Heidi Sinevaara-Niskanen – Monitieteisyyttä hengittävä toivon tutkija

Teksti Lotta Lautala
Kuva Karolina Arvo

OLEN yhteiskuntatieteilijä, feministi, filosofian tohtori sekä Helsingin yliopiston maailmanpolitiikan dosentti. Taustani on politiikkatieteissä, mutta tällä hetkellä toimin Lapin yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan yliopistonlehtorina.

Minulla ei ole tarvetta kategorisoida itseäni yhteen lokeroon. Sanon usein myös opiskelijoille, että kannattaa tehdä tieteenalat ylittäviä juttuja, sillä monitieteisyys ei koskaan mene hukkaan.

TUTKIN arktista politiikkaa ja sosiaaliseen kestävyyteen liittyviä kysymyksiä. Vuodesta 2016 lähtien olen keskittynyt tutkimaan toivoa ja nimenomaan toivon poliittisuutta. Parhaillaan viimeistelen kollegani Marjo Lindrothin kanssa kirjaa Politics of Hope: Critical Junctures of Indigenous-State Relations.

Toivo on tutkimusaiheena ajankohtainen. Olemme monien muiden tapaan kiinnittäneet huomiota siihen, että tämä on toisaalta toivottomuuden aikaa, mutta siitä huolimatta toivoa viljellään paljon eri yhteyksissä.

Yhtenä esimerkkinä tästä on alkuperäiskansojen oikeuksiin liittyvät kysymykset, joihin myös tuleva kirjamme keskittyy. Siinä osoitetaan, miten perinteisesti vastarinnan välineenä nähty toivo taipuu myös väkivaltaiseen käyttöön. Se mahdollistaa asioiden prosessuaalisen pitkittämisen, kun aina vain selvitetään ja selvitellään. Samalla katse ohjataan nykyhetkestä johonkin määrittelemättömään tulevaisuuteen, jota ei koskaan tule. 

VAPAA-AJALLA innostun helposti erilaisista asioista, ja nyt olen kiinnostunut linnuista. Viihdytän itseäni bongaamalla lintuja pihaltamme.

Viime kesän olen puhunut taukoamatta ystävilleni turkinkyyhkyistä, jotka ovat pohjoisessa harvinaisia. Kun sulkee silmät ja kuuntelee niiden huhuilua, niin voi kuvitella olevansa Etelä-Euroopassa.

INSPIROIDUN oivalluksista ja siitä, kun teoreettiset pohdinnat hahmottuvat ympäröivässä todellisuudessa. Toivoa tutkiessa olen esimerkiksi hiljalleen huomannut, että toivoahan on tässä ja myös täällä. Samalla on avautunut uudenlainen tapa ymmärtää tätä aikaa.

ELÄMÄNFILOSOFIANI on olla läsnä omassa elämänpiirissä. Koen yhteiset asiat tärkeänä ja mukana oleminen on minulle luonnollista. Tässä tulee ehkä esiin juuri se yhteiskuntatieteilijä ja feministi, joka näkee merkityksen siinä, että pystyy vaikuttamaan ympäristöönsä.

TOIVON laadukkaaseen tutkimukseen tarvittavien edellytysten säilyvän Suomessa myös tulevaisuudessa. Yhteiskunta tarvitsee kriittistä ja käsitteellistä tutkimusta, jolla tehdään mennyttä ymmärrettäväksi ja, jonka avulla nostetaan esiin se, mikä on todennäköistä ja toivottavaa tulevaisuudessa. Kaikkea tutkimusta ei voi välineellistää tai mitata tuottavuuden näkökulmasta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *