Kirja-arvostelu: Sata sivua kauniita sanoja

Teksti Kaisa-Reetta Seppänen
Kuvat Gummerus

Etelä-korealaisen Hang Kangin nimi tuli tunnetuksi viimeistään Vegetaristi -romaaninsa (alkup. Chaesikjuuija) myötä. Etelä-Koreassa teos julkaistiin jo vuonna 2007, suomennos ilmestyi kymmenen vuotta myöhemmin. Käännöksen matka on ollut pitkä korean kielestä ensin englanniksi ja sen jälkeen suomeksi. Varasin, jonotin, lainasin ja taas varasin, jonotin ja lainasin teosta kirjastosta varmaan vuoden verran. Kirjan kuvasto oli niin luotaan työntävää, että teosta ei mielellään ottanut käteen, joten se jäi kesken. Viimein se unohtui muiden kiireiden ja lukemisten alle. Vegetaristi ei missään nimessä ollut huono kirja, vaan minä olin kypsymätön lukija – tai en vain juuri sillä hetkellä jaksanut käsitellä kirjan aiheita. Hang Kang ja teoksen kääntäjä Deporah Smith voittivat kansainvälisen Booker palkinnon vuonna 2016 parhaasta englannin kielisestä  käännöskirjallisuudesta. Vuonna 2017 englannin kielisellä Korea Exposé sivustolla julkaistiin korean kielen yliopisto-opettajan Charse Yunin kriittinen artikkeli Smithin käännöksestä. Yunin mukaan korealaismedia pitää käännöstä ontuvana; siinä missä Kangin kielen kerrotaan olevan passiivista, Smithin käännöksessä protagonistista maalataan aktiivinen toimija. Käännöstyön aikaan Smith oli opiskellut korean kieltä kuusi vuotta. Toistuvista asiavirheistä huolimatta Yun myöntää Smithin välittäneen juonen ja makaaberin kuvaston kirjaan hyvin. Vegetaristin on suomentanut Sari Karhulahti Smithin käännöksestä.

Hang Kangin viimeisimmän teoksen, Valkoinen kirja, on suomentanut Taru Salminen niinikään Smithin englannin kielisestä käännöksestä. Koreankielinen teos ilmestyi vuonna 2016. Osittain omaelämänkerrallinen kirja lähtee liikkeelle alle kaksi päivää vanhan isosiskon kuolemasta. Ilman tuota tapahtumaa Hang Kang ei olisi; “Silloin mielessäni välähti se kuolema. Kasvoin tarinan kanssa. Eläimistä kaikkein haurain. Lapsi, joka oli kaunis ja valkoinen kuin täysikuun muotoinen riisikakku. Että olin syntynyt ja kasvanut hänen tilallaan.” Protaginisti seikkailee nimeämättömässä kaupungissa, joka natsi-Saksan toimesta tuhottiin vuona 1944. Hän näkee museossa filmin; “Filmin alussa kaupunki näytti ylhäältä käsin lumen peittämältä. -- Se ei ollutkaan lumen, jään eikä noen peitossa. Kaikki rakennukset olivat tuhoutuneet. Mustat palojäljet ulottuivat silmänkantamattomiin kivisten raunioiden valkean hehkun yllä.” Hang Kang kuljettaa lukijaa valkoisen värin avulla läpi pysäyttävien näkymien ja vaikeiden, epäreilulta tuntuvien, tunteiden.

Reilun sata sivuisen kirjan luulisi lukevansa nopeasti, mutta taitavana kirjoittajana Hang Kang pyytää lukijaa viipyilemään tekstissä, vaikka aiheet ovat vavisuttavia; hän kuvaa menetystä tavalla, joka pysäyttää, pakottaa lopettamaan lukemisen, mutta silti teksti kannattelee lukijaa rivien välistä hapuilevan toivon turvin. Näyttöpäätteeltä luettuna teksti kyllä yltää lukijaan, mutta lähes runomaisella olemuksellaan ja kauniilla mustavalkokuvillaan tämä kirja on ehdottomasti yksi niistä, joka pitäisi saada käsiin fyysisenä kappaleena.

Valkoinen kirja 

  • Hang Kang (Suom. Taru Salminen Deporah Smithin käännöksestä)
  • 2021 (alkup. 2016) 
  • s. 111 
  • Gummerus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *