnitetään post-it -lapun kokoisia läpysköjä, jotka kertovat henkilön hoitamista tehtävistä ja luottamusviroista. Eräs haalariartikkeli tietää kertoa: ”Mitä enemmän kantajallaan on nyörejä, sitä useammin opintotukilautakunta häntä todennäköisesti muistuttaa noppien tärkeydestä." Mitä se sitten ikinä vihjaakaan...

Palataan vielä Ruotsiin. Miltä haalarihemmot siellä näyttävät 2000-luvulla? Kotimaisiin univormuihin verrattuna ruotsalaisten haalariperinteessä on enemmän variaatioita. Perinteisten ”laboranttitakkien” lisäksi tarjolla on myös lappuhaalareita, viittoja ja takkeja. Suomessa kokohaalari on dominoivin trendi.

Yksi asia yhdistää sekä Suomenlahden yli toisiaan katselevien naapurimaiden, että kaikkien yliopistojen ja korkeakoulujen opiskelijoiden haalariperinteitä: haalarit edustavat ennen kaikkea yhteisöllisyyttä. On helpompi olla osa porukkaa, joka on samanvärisellä asukokonaisuudella koodattu. Kuin toinen toisistaan kloonattu! Ja kukapa ei haluaisi tuntea olevansa osa porukkaa? Parhaimmillaan haalari on jäänmurtaja, joka madaltaa kynnystä ja nostattaa tunnelmaa toisilleen tuntemattomien opiskelijoiden välillä.

HAALARISUOSITUKSIA

  • Haalareita ei saa pestä. Jos haalarin haluaa kuitenkin puhdistaa, se tulee suorittaa uimalla haalarit päällä tai käymällä se päällä suihkussa.
  • Sponsoreita ei saa peittää. Merkit tulee ommella siten, että tyhjä tila täytetään ensin.
  • Haalareita ei yleensä pueta kokonaan. Haalareita käytetään yleensä puoliksi lantiolle sidottuna. Haalarit kannattaa sitoa siten, että selän tunnus näkyy. Myös vyön käyttäminen on suositeltavaa.
  • Vakiolisävaruste: skumppalasi. Huolehdi, että skumppalasi on kovaa muovia. Skumppalasin saa kätevästi kiinnitettyä vyölle.

Lähteet
Helsingin yliopiston fuksiblogi, 2013. Ihanista haalareista. Linkki: https://blogs.helsinki.fi/fuksiblogi/tag/haalarit/
Itä-Suomen ylioppilaslehti Uljas, 2016. Frakeista haalareihin – opiskelijahaalareihin historiaa. Linkki: https://www.uljas.net/frakeista-haalareihin-opiskelijahaalareiden-historiaa/
Jyväskylän ylioppilaslehti Jylkkäri, 2013. Haalarista sen tunnistaa. Linkki: https://www.jylkkari.fi/2013/04/haalarista-sen-tunnistaa/
Niksula, 2008. Haalarit & Haalarikulttuuri. Linkki: https://www.niksula.hut.fi/~mmm/haalari/kulttuuri/
Wikipedia. Teekkarihaalari. Linkki: https://fi.wikipedia.org/wiki/Teekkari#Teekkarihaalari

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *