Suihkivaa sopoa ja kuumaa kopoa: Lapin yliopistosta design-yliopisto

Edunvalvonta-asiantuntija Antti Eteläaho

Lapin yliopisto on mielenkiintoinen paikka. Olen itse tullut taloon sisään yhteiskuntatieteilijänä, jolle ei hirveästi opintojen alkuaikoina muuta avautunut yliopistomaailmasta kuin teoriapainotteisia massaluentoja. Vasta oikeastaan järjestötyöstä, ja varsinkin ylioppilaskunnan työntekijänä, minulle on kuitenkin avautunut koko meidän tutkimuksen ja opetuksen kirjo – aina luokanopetuksesta taiteisiin.

Ja nimenomaan taiteet varsinkin. Se kuinka me olemme profiililtamme aidosti tiede- ja taideyliopisto on käynyt selväksi erilaisissa opiskelija- ja tutkijatapaamisissa. Meillä on erinomaisen lahjakkaita taiteen ja muotoilun opiskelijoita, jotka itseään ilmaisten ovat vieneet tuotannollaan myös Lapin yliopiston mainetta eteenpäin. Silti voisimme tukea yhä enemmän taiteiden tiedekunnan profiilia.

Ehdottaisin ensimmäisenä toimena profiilin pönkittämiseen tiedekunnan nimen muuttamista. Taiteiden tiedekunnan englanninkielinen nimi on tällä hetkellä ”Faculty of Art and Design” eli suomennettuna taiteiden ja muotoilun tiedekunta. Ehdottaisin tämän suomennoksen käyttöönottoa myös suomenkielisessä viestinnässä, eli jatkossa TTK ei olisikaan TTK vaan TMTK, eli taiteiden ja muotoilun tiedekunta.

Minulle muotoilu on tulevaisuuden tunnistamista ja tulevaisuuden suunnitelmien toteuttamista käytännössä. Lapin yliopisto voisi jatkossa olla yhä vahvemmin luova design-yliopisto, joka innovoi tulevaisuutta rohkealla katseella.

Toisena tekona tukisin taiteiden opiskelijoiden osaamisen tunnistamista ja oman portfolion rakentamista yhä vahvemmilla ahot-käytänteillä (ahot=aiemmin hankitun osaamisen tunnistaminen). On mielestäni nurinkurista, että yhä paremman työllistymistilanteen vuoksi taiteiden opiskelijoiden opintojen eteneminen hidastuu. Monessa taideaineessa osaajat lähtevät työelämään jo kandidaatin opinnoissa, jolloin taiteen maisterin tutkinto ei enää edisty. Tällöin meidän pitäisi yhä paremmin huomioida opiskelijan eteneminen työelämässä hänen tutkintoaan täydentävänä osana, eikä ainakaan laittaa työelämää ja opintoja vastakkain. Tätä ajattelua tukee myös uudessa rahoitusmallissa taiteille alakohtaisena ryhmänä osoitettava kolminkertainen kerroin koskien taiteista tuotettujen tutkintojen rahoitusosuutta.

Olen usein taiteiden opiskelijoilta kuullut erittäin kovien läsnäolopakkojen rajoittavan opintojen ja työn suhdetta. Ymmärrän muun muassa sen, että meillä halutaan kouluttaa käytäntöteoriaa erilaisiin muotoilun tai graafisen suunnittelun laitteisiin. Tässäkin kuitenkin voisimme miettiä läsnäolon paikkaa opintojen aikajanalla sekä läsnäolopakon ja ahotin tasapainoa. Onko esimerkiksi vaatetussuunnittelun portfolio lopulta se, jolla toimeksiantoja ja töitä saadaan, eikä välttämättä laaja, useasti 80 prosentin läsnäoloa vaativa kurssikirjo? Tulisiko toisaalta tarkastella mahdollisuutta sitoa graafisen suunnittelun opiskelijoiden opiskelutunnuksiin erilaisten ohjelmien lisenssit esimerkiksi kandin loppuvaiheessa/maisterivaiheessa verrattuna tilanteeseen, jossa lisenssit ovat ainoastaan yliopiston fyysisissä tiloissa olevissa koneissa?

Kolmantena pointtina on, jo nyt ymmärtääkseni hyvällä tolalla tiedekunnassa oleva, perinteinen ohjaustyö ja sen kehittäminen. Tukipalveluiden, opiskelijan opiskelukykyä parantavien toimien osalta taiteiden tiedekunta ja opiskelijat myös kaipaavat turvaa. Ajattelen, että taiteellisen lahjakkuuden voi maksimoida vain kun taustalla on laaja tukiverkko, jotta uskaltaa kokeilla ja myös epäonnistua.

Meillä löytyy äärettömän kova potentiaali yliopistorakennuksen F-siivessä. Ollaan ylpeästi, ja tekijöitä tukien, taiteen ja muotoilun yliopisto – oikea design-yliopisto.