Melkein aikuinen

Teksti Alex Pentinpuro
Kuvitus Aino Harmanen

Lapin yliopiston Taiteiden tiedekunta juhli 30-vuotis synttäreitään. Alex Pentinpuron leikkisässä tekstissä TTK potee ikäkriisiä. 

Taiteiden tiedekunta täytti tänä vuonna kolmekymmentä vuotta. Se on suuri ja hieno asia, sillä ihmisten mielestä pyöreät vuodet ovat aina juhlimisen arvoisia. Taiteiden tiedekunta ei harmiksi (tai ehkä onneksi) ole ihminen, vaan ihmisistä koostuva yksikkö. Joskus sitä voisi kutsua eräänlaiseksi perheeksikin. Kun on monia ihmisiä yhdessä paketissa, voivat ajatukset ja mielipiteet tällaisista syntymäpäivistä olla  monet. Etenkin silloin, kun ne osuvat omalle kohdalle. Ei ole siis vain yhtä mieltä, joka edustaisi taiteiden tiedekunnan ajatuksia ja maailmaa. Mutta mitä jos olisikin? 

Kolmekymppiset. Tuo ilon ja murheen aihe. Kun katsot peilistä, katsovatko jatkuvasti ikääntyvät kasvot takaisin? No, ei ainakaan ihan hirveän vanhat, jos ulkokuori on muuttunut täysin reilu kymmenen vuotta sitten, vuonna 2006. Siitä on neljätoista vuotta. Tämän jälkeen lappilainen eri aineiden sisaruskunta on ollut kirjaimellisesti yhdessä. Hänkin osana muita YTK:n, KTK:n ja OTK:n muodostamassa tiiviissä perheessä. 

Kuka on “hän”? Käytettäköön nimenä hänen nimikirjaimiaan, TTK. Taiteilija, jonka aikataulut saattavat olla muista hieman poikkeavat, mutta joka kuitenkin ilmestyy urheasti paikalle jossain vaiheessa tehdäkseen tarvittavat asiat. Hän on vielä nuori verrattuna muuhun perheeseensä, ja etenkin kaukasempiinkin sukulaisiin tässä lähes kuolemattomien maailmassa. Ennen vuotta 2006 hän oli vielä erossa perheestään, mutta rakenteellisten muutosten jälkeen hän pääsi kotiin ja hänet otettiin avoimin sylin vastaan. Pieni osa hänestä kuitenkin vielä matkaili muualla. Nämä osaset palasivat pikkuhiljaa ja koko perheestä tuli yhtenäisempi kuin koskaan ennen. 

Vaikka hän viimein tunsi itsensä kokonaiseksi, herätti pyöreiden vuosien lähestyminen pienen kriisin sisällä. Oliko hän ehtinyt tehdä kaikki ne asiat, joita oli suunnitellut tekevänsä ennen synttäreitään? Oliko hän vielä ollenkaan valmis tähän? Nytkö hän jo menettäisikin nuoruutensa? Ja minkä tähden, pelkän tylsän aikuisuudenko?  

Hän oli kuullut monien ihmisten tehneen tavoitelistoja, joista he yrittäisivät sitten raksia kaikki mahdolliset saavutukset ennen kolmekymppisiään. Ne kai antaisivat jonkinlaista konkreettisempaa varmuutta siitä, että nuoruus on oikeasti  eletty täysillä loppuun. Eikö joitain asioita voisi säästää myöhemmälle iälle, ettei nuoruutta tarvitsisi elää kerralla? Hän ei ollut vielä varma mitä nuoruus edes tarkoitti.  

Saavutuksia oli kyllä jo monenlaisia. Menestystä, kunniaa ja vakautta. Luovuuden kukoistusta ja edistämistä. Kaikenlaista kehitystä. Hänen sielunsisarustensakin menestys oli niin merkittävää, että siitä riitti hänellekin. Juuri ennen hänen synttäreitään suomalainen taide ja Tove Jansson saivat omat liputuksensa. Ylpeiden aiheita oli kertynyt vaikka muillekin jakaa. Nämä eivät siltikään onnistuneet tekemään hänestä yhtään “aikuisempaa”, ainakaan jos se tarkoittaisi kuolemanvakavaa puurtajaa tai vanhaa käppänää. Mikään näistä ei vähentänyt hänen sisäisen lapsensa valtaa ja jos kolmekymppiset ovat ihmisen “kultaisia vuosia”, parhaimman mahdollisen tulisi olla vielä edessä. 

TTK sai myös kokea, että hänen tekemillään asioilla ja saavutuksillaan oli oikeasti väliä, sekä hänelle itselleen että muille. Hän oli ollut vahva representaation puolestapuhuja ja heikomman puolustaja. Hänen ansiostaan muutkin saivat kokea, että heidän tekemillään asioilla on jotain merkitystä. Hän jatkuvasti kannusti muita eettiseen ja luontoystävälliseen toimintaan. Sen lisäksi hän oli mukana keksimässä uusia ja parempia ratkaisuja perinteiden rinnalle, sekä muistuttamassa etteivät tiede ja taide olleet niin kaukana toisistaan kuin mitä muualla saatettiin antaa ymmärtää. 

TTK:n läheinen ystävä LYT oli myös tehnyt ikävuosiensa aikana paljon, ja kymmenen vuotta vanhempana täyttäisi tänä vuonna neljäkymmentä. Vuodet eivät olleet häntäkään hidastaneet, joten TTK:n mieli saisi levätä sen suhteen rauhassa. Perinteet ja ikä eivät tehneet menosta tahmeaa, vaan toimintakyky kukoisti. Vaikutus lappilaiseen teatteritoimintaan oli suuri. Vaikka he eivät aina ihan suoranaisesti olleet verrattavissa, oli silti yhteinen taival kummallakin kannustimena hyvästä tulevaisuudesta. Olivathan he tehneet tiiviisti töitä yhdessä jo vuosia. 

Mitä siis vielä piti miettiä ennen synttäreitä? Saavutuksia oli täyttämään useampia tavoitelistoja ja loput ehtisi tehdä vielä myöhemminkin. Tekemättömiä asioita ei tarvitsisi miettiä kun vuosia oli edessä enemmän kuin takana. Jäljelle jäi siis ajatus: nyt alkaa aikuisuus ja sisäisen lapsen kukistaminen. Olisi ilmeisesti aika vakavoittaa itsensä. Sanonta “sujua kuin leikki” vaihtuisi lausahdukseen “edetä kuin eilisen deadline”. Poreilevat ja värikkäät hedelmäjuomat vaihtuisivat täysin tumman kitkerään kahviin, jota juotaisiin useita kannullisia kerralla. Iltaisin alkaisi väsyttää niin paljon, että olisi aika mennä nukkumaan seitsemältä, vain herätäkseen aamuviideltä kukonlauluun ja aamukahvin porinaan. Arjesta tulisi tylsää ja rutiininomaista. 

Kaavoihin kangistuminen oli ajatus, joka saisi todennäköisesti useammankin taiteilijasielun hätkähtämään pelosta. Jos elämässä ei olisi enää mitään nuoruuden spontaaniutta, olisi todennäköisesti hankalampaa heijastaa sitä samaa yllättävyyttä ja intuition johdatusta taiteeseen. TTK:llekin tämä oli huolettava asia. Hän ei halunnut joutua vain yhdeksi rattaaksi suuressa koneessa, joka etenisi kohti kohtaloa mikä ei tuottaisi hänen sielussaan minkäänlaista kipinää. Ei ilosta, ei jännityksestä, eikä myöskään enää joskus tarpeellisestakin pelosta. Aikuisen maailman stressi turruttaisi hänen kykynsä kokea ja luoda. Tämä ei voinut olla ainoa suunta elämälle. 

TTK alkoi siis pohtimaan muita mahdollisuuksia tulevaisuudelle. Hän vertasi itseään tuttuihinsa, joiden olemassaolo oli pidemmällä kuin omansa. Hänellä oli nyt kaikki hyvin, joten ei kai kaikki voisi mitenkään muuttua yhdessä yössä? Muidenkin muutokset tapahtuivat pikkuhiljaa, eivätkä ne näyttäneet hänen silmiinsä niin pelottavilta. Hekin olivat selvinneet onnellisesti eteenpäin, joten ehkä hänen kolmekymppisensä eivät olisi tässä asiassa poikkeus muihin verrattuna. Ehkä hänen sisäistä lastaan ei tarvitsisi nujertaa, vaan sen voisikin antaa elää täysillä, ottaen samalla itse täyden vastuun sen tekemisistä. Kaikista ylpeyden aiheista ja muistakin. Onhan se tärkeä osa juurikin häntä itseään. Sisäisen lapsen ei tällöin tarvitsisikaan olla osa menneisyyttä, vaan se voisi elää rinnakkaiseloa nykypäivän aikuisen kanssa. Luovuus ja vakavuus pystyisivät sittenkin ehkä elämään käsi kädessä, tai ainakin samassa rakennuksessa. Kahvinkin voisi makeuttaa sokerilla aina silloin kun siltä tuntuu, ja limonadikin voisi olla “oikeiden aikuisten” juoma. 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *