Pimiössä

Teksti Kaisa-Reetta Seppänen
Kuvat Rovaniemi School

Lapin Yliopiston valokuvauksen sivuaineen opiskelijat ahertavat usein pimiössä, vaikka helpommallakin pääsisi. Pimiötyöskentely ja filmille kuvaaminen toimivat vastapainona pikakulttuurille.

Seitsemän Lapin yliopiston valokuvauksen sivuaineen opiskelijaa huomasivat yhteisen opintojen myötä kasvaneen kiinnostuksen analogista kuvaamista ja pimiötyöskentelyä kohtaan. Kiinnostusta riitti myös analogista kuvausta käsittelevän kurssin jälkeenkin. Filmiä ja kuvien tekemisessä käytettyä valokuvapaperia ei joka askarteluliikkeestä saa ja materiaalitilaukset on järkevää hoitaa yksissä tuumin. Yhteistilauksen yhteydessä syntyi idea yhteisnäyttelystä.

“Ryhmämme hitsautui näyttelyprojektin myötä hyvin yhteen, ja jatkoa toivottavasti seuraa tämän haamunäyttelyn jälkeenkin”, kertoo Päivi Kallio, yksi ryhmän jäsenistä.

Haamunäyttely on osuva sana kuvaamaan ryhmän ensimmäistä näyttelyä. Näyttelyavajaisten oli määrä olla 16.3 Lapin yliopiston galleria Kellarissa. Vaikka yliopisto oli vielä tuolloin auki, maanantain näyttelyavajaiset oltiin jo koronan takia peruttu.

Taiteilijaryhmän nimi, Rovaniemi School, sytyttää lampun ainakin valokuvataiteen harrastajien pään päällä:

“Ryhmän nimi on syntynyt rinnastuksena Helsinki School -valokuvauskollektiiville, johon kuuluu Aalto yliopistosta valmistuneita valokuvaajia. Helsinki School -ryhmään kuuluvat mm. Elina Brotherus, Ulla Jokisalo, Jorma Puranen ja Pentti Sammallahti”, jatkaa Kallio.

Filmille kuvaaminen ja pimiötyöskentely ovat aikaa vievää puuhaa. Takeita kuvan onnistumisesta ei ole, kuvaushetkellä linssi on saattanut vuotaa valoa, tai filmin kehityshetkellä kehityspurkin kansi on voinut jäädä sopivasti raolleen niin, että valo pääsee polttamaan koko filmin kuvat puhki.

Monet filmille edelleen kuvaavat valokuvaajat nopeuttavat prosessia teettämällä negatiivit valokuvaamoissa, skannaamalla kuvat tietokoneella ja editoimaan kuvat digitaalisesti. Miksi tuhlata aikaa pimiössä?

“Itse olen huomannut valokuvauksen sivuaineopintojen myötä, että “dark room is my kind of room”. Viihdyn pimiössä hyvän musiikin seurassa. Pimiössä aika ja valoverhon ulkopuolinen maailma katoavat ja siinä on jotain meditatiivista ja terapeuttista. Loistavaa vastapainoa älypuhelinhelvetille”, kertoo Ilari Kallinen.

“Pimiössä aika ja valoverhon ulkopuolinen maailma katoavat ja siinä on jotain meditatiivista ja terapeuttista. Loistavaa vastapainoa älypuhelinhelvetille.”
– Ilari Kallinen

 

Digikuvaamiessa enemmän on enemmän ja todennäköisesti teknisesti onnistuneempi kuva. Miksi vaivautua jännittämään, mitä filmille piirtyi?

“Filmille kuvaaminen on moniaistisempaa osallistumista tekemiseen. Pimiössä tuoksut, valaistus ja kuvan kehittymisen näkeminen konkreettisesti paperille, luovat kuvaan jonkinlaisen syvemmän tunneyhteyden kuin digikuvien tekemiseen. Koen myös, että analogisen valokuvan valmistuksessa keskittyy tarkemmin valokuvan nyanssien pohtimiseen, koska asiat eivät tapahdu nappia painamalla”, pohtii Tiina Raaterova.

Raaterova kertoo myös, että analogisessa kuvauksessa ymmärrys siitä, miten valokuva koostuu, korostuu. Se auttaa myös digikuvaamisessa.

Kallinen muistuttaa, ettei digikuvaamista ja analogista kuvaamista ole oikein järkevääkään rinnastaa toisiinsa:

“Analoginen prosessi on sikäli mielenkiintoisempi kuin digitaalinen, että se saa minut ajattelemaan ja fiilistelemään kuvaa paljon enemmän. Yksi filmirulla, 36 ruutua, vastaan 128GB muistikortti - taistelu ei ole reilu, mutta tämän ei tarvitse olla kilpailutilanne, vaan fiiliskysymys.”

Joku voisi sanoa, että elämme visuaalisen vallankumouksen aikaa. Kaikilla on nykyään taskussaan kamera, Instagram on luotu valokuvien julkaisuun, puhelinten kamerat kehittyvät entisestään ja monella on pääsy ammattimaisiinkin välineisiin. Onko taidevalokuva kokenut inflaation?

“Ei varmasti ole. Sen merkitys on ehkä korostunutkin. Kuva on kaikkialla ja kuvan ottaminen lähes kaikille päivittäistä. Kuvanlukutaito on lisääntynyt, joten mahdollista yleisöä taidevalokuvallekin on enemmän. Laadukas kuva ei vielä ole taidetta, vaan sen määrittävät sisältö ja konteksti”, päättää Kallio.

Lyhyesti

Rovaniemi Schoolin näyttely on esillä Lapin yliopiston galleria Kellarissa, mutta tänä keväänä sitä ei tule näkemään kukaan. Valokuvaajakollektiivissa on mukana seitsemän Lapin yliopiston valokuvauksen sivuaineen opiskelijaa: Ilari Kallinen, Päivi Kallio, Matti-Pekka Karikko, Anastasia Leonova, Aukusti Mäenpää, Elisa Pölönen ja Tiina Raaterova. Tässä jutussa nähdyt valokuvat ovat Matti-Pekka Karikon, Päivi Kallion ja Elisa Pölösen teoskuvia näyttelystä.