Kolumni: Matkalla kestävään kasvuun

Teksti Juho Kähkönen
Kuvitus Henna Huotarinen

Lappiin lappaa matkailijaa lentokone toisensa jälkeen. Maailmalta lentää leipää yhteen, jos toiseenkin lappilaiseen pöytään.

Vauhti on kova, eikä edes valtavan Thomas Cook-matkatoimiston konkurssi vie yöunia Lapin matkailualalta. Konkurssia kuvataan ikäväksi töyssyksi. Samaan lauseeseen korostetaan, miten tulijoita on onneksi talvisin jonoksi asti. Vaikuttaa, että Lapin matkailu on kestävällä pohjalla. Onko se siis kestävää?

Kestävyydellä viitataan yleisesti kestävään kehitykseen, joka pitää sisällään ekologisen, sosiaalisen ja taloudellisen kestävyyden. Kestävän kehityksen teki tunnetuksi vuonna 1987 YK:n alainen Yhteinen tulevaisuutemme -raportti. Raportin mukaan kestävä kehitys on kehitystä, joka tyydyttää nykyhetken tarpeet viemättä tulevilta sukupolvilta mahdollisuutta tyydyttää omat tarpeensa. Kestävä kehitys on raportin mukaan tärkeää, koska monet ongelmat ovat voimakkaasti linkittyneitä toisiinsa, jonka vuoksi näiden ratkaisuun tarvitaan yhteisiä toimia.

Yhteisiin toimiin on sittemmin ryhdytty. Vuonna 2015 ihmiskunta sitoutui YK:n johdolla Kestävän kehityksen toimintaohjelma Agenda 2030 toimeenpanoon. Tällä korvattiin aiemmat YK:n vuosituhattavoitteet. Matkailu on mainittu suoraan kolmesti Agenda 2030:ssa.

Mitä matkailun kestävyys konkreettisimmillaan sitten tarkoittaa?

Hakusanalla kestävä matkailu tulee 892 000 hakutulosta.

Matkatoimistot lupaavat suojella luontoa, vähentää ilmastonmuutosta ja tukea kestävää kehitystä tuotantoketjuissaan. Ihailtavia ja kunnianhimoisia lupauksia, jotka vaihtelevat arjen kestävistä valinnoista strategisiin linjauksiin. Myös Lapissa on meneillään useita projekteja, jotka kehittävät matkailun kestävyyttä. Lapin yliopisto on monissa näistä mukana. Paljon positiivista kehitystä tapahtuu parhaillaan.

Kuitenkin nähtäväksi jää, onko tulevilla sukupolvilla mahdollisuutta tyydyttää heidän tarpeensa. Tarpeet kun ovat niin kokemusperäisiä. Ja nälkä kasvaa syödessä.

WWF:n mukaan tarvitsemme 1.75 maapalloa, jotta maailman ihmisten yhteenlaskettu nykyinen kulutus voidaan kattaa kestävästi. Jos ihmiset kuluttaisivat kuten suomalaiset, tarvitsisimme 3.8 maapalloa. Tänä vuonna ylikulutuspäivää juhlittiin historiallisen aikaisin heinäkuussa.

Matkailukin jatkaa globaalia kasvuaan.

Jään uteliaana odottamaan monennenko lennon kohdalla ilmoitetaan, että nyt on saavutettu kestävän kasvun raja. Että nyt on ihan riittävästi, kun pitäisi säästää tulevillekin sukupolville.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *