Kolumni: Kulutuslupaus

Teksti Erkka Lehtoranta

Timantit ja kulutus ovat ikuisia, Kelan tuet eivät.

Opiskelijan kulutus koostuu lähinnä välttämättömistä, eli asumiseen, ruokaan, liikenteeseen tai vastaavaan liittyvistä menoista. Pääasiassa opiskelijoilla on kaikkia kulutustavaroita muita kotitalouksia vähemmän, poikkeuksena tietoliikennelaitteet kuten puhelimet ja tietokoneet.

Opiskelija on merkittävän kuluttajan sijaan vain lupaus tulevasta kulutuksesta. Siksi esimerkiksi opiskelija-alennukset toimivat lähinnä symbolisina kädenojennuksina, jossa yhtenä tavoitteena on myönteisen markkinointikokemuksen ujuttaminen osaksi horisontissa lymyilevän keskiluokan kulutusta. Symbolikin jättää jäljen.

Rajallisella budjetilla aitojen kulutusvalintojen tekeminen on normaaliakin hankalampaa, eikä opiskeluajan kulutusta siksi ole kiinnostavaa puida enempää. Kärsikää pois, töihin siitä.

Sen sijaan opintojen jälkeen väistämättömässä keskiluokkaunelmassa oletus on, että kulutuspotentiaali kasvaa. Valinnanvaraa on enemmän jo opiskeluajalta tutuissa kulutustyypeissä, ja uusi elintaso avaa kokonaan uusia kulutuskohteita. Kysymykseksi jää, miten entinen opiskelija kuluttaa?

Olen jo pariin otteeseen horissut tähän lehteen, että yliopistossa tehtävänä on laveasti katsottuna kasvaa vapauden ja vastuun ristipaineesta kriittiseksi ja hyväksi kansalaiseksi. Hyvään kansalaisuuteen voidaan lukea vastuullinen kuluttaminen sekä tietoisuus yhteiskunnan kuormituksesta laajemmin. Kriittinen kansalaisuus toimii suojana markkinointia vastaan.

Olettaen, että yliopistolaitos toimii, opiskelijan kulutuskäyttäytyminen muovautuu yliopiston ja opiskelun myötävaikutuksesta. Opintojen ohella vaikuttaa tietenkin opiskelijayhteisö, jossa perustellut käsitykset kuluttamisesta vuotavat tulevaan käyttäytymiseen. Pointin voi lisätä listaan niistä syistä, miksi terve, vireä ja keskusteleva opiskelijakulttuuri on äärimmäisen tärkeää yliopistossa.

Näkökulman kulutukseen tulee olla kaksitasoinen, ja näyttäytyä henkilökohtaisen sekä suurempien toimijoiden kulutuskritiikin kautta.

Kriittistä linssiä kaipaa esimerkiksi harvoin ilmastokeskustelussa esiintyvä tietoliikenneala. Jokainen netissä pinkova bitti kuluttaa sähköä useammassa paikassa; datakeskuksissa, operaattoreilla ja päätelaitteissa. Maailmanlaajuisen dataliikenteen kokonaispäästöille on vaikea saada kiveen hakattua hintalappua.

Aalto-yliopiston tutkija Kari Hiekkanen kertoo Kahvit näppikselle -podcastissa, että eri raporttien mukaan internetin dataliikenteestä 85 % on kuluttajapalveluita. Tästä bittivirrasta valtaosa on videoita, kuten striimauspalveluita tai sosiaalisen median videosisältöä. Mainittuja voi huoletta väittää 2020-luvun popkulttuurin ytimeksi, joten kulutuksen lopettaminen ei juuri tule kyseeseen. Katso sarjasi seurassa!

Yliopiston voi pelata läpi vuodessa 583 opintopisteellä, tai olla allekirjoittaneen lailla pelaamatta lainkaan. Opiskelijana olennaista on piiskata itseä ja ympäröivää yhteisöä lupaamaan uudenlaista kulutusta, koska kuluttamalla kuluu tulevaisuus.

Kirjoittaja on koodaava yhteiskuntatieteilijä ja striimiaddikti, joka ajautui jälleen hävettävän syvään itsereflektioon taustatutkimuksensa myötä.