Epätieto on ymmärryksen alku

Teksti Kaisa-Reetta Seppänen
Kuva Elli Alasaari

Poikkeusaika, korona, COVID-19, korona-arki, etäarki, etäopiskelu, etävirpominen, sosiaalinen eristäytyminen, koronakaranteeni. Medioiden jyrkkä koronasuora on aiheuttanut haasteen muun maailman menon seuraamiselle. Maaliskuun puolessa muusta, kuin juuri tästä ajasta, kertova uutinen erottui räikeästi joukosta, mutta sitä ei kiinnostanut lukea. Uutisten kirjo on alkanut sittemmin heterogeenistymään. Maailma pysähtyi, talous lähti pulkkamäkeen, kansa kohahti – ja sitten elämä jatkui.

Korona-aika on hyvä muistutus siitä, miten paljon medialla on vaikutusta maailmankuvaamme ja käsitykseen siitä, mitä yhteiskunnassa ja yhteisöissä tapahtuu. Räikeimpänä esimerkkinä sananvapauden tärkeydestä korona-aikana pidettänee kiinalaisen lääkärin, joka yritti varoittaa myöhemmin pandemiaksi kehittyvästä viruksesta, kohtaloa.

Myös trollit ja salaliittoteoreetikot ovat aktivoituneet. Tänä keväänä disinformaatiota on ollut liikkeellä enemmän, kuin ehkä koskaan. Disinformaatio, tahallinen väärä tieto, leviää viruksen tavoin – se yltyy epidemiaksi, kun kukaan ei enää tiedä tai viitsi tarkistaa sen alkuperäistä lähdettä.

Misinformaationa taas pidetään tietoa, jonka tarkoitus ei ole tietoisesti johtaa harhaan, mutta joka on luonteeltaan epäselvää, epätarkkaa ja tulkinnanvaraista. Misinformaatio on normaalimpaa, ja sitä on ympärillämme varmasti paljon. Se voi johtua vääristä luuloista, vanhentuneista ennakkoluuloista, epätietoisuudesta. Haastavinta toimittajan työssä on kohdata omat ennakkoluulonsa ja huomata, että niitä on. Joskus hävettää myöntää, miten paljon luuli tietävänsä, mutta miten vähän oikeasti tiesi ja miten vanhentuneeseen tietoon omat mielikuvat perustuivat. Näin kävi Henna Hirvoselle, joka kirjoitti tähän lehteen esseen saamelaisuudesta valtaväestön edustajan silmin – sekä kuvittajan ja kirjoittajan oivallus oli se, ettei tiedä tarpeeksi. Se on hyvä lähtökohta monipuolisemman kokonaiskuvan rakentamiselle.

Vaikka karavaani ei juuri nyt pääse kulkemaan, maailman on pakko jatkaa kulkuaan. Kehitys kehittyy. Kymmenen vuoden takaisen yliopistolain uudistuksen jälkituumissa opiskelijatyytyväisyys sidottiin yliopiston rahoitukseen. Palautteella opiskelijoita halutaan myös osallistaa kehitystyöhön. Valtakunnallista kandipalautetta Lapin Yliopiston osalta analysoi Henrik-Kristian Telkki. Ympäristöaate ja luonnonsuojeluajattelu on kasvussa, niin myös kaivannaisteollisuuden kysyntä. Kaivosteollisuudesta ympäristökysymysten ympäröimänä kirjoittaa Miia Pietiläinen. Opiskelijan edunvalvontakaan ei ole tauolla. Kampuksen hiljenemisestä huolimatta LYYllä riittää töitä. Tässä artikkelissa kurkistetaan tuleviin opiskelijoita koskeviin aiheisiin.

Pidemmittä puheitta, tehokasta etäkevättä ja toivottavasti epäetäkesää. Seuraava Lapin ylioppilaslehti ilmestyy syksyllä 2020.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *