TEKSTI JA KUVITUS Sara Kalajanniska

 

Makuuhuoneeni seinällä riippuu kalenteri, joka on pitkään ollut valtava sotku erivärisillä tusseilla tehtyjä merkintöjä, huutomerkkejä, kirosanoja ja korostuskynää. Merkitsen iltaisin päivän kuluneeksi vetämällä tekstien päälle suuren punaisen rastin, ja käyn läpi seuraavan päivän kohdalle kirjoitetut koulu- ja työtunnit, sovitut tapaamiset ja muut menot. Joskus tapasin itkeä kalenterista puuttuvan vapaa-ajan perään, mutta nykyään olen useimpina päivinä niin kiireinen, etten ehdi edes ajatella asiaa.

Huomaan odottavani innolla valmistumista ja työelämään siirtymistä. En itse työn vuoksi, enkä siksi, etten pitäisi opiskelusta, vaan jotta voisin keskittyä vain ja ainoastaan yhteen asiaan. Haluaisin olla oikeutettu lepoon samalla tavalla kuin kaikki muutkin opiskelijoiden ulkopuoliseen väestöryhmään kuuluvat suomalaiset ovat.

Tuntuu vaikealta kuvitella sellaista todellisuutta, jossa aloitan työt aamulla ja lopetan ne iltapäivällä, menen kotiin ja saan tehdä loppupäivän tunneilla aivan mitä lystään. Kertoessani tilanteesta sukulaisille saan aina saman vastauksen: “Opiskelu on opiskelijan työtä. Ei sinun tarvitse tehdä sen enempää.”

Eikö?

Valitettava totuus on, että harva opiskelija kykenee elämään tyydyttävää elämää tekemättä töitä opintojen sivussa. Suurin osa meistä varmasti haluaa pystyä syömään muutakin kuin makaronia ja ostamaan uudet housut rikkinäisten tilalle. 

Mikäli uskaltaudun avaamaan suuni ja väittämään vastaan, minulle kerrotaan, että aina voi hakea tukia. Harva kuitenkaan tietää, miten vaikea prosessi tukien saaminen opiskelijalle on. Saadakseen perustoimeentulotukea opiskelijan on pitänyt ensin kuluttaa kaikki opintorahansa ja nostaa opintolainaa. Ja jos opintorahasi ja -lainasi ovat menneet nimenomaan opintojen aikaiseen elämiseen, tulee sinun kesäaikana tehdä töitä, etsiä aktiivisesti töitä tai opiskella riittävästi kesän aikana ollaksesi oikeutettu opintorahaan. Jos et saa kesätöitä, joudut toden teolla miettimään, mistä saat rahaa arjesta selviytymiseen.

Miksei opiskelijoilla ole oikeutta lepoon ja lomaan? kysyy Suomen Ylioppilaskuntien Liitto vuonna 2019 julkaistussa kannanotossaan. Samaa kysyn minäkin. On mielestäni lievästi sanottuna surullista, kuinka onnellinen olin kuullessani, että minulle on kaikkien näiden opintojen ohella tekemieni työtuntien ansiosta kertynyt jopa neljä päivää vuosilomaa heinäkuulle. Siis neljä päivää. Miten ruhtinaallista!

Riittävä lepo on jaksamisen perusedellytys. Kukaan ei jaksa eikä pysty toimimaan arjessa täydellä teholla, ellei aikaa palautumiselle ole. Miksi yhteiskunta siis olettaa opiskelijoiden selviytyvän tällaisesta kuormituksesta?

Monelle korkeakoulussa opiskeleminen saattaa kuulostaa helpolta verrattuna työelämään. Opiskelijoiden mielenterveysongelmille naureskellaan ja pohditaan ääneen, mikä on tehnyt tämän ajan nuorista aikuisista niin pehmeitä, etteivät he kestä painetta ympärillään. Erityisesti vanhempien ikäluokkien keskuudessa tuntuu toisinaan pesivän ajatus siitä, että korkeakouluopiskelijat käyttävät muutaman tunnin viikossa kirjoihin paneutumiseen ja loikkivat sitten kaljoittelemaan yhteiskunnan rahoilla. 

 Todellisuudessa baari-illat ovat harvinaista herkkua. Iltamyöhään kaupungilla irrotteleva opiskelijajoukko on tätä nykyä harvinaisuudessaan miltei kaunis näky. Toivonkin, että jokaisella olisi aikaa nauttia nuoruudestaan ilman jatkuvaa stressiä raha-asioista. Tässä vaiheessa omaa elämääni ajatus tuntuu tuskallisen kaukaiselta, mutta kenties pääsemme päivä kerrallaan lähemmäs tulevaisuutta, jossa opiskelijoiden jaksaminen otetaan paremmin huomioon.