Japanin vanhin taideyliopisto on taiteen ja rakkauden asialla
Teksti ja kuvat Maria Paldanius
Kyoto City University of Arts on Japanin vanhin taideyliopisto, jossa opiskelijoita kannustetaan poikkeuksellisen vapaaseen ja poikkitaiteelliseen ilmaisuun. Opettajakuntaan kuuluu muun muassa brittiläinen ex-buddhamunkki, jonka opissa traumat ja unet vapautetaan taiteen käyttöön.
Ei ihminen voi kommunikoida kiven kanssa”, toteaa Kioton kaupungin taideyliopiston (Kyoto City University of Arts) taideopiskelija Natsuko Tanihara katsellen mietteliäänä omaa maalaustaan.
Teos kantaa nimeä: I cannot find love (suom. en onnistu löytämään rakkautta). Öljyväreillä toteutetussa teoksessa nainen syleilee puolisoaan, jonka pää on muuttunut kiveksi. Maalaus perustuu omakohtaiseen kokemukseen.
”Entinen kumppanini ei osoittanut tunteitaan, vaikka miten yritin. Se oli vaikeaa aikaa. Siksi se piti maalata ulos”, Tanihara perustelee.
Hän on yksi brittiläislähtöisen, yli 30 vuotta Japanissa asuneen taideopettaja Simon Fitzgeraldin ryhmään kuuluvista jatko-opiskelijoista. Itsekin maisterinpaperit kyseisen, Japanin vanhimman taideyliopiston maalaustaiteen linjalta vuonna 1986 saanut, sittemmin avustavaksi professoriksi ja lopulta varsinaiseksi taiteen professoriksi urallaan edenneen Fitzgeraldin merkitys Taniharan taiteelle on ollut merkittävä.
”Olemme tunteneet toisemme jo vuosien ajan. Kun uskaltauduin puhumaan enemmän traumaattisista kokemuksistani, Simon rohkaisi minua käsittelemään niitä taiteen keinoin. Samalla aloin myös hyödyntää unieni välittämää informaatiota taiteessani. Japanissa näitä asioita ei yleensä käsitellä, vaan tunteet ja traumat piilotetaan”, Tanihara toteaa.
Buddha-munkkinakin yli 14 vuoden ajan toimineen Fitzgeraldin askel on rauhallinen, katse lämmin ja kädenpuristus pehmeä. Hän kertoo pyrkivänsä tuomaan opiskeluympäristöön sitä samaa rauhaa ja rakkaudellisuutta, jota hän sai Buddha-luostarissakin aikanaan kokea. Nyt hän tutkii oppilaansa töitä selvästi vaikuttuneena. Monet niistä ovat omakuvia. Yhdessä teoksessa nainen seisoo kahlittuna häämekossa ympärillään joukko irvokkaan ja uhkaavan näköisiä hahmoja.
”Japanissa nuoria naisia pakotetaan vielä tänäkin päivänä naimisiin vasten tahtoaan. Itse olin samassa tilanteessa. En uskaltanut puhua asiasta ennen kuin aloitin taideopinnot. Teos pyrkii kyseenalaistamaan vallitsevat käsitykset ja perinteisen japanilaisen naiskuvan”, Tanihara toteaa.
”Tämä on todella vahva työ. Värien käyttö on taidokasta. Olen iloinen, että hän päätti siirtyä perinteisen japanilaisen taiteen puolelta nykytaiteen yksikköön. Natsuko pystyy selvästi toteuttamaan nyt täyttä potentiaaliaan”, Fitzgerald kehuu.
Vapaan tahdon veistoksia
Vuonna 1880 perustettu Kyoto City University of Arts on Japanin vanhin ja sellaisenaan yksi saarivaltion arvostetuimmista taideyliopistoista. Arvostus kumpuaa muustakin kuin kunnioitettavasta iästä: yliopistosta valmistuu sekä perinteisen japanilaisen taiteen että nykytaiteen vahvoja ammattilaisia. Sama pätee yliopiston yhteyteen 60 vuotta sitten perustetun musiikki-instituutin toimintaan. Raudanlujan ammattitaidon omaavia ammattimuusikoita valmistuu tasaiseen tahtiin.
Taidepuolen opiskelijat voivat kouluttautua neljässä eri tiedekunnassa: maalaustaiteessa, kuvanveistossa, muotoilussa ja käsitöissä. Yläotsakkeiden alta löytyy kursseja ja suuntautumisvaihtoehtoja aina puutöistä taidegrafiikkaan, punontaan, paino- ja värjäystekniikkaan, konsepti- ja mediasuunnitteluun, perinteiseen japanilaiseen maalaustaiteeseen, tuotesuunnitteluun ja ympäristömuotoiluun asti. Peruskoulutuksen lisäksi yliopistolla on Science of Art -yksikkö jatko-opiskelijoille. Siellä koulutetaan taiteenalan tutkijoita.
”Täällä opetus on todella tasokasta ja yliopisto antaa mahdollisuuden omaehtoiseen opiskeluun ja vapaaseen ideointiin. Ensimmäiset puolitoista vuotta on kokeilevaa aikaa. Silloin saa etsiä omaa juttuaan ja kokeilla kaikkea ilman suuntautumispakkoa. Se on poikkeuksellista koko Japanin mittakaavassa”, kertoo 25-vuotias kuvanveistolinjan maisteriopiskelija Yuki Yumoto.
Noin 222 kilometrin päässä Kiotosta sijaitsevasta Aichin prefektuurista kotoisin oleva nuori mies tietää, mistä puhuu. Kotikaupunkinsa yliopistossa taiteen kandidaatin tutkinnon kaksi vuotta sitten suorittanut Yumoto kertoo opiskelun olleen kurinalaisempaa, eikä vapauksia ollut samoin kuin Kioton taideyliopistossa. Se on Yomoton mukaan vain ”tyypillistä Japania”. Opiskelu on rankkaa, kurinalaista ja kilpailullista.
”Moni yliopisto-opiskelija palaa loppuun yrittäessään suorittaa opintoja, töitä ja erilaista harrastus- ja yhdistystoimintaa yhtä aikaa. Se pätee kaikkiin yliopistoihin. Taideyliopistot ovat kuitenkin vähän eri asia. Vaikka niissäkin on eroja, niin taideopiskelu on aina taideopiskelua, eli vähän rennompaa”, Yumoto myöntää.
Yumoto joutui kuitenkin suuntautumaan kuvanveiston puolelle jo varhaisessa vaiheessa entisen oppilaitoksen vaatimuksesta johtuen. Siellä täytyi heti tietää, mitä haluaa tulevaisuudessa tehdä.
”Valitsin vain nopeasti kuvanveiston. Mutta miten niin nuorena voi olla varma siitä, tai yhtään mistään? Itse en vieläkään tiedä, missä pisteessä olen nyt”, hän naurahtaa.
Kuvanveistosta tuli hänelle lopulta kuitenkin henkireikä.
”Teosteni kautta yritän ymmärtää omaa paikkaani tässä maailmassa ja yhteiskunnassa, ja käsitellä omia vaikeitakin kokemuksiani. Uskon, että ihmisen omat kokemukset ovat aina myös jollain tapaa yhteisiä kokemuksia, joihin muutkin voivat samaistua”, Yumoto pohtii.
Viivojen tulkitsija Suomessa
Kyoto City University of Arts on yhdenlainen positiivinen poikkeus paitsi Japanin yliopistojen, myös taideyliopistojen kentällä. Siellä tärkeysjärjestyksen kärkeen nousevat opiskelijoiden henkilökohtaiset mielenkiinnon kohteet, oma inspiraatio ja sisäinen motivaatio. Ne nähdään avaimina oman suunnan löytämiseen. Visio on konkreettinen ja täytäntöön pantu: siitä kertovat muun muassa seitsemän yliopistorakennuksen tiloihin ja pihamaalle rakennetut, säännöllisesti vaihtuvat taidenäyttelyt.
Näyttelyissä on esillä opiskelijoiden taidonnäytteitä aina veistoksista öljyvärimaalauksiin, grafiikkaan, ympäristö- ja tekstiilitaiteeseen sekä mediataiteeseen asti. Teemat vaihtelevat tilojen, teosten ja taiteilijoiden mukaan. Yhdestä tehdashallinkokoisesta taidesalista löytyy kiotolainen Iyona Yamamoto.
”Viisi vuotta sitten huomasin, että viivoja on aivan kaikkialla, kaikissa pinnoissa, että koko elämä muodostuu viivoista. Siksi aloin työstää viivaa ja jakaa viivoja myös muiden kanssa”, Yamamato nauraa.
Kahdessa päivässä toteutettu monivärinen viivateos ulottuu lattiasta seinien kautta kattoon asti. Viivat tuovat mieleen tilaan räjäytetyt jättimäiset kumilangat. Viivoja nekin. Kaikki tulkinnat sallitaan.
”Taiteellani pyrin tuomaan esille jotain kaikille yhteistä, arkisia ilmiöitä, jotka ovat meille ihmisille tuttuja ja yhteisiä. Taidettani voi katsoa monista näkökulmista ja kaikki ovat yhtälailla oikeita”, Yamamoto kuittaa.
Viime syksynä Yamamoto piipahti myös Suomessa. Neljän kuukauden mittainen vaihto-opiskelujakso Aalto-yliopistossa Helsingissä oli paitsi inspiroiva ja mielenkiintoinen, myös monella tavalla outo. Kulttuurierojen saralla suomalainen taideyliopisto ei jäänyt kakkoseksi suomalaiselle ruoalle, ihmisille ja ilmastolle. Miltä siis näyttivät ”Suomen viivat ja viivastot”?
”En voinut lakata ihmettelemästä sitä, että koko ajan piti valita joitakin kursseja ja kaikki oli vain bisnestä. Puhuimme tutkimuksesta ja yrittäjyydestä ja opettelimme tekemään käyntikortteja. Johtoajatus kaikessa tuntui olevan se, että on tärkeämpää ajatella kuin tehdä. Se tuntui minulle vieraalta” Yamoto sanoo.
”Tietysti oli hyvä oppia myös teoriaa. Sitä Japanissa opetetaan vähemmän. Mutta meillä opiskelu on paljon vapaampaa ja käytännönläheisempää, eikä erillisiä kursseja ole. Saa tehdä sitä, mikä tuntuu hyvältä. Uskon, että Japanin ja Suomen taideyliopistoilla olisi toisilleen paljon annettavaa ja opetettavaa”, Yamoto lisää.
Yliopisto tapaamispaikkana
Kyoto City University of Artsin opiskelijat tekevät runsaasti kansainvälistä yhteistyötä muun muassa opiskelijavaihtojen muodossa. Kohteita on useita ja Suomi on niistä yksi. Yamotoa motivoi lähtöön kaukana pohjoisessa sijaitsevan Suomen eksoottisuus – tai pikemminkin se, että hän ei tiennyt Suomesta entuudestaan mitään. Taideopiskelijalle ominainen uteliaisuus vei epävarmuudesta voiton.
”Oli jännittävää lähteä kohteeseen, josta minulla ei ollut yhtäkään stereotypiaa. Se tunne tosin romuttui lentokoneessa kun meille annettiin ”näin selviät Suomessa” -opas. Suomalaisia kuvattiin hiljaisiksi ja vakaviksi ihmisiksi, joille olisi vaikeaa jutella. Myös ilma tulisi olemaan huono ja kaikki olisi kallista. Pelästyin ensin. Perillä huomasin, että ihmiset olivat ystävällisiä ja sää samanlainen kuin täällä”, Yamoto nauraa.
Kuten Kyoto City University of Arts -oppilaitoksen esittelyssäkin todetaan: yliopiston tarkoituksena on tarjota opiskelijoille mahdollisuuksia kasvuun, kehitykseen ja kansainvälistymiseen. Sen mahdollistaa uniikki ja vertaansa vailla oleva opiskeluympäristö, jossa jokainen voi toteuttaa omaa potentiaaliaan – myös yrityksen ja erehdyksen kautta. Sitä mieltä on myös yliopiston presidentti Kiyokazu Washida, joka yliopiston verkkosivuille kirjoittamassaan tekstissä totesi:
”Yliopistojen pitäisi olla ennen kaikkea tapaamispaikkoja ihmisille, joilla on yhteiset mielenkiinnon kohteet. Sellaisessa ympäristössä ihmiset voivat tukea toisiaan ja oppia toisiltaan ja kilpailla hyvässä hengessä toisiaan kannustaen. Juuri sellainen ympäristö on ehdottoman tärkeä taideopiskelijoille.”