Valofestivaali toimii kuin kirkasvalolamppu
Teksti Maria Paldanius
Kuvitus Marjo Hiilivirta
Oulussa jo seitsemättä kertaa järjestettävä Lumo-valofestivaali tuo valoa ja iloa marraskuiseen melankoliaan. Kaupunkimiljöön monitaiteellisella ohjelmalla ja installaatioilla täyttävä tapahtuma tuo ihmiset yhteen ja ylös talvehtimiskuopistaan. Olisiko Rovaniemelläkin sijaa vastaavalle valokarnevaalille?
Ilma on niin kylmää, että se sattuu naamaan ja ulkona on pian niin pimeää, ettei ilman otsalamppua kannata haaveilla näkevänsä nenäänsä pidemmälle. Ei ole yksi, eikä kaksi lappilaista, kun miettii: miksi ensimmäiset ihmiset ylipäätään asettuivat asumaan tällaisiin olosuhteisiin? Ja vieläkö jostain saisi kirkasvalolampun?
Hetken helpotusta alkutalven aiheuttamiin olotiloihin, ja miksei myös inspiraatiota tulevien kaamoskausien varalle, voi käydä hakemassa niinkin läheltä kuin Oulusta. Pohjois-Pohjanmaan maakuntakeskuksessa käynnistyy pian järjestyksessään seitsemäs Lumo-valofestivaali, jonka tarkoitus on valaa valoa kaupunkilaisten elämään vuoden pimeimpään aikaan. Konseptista on sanalla sanoen lumouduttu.
”Säistä riippuen marraskuun loppu on tyypillisesti kaikkein pimeintä ja synkintä aikaa. Esimerkiksi viime vuonna festivaalin aikaan ei ollut yhtään lunta, joten ulkona oli oikeasti pilkkopimeää. On mahtavaa saada valoteoksia kaupunkiin näissä olosuhteissa koko viikonlopun ajaksi”, toteaa festivaalin tuottaja Anna Lanas.
Moni Pohjois-Suomen asukki voinee yhtyä järjestäjien näkemykseen marraskuun luonteesta: ajankohta on synkkämielinen, staattinen ja sees. Elämä ja liike lakkaavat ihmisten käpertyessä koloihinsa talvehtimaan. Kaamostelun keskellä yksi seikka saattaa kuitenkin unohtua: ihminen ei ole karhu. Siksi uusien, ihmisten ilmoille lähtemiseen kannustavien motiivien löytäminen ja luominen on tavallista tärkeämpää.
Moni Pohjois-Suomen asukki voinee yhtyä järjestäjien näkemykseen marraskuun luonteesta: ajankohta on synkkämielinen, staattinen ja sees.
”Oulussa, kuten monissa muissakin kaupungeissa on puhuttu paljon kuolevista keskustoista, joista liikkeet ja ihmiset katoavat. Varsinkin nyt pimeän aikaan tyhjyys korostuu. Siksi nyt on hyvä aika tapahtumalle, joka tuo kaupunkiin valoa ja iloa monissa eri muodoissaan”, tapahtuman toinen tuottaja Jarkko Halunen ynnää.
Näin siis Oulussa – kaupungissa, jossa ei lappilaisesta näkökulmasta katsottuna voida oikeasta kaamoksesta edes puhua. Herää kysymys: milloin Rovaniemen katukuvaan saadaan jotain vastaavaa?
Luontomme kylpee valossa
Lumo-valofestivaalin vuoden 2019 teemana on luonto. Sana on kuitenkin taivutettu monikon ensimmäisen persoonan omistusmuotoon: Luontomme. Sellaisenaan sillä viitataan paitsi ympäröivään luontoon, kuten festivaalin keskipisteenä toimivaan Hupisaaren puistoon, myös jokaisen sisällä kytevään ja kuplivaan ihmisluontoon. Tematiikka on siten enemmän tai vähemmän jokaista kävijää koskettava.
”Joka vuosi painotamme vähän eri asioita. Tänä vuonna päätimme mennä enemmän luontoon, mikä on ollut myös kävijöiden toive. Kun festivaali ei rajoitu vain ydinkeskustaan, on useampien ihmisten mahdollista päästä tapahtumista osallisiksi”, Halunen perustelee.
Lumon vahvuus piilee sekä koko kaupunkia syleilevässä otteessa että ilmiömäisessä muuntautumiskyvyssä: koskaan ei tiedä, mitä tuleman pitää. Silti yksi asia on takuuvarma: luvassa on poikkeuksellisen laaja ja monitaiteellinen ohjelmakattaus, joka ulottuu aina tanssista musiikkiin, teatteriin, julkisivuvalaisuihin ja erilaisiin luontoon ja tilaan asettuviin installaatioihin asti.
Kaiken keskiössä paistattelevat sekä suomalaisten että ulkomaalaisten, pallonlaajuisen hakuprosessin kautta mukaan valikoituneiden tekijöiden luomat valoteokset, jotka haastavat kaupungin arkkitehtuurin murtautuen läpi tavanomaisuuksien muureista ja johdatellen kävijän unenomaiseen satumaailmaan.
”Haluamme, että teokset herättävät jonkinlaisen tunnekokemuksen, että syntyy sellaisia vau-juttuja ja wow-elämyksiä. Festivaalin aikana me tarkkailemme näitä ihmisten kokemuksia ja teemme niiden pohjalta kartoitusta siitä, mikä toimii ja mitä jatkossa kannattaa tuoda ohjelmistoon”, järjestäjät muotoilevat.
Järjestäjien toiveena on, että Lumon jälkeen kukaan ei jäisi kylmäksi – eikä kirkasvalolampun tarpeeseen.
”Haluamme pitää ohjelmiston mahdollisimman monipuolisena ja valita mukaan sekä tunnustettujen taiteilijoiden että paikallisten yhteisöjen tekemiä teoksia, jotka tarkastelevat festivaalin teemaa ja valoa eri tulokulmista. Silloin kokonaisuus pysyy mielenkiintoisena ja palvelee erilaisia ihmisiä”, Halunen tietää.
Jokunen vuosi sitten yhteistyötä viriteltiin myös Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan kanssa. Teollisen muotoilun opiskelijoille järjestettiin kilpailu, jossa eräs paikallinen yritys haki uudenlaisia muotoilutuotteita, käyttötapoja ja ideoita heidän valaisimilleen. Opiskelijat tekivät ehdotuksensa ja parhaat palkittiin.
”Vastaavaa yhteistyötä voisi miettiä jatkossakin”, Lanas ja Halunen esittävät.
Risuja ja ruusuja
Mikseivät teokset ole pidempään esillä? Mikseivät kahvilat ja ravintolat ole tapahtuma-aikaan pidempään auki? Miten huolehditte siitä, että omalla autolla keskustassa kulkeminen onnistuu myös festivaalin aikaan? Runsaiden ruusupuskien lisäksi järjestäjien sähköpostilokeroihin on sadellut vuosien varrella myös kriittisiä, mutta sitäkin rakentavampia risuja. Palaute tuottaa arvokasta tietoa tapahtuman kehittämiseksi edelleen.
”Ihmiset ovat toivoneet esimerkiksi kahviloiden ja ravintoloiden pidempää aukioloa, koska tapahtuma kestää pitkälle iltaan ja väkeä on paljon liikkeellä. Palaute on ollut niin vahvaa, että olemme pyrkineet ylläpitämään aktiivista keskustelua asiasta kahviloiden ja ravintoloiden kanssa”, Lanas kertoo.
Toinen yleinen palaute on koskenut keskustan teiden ruuhkautumista festivaalin aikaan. Se, miten asia aiotaan jatkossa hoitaa, on edelleen hienoinen kysymysmerkki. Samaa kysymystä kannattanee pureskella myös Lapin pääkaupungissa ennen kuin vastaava valokarnevaali tulee joskus ajankohtaiseksi. Millä keinoin monitaiteellisesti valaistussa poronsarvikaavassa onnistutaan kaavailemaan ilman sumia ja rattiraivoa?
Viimeinen avainkysymys on koskenut teoksia itseään: kaupunkilaiset toivoisivat installaatioiden tuovan valoa ja iloa kaupunkiin läpi koko talvikauden. Suurin tekijä on kuitenkin raha. Teosten ylläpito ei ole ilmaista. Siksi järjestäjät ovat tiivistäneet tapahtuman viikonlopunmittaiseen festivaalipläjäykseen. Pimeässä ja kylmässä taapertavien kaupunkilaisten toivetta ei kuitenkaan ole sivuutettu, päinvastoin:
”Vuosittain kaupunkiin ilmestyy myös pysyvämpiä valaistuksia, kuten Mannerheimin puiston sekä Hupisaarten rantareitin valaistus. Kaupungin monissa yksiköissä asia on otettu omaksi ja pysyvämpiä valaistusratkaisuja kehitellään koko ajan kaupunkilaisten iloksi”, tuottajat iloitsevat.
Vaihe vaiheelta valoon
Kaupunkilaisten suosion saavuttaminen ei ole ollut Lumon luojille itsestäänselvyys. Hankkeen jatkuvuuden takana on ennen kaikkea pitkäjänteinen yhteistyö ja aktiivinen, jatkuva dialogi kaupungin organisaatioiden, yhteisöjen ja yksittäisten ihmisten välillä. Tästä menestyksen salaisuudesta on lupa ottaa koppi:
”Jos haluaa rakentaa toimivan tapahtumakonseptin, joka kiinnostaa kaupunkilaisia ja joka kehittyy vuosi vuodelta, täytyy mukaan saada laajasti toimijoita eri tahoilta ja tasoilta”, Halunen alustaa.
”Jos haluaa rakentaa toimivan tapahtumakonseptin, joka kiinnostaa kaupunkilaisia ja joka kehittyy vuosi vuodelta, täytyy mukaan saada laajasti toimijoita eri tahoilta ja tasoilta.”
– Jarkko Halunen
Kuten kaikki taide- ja kulttuurikentän toimijat varmasti tietävät, ei yksikään tapahtuma synny sen enempää itsekseen kuin itsestään tai ilmaiseksi. Yleisimpiä haasteita ja kompastuskiviä lienevät sekä rahoitus- että tilakysymykset. Sen tietävät myös Lumon luojat, jotka ovat kavunneet askel askeleelta tikapuita pitkin ylöspäin:
”Ensimmäisenä vuonna rahoitus tuli EU-projektin kautta ja sen jälkeen vuosien ajan kaupunginhallituksen erityismäärärahoista. Nyt olemme saaneet istutettua tietyn perusrahoituksen. Tietysti sen saaminen vaatii jatkuvaa työtä edelleen ja jokaisen vuoden osalta erikseen”, Lanas ja Halunen huomauttavat.
”Isoa roolia näyttelevät myös paikallisten yritysten myöntämät, niin sanotut sponsorirahoitukset. Niiden osuutta olemme saaneet kasvatettua mukavasti, mikä on mahdollistanut laajan ohjelmiston”, Lanas lisää.
Rahoitus- ja tilahaasteet tunnetaan myös Lapissa ja etenkin Rovaniemellä, jossa keskustelu kulttuurin ja taiteen määrärahoista sekä kulttuuritilojen puutteesta käy kiivaana. Lumo-festivaali on vertailukohtana ja inspiraationlähteenä osuva siksi, että se edustaa Lappiinkin sopivaa ja sovellettavissa olevaa konseptia, sekä siksi, että se on onnistunut vakiinnuttamaan niin asemansa, rahoituksensa kuin toimintaympäristönsä.
”Vaikka rakennuksiin ja tiloihin kohdistuu tiettyjä rajoituksia, on Oulun kaupunki tullut hyvin vastaan myöntämällä tiloja festivaalin käyttöön. Viime vuonna Tuomiokirkon seinään heijastettiin valtavan suuri videoteos, joka oli niin suosittu, että päätimme jatkaa perinnettä vastakin. Tänä vuonna vastaava, suuri videoteos tulee Oulun kaupungintalon julkisivun seinään”, järjestäjät paljastavat.
Rahoituksen sekä tilojen vahvistumisen ja sen suoman toiminnan vakiintumisen myötä Lanas ja Halunen ovat päässeet hiomaan toimintaprosessejaan ja suunnittelemaan seuraavaa tapahtumaa hyvissä ajoin. Vuoden 2020 Lumo on jo kovaa vauhtia työn alla. Monista haasteista huolimatta pitkälle on tultu sitten alkuaikojen ja lapsenkengät on voitu jo kauan sitten nakata eteisen nurkkaan:
”Alussa kaikki oli hatarampaa ja epävarmempaa. Festivaaliin liittyviä neuvotteluja ei voitu aloittaa ilman tietoa ohjelmistosta tai rahoituksesta ja tiimi piti koota aina uudestaan. Nyt tapahtuma on jo yleisesti tiedossa ja sitä osataan odottaa. Tärkeintä on pysyvä tiimi ja vakiintuneet luomisprosessit”, Lanas ynnää.