Ruudun takana

Teksti Inka Komonen
Kuvitus Marjo Hiilivirta

Opiskelijoiden arki medioituu vauhdilla, mikä tuo mukanaan uudenlaisia mahdollisuuksia ja haasteita. Näitä kysymyksiä pohtii syksyllä 20 vuotta täyttänyt Lapin yliopiston Media Education Hub.

Whatsappissa odottelee 53 viestiä ja sähköpostissa yhdeksän. Vastaan vähän myöhemmin ajan kanssa. Tässä välissä ehtisi kurkkaamaan myös uutiset. Ja mitäköhän Twitterissä on meneillään? 

Moodlesta löytyy kurssin suoritusohjeet ja tallennetut luennot. Aloitan, kunhan saan hyvän vireen päälle.

Instagramin ihmeellinen maailma pysäyttää hetkeksi: seesteisiä lomakuvia, terävää tasa-arvokeskustelua ja Enni Koistisella taas upea tyyli! 

Viikon ruutuaikaraportti pomppaa näytölle. Lukema on hävettävän suuri. 

Puhelimessa on 9143 kuvaa. Tallennustilaa pitäisi vapauttaa – puhelimesta ja päästä. 

 

Datan kulutus on kasvanut vauhdilla viime vuosina. Suomen verkoissa internetliikenteen määrä lähes yhdeksänkertaistui vuosien 2011–2017 välisenä aikana. Erityisesti mobiilidatan käyttö on lisääntynyt Suomessa muita maita nopeammin: sen määrä lähes 25-kertaistui tarkastelujakson aikana. 

Kehityskulku tuskin on hidastunut pandemia-aikana.

Yliopistomaailmassa muutos on näkynyt uusina järjestelminä, ohjelmina ja sovelluksina: Moodle, Tuudo, Weboodi, Adobe Connect, Teams, Exam, Kahoot, Kideapp, Peppi. Lista on pitkä. Myös oppikirjat ja muut opetusmateriaalit ovat siirtyneet verkkoon. 

Vielä viisi vuotta sitten tentit luentosalissa kynän ja paperin kanssa olivat arkea – nyt lähes kaikki suoritetaan Examissa. 

Teknologia kehittyy huimaa vauhtia, ja luo lukuisia mahdollisuuksia oppimisen ja hyvinvoinnin tukemiseen. Toisaalta se asettaa ihmismielelle haasteita pysyä tahdissa ja sopeutua digitaaliseen arkeen. 

Muun muassa näitä kysymyksiä pohditaan Lapin yliopiston mediakasvatuksen yksikössä, joka täytti tänä syksynä 20 vuotta. 

 

Mediakasvatus on keskeinen tieteenala nykymaailman ymmärtämisessä. Tästä huolimatta Lapin yliopisto on Suomessa ainoa yliopisto, jossa on mahdollista opiskella sitä pääaineena. 

Digitalisaation myötä maailma on muuttunut 20 vuodessa paljon. Mediakasvatustutkijoille tämä muutos ei ole tullut kuitenkaan yllätyksenä.  

“Tutkimuksessa mennään sen mukaan, mikä on ajankohtaista. Teknologia sekä käsitteet muuttuvat ja elävät. Pysyvää on se, että kehitämme opetusmalleja mihin tahansa teknologiatuettuun ympäristöön, mille tahansa kohderyhmälle. Digitalisaatio ja korona eivät ole olleet meille isoja asioita”, kertoo Media Education Hub:in johtaja ja mediakasvatuksen professori Heli Ruokamo.

Monessa suhteessa mediakasvatuksen yksikkö on ollut aikaansa edellä. 

“Olen pitänyt omille opiskelijoille linjat auki niin kauan kuin muistan. Eli voi olla läsnä täällä, mutta jos sattuu olemaan jossain muualla, niin voi siitä huolimatta osallistua. Oli sitten esimerkiksi vaihdossa, matkalla tai työharjoittelussa.”

 

Pandemian alkaessa Lapin yliopiston arki muuttui radikaalisti. Työskentelytapojen muutos oli – ja on edelleen monelle vaikeaa ja kuormittavaa.

“Varmastikin on ollut kompurointia puolin ja toisin. Etätyöskentelyyn siirtyminen ei ole ollut kaikille opettajille helppoa eikä myöskään kaikille opiskelijoille. Aika monelle se on tarkoittanut lisääntyvää työmäärää sekä uusien menetelmien ja taitojen opettelua – sen sisällön lisäksi, mitä opetetaan ja opiskellaan”, Ruokamo pohtii. 

Opiskelutapojen muutos on vaikuttanut myös yhteisöllisyyteen. Kuitenkin Ruokamon mukaan myös etäopetuksesta on mahdollista rakentaa vuorovaikutteista. 

“Se ei toimi, että siellä on puhuva pää neljä tuntia. Luentojen täytyy olla jaksotettuja ja niihin tulee sisällyttää vuorovaikutteisia osuuksia. Tärkeää on, että keskustellaan ja osallistetaan opiskelijoita – olivat he sitten kasvokkain tai etänä. Keskusteleminen onnistuu myös etäyhteyksillä, kun siihen tarjoaa mahdollisuuden. Opiskelijat kyllä puhuvat tänä päivänä aktiivisesti sekä salissa että etänä.” 

Monille opiskelijoille osallistuminen etäyhteyksien välityksellä on voinut olla jopa helpompaa kuin luentosalissa esiintyminen kaikkien edessä.

Ruokamo näkee kuitenkin edelleen lähiopetuksen arvokkaana asiana.

”Pidän itse ihmisten kohtaamista kauhean tärkeänä. En ole halunnut siirtää omaa opetustani kokonaan verkkoon, vaikka olen alan ammattilainen.”

 

Digitaalinen arki on lisännyt vapautta ja joustavuutta, mutta myös vaatinut ihmisiltä uudenlaisia valmiuksia ja taitoja.

“Hyvänä asiana näen riippumattomuuden ajasta ja paikasta. Näin on mahdollista opiskella siellä missä on. Luurit päähän ja läppäri auki tai puhelimella yhteys. Se on mahdollisuus, mutta onhan se myös haaste”, Ruokamo pohtii.

Kun työtä voi tehdä kaikkialla, kaiken aikaa, arki puuroutuu helposti. Työn ja vapaa-ajan erottaminen on haasteellista, jos on koko ajan tavoitettavissa.

Kun työtä voi tehdä kaikkialla, kaiken aikaa, arki puuroutuu helposti. Työn ja vapaa-ajan erottaminen on haasteellista, jos on koko ajan tavoitettavissa.

Ajanhallinta ei ole tänä päivänä helppoa, kun huomiosta kilpailevat lukuisat mediat ja laitteet. Houkutusten määrä heijastelee usein myös keskittymiskykyyn.

“Me multitaskataan, vaikka se ei ole tehokasta. Asioiden samanaikaiseen hoitamiseen on suuri houkutus.”

Jatkuvaan mediatulvaan voi tottua, jolloin aivot hamuavat lakkaamatta uusia ärsykkeitä ja virikkeitä. 

“On hämmentävää, miten media välillä valtaa tilaa. Täytyy olla koko ajan online. Vai täytyykö? Voisiko välillä pitää taukoa, ja keskittyä siihen hetkeen, missä on?”, Ruokamo miettii.

Informaatiotulvan keskellä kuormittuminen voi tapahtua huomaamatta. Ruokamo näkee haasteena rajojen asettamisen. 

“Opiskelijat puhuvat paljon informaatioähkystä. Kaikkialta tulee hirveästi tietoa, jolloin on vaikea keskittyä olennaiseen ja ajanhallinta on haasteellista. Mihin se aika lopulta meni, joka olisi pitänyt käyttää kurssin oppimistehtäviin ja tentteihin valmistautumiseen. Tämä vaatii paljon itseohjautuvuutta ja kurinalaisuutta sekä sitä, että asioita tehdään tiettyinä aikoina.”

Digitalisaation maailmassa itsesäätelytaidoille olisi tarvetta. 

Ruokamo kertoo, että tällä hetkellä tutkitaan paljon, miten teknologiaa voidaan ottaa käyttöön opiskelijoiden hyvinvointia tukevalla tavalla.

“Mielenkiinnolla integroimme näitä asioita myös omaan opetukseen. Opiskelijoiden kokonaisvaltaista hyvinvointia voidaan jatkossa tukea työkaluilla, joilla säädellään ajankäyttöä sekä vahvistetaan oppimisen itsesäätelyä ja yhteisöllistä säätelyä.”

Kuulostaa siltä, että tällaisille työkaluille voisi olla suurtakin kysyntää opiskelijoiden keskuudessa. Digihyvinvoinnista ei ole toistaiseksi juurikaan puhuttu yliopistoissa.

 

Hiljalleen opiskelijat ovat palanneet kampukselle, ja kasvokkaiset kohtaamiset ovat jälleen lisääntyneet. Etäyhteydet ovat kuitenkin tulleet jäädäkseen sekä opiskeluun että työelämään.

”En usko, että koronan jälkeen palataan perinteiseen, vaan entistä enemmän tullaan hyödyntämään sekä-että-mahdollisuuksia ja teknologiaa erilaisissa käyttötarkoituksissa. Mutta kyllä suuri osa ihmisistä on edelleen sitä mieltä, että kasvokkainen kohtaaminen on välttämätöntä. Läsnäolo tuo paljon lisäarvoa.”

Ruokamo näkee, että siinäkin olisi omat haasteensa, jos kaikki opiskelu siirtyisi verkkoon. Kyydistä putoaminen on verkkokursseilla yleisempää, ja aukko- ja monivalintatehtävät eivät varsinaisesti ohjaa aitoon tiedonrakenteluun.

”Haluaisin nähdä edelleenkin, että se tiedonrakentelu olisi mahdollista yhteisöllisesti. Tähän juuri kehitämme erilaisia pedagogisia malleja.”

Ruokamon mukaan opiskelijat osaavat hakea ja arvioida tietoa, mutta tärkeää olisi myös oppia tuottamaan mediasisältöjä. Uuden luominen aiemman tiedon pohjalta ja yhdessä tekeminen ovat oppimisen ytimessä.

 

Muutos opiskelijoiden arjessa heijastelee myös yhteiskunnan muutosta laajemmalla tasolla. 

Teknologia on tulevaisuudessa yhä vahvemmin läsnä, ja se nähdään ratkaisuna moniin tämän ajan polttaviin kysymyksiin. 

Digitalisaatio luo mahdollisuuksia koulutukseen ja terveydenhoitoon. Tekoälyllä ja muilla teknologioilla nähdään puolestaan merkittävä rooli ilmastokriisin hillitsemisessä. 

Samaan aikaan digiloikka on kuitenkin myös osa suurempaa ongelmaa. 

Digitalisaation varjopuolena on rajusti kasvava energian ja materiaalien kulutus sekä tuotannon epäeettisyys.

Ympäristövaikutukset ulkoistetaan tuottajamaihin, ja datakeskusten levitessä ympäri maailmaa on alan hiilijalanjälkeä vaikea arvioida. Tarkkaa tietoa, jonka varaan ilmastotavoitteet voitaisiin asettaa, ei ole saatavilla. 

Ympäristövaikutusten ohella tulisi tarkastella myös alan eettisiä kysymyksiä aiempaa laajemmalla tasolla. 

Addiktoivia sovelluksia ja palveluita suunnittelevien yritysten toimintamalleja on valvottava, jotta vastuu digihyvinvoinnista ei jäisi ainoastaan kuluttajien harteille. Avoimuutta ja tutkimusta tarvitaan.

Varmaa on, että muutos jatkuu ja teknologia kehittyy. Vielä on mahdollisuus vaikuttaa siihen, mihin suuntaan ja millä tavoin.