Palveluksessasi

Teksti Lotta Lautala
Kuvat Elli Alasaari

 

Pääsihteeri Miikka Keräsen mukaan Lapin yliopiston ylioppilaskunta on hiomaton timantti. Hänellä on visioita, ja halua hioa.

 

Rakkaus Lapin yliopiston ylioppilaskuntaa (LYY) kohtaan ei syttynyt ensisilmäyksellä. Pikemminkin suhteen alku oli “vähän jännä”.

Kävi kuitenkin niin, että Miikka Keränen valittiin ylioppilaskunnan pääsihteeriksi vuosi sitten joulukuussa. Jo ennen valintaansa hän ehti hoitaa edeltäjänsä sijaisuutta melkein vuoden ajan. 

Lapin yliopistoon Keränen tuli vuonna 2014 aloittaessaan johtamisen opinnot. Pian hän kuitenkin lähti Tampereelle opiskelemaan kauppatieteitä, mutta palasi Rovaniemelle vuonna 2018. Silloin toteutui Keräsen lapsuuden haave, kun hän pääsi opiskelemaan vaatetussuunnittelua. Samalla taiteiden tiedekunnasta löytyi koti, jota ei Lapin yliopistosta, eikä ylioppilaskunnasta ensimmäisellä kerralla löytynyt.

LYY oli monestakin syystä tuntunut aiemmin etäiseltä. Yksi oli se, että toimistolla työskenteli useampi puolueaktiivi, ja Keränen mielsi toimiston vain tietynlaisten puolueiden paikkana. Vastaavasti Vihreän puolueen aktiivina ja kaupunginvaltuutettuna hän toivoo, ettei joku ajattele toimiston olevan nyt “joku vihreiden paikka”.

Taiteiden tiedekunnassa Keränen pääsi niin sanotusti piireihin. Tutustui ihmisiin ja osallistui muun muassa LYY-Speksiin. Samaan aikaan yliopisto tuli tutummaksi ja mielikuvat LYY:stäkin muuttuivat. Kuitenkaan pääsihteerin pestistä Keränen ei osannut haaveilla, tai ainakaan siitä, että saisi paikan.

Keränen oli jo aiemmin hakenut LYY:lle eri tehtäviin, mutta ei ollut tullut valituksi. Esimerkkinä hän kertoo hakeneensa vappukoordinaattorin tehtävää, mutta ei päässyt edes haastatteluun asti, vaikka oli juuri tehnyt vastaavia tehtäviä Tampereen yliopiston ylioppilaskunnassa.

“Silloin ajattelin, että ihan sama jollekin LYY:lle – tehkää mitä haluatte, mutta tämä ei ole mulle se yhteisö.”

Hän sanoo jälkiviisaana ymmärtävänsä, miksi ei tullut valituksi, mutta kokee kuitenkin tulleensa huonosti kohdelluksi. 

Aika on parantanut menneitä haavoja, ja ikävilläkin muistolla on tapana muuttua kullaksi. Nyt suhde ylioppilaskuntaan on tiivis ja lämmin.

“Tuntuu, että tämä on oma paikka”, sanoo Keränen ja vakuuttaa, ettei ole päivääkään katunut töitä, vaikka kaikki ei aina olekaan helppoa ja kivaa. Vaikeinta on ajan puute, joka johtaa siihen, että asioita pitää tehdä toisinaan liiankin vauhdilla.

Keräsellä riittää muitakin kiireitä. Haastattelua edeltävänä päivänä hän on aloittanut opettajan pedagogiset opinnot. Lisäksi hän viimeistelee kauppatieteiden pro gradu -työtään Tampereen yliopistoon, ja toimii useissa luottamustehtävissä, kuten kirkkovaltuustossa. 

Keränen ei ole itsekään varma, että onko näin monessa mukana oleminen aina välttämättä viisasta. Osaltaan eri tehtäviin ja koulutusaloihin hakeutumiseen liittyy haahuilua ja itsensä etsimistä, jota hän soisi kaikille. 

Haahuilu on ihan ok. Koko ajan oppii jotain itsestään ja myös sanomaan ei asioihin, jotka eivät oikeasti tunnu omilta.

 

Alkusyksyn kiire ja kaaos eivät näy työhuoneessa, jossa pääsihteeri istuu tottuneesti jalat ja sormet ristissä. Pöydän takaa Keränen sanoo, että haluaa omien ikävien kokemustensa takia tällä paikalla ollessaan varmistaa, että mahdollisimman moni opiskelija kokisi LYY:n omana yhteisönään opintojensa alusta asti. Siihen on hänen mukaansa hyvät edellytykset, kun kyseessä on pieni ja tiivis yliopisto. 

“Haluan, että ylioppilaskunta antaa enemmän kuin ottaa. Ettei se ole vaan, että maksa jäsenmaksu, ja käy joskus jossain vappubileissä, vaan on oikeasti läsnä siinä arjessa. Se vaatii vähän sellaista… Ehkä vähän jopa koko systeemin uudistamista tai järkevöittämistä.”

Kysyttäessä, mitä järkevöittäminen tarkoittaa Keränen vastaa kaarrellen ja pitkästi, mutta kaiken keskeltä erottuu: keskittyminen olennaiseen.

Tehtävien asioiden lista kasvaa jatkuvasti ja samalla esimerkiksi ylioppilaskunnan hallituksen toiminta on muuttunut yhä ammattimaisemmaksi. Jotain pitäisi osata ottaa pois listalta ja löytää aikaa moneen kertaan mainitulle olennaiselle. Keränen kuitenkin täsmentää, ettei voi yksin päättää, mistä karsia ja mikä on tärkeää. Käytännössä ylioppilaskunnan marssijärjestys on se, että muut päättävät ja pääsihteeri toteuttaa. 

Työssään Keränen on kuitenkin päässyt myös toteuttamaan jotain suunnittelemaansa. Hän oli valmistelemassa LYY:n strategiaa edustajiston puheenjohtajana, joka hyväksyttiin samassa kokouksessa, jossa Keränen valittiin pääsihteeriksi. 

“Tietämättäni sain silloin tehdä itselleni huoneentaulua”, sanoo Keränen ja osoittaa työpöytänsä yläpuolella olevaa A4-arkkia, jossa on hänen mielestään LYY:n strategian keskeisin sisältö. 

Taulu muistuttaa toimintaa ohjaavista periaatteista sekä ylioppilaskunnan visiosta olla läheinen, yhteisöllinen ja yhdenvertainen. Näistä Keränen innostuu puhumaan erityisesti läheisyydestä, johon kiteytyy hänen mukaansa paljon. 

“Pitää olla läheinen eli tuttu, mutta samalla ihmisten täytyy kokea, että LYY on arvokas ja tärkeä. Harva pitää kovin läheisenä sellaista, mikä on ikävää.”

Se, että ylioppilaskunta tuntuu läheiseltä tukee myös ajatusta siitä, että on parempi olla jäsen kuin olla olematta. Keränen on automaatiojäsenyyden kannattaja, mutta joutuu työssään miettimään myös skenaarioita ja visioita sen varalle, ettei näin ole. 

Välillä on hankalaa, kun omia visioita riittäisi, mutta tietyllä tavalla joutuu olemaan taka-alalla. Keränen kuitenkin sanoo olevansa tarkkana siitä, ettei laita muita toteuttamaan vain omia toiveitaan.

Myös muiden visioita on ollut helppoa toteuttaa. Keräsen mukaan ylioppilaskunnan yhteisesti sovitut arvot ovat hyvin linjassa hänen omien arvojensa kanssa. 

Hiljattainen hän käveli ulos kaupunginhallituksen kokouksesta, joka hyväksyi maankäyttösopimuksen tavaratalo Kärkkäisen hyväksi. Laillisten keinojen loppuessa kokouksesta poistuminen oli tapa osoittaa, ettei hän tue päätöstä.

Ylioppilaskunnan ovesta ei ole vielä tarvinnut kävellä ulos. 

Itseään Keränen kuvailee vihreäksi feministiksi. Miten nämä arvot on linjassa ylioppilaskunnan arvojen kanssa?

“Vaikka emme ole feministinen järjestö asiakirjan mukaan, niin toivon, että se kuitenkin näkyy. Myöskään se, että ilmasto pitäisi ottaa tosissaan, ei ole vain vihreä mielipide. Kun opiskelijoilta kysytään, mikä huolestuttaa, niin tämä on yksi niistä asioista.”

Keräsen puolesta opiskelijat saisivat ottaa enemmänkin kantaa.

“Toivoisin, että olisi enemmän me ansaitaan parempaa -henkeä ja opiskelijat tunnistaisivat omat oikeutensa sekä asemansa. Se olisi minusta kauhean arvokasta. Mielestäni sellaista kapinahenkeä ja barrikadeille menoa tarvittaisiin enemmän. Se olisi virkistävää.”

Esiin kuitenkin tulee jälleen ajan puute ja se, miten hommat jäävät harvojen harteille. Ajan lisäksi yhtenä syynä hommien kasautumiseen Keränen näkee tietynlaisen apaattisuuden, jota hän pitää ylioppilaskunnan suurimpana haastena. 

“Mielenterveysongelmat kasaantuu, pitää elää velaksi, eikä ole mitään turvaa siitä, saako töitä ja onko se tutkinto laadukas. Ympäröivän maailman asiat, ilmastoasiat ja eksistentiaaliset asiat päälle.”

Vähemmästäkin on lannistettu olo. Hän pitää huolestuttavana, että ihmiset, jotka ovat korkeakoulutuksen piirissä ja joilla on lähtökohtaisesti enemmän mahdollisuuksia vaikuttaa, eivät lähde mukaan. Se on huoli, sillä yliopistolla on myös lakisääteinen tehtävä olla mukana kasvattamassa kriittisiä kansalaisia.

Huoli on myös siitä, että vaikuttaminen jää vain joillekin.

“On ne jotkut Elokapina-aktivistit, jotka istuvat siellä kadulla ja ne tekevät ilmastojuttua ja loput viis veisaa tai ei viis veisaa, mutta ei tee… Ja sitten on se toinen ääripää, joka nakkoo Elokapinan päälle paskaa.“

"Mielestäni sellaista kapinahenkeä ja barrikadeille menoa tarvittaisiin enemmän. Se olisi virkistävää."

 

Paskaa Keränen ei pääsihteerinä ole saanut päälleen. Ainakaan kovin suoraan. Mitä LYY:ssä tehdään huonosti, niin siitä puhutaan viestipalvelu Jodelissa. Ylioppilaskuntaa kritisoidaan viestinnästä, päätöksistä – tai oikeastaan on helpompi luetella, mistä ei kritisoida

“Mie en aio sinne Jodeliin mennä, minua ei kiinnosta pätkääkään. Tiedän, että siellä puhutaan LYY:stä ja LYY:n asioista. Se häiritsee tai tulee semmoinen olo, että mitä tehdään väärin, kun joku kyrpii toiminnassa, ja ainoa tapa purkaa se on mollata porukkaa anonyymisti jossain Jodelissa.” 

Samaan henkäykseen Keränen korostaa, että Jodelissa voi olla arvokastakin tietoa LYY:n toiminnasta. 

Jodelin lisäksi ylioppilaskunnalle pystyy antamaan anonyymisti palautetta nettisivujen kautta, mutta sitä tulee vain vähän. Kuitenkin hiljattain ylioppilaskunta sai palautetta siitä, että oli tukemassa Pridea. 

“Totta kai siinä tulee henkilökohtaisesti sellainen voi taivas -olo, mutta työminä vastaa tietysti asiallisesti.”

Palaute tuli nimellä, ja siihen oli helppo vastata kertomalla, miksi näin on ja miten asiaan voi vaikuttaa, jos toivoo ylioppilaskunnan toimivan toisin.

Keränen sanoo, että palautetta saa tulla. Hän kuitenkin toivoo, että anonyymin huutelun sijaan ihmiset lähestyisivät ja tulisivat suoraan kertomaan, jos jokin mättää. Uusille opiskelijoille pitämässään infotilaisuudessa Keränen jakoi opiskelijoille vitsin, joka liittyi juuri palautteen antamiseen.

“ Eli jos LYY:lle laittaa illalla viestiä, että meillä on orava pihalla tulkaa katsomaan, niin se menee meiltä ohi, koska emme katso illalla sähköpostia.”

Hän toivoo, että oravavitsi jäi ihmisten mieleen. Erityisesti hän toivoo, että ihmiset muistavat, mitä kautta LYY:lle voi antaa palautetta. Esimerkiksi jos joku ajattelee, että oravavitsi oli huono, niin Keränen osaa ensi vuonna kertoa “jonkun hamsterivitsin”.

Ehkä tässä myös tulee esiin jotain olennaista Keräsestä. Hän on konkari hallitushommissa ja puhuu paremmin byrokratiaa kuin ranskaa, mutta ei kuitenkaan suhtaudu liian vakavasti itseensä ja osaa keventää ilmapiiriä. Ainakin omalla tavallaan. 

Kun Keränen aloitti pääsihteerinä, monella tuntui olevan jonkinlainen mielikuva hänestä. Esimerkiksi kaupunginvaltuustossa Keränen on omien sanojensa mukaan usein vastarannan kiiskin roolissa, ja ihmisille on saattanut jäädä mielikuva, että hän on hankala kaikessa.

“LYY:n juttujen kautta ihmiset ovat huomanneet, että tuo onkin ihan rento- ja kivatyyppi. Ei ollenkaan valittava tiukkapipo”.

Työyhteisön jäseniltä Keränen saa kehuja. Hänen kanssaan on helppoa ja hauskaa tehdä töitä. Hän osaa palauttaa tarvittaessa punaisen langan äärelle sekä pystyy hahmottamaan isoa kuvaa useammasta eri näkökulmasta. 

Erityisiä ruusuja Keränen saa kuitenkin siitä, miten ottaa muut huomioon ja näkee ihmisistä myös herkän ja inhimillisen puolen.

“Ei ajattele, että ollaan täällä vain tekemässä töitä ja tuottamassa”, sanoo yksi työyhteisön jäsenistä. 

Kysyttäessä, missä Keränen on omasta mielestään onnistunut, hän hämmästyy ja pohtii vastausta pitkään. Keskustelun lomassa saa useaan otteeseen muistuttaa, että nyt kysyttiin, mitä sinä ajattelet, ei mitä muut ajattelevat sinun ajattelevan. Hän sanoo usein jotain sellaista, kuten “mietin tätä vähän silleen, että miten muut kuvailisivat” tai “oon tällainen persoona, joka miettii aika paljon muiden näkökulmasta”. 

Lopulta hän sanoo, että antaisi itselleen ruusuja halusta kehittyä ja ottaa opiksi virheistään. 

“On semmoinen tahto tehdä asiat paremmin ja ottaa oikeasti onkeensa niistä, mistä saa. Yritän kerätä palautetta. Yritän aina petrata. Siitä antaisin itselleni ruusun. Se on minusta merkki, että välittää vielä siitä, mitä tekee.

"Sen pitäisi olla ennemmin niin päin, että tekeminen perustelee yliopiston olemassaolon – ei se, missä se sattuu sijaitsemaan."

 

Vielä Keränen ainakin välittää ja kokee, että hänellä on pääsihteerinä annettavaa. Hänen mielestään seuraavan aika tulla kuvaan uusien ideoiden kanssa on silloin, kun LYY on nähnyt hänestä kaiken ja hän LYY:stä. Toistaiseksi kuitenkin intoa ja tehtävää riittää. 

Hän sanoo näkevänsä Lapin yliopistossa ja ylioppilaskunnassa valtavasti potentiaalia, ja haluaa löytää keinon, jolla hiotaan timanttia. Ja kuulemma olisi aikakin löytää keinoja, sillä Keräsen mukaan Lapin yliopisto ja sitä myötä myös LYY ovat joissain skenaarioissa liipaisimen alla.

Ja mikä pelastaisi tältä laukaukselta?

“Mie luulen, että jos me jätetään se tosiaan aluepolitiikan varaan, siis että pidetään yliopistoa Rovaniemellä vain siksi, että Lapissakin pitää olla yliopisto, niin se tie on jossain vaiheessa koluttu loppuun. Ennemmin se pitäisi olla niin päin, että me osataan täällä toimia niin, että tekeminen perustelee yliopiston olemassaolon – ei se, missä se sattuu sijaitsemaan.” 

Kävelemme yliopistoa ympäriä. Syksyn ilma ottaa vastaan. Keräsen askel on reipas, ja niin näyttää olevan myös työote. 

Aiemmista leipurikondiittorin opinnoista käteen on jäänyt ajatus, jota Keränen pyrkii soveltaa myös tässä työssä. 

 “Ensin pitää osata tehdä sämpylä ennen kuin voi siirtyä tekemään hääkakkua.”