Automaatiojäsenyys – Perusoikeuksien loukkaus vai yliopistodemokratian selkäranka?
Teksti Maria Paldanius
Kuvitus Maria Tuunanen
Ylioppilaskuntien automaatiojäsenyys oli alun perin ongelmaton järjestelmä. Viime vuosina aihe on noussut taas tapetille ja pakkojäsenyyden perustuslainmukaisuus on kyseenalaistettu yhä uudelleen. Maaliskuussa OKM julkaisi tuoreen selvityksen yliopistojen hallinnollisen autonomian tilasta. Selvityksen pääviesti on selvä – ja sen allekirjoittaa myös Suomen ylioppilaskuntien liitto.
Loukkaako ylioppilaskunnan pakkojäsenyys yliopisto-opiskelijan perusoikeuksia? Miksi ylioppilaskunnan jäsenyys ja jäsenmaksun maksaminen on edellytys yliopistotutkinnon suorittamiselle Suomessa? Eikö opiskelija voi vedota yhdistymisenvapauteen, erota ylioppilaskunnasta ja silti jatkaa opintojaan? Nämä kysymykset kehystävät ylioppilaskuntien automaatiojäsenyyttä koskevaa ikuisuuskeskustelua.
“Automaatiojäsenyydestä on keskusteltu niin kauan kuin asia on ollut olemassa. Tämä on teema, joka hiipuu ja nousee tasaisesti, eikä todellakaan ole mustavalkoinen. Jos olisi, ei tätä keskustelua käytäisi vuodesta toiseen”, toteaa Suomen ylioppilaskuntien liiton puheenjohtaja Annika Nevanpää.
“Automaatiojäsenyydestä on keskusteltu niin kauan kuin asia on ollut olemassa. Tämä on teema, joka hiipuu ja nousee tasaisesti, eikä todellakaan ole mustavalkoinen. Jos olisi, ei tätä keskustelua käytäisi vuodesta toiseen.”
– Annika Nevanpää, Suomen ylioppilaskuntien liitto
Vastaus ikuisuusdilemmaan on ensisijaisesti juridinen. Ylioppilaskunnat toimivat opiskelijoiden edustajina ja edunvalvojina, ja niiden toiminta nojaa yliopistolaissa asetettuihin tehtäviin. Laissa sanotaan: “Kaikki yliopiston opiskelijat, jotka on otettu opiskelijoiksi alempaan ja ylempään korkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin, lukuun ottamatta tilauskoulutukseen osallistuvia opiskelijoita, kuuluvat ylioppilaskuntaan”.
“Ylioppilaskunta on paitsi opiskelijoita, myös yliopistoa varten. Se osallistuu yliopiston päätöksentekoon ja hallintoon, kouluttaa järjestöjä ja jäsenistöä, pyörittää tutor-toimintaa ja mahdollistaa opiskelijoille erilaista toimintaa. Opetusministeri Saramo nosti hiljattain esille myös yo-kuntien häirintäyhdyshenkilötoiminnan merkityksen kiusaamisen ja häirinnän vastaisessa ohjelmassa”, Nevanpää havainnoi.
Yliopistolaki vs. perustuslaki
Keskustelu automaatiojäsenyydestä kiehahti viimeksi Turussa vuonna 2018, kun kaksi Turun yliopiston opiskelijaa vei ylioppilaskunnan pakkojäsenyyden hallinto-oikeuteen. Opiskelijat vaativat saada erota Turun yliopiston ylioppilaskunnasta ilman, että menettävät opinto-oikeuttaan. Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen.
Lapin yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen julkisista päätösluetteloista käy ilmi, että myös Lapin yliopistossa on ollut käsittelyssä vähän vastaava erohakemus.
“Yliopistolain ja ylioppilaskunnan sääntöjen pohjalta hakemus hylättiin. Emme kuitenkaan kommentoi asiaa laajemmin tässä vaiheessa oikeuskäsittelyä”, LYY:n vs. pääsihteeri Miikka Keränen toteaa.
Automaatiojäsenyyden kannattajat vetoavat yliopistolakiin ja vertaavat ylioppilaskuntaa usein kuntaan: päätökset tehdään demokraattisesti ja päätöksiin voi vaikuttaa vaalien kautta. Kunnastakaan ei voi erota, vaikka toiminta tai vaalitulos ei miellyttäisi. Kritisoijat taas perustelevat kantaansa perustuslailla. Heidän mukaansa automaatio- tai pakkojäsenyys on perustuslain vastainen. Tämän kannan kiteytti myös liberaalipuolueen puoluesihteeri Tuomas Tiainen Helsingin Sanomissa elokuussa 2017:
“Vaikka ylioppilaskunta itsessään on hyvä ja itse kuuluisin siihen varmasti, vaikka se ei olisi pakollistakaan, on pakko silti väärin.”
Automaatiojäsenyyden kannattajat vetoavat yliopistolakiin ja vertaavat ylioppilaskuntaa usein kuntaan: päätökset tehdään demokraattisesti ja päätöksiin voi vaikuttaa vaalien kautta. Kunnastakaan ei voi erota, vaikka toiminta tai vaalitulos ei miellyttäisi.
Nevanpää huomauttaa, että ylioppilaskunta ei ole yhdistys, vaan julkisoikeudellinen yhteisö, joka toteuttaa Suomen julkishallinnollisia tehtäviä. Ylioppilaskuntien on myös katsottu tekevän tehtäviä, jotka antavat perustellun syyn poiketa yhdistymisenvapaudesta. Huomioitavaa on myös se, että ylioppilaskuntia koskevasta laista ei löydy vastaavaa mainintaa kuin ammattikorkeakoululaista; ”opiskelijakunnan toimintaan sovelletaan yhdistyslakia (503/1989), jollei tästä laista muuta johdu.”
“Helposti unohdetaan, että keskustelussa on sekä juridinen että tunnepuoli. Halu erota ylioppilaskunnasta voi liittyä niin juridisiin seikkoihin kuin tunnepuoleen. Monille automaatiojäsenyys on mielenkiintoinen, juridinen dilemma, kun taas toiset eivät yksinkertaisesti koe ylioppilaskuntaa omakseen”, Nevanpää vertaa.
Konseptina automaatiojäsenyys on monille opiskelijoille uusi asia. Yliopistoon tullessaan opiskelijasta tulee automaattisesti osa tiedeyhteisöä ja sitä myötä hän osallistuu myös yliopiston päätöksentekoon.
“Tämä ei ehkä avaudu kaikille koko opintopolun aikana ja voi herättää ristiriitaisia tunteita”, Nevanpää lisää.
Kaksi perustetta pakolle
Ylioppilaslehden haastattelussa vuonna 2020 Turun yliopiston julkisoikeuden apulaisprofessori Pauli Rautiainen totesi, että pakkojäsenyys oli alun perin ongelmaton järjestelmä. Viimeisten vuosikymmenten aikana moni asia on kuitenkin muuttunut ja nakertanut automaatiojäsenyyden perustuslainmukaisuutta.
Suomessa 1990-luvulla toteutetun perusoikeusuudistuksen yhteydessä yliopistolakia muutettiin siten, että yliopiston opiskelijat kuuluvat automaattisesti ylioppilaskuntaan. Vaikka pakkojäsenyyden havaittiin olevan ristiriidassa yhdistymisvapauden kanssa, perustuslakivaliokunta hyväksyi jäsenyysjärjestelyn sallittuna perusoikeusrajoituksena, koska ylioppilaskunnilla nähtiin olevan kaksi tärkeää tehtävää: yliopistohallintoon osallistuminen ja opiskelijaterveydenhuollon järjestäminen. Kolmas syy oli ”ikimuistoisuus.”
“Lähtökohtaisesti ikimuistoisuus ei ole yksinään perusoikeusrajoituksen salliva peruste. Emme voi sallia, että joitain ihmisiä kohdellaan eri tavalla kuin toisia sen takia, että olemme aina tehneet niin. Ikimuistoisuus ei yksinään siis riitä”, Rautiainen totesi haastattelussa.
2000-luvun alussa hallitus esitti, että pakkojäsenyyttä sovellettaisiin myös vastikään vakinaistettuun ammattikorkeakoulujärjestelmään. Perustuslakivaliokunta päätti toisin: vaikka ammattikorkeakoulujen opiskelijakunnat hoitavat samantyyppisiä hallintotehtäviä kuin ylioppilaskunnat, niiltä puuttui kaksi muuta, yliopistojen pakkojäsenyyden perustetta – YTHS-kortti ja opiskelijakunnan olemassaolon ”ikimuistoisuus.”
2010-luvulla Juha Sipilän (kesk) hallitus käynnisti puolestaan sote-uudistuksen, jonka myötä YTHS oli tarkoitus irrottaa ylioppilaskunnista ja opiskelijaterveydenhuolto siirtää Kelan järjestettäväksi. Toisin sanoen: tällöin ylioppilaskuntien automaatiojäsenyys olisi perustunut enää vain ikimuistoisuuteen.
“Sillä voi olla suuri merkitys pakkojäsenyyden tulevaisuudelle”, Rautiainen aprikoi vuonna 2018.
Vuoteen 2021 tultaessa tilanne on kuitenkin edelleen se, että yliopisto- ja ammattikorkeakoululaki määrittää terveydenhuollon ylioppilaskuntien tehtäväksi. Vain maksun kerääminen on siirtynyt Kelalle.
Tervetullut tulkinta
Perustuslakivaliolautakunta puuttui asiaan ja ilmoitti, että opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) olisi tarvittaessa alettava selvittää pakkojäsenyyden oikeusperustaa. Syksyllä 2020 perustettiin korkeimman hallinto-oikeuden entisen presidentin, Pekka Hallbergin (OTT, VTT) johtama työryhmä tarkastelemaan yliopistojen autonomian tilaa. Automaatiojäsenyys ja sen tulevaisuus olivat keskeinen osa toimeksiantoa.
“Suomen ylioppilaskuntien liitossa olemme tyytyväisiä siitä, että keskustelulle haetaan pontta itsenäisen, asiantuntijoiden muodostaman työryhmän kautta. Toivomme selkeää lopputulosta, jotta tämäkin keskustelu voitaisiin viimein rauhoittaa”, Nevanpää kommentoi helmikuussa.
Työryhmän selvitys yliopistojen hallinnollisen autonomian tilasta julkistettiin maaliskuun alussa 2021. Sen pääviesti on selvä: välittömiä perusteita automaatiojäsenyyden poistamiselle ei ole.
“Tulkinta on monella tapaa tervetullut. Ylioppilaskunnat ovat toimiva tapa järjestää opiskelijoiden edustus ylioppilaskuntien päätöksenteossa. En lähtisi heikentämään instituutioita, jotka edistävät opiskelijoiden hyvinvointia, yhteisöllisyyttä ja osallisuutta”, toteaa tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko.
Saarikolla on asiasta myös omakohtaista kokemusta: Turun yliopiston ylioppilaskunnan toiminta oli tärkeä lähtölaukaus hänen omalle vaikuttajan polulleen.
“Täytyy kuitenkin muistaa, että ylioppilaskuntien erityisasema tuo mukanaan myös suuren vastuun. On tehtävä paljon töitä sen eteen, että jokainen opiskelija kokisi ylioppilaskunnan toiminnan omakseen.”
“Täytyy kuitenkin muistaa, että ylioppilaskuntien erityisasema tuo mukanaan myös suuren vastuun. On tehtävä paljon töitä sen eteen, että jokainen opiskelija kokisi ylioppilaskunnan toiminnan omakseen.”
– Annika Saarikko, tiede- ja kulttuuriministeri
Tulevaisuuden näkymiä
Suomen ylioppilaskuntien liitossa ollaan huojentuneita työryhmän päätöksestä. Nevanpään mukaan automaatiojäsenyys tulee säilyttää, sillä se on edellytys toimivalle, kolmikantaiselle yliopistodemokratialle. Toimiva yliopistodemokratia taas on edellytys autonomiselle ja riippumattomalle yliopistolle. Tärkeää on sekin, että yo-kunnat osallistuvat yliopistojen itsehallintoon.
“Ammattikorkeakouluilla ei ole vastaavaa itsehallintoa, eikä amk-laissa ole mitään kirjausta itsehallinnosta. Ammattikorkeat ja yliopistot, ja sitä kautta myös ylioppilaskunnat ja opiskelijakunnat eivät ole suoraan toisiinsa vertailtavia, koska niiden core on niin erilainen”, Nevanpää huomauttaa.
Foliohattu päähän: mitä jos eroaminen ylioppilaskunnasta olisi mahdollista? Millaisia skenaarioita olisi ehkä edessä? Nevanpään mukaan vapaaehtoinen jäsenyys olisi suuri uhka yliopistodemokratialle. Pahimmillaan yliopistoihin muodostuisi epädemokraattinen harvain valta. Historiassa on viitteitä siitäkin, että automaatiojäsenyys on suojellut opiskelijaliikettä ja yliopistoja ekstremismiltä, ääriliikehdinnältä.
“Yliopiston ja ylioppilaskunnan tehtävä on ennen muuta kasvatuksellinen, ja automaatiojäsenyys kuuluu siihen erottamattomana osana. Toivoisin, että vahva yliopistodemokratia olisi asia, jota opiskelijat haluavat yhdessä edistää ja vahvistaa”, Nevanpää kommentoi.
Samaa toivoo myös Lapin ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja Elina Kuula. Ylioppilaskunnan rooli jäsentensä yhdyssiteenä korostuu etenkin pienen yliopiston ylioppilaskunnassa.
“Meillä on mahdollisuus tarjota jäsenillemme erilaisia palveluita, jotka edistävät jäsentemme hyvinvointia, kuten monipuolisia tapahtumia ja etenkin tavoittavaa edunvalvontaa”, Kuula sanoo.
OKM:n laatima selvitys on ajankohtaisin osoitus siitä, että myös miniteriötasolla automaatiojäsenyys nähdään kriittisenä osana yliopistodemokratiaa. Aika näyttää, mihin keskustelu vielä etenee.
“Nyt, kun selvitys on tehty, jatkossa keskustelua voidaan käydä sen pohjalta, mitä mieltä automaatiojäsenyyden tulevaisuudesta aidosti ollaan”, Annika Saarikko toteaa.
Lähteet
Harjuniemi, Inari, 2018. Ylioppilaskunta – eli mikä ja miksi siitä puhutaan? Turun yliopisto.
Sundman Robert, 2017. Pääkirjoitus: Automaatiojäsenyyden tulevaisuus on auki.
Artikkeliin on tehty oikaisu syyskuussa 2021: Artikkelissa viitattiin virheellisesti Turun ylioppilaslehden haastatteluun vuonna 2018 kun kyseessä oli Ylioppilaslehden haastattelu vuonna 2020.